perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuoden ensimmäinen DIY- projekti ja kk poiminnat

MiruMarussa ollaan vietetty Uutta Vuotta ja sairastettu. Ajattelin, että te rakkaat lukijat olette myös juhlistamassa vuoden vaihtumista ettekä ole täällä lukemassa MiruMarun vuoden koosteita. Toivottavasti teillä kaikilla oli oikein mukavat juhlahumut päällä. Sairastelun lomassa meilläkin raketit paukkuivat ja tinat valettiin sekä pöydässä oli ihanaa ruokaa ja herkkuja. Hieman olen jännitellyt, koska lähtö synnärille on edessä.

Tähän väliin siis vuoden ensimmäinen DIY-projekti. Söpöön ja kierrätettyyn korurasiaan voi sujauttaa, vaikka ne joululahjaksi saadut uudet korvakorut ja riipukset. Korurasia on tehty siis VHS- kasetin muoviseen koteloon, joka on päällystetty ihanilla Tapettitalon tapeteilla (sisältä ja ulkoa). Kotelon sisäpuolelle on liimattu koristeteipeillä ja tapetilla päällystettyjä tulitikkurasioita. Vähän semmoista näpertelyä tämä oli, mutta mielestäni lopputulos on ihan vaivan arvoinen.



Seuraavassa pienoinen kooste joulukuulta:

Neuvolassa käynti x 2
Hulluttelu.
Mauno vahtii emäntää ja pysyttelee lähellä.
Omat Babyshowerit Hotelli Cumuluksessa.
Makuunin irtokarkit.
Rossossa ei ole enää raastepöytää. Nyyh.
Kuuma kaakao ja piparkakkutalon syöminen.
Käyntejä kirpputorilla huimat 2
Lastenkirjojen voittaminen arvonnasta (Hannu Hanhi eli minä).
Joulusta selviäminen.
Perheaikaa.
Enemmän huumoria ja rentoutta.
Tähtisädetikut, tinat ja raketit.
Hyviä ideoita.
Saavutuksia.
Kamala flunssa.

Kuukauden biisi: Jari Sillanpää Sinä (yllättävää)

Kuukauden elokuva: katsottu väkisin 3 osaa THS:sta ja todettu, että liikaa örkkejä!!

Tytön lausahdus "Vöittää" eli siis laittaa.

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana rasia! Löytyisiköhän meiltä vanhaa VHS-koteloa... :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos. Minä pelastin muutaman kotelon kaverin roskakuormasta.

    VastaaPoista