lauantai 11. lokakuuta 2014

Toven matkassa

Olen jo tainnut moneen otteeseen mainita lukevani Toven elämänkertaa. Muumit avautuvat aivan eri tavalla, kun ottaa aikaa ja tutustuu naiseen, joka on ne luonut. Muumit ovat syntyneet sota-aikana, jolloin varmasti useammat ihmiset etsivät mielessään pakopaikkaa vallitsevalta tilanteelta ja sen tuomilta uhkakuvilta. Muumipeikko ja pyrstötähti kuvaa monella tapaa maailman loppumista ja heijastelee atomipommien pudottamisen laukaisemaa pelkoa totaalisesta maailman tuhosta. Nuo valkoiset pullakat isoine kuonoineen yrittävät suojautua luonnonkatastrofin keskellä luolaan varaten sinne mukaansa kaiken tarpeellisen. Synkkä Piisamirotta ennustelee synkkiä ennustuksia ja saa jopa lempeän Muumimamman hermostumaan. Pulmia tuottaa myös kylpyammeesta luopuminen sillä Niiskun laskelmien mukaan se on liian suuri luolaan vietäväksi. Välissä kuivatellaan pyykkinarulla myös Hemulin postimerkki kokoelmaa.

Muumit ovat antaneet paljon jo monelle sukupolvelle ja loppua ei näy. Aina uudet lukijat löytävät noiden pehmoisten hahmojen luokse. Tovella itsellään oli Muumeihin viha/rakkaus-suhde. Toisaalta ne olivat tarjonneet hänelle toisenlaisen todellisuuden sodan sumentamien vuosien aikana, mutta niiden mukanaan tuoma suosio vei paljon huomiota pois Toven muulta taiteelta. Tove itse piti itseään ensisijaisesti taidemaalarina. Hän oli saanut laadukkaan ja klassisen koulutuksen ammattiin, jota harjoitti läpi koko elämänsä. Luulen, että kompastiskiveksi muodostui hänen monilahjakkuutensa. Varmasti hän olisi tunnettu taidemaalarina, jos hän olisi keskittynyt pelkästään maalaustaiteeseen. Hänen lahjakkuutensa kuitenkin vei häntä moniin eri suuntiin: kuvittajaksi erilaisiin julkaisuihin myös poliittisiin, sarjakuvapiirtäjäksi, teatteriin Muumi tarinoiden siirtyessä näyttämölle, kirjojen kirjoittajaksi ja taidemaalariksi sekä suurten monumentaali teosten tekijäksi. Kovin moni ei pysty tekemään niin monipuolista uraa kuten Tove.

Yksityiselämässään Tove painiskeli ajoittain masennuksen kanssa. Hän matkusteli laajasti niin yksin kuin äitinsä Hamin ja Vivica Bandlerin kanssa sekä myöhemmin Tuulikki Pietilän kanssa. Lapsuutensa hän vietti saaristossa ja Helsingin Lallukassa taiteilijatalossa, jossa hänen lahjakkaat vanhempansa uurastivat. Rakas paikka oli myös Ruotsi, josta Toven Ham äiti oli kotoisin. Perhesiteet säilyivät kiinteinä sisaruksiin ja vanhempiin Toven aikuistuttuakin. Sama tiiviys ja lämpö on nähtävillä myös Muumipeikon perheessä. Isäänsä Tove ihaili ja kunnioitti taiteilijana ja kaipasi tämän hyväksyntää ja huomiota vielä pitkälle aikuisuuteen asti. Äiti Ham on Muumimamman esikuva. Kaikki tuo lämpö ja välittäminen jota tuo lempeä hahmo viestittää on peräisin Toven äidiltä. Ham itse oli myös taitava kuvittaja ja huolehti omalta osaltaan perheen elättämisestä.

Tove oli aikaansa nähden varsin moderni nainen. Luultavasti moneen hänen valintaansa on vaikuttanut myös sodan keskellä eläminen. Sota-aikoina ihmiset tuntuvat elävän ahnaammin, kun huomisesta ei tiedä, se mitä haluaa on otettava tänään. Tovella oli elämänsä aikana monia merkityksellisiä suhteita vahvojen taiteilija persoonien kanssa, joista jokainen varmasti vaikuttivat kasvavan taiteilijan mielipiteisiin ja tietoisiin valintoihin siitä mihin suuntaan uraa tulisi viedä ja keskittää. Ajoittain Tove haaveili perinteisemmästä elämästä aviomiehineen ja lapsineen ja tämä oli lähellä toteutua Atos Wirtasen kanssa. Elämä vei kuitenkin toisaalle ja tämä ajatus jäi. Myös itse taide koki sodan aikana ja sitä seuranneiden vuosien aikana suuria muutoksia. Kokonaisia uusia taidesuuntia kehitettiin. Perinteiset taiteilijat joutuivat koetukselle sen suhteen seuraisivatko aikaansa vai tekisivätkö sitä minkä olivat vuosien saatossa omaksuneet ja jossa olivat kehittyneet huippuunsa. Uuden suunnan omaksuminen oli sama kuin tyhjästä aloittaminen. Kuinka pelottavalta se monesta taiteilijasta on mahtanut tuntua. Tove uusiutui, mutta omilla ehdoillaan ja teki taidetta taiteen vuoksi.

Tovea on kiittäminen monesta asiasta. Hän oli osaltaan nostamassa kansallista itsetuntoamme sodan jälkeisinä vuosina, kun maamme osaksi oli langennut raskaat sotakorvaukset. Hän on tuonut hahmoillaan ja tarinoillaan iloa ja toivoa monen lapsen ja aikuisen elämään. On mahdotonta laskea kuinka monen sydäntä hänen tarinansa ovat liikuttaneet. Tarinat ja hahmot ovat myös kestäneet aikaa. Ne ovat yhtä tuoreita ja ajankohtaisia nyt, kun hetkenä jolloin ne luotiin. Maailma on muuttunut, mutta samalla pysynyt samana. Arka tarvitsee yhä vierelleen toisen vielä aremman kasvaakseen rohkeuteen.Toven tarinoiden hienous on siinä, että ne tarjoavat meille kaikille jotakin. Tämä ei ole ollut vielä selkeä ajatus ja päämäärä sadun maailmassa aikana jolloin Muumit luotiin. Tätä kerroksellisuutta jopa paheksuttiin aluksi, koska katsottiin, että tarinoilla ei pitäisi olla toista ulottuvuutta. Lapsi ja aikuinen lukija ei voi olla liikuttumatta noista hienoista tarinoista, joissa kuten elämässä muutenkin valon rinnalla kulkee piemeys ja kaikille on paikkansa. Jokainen löytää itsensä jostakin Muumilaakson hahmosta.

"...ja Nyytille hän sylin avasi ja kuiskasi: unohda jo mennyt kamaluus on edessämme kaikki ihanuus: on meri jota nähnyt en mä milloinkaan, on kauniit näkinkengät joita poimitaan..."
Kuka lohduttaisi Nyytiä

"... Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa, Nuuskamuikkunen sanoi äkkiä. Sen minä tiedän. Kun Muumipeikko heräsi talviunesta, hän alkoi kaivata sinua. Eikö ole hauskaa, kun on joku, joka kaipaa ja odottaa joka hetki? Minä tulen milloin minulle sopii, puuskahti Nuuskamuikkunen kiivaasti. Ehkä en tule ollenkaan. Ehkä menen aivan toiselle suunnalle..."

Suosittelen luettavaksi Tuula Karjalaisen Tove Jansson- Tee työtä ja rakasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti