tiistai 14. lokakuuta 2014

Iso vihreä potkukurkku


Tänään on tullut vihdoin tartuttua haravaan. Koko piha on lehtien vallassa. Saatiin aikaiseksi todella iso lehtikasa, jossa oli kiva pomppia. En voi lakata ihastelemasta pienen tytön riemua ja ihmetystä suurista vaahteranlehdistä, etanoista jotka näyttävät sarvensa ja vau miten hieno sieni. Niin pelottomasti tuo pieni ihminen ottaa kaikki käteensä ja sanoo: "Voi katso äiti miten söpö". Ihana sammakko, ihana koppakuoriainen, ihana limainen sieni ja sitä rataa. Kaikki on niin ihmeellistä. Keppejä, kiviä ja lehtiä kerätään ja siirrellään paikasta toiseen tuntitolkulla. Etsitään aarretta ja kaivetaan isoa kuoppaa. Mahtavaa.

Toivoisin niin, että tuosta ihmetyksestä ja aivan loistavasta tavasta tarkastella maailmaa jäisi jotakin rippeitä näin aikuisiälle saakka. Välillä tuntuu, että vaikka kuinka ajattelee nauttivansa pienistä, niin sitä kuitenkin tarvitsee aika paljon sitä jotakin kiljahtaakseen riemusta. Väsyneenä ne hyvän olon piikit jäävät usein kokonaan saavuttamatta. Tavallaan ymmärtää, että ympärillä tapahtuu koko ajan jotakin pientä ja hyvää, mutta ei vain pysty nauttimaan mistään ja se on hemmetin surullista. Sitä pitää oikein riuhtaista itsensä irti sellaisesta ajattelusta. 

Lähemmäksi aarteiden etsintää ja riemua pääsee usein kirpparilla, kun törmää johonkin ihmeelliseen kapistukseen ja parempi vielä jos sen saa viedä kotiin melkein ilmaiseksi. Mietin tuossa juuri tänään, että repeisin täysin liitoksistani iloitsemaan, jos kirpparilla tulisi vastaan sellainen iso vihreä potkukurkku. Tietääkö kukaan mitä tarkoitan? Olisi aivan huippua saada sellainen omalle muksulle. Muistan kuinka olen itse mennyt sellaisella pitkin kokolattiamattoja syntymäkodissani. No tämä suuri aarre odottaa vielä löytämistään. Yllä kuvia joistakin vanhoista löydöistäni.

Toivon todella, että osaisin kirjoitella postauksia jotka ainakin välillä saisivat hymyn käväisemään lukijoiden kasvoilla. Yritän kirjoittaa parempaa blogia ja oikeista asioista. Toivon, että vaikka kirjoitankin nykyään yllättävän paljon väsymyksestä, että nähtävillä olisi myös se, että yritän aina nähdä elämässä kaikki värisävyt. En pyri olemaan tekopirteä, jos siltä ei oikeasti tunnu, mutta yritän aina pitää kiinni kaikesta hyvästä. Toisinaan värit kaikoavat hieman loitommalle, mutta eivät koskaan kokonaan katoa. Yritän olla täällä blogissani mahdollisimman aito.

Ja lopuksi piristeeksi kuva kurkusta! SuberHyber Ihana. Eikös?


Kuva: www.kantrilehti.fi 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti