sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Tyttö ja sen veli


Voi kun joku olisi kertonut miten voi tuntua olo riittämättömälle, kun perheessä on kaksi lasta yhden sijaan. Meillä keskusteltiin pitkään, hartaasti ja lukuisia kertoja esikoisen kanssa tulevasta muutoksesta. Mitä tarkoittaa, kun pikkuveli saapuu kotiin. Pääsääntöisesti onkin mennyt todella mukavasti. Isosisko on ollut pikkuveljestään hurjan innostunut. On ollut liikuttavaa seurata miten omakseen hän on pikkuveljen ottanut. Into hoitaa ja hoivata vauvaa on suuri. Isi ja äitikin on ollut huomattavasti rennommalla asenteella uuden vauvan kanssa liikkeellä. Ei panikointia, ei turhia pinnan kiristymisiä, vaan melkoisella kaikki hoituu kyllä asenteella ollaan tätä kaikille uutta arkea eletty eteenpäin.

Noh, mikä sitten on se kipuspiste ja ongelma? Esikoisen uhmaikä ja vauva-arki yhdistettynä saa äidin piuhat välillä menemään solmuun. Toki ymmärrystä riittää tytön käytökselle, mutta välillä päivän aikana tulee eteen niin uskomattomia tilanteita, että huh, huh. Talo suorastaan repeilee liitoksistaan. Ovet paukkuvat ja huuto raikaa. Vauvan kanssa esikoinen on todella nätisti, mutta äitiin, isään ja mummoon puretaan sitten sitä kiukkua ja turhautumista. Kukaan ei ole koskaan missään sanonut tai kirjoittanut siitä miten rankkaa pienen ihmisen kiukkua ja suuttumusta on ottaa vastaan. On jotenkin selviö, että aikuinen ei pahoita mieltään lapsen sanoista ja teoista. Tässä kohden minä kyllä totean, että olen poikkeus sääntöön. Minusta tuntuu pahalle ja joskus salaa itken muutaman kyyneleen.

Päivissä on aina toki enemmän hyvää kuin huonoa. Pidän aina huolen siitä, että viimeistään nukkumaan mennessä keskustellaan päivästä ja päätetään se hyviin fiiliksiin. Silitetään, paijataan ja kerrotaan, että tyttö on yhtä rakas äidilleen kuin taloon tullut uusi vauva. Tuntuu vain hieman hassulle, että etukäteen pelkäsi niin kovasti sitä, että esikoinen tuntisi mustasukkaisuutta vauvaa kohtaan ja haluaisi koko vauvelin ulos talosta. Ilmeisesti äiti on kuitenki se, jonka pitäisi välillä tytön mielestä mennä tiehensä. Olen tytön mielestä ihan offari (tämä on tytön omasta suusta ja tarkoittaa ilmeisesti jotakin melkoisen negatiivista). Huokaisu. Noh, tämä on kestettävä ja toivottava, että uhmis menee menojaan jossakin vaiheessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti