keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Paljon hyvää ja kaunista


Tällä viikolla lumi on satanut maahan ja peittänyt armollisesti alleen tumman ja synkän maan. Monena yönä olen tuijottanut yöheräilyjen lomassa ikkunasta avautuvaa lumista maisemaa. Tarkastellut katuvalojen heittämiä varjoja ja lumisia puita. Pohtinyt elämää ja sen koukeroita. Nähnyt oudon eläväisiä unia, jotka ovat saaneet minut itkemään. Ikävä ja suru on sulkeneet minut jälleen syliinsä. Vuosi lähenee loppuaan ja tunnen suurta kiitollisuutta siitä, mitä kaikkea hienoa se eteeni toi. Loppujen lopuksi huippuhetkiksi nousevat aina ne pienet arkiset hetket. Onneen ei tarvita monimutkaisia reseptejä. Peruspalikat löytyvät omasta perheestä. Eletty vuosi toi perheeseemme uuden jäsenen kuin tasapainoksi sille, että kulunut vuosi oli taas yksi lisää ilman sinua.

Ikävä ei ole helpottanut. Rehellisesti voin sanoa, että tuskin koskaan selviämme siitä, että menetimme sinut. Omaan suruuni sekoittuu varmasti monet muutkin elämäni huolenaiheet. Itkiessäni sinua itken samalla kaikkea, mikä elämässäni on pielessä. Silti keskityn jokaisena elämäni päivänä iloon. Hakeudun valoon. Elämältä toivon vain, että se antaisi minulle viisautta olla ryssimättä asioitani, auttaisi minua jakamaan paremmin omat voimani ja antaisi minun kirjoittaa ja kirjoittaa.

Elämässä on niin paljon hyvää ja kaunista. Yritän huomata aivan jokaisen pienenkin asian. Pitää silmäni ja korvani auki. Tätä kirjoittaessani, joku sattui menemään talomme ohi pulkkaa vetäen. Huomasin hymyileväni.

perjantai 17. marraskuuta 2017

TILT


Kasautuneen väsymyksen määrälle ei oikein ole sanoja. Olen monesti kuluneen vuoden aikana ajatellut, että väsymystä ei oikeastaan kannata edes miettiä. Mennään vain eteenpäin päivästä toiseen. Elämäntilanne on nyt tämä ja tästä on vain rämmittävä läpi ja rukoiltava, että selviää kaikesta voittajana. Tämä viikko on silti osoittanut, että minäkin olen armottomasti TILT ja ERROR  ja LOPUSSA. Kolmen lapsen äitinä oleminen käy voimilleni. Yöt ovat olleet todella pitkään levottomia ja täynnä repivää heräilyä. Huomaan jo itkeväni väsymystä. Itku helpottaa. Keitän kahvit ja jaksan taas hetken eteenpäin. Meillä on juuri nyt talossa se pahin yhdistelmä. Perheen eskarilainen on välillä todella väsynyt ja Pikku Herra elää pahinta uhmaansa, joten he ottavat päivän aikana kipinää toisistaan. Vauva taas tekee hampaita ja kääntyilee unissaan. Pahimmillaan lapset ovat vuorotellen yöllä hereillä ja vauva päättää aloittaa päivänsä aamulla kello 6.00. Päivällä esikoisen aikataulu ja Pikku Herran päiväuniaika menevät huonoimmalla tavalla ristiin ja rastiin.

Kuinka monta tuntia pienten lasten äidit nukkuvat viikossa? Iltarutiinien jälkeen ehtii tuskin edes pesemään hiuksensa (tai siis ei ehdi). Ruokailut jäävät usein yhteen iltaruokaan ja muuten keitetään kahvia. En yhtään ihmettele, ettei flunssa parane kahdessa viikossa. Ei ole aikaa edes sairastaa. Välillä olen, niin väsynyt, että pelkää jääväni auton alle postia hakiessani. Huomiokykyni alkaa olla olematon. Muistista en edes viitsi sanoa mitään. Ihanaa olisi päästä nukkumaan, mutta mieluusti vaihtaisin unet myös Sunrise Avenuen keikkalippuihin. Haluaisin vain tuntea hetken eläväni ja päästää irti näistä väsymyksen aiheuttamista ajatuksista. Ei, kyllä minä sittenkin nukkuisin. Ja parisuhde. Huokaisu. Anteeksi kulta. Tämä elämänvaihe kysyy hermoja, päättäväisyyttä ja armoa.


Millä keinoilla tässä elämäntilanteessa jaksaa? Sytytän kynttilät ja laitan musiikkia soimaan aamuisin, koristan keittiönpöydän varvuilla, leivon kakun, vaihdan järjestystä kodissamme yksi huonekalu kerrallaan, siivoan kahvinkeittimen, katson yöllä teemalta dekkareita tai kirjoitan blogiin postauksen. Minulla moni asia lähtee tekemisen kautta. Mieleni pysyy paremmassa kunnossa, kun saan asioita eteenpäin. Tunnen tyytyväisyyttä, että vielä pystyn ja kykenen kaikesta huolimatta toimimaan. Teen suunnitelmia. Seuraavaksi haluan laittaa jouluvaloja ja tehdä porstuan rappusille kivan asetelman luonnonkasveista. Miettiä yhdessä lasten kanssa lintujen talviruokintaa. Jaksaa, jaksaa, vaikka ei jaksaisikaan. Koska elämä ei tähän väsymykseen lopu. Huominen tulee. Aamuisin on aina vaikeinta. Ensimmäisen kahvikupillisen jälkeen tulee fiilis, että kyllä tämä tästä taas lähtee sujumaan. Toinen notkahdus tulee vasta illansuussa päivän pimetessä. Nostaessa vauvan syliini, puhaltaessani Pikku Herran pipin paremmaksi tai etsiessäni esikoiselleni kenkälaatikkoa marsun kodiksi tunnen silti vain kiitollisuutta. Entäs se parisuhde? Yritetään rakas panostaa hääpäivään joulukuussa! Muisku.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Puuttuva palanen


Välillä minusta tuntuu, että olen kuin suoraan Passengerin biisistä. Pienoisesti turhauttavaa, mutta minkäs teet. Pysähtyminen on aina ollut minulle vaikeaa. Pysähtyminen hetkeen. Läsnäolo. Suurin määräävä piirre minussa tuntuu olevan levottomuus. Se on piirre, joka on ollut  minussa aina. Olen aina jossakin muualla. Keskitän ajatukseni usein menneeseen tai tulevaan. Ohjelmoituasi itsesi katsomaan tiettyyn suuntaan, siitä on vaikea oppia ulos. Olen pitänyt itseäni todella syvällisenä tyyppinä ja se varmasti pitää paikkaansa kyllä osittain. Isojen juttujen kohdalla en kuitenkaan anna itselleni lupaa mennä kovinkaan syvälle. Tajusin asian oikeastaan vasta kuukausi sitten. Menin yhteen isoon tilanteeseen melkoisen valmistautumattomasti. Syy oli yksinkertaisesti. Paketti oli liian iso purtavaksi. Oli  helpompi pilkkoa juttu osiin ja heittää osat pikku lokeroihin ja sitten mennä sen yhden lokeron mukaan ja unohtaa muut. Jälkeenpäin olen ollut iloinen, että uskalsin, vaikka tilanne ja tapaaminen vei minulta paljon voimia. Loppujen lopuksi minulla oli vain voitettavaa.

Suurin pakan sekoittaja on oman perheen perustaminen. Kolmen lapsen äitinä löytää itsensä täysin uudesta ja erilaisesta roolista. Tähän elämänvaiheeseen ei voi juuri valmistautua. Kukaan ei tiedä etukäteen millainen äiti tulee olemaan. Matkaan kuuluu rankkaa itsekritiikkiä ja iso kasa epäonnistumisia. Lapset vaativat läsnäoloa. Olen siis todellakin joutunut jumppaamaan näkymätöntä lihastani. En voi vetäytyä syrjään, se ei ole vaihtoehto. Oma keskeneräisyys on myös julmasti näkyvillä. Asiaa ei voi väistää. Sitä on katsottava suoraan silmiin. Armo on oltava läsnä arjessa. Minä teen parhaani. Tiedän, että tulen jatkuvasti paremmaksi äidiksi ja paremmaksi vaimoksi. Odotan silti kovasti, että lapseni kasvavat aikuisiksi ja voin kertoa heille puuttuvasta palasesta, josta vielä nyt ei voi paljoa puhua.

...Well you only need the light when it's burning low
Only miss the sun when it starts to snow..
...Only know you've been high when you're feeling low
Only hate the road when you're missing home...

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Isänpäivän brunssi


Tänä vuonna ei isänpäivä mennyt ihan putkeen. Minä olen sairastellut kaksi viikkoa. Välillä olo on ollut hiukan parempi ja välillä taas huonompi. Aamulla oli heti selvää, että tänään olisi taas huonompi päivä. Kuumeilusta huolimatta suoriuduin aamupalasta ja kakun tekemisestä. Isommat lapset päättivät pistää päivän aikana ranttaliksi ja tunnelma oli kaikkea muuta kuin kepeä. Sellaista se välillä on. Ei todellakaan täydellistä, vaan lähinnä koomista. Päivän jälkeen olin aivan puhki.

Isänpäivänä meillä syödään pidennetty ja runsas aamiainen. Tapa on minusta mukava. Itse nautin suuresti siitä, että saan rakentaa kauniin kattauksen ja valmistaa aamupalan kerrankin ihan rauhassa. Poissa on arkiaamujen kamala kiire. Lapsetkin viihtyivät tällä kertaa pöydässä yllättävän pitkään. Kenties se johtuu siitä, että on kiva koota oma aamupala tarjolla olevista aineksista.



Kokeilimme aamukahvin sekaan vaihtelun vuoksi Blue Diamond mantelimaitoa ja täytyy kyllä sanoa, että kokemus oli mukavan positiivinen. Maku oli lempeän mieto ja kermainen. Kahvin kanssa oli mukava napostella pähkinöitä ja manteleita. Hieman myöhemmin nautimme vielä kakkukahvit. Päivä oli vähän levoton, mutta jää silti ikuisesti mieleen. Esikoinen ojensi isälleen esikoulussa tekemänsä isänpäiväkortin. Söpöä. Tuskin maltan odottaa äitienpäivää. Millainen isänpäivä teillä oli?



Menu

Pekoniin käärittyjä nakkeja
Sienisalaattia
Paistettua paahtoleipää kananmunalla
Suolakurkkua
Oliiveja
Kurkkua
Porkkanaa
Coctailtikut (juusto, tomaatti, paprika, lihapulla)
Hedelmäsalaattia
Pähkinöitä
Tuoremehua
Smoothie
Kahvi

Britakakku


Yhteistyössä Always somewhere else ja Lejos

torstai 9. marraskuuta 2017

In Style Out - Uskalla haastaa itsesi!


Koska viimeksi kokeilit uutta tyyliä? Koska viimeksi uskalsit leikkiä vaatteilla ja asusteilla? Oletko myllännyt vaatekaappisi ympäri, mutta et ole löytänyt päällesi mitään mielekästä? Katsotko peiliin ja toivoisit piristystä? Toki voit olla myös ihan tyytyväinenkin itseesi ja vaatekaappisi sisältöön, mutta kaipaisit kivaa elämystä? Maitokahvimedian tiimi sai ihastuttavan mahdollisuuden tehdä yhteistyötä iloisen Annin kanssa, joka pyörittää Helsingin Lauttasaaressa persoonallista In Style Out stailauspalvelua. Voitte varmasti uskoa, miten ihana elämys kolme tuntia kestänyt ryhmästailaus meille oli. Sovittu meno katkaisi itseltäni hetkittäin puuromaisen arjen ja pääsin karkamaan kotikadultani Helsinkiin. Sain tavata meidän tiimin ihania naisia ja viettää päivää sovitellessa ihania vaatteita ja asusteita.

Minulle on viimeisen parin vuoden aikana avautunut ihan täydellisesti se, mitä markkinoinnin ammattilaiset ovat puhuneet jo pitkään. Ihmiset haluavat elämyksiä ja kokemuksia. Allekirjoitan. Uusi juttu innostaa ja nostaa arjen yläpuolelle. Vielä parempi, jos elämys tarjoaa mahdolisuuden haastaa itseään ja hypätä pois omalta mukavuusalueelta. Uskon, että vain silloin on mahdollisuus löytää itsestään jotakin uutta. Ja kuinka paljon sitä löydettävää onkaan!


Miten sinun tulee valmistautua tapaamiseen? Ensiksi tietysti otat yhteyttä Anniin ja sovit ajankohdan. Ajanvarauksen voit hoitaa kätevästi netin kautta. Mieti samalla haluatko tulla paikalle yksin vai muutaman ystäväsi kanssa tai kenties isommalla porukalla. Tämän jälkeen täytät esitietolomakkeen ja lähetät itsestäsi samalla muutaman valokuvan. Näiden tietojen pohjalta Anni valitsee sinulle erilaisia asuja sovitettavaksi. Lisää infoa löydät linkin kautta.

Stailausta on turha pelätä. Anni saa taatusti jokaisen asiakkaan rentoutumaan ja pitämään hauskaa vaatteiden maailmassa. Itse rohkaisen jokaista kokeilemaan myös vaatteita, jotka eivät välttämättä tunnu, niin omalle jutulle. Minäkin sovitin muutamaa jakkutakkia ja nyt ainakin tiedän miltä sellainen päälläni näyttää. Annin kanssa on myös todella mielenkiintoista puhua vaatteista ja pukeutumisesta. Kolmen tunnin aikana ehdimme jutella muuttuvista trendeistä ja klassikoista, sekä siitä kuinka aika on vapauttanut pukeutumista. Nykyisin jokainen saa vapaasti ilmentää omaa tyyliään, eikä ikä ole enää este. Puhuimme myös paljon vaatteiden kierrätyksestä. Tietyt keinokuidut kestävät kierrätystä huonosti. Kertakäyttökulttuuria tulisi välttää vaatteita ostaessa ja valita sen sijaan omaan tarpeeseen ne oikeat materiaalit, jotka kestävät pitkäaikaista käyttöä.


Itse tila on aivan upea. In Style Out sijaitsee kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja tilaan mennään suoraan hissillä. Ikkunoista avutuu upea maisema ja reilusti valoa. Mustat kattoparrut ja riippuvat valosarjat luovat ihanan tunnelman. Värejä on käytetty erityisen taitavasti ja ullakkohuoneisto on todella saatu viihtyisäksi. Tilassa on runsaasti esillä vaatteita ja asusteita, mutta tila tuntuu silti todella avaralle. Pehmeät matot ja kauniisti esille laitetut vaahtokarkit, sekä kuohujuoma ovat piste i:n päälle. Tutustu myös Annin omaan blogiin ja käy lukemassa lisää hurmaavan liiketilan rakentamisesta!


Ehdin sovittaa kolmen tunnin aikana useampaa asukokonaisuutta. Harmillisesti en ehtinyt sovitusten ja juttelun lomassa hirveästi kuvaamaan. Olin vaatteista ja asusteista, niin tohkeissani, että keskittymiseni oli aivan täysin kivassa puuhassa. Asuni koostuivat osaksi uusista ja osaksi second hand vaatteista. Erityisesti mieleeni jäi yksi super pehmeä villatakki ja hieman kohtalokas musta jumpsuit. Mukaani lähti mustat Levikset, ihana musta/harmaa pusero ja beige neuletakki. Onneksi pääsen vielä vuoden verran kurkistelemaan Annin vaatekokoelmia ja tekemään lisähankintoja. Kiitos Anni kivasta päivästä! Nähdään taas.








Yhteistyössä Maitokahvimedia ja In Style Out

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Hurmaava Hotel&Holiday Köket


Olen aina rakastanut vanhoja taloja ja halunnut sellaisessa asua. Vanhoissa taloissa on taikaa. Vanhoja taloja täytyy tervehtiä tullessa ja hyvästellä lähtiessä. Tiedättekö mitä tarkoitan? Porvoo on aina ollut Helsingin ohella lempikaupunkejani. Porvoossa ei asusta ketään ystäviäni, mutta paikka vetää vahvasti puoleensa. Pikkujouluja viettäessäni pääsin hetkeksi sujahtamaan ns. kaupungin kulissien taakse. Kahviloiden sijaan vietimme juhlia erityisemmässä ympäristössä. 1700-luvulla rakennettu Köket House on vaikuttava paikka. Omaa kokemukseni Porvoosta syveni.



Miltä tuntuisi asua talossa, jonka ikkunoista näkyisi Porvoonjoki. Millaista olisi kulkea vanhan kaupungin läpi päivittäin. Millaista olisi asua kauniissa ja mielenkiintoisessa ympäristössä, joka tarjoaisi lukemattoman määrän erilaisia kuvauskohteita. Porvoo tuntuu todella kotoiselle paikalle, koska olen vanhasielu, joka välillä tuskailee elävänsä ihan väärässä ajassa. Porvoossa miljöö olisi täydellisesti kohdallaan. Olen vieraillut Porvoossa kesäisin (ja nyt myös syksyllä) ja ajattelin seuraavaksi nähdä ja kokea vanhan kaupungin joulun.



