lauantai 18. lokakuuta 2014

Dont' Miss a Bite


Ihastuttava kirja kaikille hyvästä ruoasta pitäville! Pitkästä aikaa sukelsin ihanien reseptien ja makujen maailmaan. Sain kirjasta roimasti uutta inspiraatiota viikonlopun kokkailuihini. Veran uusi kirja on raikas, nuorekas ja helposti lähestyttävä opus kokkailun ihanaan maailmaan. Kirja on suber visuaalinen ja reseptien lisäksi lukija saa herkutella ihanaisilla kuvilla, joista osa on myös Veran itsensä ottamia. Kirjasta välittyy selvästi se, että sitä on tehty suurella rakkaudella ja intohimolla. Kansien väliin on tallennettu paloja Veran sukuhistoriasta, matkoista ja lukijalle tuleekin olo, että on päässyt reissuun maailman eri kolkkiin yhdessä Veran kanssa. Tarinoita lukiessa istahdetaan välillä myös ruokailemaan Veran oman perheen kanssa. Pöydässä vallitsevan ilosen ja välittömän tunnelman sekä puheensorinan voi kuvitella helposti. Tämä kirja on enemmän kuin vain kasa reseptejä.


Omaksi suosikiksi kirjasta nostaisin aamiainen ja brunssi osion. Rakastan pitkäksi venyviä viikonlopun aamiaisia, joissa juodaan useampi kuppi kahvia ja poristaan viikon kuulumiset ja syödään hitaasti kiirehtimättä. Lisäksi erilaiset leivät, keitot, munakkaat ja pastat olivat mieleeni. Kirjasta löytyy myös ohjeita muutamiin säilykkeisiin! Luulen, että syksyn ja talven suosikiksi meidän perheessä nousee persikka-pekoni-possupannu. Koska olen melkoinen herkkujen ystävä olisin toivonut, että kirja olisi tarjonnut hieman enemmän makeita reseptejä. Ensi viikolla mies pitää pienoista lomaa ja ajattelin leipoa kirjan ohjeella Sidneyn kakkua. Ilmojen taas hieman lämmitessä ja aikuisten kesken kokeiluun lähtee myös Coctailmehujäät. Kyseessä on niin hauska resepti, että jos kesäjuhlia ei ole muuten tiedossa, niin tämän reseptin takia ne kannattaa järjestää itse. Kirjasta lisää infoa löytyy täältä. Käy ihmeessä kurkkaamassa!

Kirjan tarjosi luettavaksi WSOY

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti