lauantai 17. tammikuuta 2015

Synnytykseen ihan hetki ja oma ukko ärsyttää!

Karmaiseva otsikko. Tiedän. Anteeksi. Olen kuitenkin luvannut itselleni kirjoitella tänne blogin puolelle ihan oikeita fiiliksiä ja tässä niitä nyt on tarjolla aidoimmillaan. Täällä vielä ollaan yhtenä pakettina ja odottaminen tuntuu melkoisen piinalliselle. Toisaalta sitä on oltava valmis lähtemään kassin kanssa milloin tahansa ja toisaalta taas alistuttava odottamaan. Mieli on todella herkässä ja sitäkös ei perheen mies osaa ottaa yhtään huomioon. Ottaa niin päästä! Toivon, että synnytys ei käynnisty nyt, kun toisen naama jurppii ihan tosissaan! Minulla ei ole nyt yhtään sellainen olo, että haluaisin mennä toista puolitiehen vastaan tai tehdä yhtään alkeellista myönnytystä missään asiassa. Haluan olla väsynyt ja kärttyisä. PRKle. Mikäli tässä mielentilassa (jossa mieheni ei osaa mielestäni tehdä mitään oikein) kuitenkin päädytään synnyttämään niin urakasta on tulossa varsin piinallinen meille molemmille. 

Koko kropan ollessa niin kipeä ja arka, kun se vain voi olla näin lasketun ajan ylittyessä huomenna viikolla voisi odottaa, että oma rakastava mies haluaisi helpottaa oloani kaikilla keinoilla. Ei todellakaan. Mies kyllä kokkaa, mutta jättää minut siivoamaan kamalaa sotkua keittiöön. Hieronta tarkoittaa meidän talossa parin minuutin epämääräistä tökkimistä. Viikolla olen ihan töötissä, kun mieheni tulee vihdoin töistä iltaseitsemältä tai myöhemmin. Yritän mielessäni lohdukkeeksi kuvitella miten kovaa elämäni olisi, jos mieheni olisi töissä öljynporauslautalla. Ei suklaalevyjä, ei leikkokukkasia, ei naistenlehtiä, ei mitään pientä elettä josta voisi tulkita, että mieheni osaisi myötäelää vierelläni. Höh.

Postaukseni saattaa ärsyttää nyt ihan kamalasti jotakin lukijaa. Pahoittelut siitä. Saa nähdä sateleeko tästä postauksestani nyt ihan blogini ensimmäiset vihaiset anonyymit kommentit tyyliin "Haloo. Miehesi tulee viikolla kotiin vasta iltaseitsemältä. Ei kai se nyt sinun jalkojasi enää jaksa hieroa". Sanonkin nyt jo etukäteen puolustuksekseni, että en väitä, että fiilikseni olisivat mitenkään järkeviä. Hormonit ovat hormoneja ja väsys siihen päälle, niin tulos ajatuksen tasolla on tämä. Ison ruhon mukana kuljettaminen on tässä vaiheessa jo varsin uuvuttavaa. Nilkat turpoavat, kun kävelen talon päästä päähän ja pienen tytön potatus tuntuu ihan piinalliselle tämän ison massuni kanssa. Uhman vastaanottaminen yksin koko päivän iltaan asti väsyttää myös toisinaan hieman. Tässä kohden anonyymi kommentoisi, että "Itsehän olet lapsesi hankkinut". Hih. Niin totta. Onneksi koko tämä postaus on kirjoitettu myös hivenen sarkastisesti ja on täynnä satiirisia piirteitä. 

Siirrytään positiivisiin uutisiin. Kokoarvio ultra äitipolilla meni ihan mukavasti, vaikka sitä etukäteen hieman tuskastelin. Odotustilassa istuessa sen oman jännityksen huomaa. Tuntuu, että kuume kohisee päähän ja hiki vain tippuu. Varmasti kyseessä on jokin stressireaktio. Tällä kertaa kuitenkin kätilöt ja lääkäri olivat oikein mukavia ja asiallisia. Positiivinen kokemus, vaikka pienikin vie aina eteenpäin pois omista peloista. Nyt näyttäisi siltä, että tulokas olisi kuitenkin isompi, kuin esikoinen syntyessään. Kaikki riippuu tarjonnasta. En siis varsinaisesti viisastunut käynnistä. Käynti itsessään oli kuitenkin hyvää harjoitusta pelkojen kannalta. 

En malta olla nyt hieman paljastelematta tulevia postailuja. Luvassa lähiaikoina MiruMarussa (synnytys tietysti huomioiden) postausta vauvan/lastenvaate tilauksestani ja tarkoituksena olisi viritellä teille rakkaille lukijoille arvontaa! Kannattaa siis seurata.

Jälkikirjoitus: 
Mies palasi kaupasta ruusut kädessä. Onneksi tyttö tiesi kertoa, että kukat olivat appivanhemmilta. Illalla mies teki kuitenkin hyvää ruokaa ja siivosi itse jälkensä! Kyllä se on hyvä ukko kuitenkin.

6 kommenttia:

  1. Kiva ja mielenkiintoinen blogi, liityin lukijoihin! Bongasin tuolta google+:n ryhmästä. Voih, itseä harmittaa, etten keksinyt bloginkirjottamista silloin kun itse odotin.. onnea tulevaan "koitokseen" :)

    VastaaPoista
  2. Tästä kirjoittelusta on kyllä huimasti apua! Huomasin, että oma kiukku ihan laantui, kun sain puretuksi postaukseen tuntojani. Rupesi ihan suorastaan naurattamaan.

    VastaaPoista
  3. Hehe ihana teksti :D:)! Ja hyvä kun ukkeli kokkaili :).

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä h-hetkeen! :) Vikat viikot on sellasta odottelua ja mies saa olla aika varpaillaan kotona ;) Muistan esikoisen kohdalla varsinkin ne vikat viikot!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kovasti Janica!! Stemppiä tarvitaan ja rutkasti. Kovasti haluaisin vaavin jo syliin.

    VastaaPoista