Palataanpa takaisin Hotel&Holiday Köket:n upeaan taloon. Olisin mieluusti viipynyt talossa pidempäänkin tutkien ison salin koristeellista kattoa ja talon kauniita yksityiskohtia. Talo oli todella ihanasti sisustettu. Vanhaa henkeä oli kunnioitettu, mutta tunnelma oli pysynyt ihanan rentona. Siellä täällä oli myös moderneja valaisimia ja kauniita Hakola Home:n tuotteita, jotka sopivat taloon täydellisesti. Talossa oli käytetty taitavasti värejä ja tekstiilejä. Jokaiseen huoneeseen oli luotu ihania nurkkauksia oleskeluun ja lepoon. Hyvinkin olisin nähnyt itseni kirja kädessä keskittyneenä lukemaan, jossakin talon kauniissa sopessa. Itse ihailin talon kahta isoa ruokapöytää (luultavasti siksi, että haaveilen omaan kotiini sellaista). Kuinka ihanaa olisi rakentaa kaunis kattaus isoon pöytään ja istua sen ääressä vieraiden ja perheen kesken.




Minulla on aina ihan automaattisesti todella kunnioittava asenne vanhoja rakennuksia kohtaan. En melua. Astelen tilaan hieman varovaisesti ja sitä kunnioittaen. Kuulostelen ja aistin ilmapiirin, joka talossa vallitsee. Monella on varmasti sama tapa. Samanlaisella hartaudella kuljen myös vanhan kaupungin katuja. Välillä on helppo ajatella, että aika sinänsä voisi olla vain harhaa. Kuinka ajat oikeasti voisivat ihan helposti elää omaa elämäänsä limittäin ja lomittain. En nyt sano miettiväni tällaisia asioita ihan päivittäin, mutta jostakin syystä Porvoossa ajatus tupsahti päähäni ihan luontevasti.


Kummitusjuttu

Aluksi on todettava, että  olen herkkyydestäni huolimatta todella rationaalinen ihminen. Pyrin aina selittämään kaiken itselleni järkiperäisesti. Ihastelen ja kunnioitan vanhojen paikkojen ilmapiiriä, mutta en ikinä olettaisi kohtaavani mitään selittämätöntä. Koen olevani varsin vaatimaton kohde hengille tai kummituksille. Miksi ne minulle kertoisivat olemassaolostaan? 

Illan aikana istuimme, söimme ja juttelimme vilkkaasti salin ison pöydän ääressä. Takanani oli ikkuna ja kaunis näkymä Porvoonjoelle, sekä vanha lipasto. Aivan yllättäen huomasin, että oloni muuttui hieman sumeiseksi. Tuntui, että tajunnantasossani tuli jokin hetkellinen liikahdus. Katsahdin pöytää edessäni ja se tuntui liukuvan melko rivakalla vauhdilla minusta vasemmalle. Otin pöydästä kiinni, sillä pelkäsin sen kaatuvan. Hetkessä olo oli ohi. Kummastelin. Muistan kuinka kokeilin pöydän tukevuutta vielä ja katsahdin pöydän alle olisiko jokin pöydän jaloista pettämässä. Kaikki oli aivan kunnossa ja päädyin tulokseen, että varmasti verenpaine tai verensokeri temppuilee. En ajatellut asiaa enää illan aikana. 

Koko juttu tuli uudestaan mieleeni vasta aamulla kotona. Kerroin kokemuksestani paikan omistavalle Arlalle. Hän puolestaan kertoi kuinka lasinen kannu oli särkynyt itsestään lähtömme jälkeen. Lasisen kannun paikka oli ollut vanhan lipaston päällä. Ihmeellisiä tapahtumia ja sattumia. Talossa yöpynyt Agu taas osasi kertoa, että talon vieraskirjaan oli kirjattu ylös erilaisia kokemuksia. Arlakin kertoi nähneensä jouluna jotakin talon makuuhuoneessa.

Yhteistyössä Maitokahvimedia ja Cafe Köket