torstai 25. joulukuuta 2014

Kiittämisen tärkeys

Jokaisella perheellä ja suvulla on omat perinteensä sen suhteen kuinka joulua vietetään. Meillä joulu jaetaan kolmelle päivälle. On jouluaatto ja joulupäivä appivanhempien ja oman äitini, veljeni ja kummipojan kanssa ja tapaninpäivänä olemme oman perheen kesken aivan rauhassa. Syömme siis kolmet jouluateriat ja avaamme kolmet setit lahjoja. Joulun juhlintaa pitkällä kaavalla. 

Tänä vuonna pysähdyin miettimään miten olen opettanut kiitollisuutta omalle lapselleni. Olen itse kasvanut 80- luvun tavarapaljouden keskellä. Tuntui, että omassa lapsuudessani lastenlelujen markkinat suorastaan räjähtivät. Kaikkea oli saatavilla ja kaikilla pyyhki taloudellisesti melkoisen hyvin, joten lapset hukutettiin leluihin. Ihmettelin tuossa miksi itselleni ei ole tullut tuosta kaikesta materialismista väliinpitämätöntä asennetta tavaraa kohtaan. En tiedä kuka tai mikä on vaikuttanut siihen, että olen aina kokenut kiittämisen todella tärkeäksi ja ihan tietoisesti siirtänyt tätä asennetta omalle tyttärelleni. Mitään paketteja ei väheksytä oli ne sitten pehmeitä tai kovia. Otetaan aikaa ja ihaillaa miten hieno pyjama joulupaketista oikein kurkistaa. Totta kai toiset lahjat ovat enemmän mieleen kuin toiset. Meillä ei kuitenkaan viskata mitään sivuun ja hyökätä seuraavan paketin kimppuun. Tänäkin jouluna kuvaviestit ovat lähteneet lahjojen antajille kiitokseksi. Kiittämisestä tehdään yhtä iso juttu kuin lahjojen saamisesta. 

Itse olemme hankkineet kolme pakettia tytölle. Olemme sopineet yhdessä mieheni kanssa, että yritämme hillitä tavarapaljoutta jostakin päästä. Pienen tytön lähipiiri ostelee paketteja melkoisella innolla. Itse kuuntelen herkästi tyttöä ja elän mukana hänen jutuissaan, joten tiedän melkoisen tarkkaan mikä milloinkin kiinnostaa ja on in. Hankimme sitten tytön toiveissa olevat lahjat mahdollisuuksien mukaan. Kaupassakaan kaikkea ei revitä hyllystä. Emme ole opettaneet tytölle, että aina saa jotakin. Toisinaan sitä ihan hymähtää itsekseen, kun tyttö on ihan onnellinen saatuaan kaupasta pussillisen omenoita. Silloin sitä tuntee pienoista onnistumista. Toki voi olla, että kaikki tuo pyyhkiytyy vielä pois tytön kasvaessa isoksi. Tai sitten hän tulee äitiinsä joka aina muistaa kiittää lahjojen antajia tekstiviestillä muistamisesta.

Kiitollisuutta voi toki ajatella laajemminkin ja varsinkin näin joulun aikaan. Siinä minulla on vielä opettelua, että muistaisin arjessa olla kiitollinen kaikesta siitä mikä minulle on suotu. Minulla on ihana perhe, ei täydellinen, mutta tässä nipussa on kaikki minulle tärkeä. Minulla on ihana mies, ei täydellinen, mutta juuri minulle sopiva. Yhdessä olemme taittaneet pitkän matkan. Kasvaneet kiinni toisiimme. Minulla on ihana tytär, ei täydellinen, mutta juuri minulle sopivan haastava. Minulla on unelmien ammatti, ei täydellinen rahasampo, mutta saan tehdä jotakin mitä rakastan. Viihdyn myös itseni kanssa, en ole täydellinen, mutta ihan tarpeeksi hyvä. Kaikki on mallillaan. Kiitos.

4 kommenttia:

  1. Tämä teksti oli ilo lukea. Kiitos! Allekirjoitan ajatuksesi täysin.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että joku muukin ajattelee samoin!

    VastaaPoista
  3. Itse elin lapsuuteni 90-luvun laman keskellä ja sitä tavaraa ei silloin todellakaan ollut paljon. Joululahjat, muistikuvieni mukaan noudattivat kaavaa: Yksi, kalliimpi, "ehdoton" toive toteutettiin (pelikonsoli, jättimäinen legolinna tms.) ja sitten pientä, pehmeää ja ennenkaikkea tarpeellista siihen rinnalle. Muistan kasvatuksessani kuitenkin erittäin hyvin sen seikan kuinka kiittäminen ja kasvatus tietoisuuteen siitä, että tavara ei kasva puussa olivat hyvin tärkeitä vanhemmille. Tämä kasvatusmalli näkyy näinä 'parempina taloudellisina' aikoina ainakin niin, että esimerkiksi oma kotini on melkoisen pelkistetty sisustuksen ja tavaran määrän osalta. Kaikki tarpeellinen ja ruokaa pitää silti aina olla.

    Mutta kirjoituksesi oli erittäin hyvä ja teillä on hieno kasvatusmalli! Arvostan suuresti.

    VastaaPoista
  4. Heippa Murray! Muistan tuon lamanajan myös. Olin silloin jo teini. Ehkäpä se juuri on ollut omalla kohdallani se tasaava tekijä. On nähnyt molemmat puolet. Runsauden ja niukkuuden. On se kumma miten kuitenkin muistaa sen vähemmän tavaran ajan onnellisempana. Se, että kaikki on mahdollista voi tuoda myös tyhjyyden tunnetta.

    VastaaPoista