lauantai 11. lokakuuta 2014

Uudet kumpparit


Pihalla tapahtuu. Tänään mentiin tytön kanssa pitkin pihoja ja tarkasteltiin kukkasipuleita. Mukavasti olivat lähteneet taas leviämään viime vuodesta, kun ulkosivu remontin yhteydessä tehtiin pientä maansiirtoa. Harava heilui myös hieman pihalla. Jotenkin sitä heti innostuu, vaikka tietää, että on liian aikaista vielä raaputtaa mitään, kun maa on märkää. Ihastelin samalla uusia kumisaappaitani jotka tilasin Londonista. Minä joka en koskaan ehdi kaupoille ja suorastaan tuskastun vaate/kenkäostoksilla tilaan Londonista. Syynä oli nettikaupan helppous, edullinen hinta ja hauska ulkonäkö. Onhan se kivaa, kun ihan jokaisella ei ole samanlaisia. Hieman kyllä nauratti kuvailla omia kumppareita pihamaalla (naapurit taas nauraa, että kyllä naapurissa asuu omituinen eukko).

Kumppari tilauksen yhteydessä tilasin myös kaulakorun ja ns. kehysriihi korvakorut (niissä lukee toisessa rikas ja toisessa köyhä, timanteilla ja ilman) jotka ovat melkoisen hauskat myös. Sitä aina pitää jollakin ottaa takaisin se, että käy erittäin harvoin parturissa ja ei osaa meikata eikä osaa ostaa kivoja vaatteita, jossa näyttäisi hyvälle. Olen tosissani. Korvakorut sopii aina. Kengät ovat mielestäni paljon hankalampi tapaus. Elokuvassa Lainakengissä todetaan juuri sama kommentti kenkien suhteen. Perjantaina olen menossa keikalle eli ihan oikeasti ulos omasta talosta, ulos omasta pihapiiristä, poistun kotikadulta...Kamala paniikki siitä, että mitä laitan päälle. Onneksi illalla on vielä pimeää. Todella pelkään, että näytän terveisiä kymmenen vuoden takaa tapaukselle. Aaaaarrrkkk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti