lauantai 22. syyskuuta 2018

Knabina - Aamukahvi lämpimänä


Kaupallinen yhteistyö

Kotiäitivuosina minua on vaivannut kylmän kahvin kirous. Ehdin kyllä kaiken aamuvilinän keskellä keittämään itselleni kahvit ja kaatamaan kahvin kuppiin, mutta siihen se sitten jääkin. Saatan päivän aikana kerätä kolmekin lähes täysinäistä kahvikuppia talon eri huoneista. Muutama hörppy ja kahvikuppi on jäänyt unohduksiin lastenhoidollisista syistä. Virnistys. Sama toistuu useita kertoja, kunnes kahvipannu on tyhjä. Olen melkoisen kiukkuinen ellen saa aamukahviani. Kahvi tasoittaa aamujani parhaalla mahdollisella tavalla. Ongelma oli sen verran akuutti, että päätin puuttua asiaan. Avain kaikessa oli aamujen järjestäminen eri tavalla. En yritä enää juoda kahviani kaiken hulinan keskellä. Hoidan lasten aamurutiinit ensin ja tämän jälkeen napsautan kahvinkeittimen päälle. Kahvin tippuessa pakkaan porukan pihamaalle. Kaiken ollessa valmista nappaan kahvin kätevästi mukaan. Lasten touhutessa pihalla saan juoda kahvini kuumana ja ilman kiirettä.

Varsinkin perheen yhteisinä reissuaamuina olen tykännyt ottaa aamukahvin mukaani. Mieheni ehtii aina hyvin juoda kahvinsa kotosalla, mutta minä hyörin ja pyörin ja jään usein ilman. Mieheni on aina kovin haluton pysähtymään automatkoilla kahvitauolle, joten kahvi on paras ottaa mukaan jo kotoa lähtiessä. Apukuskin paikalla saan nauttia aamukahvin tienpäällä rauhassa. Lapset torkkuvat usein takapenkillä sulassa sovussa ja spotify soittaa mahtavaa soittolistaa.

Kahvinystävänä sanoisin, että AINA on hyvä hetki keittää kahvit. Nauti kuitenkin kahvisi kuumana ja ilman kiirettä. Kylmä kahvi kaunistaa ainoastaan silloin, jos käyttää sitä hiusten värjäämiseen. Muuten kylmä kahvi saa pelkästään huonolle tuulelle. Knabina:n posliininen TAKE AWAY -muki pitää minun kahvini kuumana. Se on juuri oikean kokoinen ja herkkä kuvitus saa mielen iloiseksi. Arjen pienet ilot ovat tärkeitä.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Knabina

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Uusi elämä


Naapurustossa asuva vanha eläkeläispariskunta inspiroi minua. Alle vuosi sitten he ostivat vanhan ja hoitamattoman talon korttelistamme. He hankkivat pikkuisen koiran ja ryhtyivät yhdessä remontoimaan taloa. Olen katsonut homman edistymistä suu auki. Talo on saanut uuden elämän.Pihapiiriä ympäröivät pensasaidat on leikattu siistiksi ja piha on aidattu pikkuiselle koiralle turvalliseksi. Edellisen omistajan jättämät risut on siivottu ja istutukset laitettu kuntoon. On rakennettu puuvaja ja vanha piharakennus on saanut hienon ulkokuistin. Talon rännit on uusittu ja sadevedet johdatettu turvallisesti pois talon perustuksista. Talon huoltomaalaukset on tehty. Talon sisällä on varmasti myös remontoitu. Olisi suorastaan kiva päästä kurkistamaan.

Usein ajatellaan, että eläkkeelle siirryttäessä elämän pitäisi jotenkin mennä tiettyyn suuntaan. Moni luopuu pitkään asuttamastaan omakotitalosta ja siirtyy pienempään. Koetaan, että tilaa ei enää tarvita ja pihapiiriäkään ei enää haluta hoitaa. Moni valitseekin uudeksi kodikseen kerrotalon. Toiset matkustelevat ja viettävät aikaa lastenlasten kanssa. Pitäydytään mielellään tutussa ja turvallisessa tai hyväksi koetussa jutussa. Minusta naapuruston uusi pariskunta on loistava esimerkki siitä, että loppujen lopuksi me ihmiset olemme vapaita tekemään ihan, mitä itse haluamme. Toki oletuksia ja odotuksia on aina, mutta tarvitseeko niistä piitata? Tarvitseeko seikkailemista lopettaa vain siksi, että vanhenee? Eikö aina ole hyvä aika aloittaa uusia asioita ja projekteja, sekä ottaa vastaan haasteita.

Itse elän nyt ruuhkavuosien keskellä ja myös näihin vuosiin liittyy paljon ympäristön luomia paineita. Itse olen pyrkinyt niitä välttämään ihan tietoisesti, mutta toki en ole täysin immuuni minäkään. Olen huomannut, että mieleeni on nousssut monen asian suhteen epäilys. Tarvitseeko meidän todellakin tehdä kaikki samat turvalliset valinnat? Mitä jos haluankin elämältäni jotakin aivan muuta? Onko meistä kahdesta ja tällä tarkoitan itseäni ja aviomiestäni seikkailemaan yhdessä vai haluammeko elämältä tässä kohden ihan eri asioita. Kuinka parisuhde kestää tämän vaiheen, jossa toinen on levoton ja toisen juuret on isketty maahan tukevasti. Ja miksi ihmeessä nämä piirteet nostavat päätänsä juuri nyt? Tokihan mieheni tiesi millaisen kumppanin itselleen valitsi. Vai tiesikö? Olemmeko me yhä ne kaksi samaa ihmistä, jotka päätyivät yhteen varsin varhain. Olisi helppoa nimetä tämä vaihe keski-iän kriisiksi. En koe kuitenkaan kriiseileväni. Uskon, että kolme lastani ovat antaneet minulle ison annoksen rohkeutta. Tarkastelen elämääni ja haluan vain parasta lapsilleni. Haluan meille kaikille hyvän elämän. Ilman lapsia olisin luultavasti tyytynyt vähempään...jotakin, joka olisi ollut sinne päin.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

#slowmorning - Hyvä arki


Kaksi sanaa. Hyvä arki. Miten ihmeessä sen voi saavuttaa? Ollakseni aivan rehellinen minäkin juoksen välillä vain hyvän ajatuksen perässä. Yritän ja yritän ja ajatus pakenee vain kauemmaksi. On päiviä jolloin onnistun hyvin tai kohtalaisesti pitämään elämäni palikat ojennuksessa. Välillä taas hommat menevät pieleen ja epäonnistun. Olen monesti kirjoitellut blogissani armeliaisuudesta ja siitä, että yhteenkin päivään voi kuulua montakin uutta aloitusta. Itselleni ainut tapa kestää ruuhkavuosia on nollata epäonnistuminen. Koko päivän ei tarvitse olla pilalla, vaikka aamupalalla koko porukkaa harmittaa ja mikään ei suju. Kaikki ei ole menetetty, jos menetän hetkellisesti tyyneyteni ja karjaisen harkitsemattomasti. Minäkin osaan pyytää anteeksi. Päivää on vielä paljon jäljellä. On vielä paljon jäljellä mahdollisuuksia iloon ja nauruun.

Oma mieli voi toimia uskomattomana arjen rohkaisiana. Voimasanoja ja voimalauseita kannattaa harjoitella. Valitse sanat, jotka toimivat juuri sinulle. Itselläni on tapana ajatella ensin ruuhkavuodet loputtomana päivien ketjuna. Käyn läpi ajatuksen siitä, mihin olen sitoutunut. Hetkellisesti ajatus voi tuntua, jopa uuvuttavalta ja murskaavalta. Tämän jälkeen asetan sattuneen välikohtauksen vasten ruuhkavuosia ja näen, kuinka pieni ja mitätön osanen se on heijastettuna suurta taustaa vasten. Sanon itselleni: "Sinä et jaksa edessä olevia vuosia, jos otat asiat näin raskaasti. Päästä irti".

Tällä hetkellä opettelen olemaan itselleni hyvä. Uskon, että minullakin on toivoa. Yritän opetella tietoisesti pysähtymistä ja lisätä arkeeni asioita, joista pidän. Haluan, että elämässäni on läsnä kiitollisuus. Haluan luoda hetkille merkitystä. Haluan tunnistaa paremmin omat vahvuuteni ja käyttää niitä perheeni parhaaksi. Minua inspiroi se, että voin kasvaa ihmisenä. Huomaan suuren muutoksen jo tapahtuneen. Olen ensimmäistä kertaa suunnannut huomion myös itseeni. Huomaan sanottavani tunteitani. Olen polulla kohti parempaa itsetuntemusta ja sitä kautta parempaa arkea. Kaikille teille, jotka käytätte kaiken aikanne vastaamalla toisten tarpeisiin sanoisin, että olkaa jotakin myös ihan itsellenne. Ottakaa tilaa. Löytäkää oma äänenne. Olette arvokkaita.

perjantai 7. syyskuuta 2018

Epäonnea kerrakseen


Olen nyt viikon verran nilkuttanut ympäri taloa. Pitikin sattua, että satutin varpaani viime viikolla. Pahus sentään, että se murtui ihan omaa huolimattomuuttani. Pikkuvarvas olisi varmasti jo tervehtynyt, mutta onneton minä olen kompastellut kerran, jos toisenkin ja varvas on saanut uusia iskuja. Muutama kuukausi takaperin kaaduin olohuoneen lattialla lojuviin leluihin ja löin pääni takkaan. Onneksi mieheni sai pehmennettyä iskua ja sylissäni ollut perheen kuopus selvisi pelkällä säikähdyksellä. Nyt on ollut huonoa tuuria matkassa ja paljon. Mietin jo onko talo kääntänyt minulle selkänsä. Onko tässä jokin kirous päällä. Olenhan lentänyt myös kaksi kertaa vintin rappusissa ja satuttanut selkäni. Kenties huomiokykyni ja keskittymiseni on vain olematonta. Tavallaan tuntuu oudolle, koska en tunne itseäni tällä hetkellä, niin väsyneeksi, kun mitä olin vielä puolivuotta sitten. Saan nykyisin nukuttua jo hiukan paremmin. Yöhön ei enää mahdu, niin montaa herätystä lasten toimesta. Harkitsin tänään jo pienen hetken opiskelujen aloittamista. Ajatus häipyi kyllä yhtä nopeasti kuin tulikin, mutta silti. Opiskelut saavat kenties vielä odottaa, mutta mielenkiintoiselle luennolle ajattelin kyllä lähteä.

Syksy tietää monelle uuden alkua. Opiskelut alkavat tai edessä on uusi työpaikka. Moni aloittaa uuden harrastuksen. Syksyyn kuuluu värikkäiden lehtien ohella myös teräväksi teroitetut lyijykynät, uudet kalenterit ja penaalit. Minä en ole ostamassa itselleni uutta koulureppua. En ole ajatellut hankkia uusia ulkoiluvaatteita tai aloitella liikunnallista harrastusta. Minä odotan postin tuovan keraamisen Knabina:n TAKE AWAY-MUKIN. Kahvin kera ajattelin lukaista tänä syksynä muutaman kirjan. Olen jo aloittanut Katri Syvärisen Vuoden Paras Päivä kirjan ja lukuvuoroa odottaa myös Suvi Bowellanin Ihana Herkkyys. Kirjoittelen molemmista kirjoista myös ajatuksia tänne blogin puolelle. Olen aina rakastanut lukemista ja nyt yritän palata hiljakseen vanhan harrastukseni pariin. Katri Syvärisen kirja onkin mukavan helppolukuinen ja etenee verkkaisesti.

Tämä postaus taitaa olla luonteeltaan hieman sellainen, mitä kuuluu. Syksy on täällä ja en voi olla onneton. Kahvi maistuu paremmalta ja villasukat on kaivettu jälleen esille. Ihan parhaimmassa vireessä en ole. Olisi kiva miettiä kukkasipuleita ja omenapaistoksia. Jostakin syystä moni juttu vain saa olla. En ole vielä sytyttänyt edes kynttilöitä pimenevien iltojen iloksi. Olen iloinen siitä, että jaksan kirjoittaa blogiin näitä sepustuksia ja suunnitella kivoja juttuja tulevalle vuodelle. Enemmän olen onnellinen siitä, että sen sijaan, että kirjoittelisin blogia jokaisena yönä saatankin katsoa yksin sarjoja ja elokuvia. Laittaa aivot lepotilaan. Kenties se johtuu siitä, että vihdoinkin osaan ottaa tämänkin homman rennosti. Minulla ei ole enää mitään todistettavaa. Teen sen mikä tuntuu hyvälle ja syntyy luonnostaan. Keskityn enemmän omaan elämääni ja olen onnellisempi. Olen osa some-maailmaa, mutta en seuraa muiden tekemisiä. Tämän vuoksi en vietä sometonta syyskuuta. Minulla on homma hyvin tasapainossa. Viikonloppuna yritän linkuttaa pihamaalle, sytyttää kynttilöitä ja ehtiä lukemaan muutaman sivun kirjasta. Olisi myös aivan ihanaa näpertää omalle pihalle tuollainen kaunis istutus vanhaan tuoliin. Taitaa jäädä nyt haaveeksi, mutta idean talletan ainakin mieleeni ja joskus sitten...

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

#KotHamAdventure2018 - Pala Suomea suurella sydämellä


Matka saatu blogin kautta/ #visitkotkahamina

Vanhemmaksi tultuani kaipaan kokemusten jälkeen aikaa. Haluan rauhassa järjestellä mielessäni kaiken nähdyn, opitun ja koetun. Viime viikonloppuna hyppäsin pitkästä aikaa ihan yksin uusien kokemusten pariin. Mietinkin reissussa ollessani, että usein tukeudun aika paljon matkoilla mieheeni. Etenen turvallisesti ikään kuin hänen selkänsä takana, jos voin vältellä puhumista vieraille ihmisille ja itseni peliin laittamista, niin taatusti sen teen. KotHamAdventure2018 reissussa pistin itseni eri tavalla likoon. Haastoin itseni pois ainaiselta mukavuusalueelta ja uskaltauduin ison porukan jatkoksi. Ihan ilman kaveria ei toki tarvinnut olla, sillä sain reissata Maitokahvimedian toisen bloggarin Hurlumhei Saaran kanssa.


Kuva: KotHamAdventure

Reissu alkoi minun osaltani varhain lauantaiaamuna. Juna-asema oli vielä aamukuuden aikaan täynnä nukkuvia Cheek faneja, jotka odottivat pääsyä kotiin. Roskikset olivat täynnä kertakäyttöisiä sadetakkeja. Tunnelmaa riitti siis heti reissun alkumetreillä. Junaan istahdin kädessäni kuuma aamukahvi. Helsingin päässä tapasinkin samantien Saaran ja jatkoimme yhdessä matkaa kohti reissubussia. Perinteisten nimenhuutojen jälkeen bussi suuntasi kohti Merikeskus Vellamoa. Matkalla turistiin pienellä porukalla yllättävän syvällisiäkin juttuja. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan. Vellamossa oli vuorossa sokkotreffit historian kanssa ja minä pääsin tutustumaan meriarkeologiaan. Pinnan alla piilevät salaisuudet ovat kiehtovia ja mukaansatempaavia. Merimuseossa on parhaillaan esillä kiertävä Sex And The Sea näyttely, joka oli melkoisen intiimi silmäys merimiesten elämään. Ajan mukanaan tuomat heijasteet avasivat eteemme melkoisen monivivahteisen näkymän. Näyttelyjen jälkeen maistui ravintola Laakongin maukas brunssi. Ehdimme vielä ennen bussille palaamista käydä katsastamassa näköalat Merikeskus Vellamon kattoterassilta.


Seuraavaksi olikin luvassa koko päivän jännittävin osuus. Olin ilmoittautunut mukaan koskenlaskuun ja ennen reissua viettänyt monta huonosti nukuttua yötä pienoisessa jännityksessä. Vesi ei ole koskaan ollut elementtini, mutta päätin silti valloittaa ainakin muutaman kosken. Kymijoella sijaitseva Kultaanranta on kaunista seutua. Meidät otti vastaan Erämys-Keisarinkosket Oy:n osaava henkilökunta. Asiaan kuuluvien varusteiden jakamisen jälkeen saimme selkeän koulutuksen ja tämän jälkeen jakauduimme kahteen kumiveneeseen. Ennen koskia harjoittelimme vielä kipparimme johdolla eri käskyjä. Olo oli koko aktiviteetin rauhallinen ja päättäväinen. Meillä oli veneessä hyvä porukka. Kippari rohkaisi ja antoi selviä ohjeita. Ja niin minä laskin muiden mukana läpi kolme koskea. Meloin, kastuin, riemastuin ja voitin pelkoni. Kiitos.


Kuva: Visit Kotka-Hamina




Vaatteiden vaihdon ja nokipannukahvien jälkeen matkamme jatkui Harjun Hoviin Virolahdelle. Saimme heittää kassit huoneisiimme ja valmistautua illalliseen Harjun kartanossa. Harjun kartano on oikea kaunotar. Kartanomiljöö tarjoaa vierailleen loputtomasti kauniita yksityiskohtia. Ainutlaatuisesta ympäristöstä pääsee nauttimaan, niin vierailijat kuin luonnonvara-alojen opiskelijat. Ruokailun jälkeen ohjelmassa oli saunominen ja illan vieto Rantaharjussa. Mökille saapuessamme ilmoille pärähti upeat soinnut. Koko illan saimme nauttia Noble Brass -bändin soitosta ja hauskoista jutuista. Oluen ystävät pääsivät maistelemaan Takatalo & Tompuri Brewery:n juomia. Saunassa sai helliä itseään Ole Hyvä tuotteilla.





Aamulla olimme yllättävän virkeänä vaihtelemassa kokemuksia ja ajatuksia muiden bloggareiden/tubettajien kanssa aamupalan ääressä. Ruokailun jälkeen itselleni jäi ihana hetki jalkautua Harjun kartanon maille ottamaan kauniita kuvia ja istahtamaan hetkeksi kartanon rappusille. Väkisinkin mieleeni tuli, koska olin viimeksi istunut edes pienen hetken yksikseni ajatusteni kanssa. Elämä on juuri nyt, niin hektistä. En välillä edes kykene miettimään mihin suuntaan olen elämääni viemässä. Olin pienestä hetkestä enemmäin kuin kiitollinen. Muistin, että minäkin olen olemassa ihan itsekseni. Ansaitsen omaa aikaa ja tarvitsen sitä. Jatkossa lähden enemmän mukaan juttuihin. Haluan olla lapsille myös parempi esimerkki. Haluan näyttää, kuinka elämää eletään. Pelkkä suorittaminen ei ole minua varten.


Ennen kotiinpaluuta oli edessä vielä viimeinen etappi. Kalliolaskeutuminen kiehtoi minua hirmuisesti, mutta päätin kuitenkin valita viimeiseksi aktiviteetikseni korsupiknikin. Hiljaiset panssariesteet tuntuivat kutsuvan minua luokseen. Virolahden Bunkkerimuseo on yksi niistä paikoista, jossa jokaisen olisi hyvä käydä kerran elämässään. Luonto on monin paikoin ottanut takaisin Salpalinjan rakennelmat. Muovannut maaston pehmeämmäksi. Kaikkialla on silti näkyvissä, kuinka vaativasta urakasta on aikoinaan ollut kyse. Ponnistus on ollut valtaisa, mutta se on tehty yhdessä. Sellaista jaloa asennetta me kaipaisimme nykyäänkin uusien ongelmien edessä. Korsupiknik oli täydellinen kerran elämässä kokemus. Saimme nauttia hämyisen korsun suojissa aterian pakeista. Taustalla soi sota-ajan sävelmät. Ystävälliset ja lempeät lotat harmaissa puvuissaan huolehtivat tarjoiluista.





Tiivistettynä Kotka/Hamina ja Virolahti tarjoavat matkaajalle paljon nähtävää ja koettavaa. Paras suositus, jonka voin antaa on se, että haluan viedä myös perheeni tutustumaan alueen eri kohteisiin. Pienet ja suuret elämykset löytyvät yllättävän läheltä. Kotimaan matkailu on itselleni ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin. Haluan näyttää lapsilleni, kuinka meillä on kaunis ja monivivahteinen maa. Nostaisin reissun parhaimmaksi anniksi ihmiset. Matkan varrella eri kohteissa tapaamani ihmiset olivat ystävällisiä ja lämpöisiä. Meistä pidettiin hyvää huolta jokaisessa käänteessä. Näin hieman jurona päijät-hämäläisenä heräsin huomaamaan, kuinka suuri rikkaus se onkaan, että meitä on täällä Suomessa moneen lähtöön.  Kiitos KotHamAdventure2018 tarjosit meille parastasi!!

PS: Käy katsomassa upea video meidän reissusta!!!


Kuva: Visit Kotka-Hamina

perjantai 24. elokuuta 2018

Kesän palasia


Kesä vei meidät monille pienille ja vähän suuremmille matkoille ja retkille. Aloitimme reissaamisen helteisestä Porvoosta, joka on aina yhtä kaunis ja tunnelmallinen. Pari adjektiiviä eivät tee kaupungille oikeutta. Porvoo pitää itse nähdä ja kokea. Porvoo on paikka, jossa olisi todella ihana asua. Siellä tuntuu olevan ihan erilainen elämänrytmi, vaikka kaupunki sijaitseekin ihan Helsingin kupeessa. Vanhojen talojen ja kapeiden kujien jälkeen oli aika siirtyä pakkaamaan reppua ja suuntaamaan kohti Unkaria. Unkari jäi matkalla hieman sivuosaan. Keskittyminen meni täysin F1 hulinoihin. Jokiristeily Tonavalla mahtui onneksi juuri ja juuri ohjelmaamme. Vahingossa eksyimme myos todella persoonalliseen pieneen baariin juomaan janojuomaa. Isoin ero kaikkiin muihin reissuihimme verrattuna oli runsas julkisen liikenteen käyttö. Bussit, ratikat ja metro tulivat tällä reissulla tutuiksi. Myös lentokoneiden vaihto sujui aivan loistavasti. Kotimaahan palasivat väsyneet, mutta onnelliset matkalaiset.

Kotiinpaluun jälkeen reissasimme koko perheen voimalla pieniä lähikohteita. Perinteisen Korkeasaaren lisäksi piiphdimme Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä Suomen Rautatiemuseossa. Rautatiemuseota voinkin suositella oikein lämpimästi kaikille junista kiinnostuneille. Meidän perheen lapset ottivat museosta kaiken ilon irti. Lopulta pakkasimme auton täyteen ja suuntasimme isovanhempien mökille Keski-Suomeen. Lapset nauttivat uimisesta, veneilystä ja kalastuksesta. Kotiin suuntasimme kiertotien kautta ja kävimme ensimmäistä kertaa Tuurissa. Kerrassaan hauska paikka. Lasten myötä suhtautuminen kotimaan matkailuun on muuttunut pysyvästi. Suomea ja sen monia eri puolia on kiva näyttää lapsille. On nostalgista kiertää omasta lapsuudesta tutut tärpit omien lasten kanssa, mutta myös tutustua itselle uusiin juttuihin. Jokainen viikonloppu on tästä lähtien meille kuin miniloma. Perheen yhteisen retkikohteen voi keksiä lauantaiaamuna aamupalapöydässä. Eväät mukaan ja seikkailemaan.

Minä pakkaan illalla reppuni ja lähden aamusta ihan itsekseni kohti KotHamadventure2018 reissua.
Ilokseni olen huomannut, että olen nykyisin aika nopea lähtijä. Minun ei tarvitse pakata enää isoa matkalaukkua ja tehdä viikon erinäisiä valmisteluja reissua varten. On jotenkin tosi vapauttavaa heittää kamat reppuun melkein viimeisellä hetkellä. Bussit ja junatkin katson valmiiksi vasta illalla. Tiedän, että tälle uudelle minälle on syynsä. Jatkuva kiire arjessa verottaa keskittymistäni ja se näkyy toiminnassani ihan suoraan. Kuljen sellaisella nopeudella tekemisestä toiseen, että ajatusten järjestäminen on vaivalloista. Keskityn hetkeen edessäni. Reissun valmistelut tehdään, kun reissuun ollaan lähdössä. Uudella tyylilläni en ehdi turhia jännitellä etukäteen ja se on hyvä.