maanantai 11. toukokuuta 2015

Perhehuoneessa villasukat jalassa

Meidän pieni mies on kohta neljä kuukautta vanha. Ihana perheen ilopilleri! Valloittava seuramies. Ajan käsite on suhteellinen. Itse synnytyksestä tuntuu kuluneen jo pitkä tovi. Toisaalta sitä ihmettelee, että eikö se ollut vasta eilen, kun ihmettelimme yhdessä mieheni kanssa pieniä suloisia kasvoja, käsiä ja varpaita. Kipu ja pelko eivät ole enää päällimmäisenä mielessä, vaan ajatukset ovat kultautuneet ja keskittyneet pelkkään syntymän ihmeeseen. Äitienpäivänä sitä luonnollisesti hetken ajatteli molempien lasten syntymää ja silloin oivalsin, että olin unohtanut kirjoittaa tänne blogiini jostakin todella tärkeästä asiasta nimittäin perhehuoneessa viettämästämme ajasta. 

Esikoisen kohdalla en ollut tietoinen, että toiveen perhehuoneesta olisi voinut esittää laitokselle mennessä. Kuulin tästä mahdollisuudesta vasta jälkikäteen. Kuopuksen kohdalla olin ehdottoman varma, että halusin perhehuoneen ja jännitin kovasti järjestyisikö se meille. Perhehuone tarkoitti meidän kohdallamme ihan tavallista potilashuonetta kahdella sängyllä. Eri sairaaloissa saattaa olla erilaisia käytäntöjä. Monissa sairaaloissa perhehuoneita on välillä poistettu ja sitten taas otettu uudestaan käyttöön. Meille se oli aivan ihana kokemus ja rohkaisen kaikkia pariskuntia ilmoittamaan halukkuudesta yöpyä yhdessä perhehuoneessa mikäli se on vain mahdollista.

Olin sektion jäljiltä melkoisen kipeä ja liikkuminen oli erittäin hankalaa. Halusin kuitenkin pitää itse pienokaisesta huolta. Ensimmäisenä yönä leikkauksen jälkeen tämä ei olisi onnistunut ilman isän osallistumista. Muistan vieläkin miten mieheni tuli ison herkkukassin kanssa ovesta sisään. Yhdessä villasukat jalassa köllöttelimme vierekkäisillä sairaalavuoteilla ja katsoimme telkkaria. Vauva tuhisi vieressä. Isä hoiti pientä poikaansa. Liikuttavaa. Varmasti yksi parhaista muistoistani ikinä.

Sairaalan kokee ympäristönä tietysti hieman vieraaksi ja siellä voi aluksi olla vaikeaa rentoutua, mutta siihen sopeutuu yllättävän helposti. Huumori auttaa! Henkilökunta antoi meidän olla melkoisen rauhassa. Kätilöt tulivat huoneeseen ainoastaan kutsutusti tuomaan vauvalle lisämaitoa. Olisi hienoa, jos kaikki saisivat mahdollisuuden viettää aikaa yhdessä perheenä nuo alkutaipaleen herkät tunnit ja päivät. Osa toki pääsee pikaisesti kotiin ja silloin voi olla, että ei ehdi edes ajatella perhehuonetta. Sektion jälkeen sairaalassa tulee viettää pidempi tovi ja on hienoa, että lapsen isä voi osallistua aktiivisesti alusta asti pienokaisen hoitoon. MiruMarun Instagramissa pieniä välähdyksiä potilashuoneesta.

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että saitte perhehuoneen, se kun ei aina ole siinä sairaalassa mahdollinen jos on tosi täyttä.

    Herkkukassi ja villasukat kuulostaa ihanalta! Samoin vauva keskellä tuhisemassa <3

    VastaaPoista
  2. Ja kyllä auttoi myös koti-ikävään. Molemmilla kerroilla olen kärsinyt ihan hirveästä koti- ikävästä ja esikoisen kohdalla olin ihan ahdistunut. Oman miehen läsnäolo rauhoitti.

    VastaaPoista
  3. Voi että! Tässähän palaa itsekin niihin omiin synnytyksen aikaisiin muistoihin.. Ehkä vielä joskus koen sen uudestaan :)

    VastaaPoista
  4. Mikään elämässä ei kyllä ylitä niitä ensimmäisiä hetkiä uuden vauvan kanssa. Ja kyllä se yhteenkuuluvuuden tunne on jotain niin x 100

    VastaaPoista