tiistai 17. helmikuuta 2015

Isyysloman vai maailmanloppu?


Eilen se sitten tapahtui. Musta maanantai. Mieheni isyysloma loppui. Tietysti yritin siihen henkisesti etukäteen valmistautua, mutta se ei pehmentänyt iskua yhtään. Koko sunnuntain olin ihan herkillä ja yritin kehitellä jotakin aivan turhaa riitaa mieheni kanssa. Jokainen varmasti tietää miten vaikeaa on välillä sanoa jotakin ihan suoraan ja rehellisesti toiselle ihmiselle. On helpompaa kähistä jostakin aivan turhasta ja purkaa näin sitä omaa ahdistustaan toiselle. Miten sitä nyt voisi sanoa, että hanki potkut töistä ja elellään ihan näin perheen kesken täällä omassa kuplassamme. Ruvetaan kasvattamaan omat vihanneksemme ja hankitaan pari kanaa ja nostellaan vain tukia, mutta älä pliis lähde takaisin töihin ja jätä meitä tänne yksin.  

Totuus on, että olen jo pitkään kipuillut sen kanssa, että mieheni on arkena niin paljon poissa. Hän lähtee aamulla aikaisin ja palaa kotiin illalla väsyneenä. Olen suorastaan kateellinen niille perheille, joiden isät ovat kotona joka päivä kello 16.30 Ja samalla tiedän, että monissa perheissä toinen vanhemmista saattaa tehdä matkatöitä ja olla vielä paljon enemmän poissa kotoa. Kerrankin haluan kuitenkin ihan itsekkäästi ajatella vain omaa tilannettani. Koen yhteisen elämämme olevan jatkuvasti epätasapainossa. Lapset ovat pieniä vain kerran ja minä haluaisin enemmän aikaa perheelle. Olen valmis pakkaamaan tavaramme jälleen laatikoihin ja muuttamaan lähemmäs mieheni työpaikkaa. Uskon, että miehenikin on ruvennut enemmän ja enemmän kärsimään myös itse menetetystä ajasta lasten kanssa. Oman perheen merkitys on kasvanut myös hänen mielessään.

Ennen asioiden korjaantumista minun ja kahden pikkuisen on luotava omat toimivat rutiinimme viikolle, jotta selviämme päivistä. Takana on nyt kaksi yksin valvottua yötä yösyöttöjen ja migreenin parissa. Heti aamusta esikoisen herättyä alkaa toinen ruljanssi. Toivoisin, että minulla olisi enemmän kuin kaksi kättä. Rauhalliset aamukahvit ovat jääneet historiaan ja voin vain rukoilla, että pääsee käymään edes vessassa jossakin sopivassa välissä. Mummon tulo paikalle pelastaa paljon. Saan syöttää vauvan rauhassa ja koirakin pääsee nurkalle hoitamaan asiansa. Eniten kuitenkin kaipaan sitä sänkistä miestä flanellisessa paitapuserossa ojentamaan oikealla hetkellä puklurättiä tai tuttia, kiikuttamaan puhdasta bodya likaisen tilalle ja mittaamaan kylpyveden lämpötilaa. Yöllä mietin miten minä tästä kaikesta hommasta selviän yksin niin, että pyykitkin tulee pestyä, talo välillä siivottua ja, että edes välillä uunissa odottaisi lämmin ruoka. Tiedän, että selviän. Se on minun hommani, minun työni. Tämän katon alla nukkuu minun perheeni, josta minä pidän huolta. Minä jaksan ja pystyn, koska olen äiti ja vaimo.

Oletko sinä laittanut elämääsi uusiksi lasten myötä?

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä!! Meillä myös mies paljon poissa, koska töissä toisella paikkakunnalla :) Ja selvitty on kaksospoikien kanssa, jotka nyt 7 kk :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempistä. Sitä tarvitaan. Monella perheellä taitaa olla tilanne, että töiden perässä joko muutetaan tai sitten työmatkat ovat pitkiä tai heitetään ns. keikkaa milloin mihinkin. Onneksi sitä pystyy venymään ja sopeutumaan useampaan asiaan elämässä. Yritän jatkuvasti muistuttaa itseäni siitä, että nauttisin täysillä niistä hetkistä, kun ollaan kaikki yhdessä enkä murehtisi etukäteen erossa olemista. Joskus sitä saa pieneenkin hetkeen mahdutettua paljon hyvää.

    VastaaPoista
  3. Voi, toivotan paljon voimia arjen pyörittämiseen. Se on kyllä yksin todella rankkaa. Mun jaksamiseen auttaa huomattavan paljon suklaa :D Mun mies on periaatteessa virka-ajan töissä, on siis joka ilta kotona. Mutta mä oon aina ihan törkeen väsynyt kun yli kolmevuotias esikoinen valvottaa joka yö.. Ei oo elämässään nukkunu täysiä öitä kuin alle 10. Siispä suklaata ja pepsi maxia kuluu :D Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia ja jaksamista myös sinulle ja uskoa siihen, että parempaa kohti ollaanmenossa. Minä odotan kovasti, että pääsen syöttämään vauvalle velliä, jotta nukkuisi pidempiä välejä. Unettomuus on itselle kovinkin tuttua ja se on kamala riesa. Minäkin syön suklaat ja piparit öisin kaapista kuleksimasta, että jaksan pysyä hereillä ja, jos jotakin jää jäljelle niin syön loput päivällä, että jaksan pysyä liikkeessä. Nyt onkin tarkoitus ruveta tekemään pienoista korjausta asian suhteen ja parantaa omia elämäntapoja. Olen melkoisen huono sellaisessa, mutta ajattelin yrittää ihan täysillä näissä puitteissa mitä on. Ihanaa kevään odotusta sinulle.

      Poista