tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kevättä kohti DIY- perhospurkit


Näillä herkillä purkeilla saat nopeasti kevään tuntua kotiisi. Ja kuten kaikki blogissani esiintyvät DIY- ohjeet nämäkin purkit on helppo ja nopea toteuttaa. Tarvitset vain tyhjiä lasitölkkejä, liimaa, kauniita papereita tai tapettia, koristenauhaa sekä ompelukoneen. Työvaiheet on helppo suorittaa iltapuhteina osissa: piirrä pari erikokoista perhosen kaavaa ja valitse kaunista paperia perhosia varten sekä piirrä ja leikkaa haluamasi määrä. Leikatut perhoset on helppo ommella ns. ketjuna ompelukoneella yhteen. Sommittele perhoset lasipurkkien kylkiin haluamaasi kohtiin ja liimaa ne paikoilleen. Kietaise kaunista narua vielä purkin ympärille.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Äiti etuliitteellä

Äitinä olemisen ympärillä pyörii paljon negaatiota. Äitejä revitään suorastaan kappaleiksi keskustelupalstoilla ja medioissa spekuloidaan läpi kaikki mahdollinen. Mikään aihe ei ole kielletty, kaiken voi ruotia läpi ja moneen kertaan. Toisaalta äitiys on myyteistä suurin ja siihen liitetään paljon hienojakin asioita. Ja toisaalta taas se antaa ihmisille luvan tarkastella toimiasi suurennuslasilla ja arvostella kaikkia valintojasi. Äitejä on myös helppo laitella erilaisiin lokeroihin: latteäidit, uraäidit, kotiäidit, teiniäidit. Milloin joku on kenenkin mielestä liian itsekäs, liian uhrautuvainen tai liian kypsymätön. Oletuksia tehdään kovin vajaavaisten tietojen pohjalta. Ja koska se on kätevää ja meille sopivaa voimme unohtaa kaikki mielipidettämme vastaan olevat faktat. Näin leimaaminen ja syyttely on paljon vaivattomampaa.

Teiniäidit ovat helppoja arvostelun kohteita. Tätä keskustelua on käyty yleisesti jo vuosia. Teiniäidit tosi tv-sarja sai varmasti tähän keskusteluun uutta kipinää. Lehdistö julisti sarjan saaneen aikaan teiniraskauksien buumin. Itse olen katsonut sarjaa muttaman osan. En tiedä millaisia tuntoja sarja muissa katsojissa herätti, mutta minä näin sarjassa joukon nuoria, jotka olivat joutuneet haastavaan tilanteeseen elämässään ja yrittivät selvitä siitä parhaansa mukaan. Näin rohkeutta, kasvamista ja kipuilua. Moni teiniäideistä jatkaa opiskeluja, valmistuu ammattiin ja hakeutuu työelämään sekä kasvattaa lapsensa. Selviytyy siis elämästä.  

On totta, että nuorella elämä hakee vielä muotoaan ja monet asiat ovat kesken ja päättämättä. Moni epäilee teinin kypsyyttä ottaa vastuu pienestä ihmisestä. Varmasti on paljon tapauksia puolesta ja vastaan. On myös muistettava, että monella pariskunnalla, jotka ikänsä puolesta ovat ihanteellisessa perheen perustamis iässä suhde voi ajatua kriisiin vauvan myötä. Tulee eroja ja valitettavasti suurempiakin tragedioita. Ihmissuhteiden ongelmat ja kipukohdat, masennus ja paine ylläpitää jo saavutettua elintasoa ajavat kolmekymppisiä lapsiperheitä ahtaalle.

Mihin keskusteluissa unohdetaan isät? Eihän kukaan kuitenkaan tee lasta yksin. Vai lähdemmekö aina valmiiksi oletuksesta, että kyseessä on vahinko tai peräti huijaus, jossa tyttö on väittänyt ehkäisyn olevan kunnossa ja tahallaan hankkiutunut raskaaksi? Oikeastaan pitäisi puhua teiniperheistä. Uskon kuitenkin, että monessa kuviossa isä on mukana tavalla tai toisella. Monet pariskunnat päättävät olla perhe tai ainakin jakavat vastuun yhdessä, jos suhde ei kanna pidemmälle. Teiniäideillä tai teiniperheillä on myös yhtälainen mahdollisuus onnelliseen loppuun.

Elämme aikaa jossa lähes kaikki on sallittua. Säännöt jotka ennen rajasivat ihmisten elämää ovat poissa. Jokainen meistä on vapaa tekemään omat päätöksensä. Kaikki ovat melkoisen yksimielisiä siitä, että lasten kasvutahti on nopeutunut. Nuoret tytöt ja pojat ovat aina vain aikaisemmin valmiita aikuisuuteen. Medialla on tässä kohden ollut suuri rooli. Odotukset ja mielikuvat syntyvät pääsääntöisesti niiden välityksellä. Kaikella on vaikutuksensa myös muodilla, joka pukee pienet lapset miniaikuisiksi. Emme voi pysäyttää kiihtynyttä tahtia. On vain pysyttävä mukana kyydissä.

Olen miettinyt olisiko minusta voinut tulla teiniäiti? Vastaus on kyllä. Uskoisin, että moni tavallani vastaisi samalla tavalla. Mahdollisuus oli olemassa. Kuinka olisin selvinnyt? En tiedä. Toisaalta olen aina ollut vastuunkantaja ja tietyssä mielessä vakava sekä epäitsekäs. Kenties olisin pärjännyt. Olisiko ihmissuhteeni kestänyt? En tiedä. Luultavasti olisimme yrittäneet kuitenkin parhaamme. Mitä, jos tyttärestäni tulee teiniäiti? Hyväksyn, rakastan ja autan, kuten niin monet muutkin vanhemmat.

On helpompi olla asenteellinen, kun ajattelee, että kaikki teiniäidit varmasti ovat eläneet hurjan nuoruuden ja ovat itse lähtöisin repaleisistä perheistä. On helppo osoittaa sormella ja kertoa kuinka itse tekisi toisin. Toisen todellisuutta ei voi kuitenkaan tietää ellei kulje hänen kengissään. Elämä yllättää ja toisinaan vain tapahtuu. Teiniäideille toivoisin rauhaa kasvaa haastavaan rooliin ilman yhteisön tuomaa painetta ja arvostelua. Toivoisin jokaiselle nuorelle hyvää tukiverkostoa ja rohkeutta pyytää myös apua, jos sitä tarvitsee ilman pelkoa leimaantumisesta. Ja ennen kaikkea vertaistukea toisilta äideiltä!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kuntoon ja kauniiksi synnytyksen jälkeen - Muuttumisleikki vol 2 Naps Lahti

Palaillaan muuttumisleikin tunnelmiin. Tässä viimeinen kurkistus päivän tapahtumiin ja lopputulos. Meikattavana oleminen oli uusi kokemus, mutta positiivinen sellainen. Täytyy myöntää, että olin todella utelias näkemään lopputuloksen, koska en itse juuri meikkaa. Näyttäisinkö aivan vieraalle omissa silmissäni? Omasta mielestäni meikki terävöitti piirteitäni ja poisti väsymyksen kasvoiltani. Hieman harmitti, että oli aamupäivän jälkeen niin kiire kotiin. Olisin mieluusti kävellyt uudessa lookissani pari ylimääräistä kertaa korttelin ympäri ihan vain näyttäytyäkseni. Kotona tyttö sanoi uudesta tyylistäni: "Äiti, näytät aivan prinsessalle, mutta tukkasi on leikattu palasiksi". 







Valmista. Vapautunut hymy.


Mitä olet mieltä?

Yhteistyössä MiruMaru ja Naps Lahti

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kuntoon ja kauniiksi synnytyksen jälkeen - Muuttumisleikki vol 1 Naps Lahti

Olen todella iloinen, että sain mahdollisuuden tehdä blogiyhteistyötä Lahdessa sijaitsevan parturi-kampaamo Napsin kanssa. Kyseessä oli siis kotiäidin muuttumisleikki, joka on osanen uuttaa kuntoon ja kauniiksi synnytyksen jälkeen postaussarjaani. Täytyy heti alkuun tunnustaa, että jännitin päivää melkoisesti. Vastassa oli kuitenkin niin ihana ja ystävällinen henkilökunta, että aamupäivästä tuli oikein mukava kokemus. Luovuin ilolla pitkästä tukastani ja sen tuhannesta takusta!

Seuraavassa kuvien ilotulitusta:



Väsynyt äiti. Silmäpussit. Kamera. Lyhentynyt ja eloton tukka. 



Aamukahvi. Pelastus. 


NAPS, NAPS ja hiukset pois.


Uutta elämää ja pehmeyttä hiuksiini saatiin Luxima- kiiltosävyillä. Hiusten tyveen laitettiin peanut butter&truffle sävyä tuomaan hieman syvyyttä. Lisäksi hiukseni saivat kuullotus käsittelyn. Aurinkoraitojen päälle lisättiin vielä toasted Honey- sävy.


Jokaisesta Napsista löytyy rentouttava pesuhuone. Tähän tilaan olisin todellakin nukahtanut ellei meillä olisi ollut Mervin kanssa, niin mukavat keskustelut.


Hiusten muotoonleikkaus.


Käsittely suoristusraudalla.


Viimeistely. Lopputuloksena luonnolliset, kauniit ja eloisat hiukset.


Ystävälliset Mervi ja Maria! Maria vastasi päivän meikistä, josta lisää postauksessa vol 2.


Tässä hieman kurkistusta Napsin tiloihin. Ihanan tyylikkäät ja nuorekkaat.



Ihastuin suuresti Color Mask- tuotteisiin. Color Mask Shampoo on tarkoitettu värjätyille hiuksille. Shampoo pesee hiuksen hellästi hiusväriä suojaten. Tuotteen sisältämät väripigmentit korvaavat hiuksista puuttuvia pigmenttejä ja näin ylläpitävät hiusvärin hehkua. Shampoo sisältää myös UV- suojan. Sarjaan kuuluu myös sävyttävä ja rakennepaikkaava tehohoito, joka ylläpitää ja syventää olemassa olevaa hiusväriä. Sävyjä on olemassa 14 ja ne ovat keskenään sekoitettavissa.


Kaipaatko sinä muutosta? Ilmoittaessasi alekoodin MiruMaru saat Lahden Napsista 20% alennuksen. Etu on voimassa varauksiin maaliskuun loppuun asti.

Yhteistyössä MiruMaru ja NAPS Lahti

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Invaasio olohuoneessa ja arvonnan voittaja!


Apua. Tuota sanaa varmasti toistellaan monessa kodissa, kun tuskastellaan tavarapaljouden kanssa, jonka vauva tai lapset yleensä tuovat mukanaan. Lahjoja tulee ovista ja ikkunoista ja sen päälle kaikki se mikä on ihan pakko hankkia (tai sitten ei). Tilanne alkaa meidän talossa näyttää siltä, että meille ei mieheni kanssa kohta enää riitä tilaa. Olohuone kuten kuvasta näkyy on kokenut pienen invaasion ja sama on keittiönpöydän laita. Se täyttyy askarteluista ja muista touhuista monta kertaa päivässä. Keittiön työtasot puolestaan tursuilevat tuttipulloista, tuteista, vastiketetroista ja teknisistä vekottimista. Tavaroita löytyy myös lattioilta ja aivan joka paikasta. Leikit eivät todellakaan pysy tytön huoneessa, vaan leviävät talon jokaiseen huoneeseen. Vintissä odottaa vielä vauvalelut ja ihana, mutta kamalasti tilaa vievä koliikkikeinu. Apua, apua. Mitä muuta vielä voisi sanoa? Kenties me vielä mahdutaan tähän taloon tovin aikaa, mutta takaraivossa jyskyttää se tosiseikka, että pikku herrakin kasvaa koko ajan ja tarvitsee kohta oman huoneen. Tällä hetkellä nuo tarpeet ovat onneksi vielä melko pienet. Onko tämä tuttua juttua kovin monelle? Onneksi tämä on vain elämää!

Arvonnan voittaja on Sikurina! Paljon onnea. Laitan sinulle tulemaan sähköpostia koskien palkinnon lunastamista. Kaunis kiitos kaikille osallistujille! MiruMarussa on tulossa lisää arvontoja, joten kannattaa pysyä matkassa mukana!

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kuntoon ja kauniiksi synnytyksen jälkeen - Olenko mielestäsi muutoksen tarpeessa?


En malta olla etukäteen kirjoittamatta tulevasta tiistaista. Pääsen blogiyhteistyön merkeissä muuttumisleikkiin Lahdessa sijaitsevaan parturi-kampaamo Napsiin. Olen todella innoissani tästä hienosta mahdollisuudesta. Olo on juuri nyt hieman väsähtänyt ja se näkyy myös ulospäin. Toisinaan kotona on kahden lapsen kanssa niin kiire, että en ehdi edes hiuksiani harjata. En tiedä itkisinkö vai nauraisinko, kun hiuksissani roikkuu kolme isoa takkua. Useimmiten kokoan hiukseni vain isolle solmulle pääni päälle keikkumaan. Olen todennut, että tuossa "solmukampauksessa" muutama takku toimii hienosti tupeerauksena. Lähikaupalle tai neuvolaan mennessä yritän sentään harjata hiukseni ja sipaista hieman huulirasvaa. 

Meikkivoidetta en ole jaksanut kasvoilleni levittää moneen kuukauteen. Esikoista odottaessani jaksoin laittautua nätiksi ja nautinkin siitä. Tosin täytyy myöntää, että myös aikaa tähän puuhaan oli enemmän käytettävissä. Viimeisimmän raskauteni aikana laittauduin vain, jos tiedossa oli jotakin erikoista menoa. Jokainen varmasti tietää miten suuren eron mielialaan tekee se millainen tyyppi peilistä kurkistaa. Olen koko elämäni ollut enemmän tai vähemmän naturell-linjalla meikkauksen kanssa. Tämä johtuu osittain siitä, että en koskaan ole oppinut meikkaamaan kunnolla. Olen aina ihastellut sellaisia naisia, jotka ovat kovin varmoja omasta tyylistään ja osaavat korostaa niitä parhaita puoliaan. Minulla on vielä hieman hakusessa se mitkä parhaat puoleni noin ulkonäöllisesti ovat. 

Odotan kovasti tuota tiistaina koittavaa muuttumisleikkiä ja jättäydyn osaavien ammattilaisten käsiin. Pyrin painamaan mieleeni kaikki vinkit, jotka saan ja hyödyntämään niitä jatkossa. Toivon löytäväni vihdoin ammattilaisten opastamana sen oman tyylini joka on juuri minulle se paras ja sopivin. Ja jotta todellisuus todellakin paljastuisi liitän postaukseen kuvan itsestäni näin valvotun yön jälkeen (tunnustan: käänsin ripset ja laitoin huulirasvaa). Hiukseni ovat kyllä kasvaneet ihan ylipitkiksi ja ovat latvasta kovin kuivat ja hampsuiset. Olenko mielestäsi muutoksen tarpeessa? Kyllä ja tod. Ja kiitos NAPS Lahti jo etukäteen!

torstai 5. maaliskuuta 2015

Kuntoon ja kauniiksi synnytyksen jälkeen - LivBox arvonta!



Hetki sitten polkaisin blogissani käyntiin uuden postaus-sarjan: Kuntoon ja kauniiksi synnytyksen jälkeen. Haluan keskittyä postauksissa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja positiiviseen kehonkuvaan. Mielestäni aihe on todella tärkeä ajatellen sitä miten moni sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen tai tavallani kärsii masennuksesta jo odotusaikana. Raskauden jälkeen moni näkee myös oman kehonsa negatiivisessa valossa. Tulevissa postauksissa sukelletaan vuorotellen vakavien aiheiden pariin ja välillä taas etsitään arjen keskeltä niitä pieniä kivoja juttuja, joiden avulla voi voida paremmin. Varmasti ei vältytä myöskään koomisilta hetkiltä, kun yritän etsiä itselleni sopivaa liikuntamuotoa tai mietin vaatekaappini sisältöä. Postausten tarkoituksena on auttaa minua itseäni tekemään pienoista muutosta elämässäni ja samalla myös jakaa iloa ja inspiraatiota kaikille teille, jotka elätte tavallani kiireistä lapsiperhearkea.

Kotiäitinä haluaisin näyttää hyvälle, mutta aikaa on minimaalisesti. En pysy mitenkään kaikkien uusien kauneustuotteiden perässä. Päädyn usein ostamaan sitä samaa, vaikka parempiakin vaihtoehtoja olisi varmasti saatavilla. LivBox ratkaisee ongelman. Kerran kuussa postiin saapuu paketti, jossa on valikoima laadukkaita tuotteita ja uutuuksia! Konsepti on nerokas ja mielestäni siinä on takana jotakin aitoa ajatusta. Kauneusprofiilin luominen tilausta tehdessä auttaa  oikean sävyisten tuotteiden valikoitumisessa LivBoxiin (esimerkiksi meikkivoiteen sävy). Jokaisesta lähetetystä LivBoxista kerätään myös palaute ja tilaajilla on kyselyyn vastatessa mahdollisuus tienata pisteitä, joilla voi lunastaa ilmaisia LivBoxeja. 



Helmikuun LivBox sisälsi seuraavat tuotteet:

Garnier Fructis Densify Lenghts Plumper –seerumi. Hiuksiin jätettävä seerumi, joka lupaa tehdä hiuksista paksummat seitsemän käyttökerran jälkeen. Seerumi sisältää granaattiomenauutetta ja Fibra-Cylane TM –molekyyliä. Hinta 7,90 €/50 ml.


Eucerin In-Shower Body LotionSuihkussa käytettävä tuoksuton vartaloemulsio, joka huuhdellaan pois. Vartaloemulsio sisältää 5 % dekspantenolia. Tuote on näytekokoinen. Hintaa normaalikokoisella tuotteella on 13,50 €/400 ml.

Nivea Daily Essentials Sensitive 3-in1 Micellar WaterYksi Cosmopolitan Beauty Awards 2015–voittajista. Tuoksuton puhdistusneste, joka lupaa poistaa meikin kasvoilta yhdellä pyyhkäyksellä, sekä samalla kosteuttaa ihoa. Tuote sisältää dekspantenolia ja viinirypäleensiemenöljyä. Hinta 5,95 €/200 ml.

Paese Kashmir Monoluomiväri. Luomiväri sisältää triplapigmenttiä, joka takaa loistavan pysyvyyden. Silkkiproteiini takaa hyvän levittyvyyden ja sileän lopputuloksen. Luomiväriä voi käyttää kuivana/kosteana, sekä rajauksiin. Hinta 4,95 €/4 g.

Lumene Nude Perfection Kevytmeikkivoide. Lumenen uutuusmeikkituote. Tekee ihosta virheettömän ja luonnollisen mattapintaisen, sulautuu täydellisesti ihoon jättäen sen joustavan ja miellyttävän tuntuiseksi. Tuote lupaa jättää näkyviin myös ihon oma sävyn. Sisältää suomalaisen lakan siemenuutetta. Hinta 19,90 €/30 ml.

Livbox sisälsi myös ystävänpäivän yllätyksen: modernin hopeanvärisen riipuksen Iberolta.

Alekoodilla mirumaru2015 saat 15% alennuksen jatkuvan tilauksen ensimmäisestä boxista tai 15% alennuksen kolmen kuukauden määräaikaisen tilauksen loppusummasta. Alekoodia ei voi käyttää kuuden kuukauden määräaikaistilaukseen. Alekoodi on voimassa tästä päivästä 5.3.2015 lauantai-iltaan 7.3.2015 saakka.

Osallistut arvontaa liittymällä MiruMarun lukijaksi ja jättämällä kommentteihin toimivan sähköpostiosoitteesi. Palkinto on mahtava eli kolmen kuukauden ilmaiset LivBoxit!! Arvonta alkaa tänää 5.3 ja päättyy 12.3 kello 24 Onnea matkaan kaikille osallistujille!

MiruMarun ja LivBoxin yhteistyötä

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tavattavissa Pikku Peikko ja Aasi


Peikko täällä. Olen hirmuinen hurjimus.


Auts. Makaan häntäni päällä.


Voisitko puhua suoraan mun korvaan?


Tähän korvaan puhun itse.


Kyllä oli melkoinen homma, että sain murukat suostumaan kuvattaviksi ja yhteistyöhön. Kuvakulmia ei todellakaan pystynyt mietiskelemään. Kuvia oli räpsittävä henkensä edestä, kun kohteet suostuivat olemaan hetken paikoillaan. Jopa perheemme pieni mies viuhtoi vimmatusti käsillään ja jaloillaan. Onneksi kuitenkin Tinttu.comin lastenvaatteet ovat iloisia, pirteitä ja hauskoja, kuten meidän muksutkin. Sopivat siis hyvin yhteen. Perheen tyttö rakastui Aasi-hattuunsa! En yhtään yllättyisi, jos tyttö päättää tänään nukkua hattu päässä. Vaatteita lapsille päälle pukiessani huomasin miten ihanan pehmeitä ne ovat. Ovat takuulla mukavia lasten päällä! Ja vaatteiden taikamaailma koskettaa sydäntä. Tyttö suorastaan muuttui hatun voimasta eläinhahmoksi.

Yhteistyössä MiruMaru ja Taikalinna

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Taikaa Taikalinnasta


Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Taikalinnan verkkokaupan kanssa, joka on täynnä ihania lastenvaatteita ja muita tuotteita. Verkkokauppa suorastaan pursuaa raikkaita värejä ja satumaista tunnelmaa. Sivustolla vilistelee peikot, keijut ja lohikäärmeet, jotka voittavat puolelleen isommankin ihmisen. Voin vilpittömästi sanoa, että ihastuin! Olen aina kokenut todella luontaantyöntäviksi sellaiset lastenvaatteet, jotka ovat kuin kopioita aikuisten vaatteista. Lapset näyttävät sellaisissa vaatteissa miniaikuisille. Tinttu.com:n lastenvaatteissa lapsi saa todellakin olla ja näyttää lapselle. Millaisiin vaatteisiin sinä haluat lapsesi pukea? 



Taikalinna on Tinttu.com- tuotteiden virallinen jälleenmyyjä ja tuotteita onkin tarjolla niin lapsille kuin aikuisillekin. Vaatteiden materiaaleina käytetään mm. nyppyyntymätöntä fleeceä ja ihanan pehmeää velouria. Kaikki tuotteet hatuista ulkovaatteisiin voi pestä 40 asteessa ja ovat mukavia lapsen päällä. Valikoima on niin runsas, että jokainen löytää varmasti jotakin mihin tykästyä. Kannattaa käydä itse tutustumassa, vaikka persoonallisiin satukenkiin! Uutena tuotteena uudistuneilta nettisivuilta löytyy kaulakorut, joihin satu- ja kuvataiteilija Petronella Grahn on ikuistanut koskettavia ja herkkiä satuhahmojaan. Taikalinnan satumaiset tuotteet löytyvät täältä. Kurkista sisään aivan omaan maailmaan!

Taikalinnan kivijalkakauppa sijaitsee Lohjalla Virkkalassa ja toivon, että joskus tieni veisi myös sinne.




Kuka voisi vastustaa tätä Aasi-hattua? Nämä vaatteet saavat mielen iloiseksi.

Tulossa MiruMarussa hurmaavia asukuvia! Kurkataan Keijun Taikapöly satukirjan maailmaan ja sisustellaan pienoisesti lastenhuoneita.