torstai 4. kesäkuuta 2015

Kuntoon ja kauniiksi synnytyksen jälkeen - Oma keho

Millaisena näen itseni nyt kahden lapsen odotuksen jälkeen ja sektiot läpikäyneenä? Olenko mielestäni vielä oma itseni? Onko minusta mitään muuta jäljellä kuin taisteluarvet? Toki olen arvistani myös ylpeä. Ne kertovat omaa tarinaansa ja ovat osa minua. Enemmän minua tuntuu häiritsevän se pieni ylimääräinen, jota ei ennen ole ollut käsivarsissa ja reisissä. Jalat tuntuvat kahdelle pötikälle ja käsivarret höllyvät. On mainittava myös kirosana: selluliitti

Ulkonäölliset seikat eivät ole olleet minulle koskaan kovin tärkeitä. Olen nuoresta pitäen arvostanut enemmän ajatuksia ja arvoja. Naiseus on ollut minulle enemmän asenne kuin ulkonäkö asia. Toisaalta olen aina saanut olla normaalipainoinen tai hoikka. En ole koskaan joutunut itseni kanssa kriisiin tai kärsinyt epävarmuudesta. Olen aina ollut omalla tavallani viehättävä. Hiukseni ovat sojottaneet aina miten sattuu ja tyylikin on varmasti ollut monta kertaa hakusessa, mutta iloisuuteni on paistanut läpi. Uskon, että hymy on tehnyt minusta monesti viehättävän tai innostunut puna poskilla, kun olen paasannut tulisesti oikeudenmukaisuuden puolesta. Mistä minä pidän itsessäni nyt? Pidän hymykuopastani ja siitä, että pääni on täynnä ajatuksia ja visioita. Pidän lämpöisestä sydämestäni, joka ei ole johtanut minua kertaakaan harhaan.

Yritän ajatella, että tulee vielä aika, jolloin voin panostaa itseeni enemmän. Tiedän, että voisin nytkin arjessa pienillä jutuilla pitää itsestäni parempaa huolta. Juoda enemmän vettä, jättää herkut pois ja syödä terveellisemmin sekä säännöllisemmin. Voisin olla itsekkäämpi ja ottaa hieman omaa aikaa liikunnan harrastamiselle. Yhdestä asiasta olen kuitenkin pitänyt kiinni ja sen on tämä blogin kirjoittaminen. Tästä en luovu. Blogin pitäminen tuntuu nyt vielä entistä tärkeämmälle. Ajatukset. Ne pitää saada päästä näytölle ja julkaistuksi. Tämän kirjoituksen ansioista en murehdi sitä, että tuskin koskaan puen päälleni enää bikineitä. Huomasin, että ylimääräisistä kiloista huolimatta olen yhä minä. Hymyni syttyy yhä herkästi ja paljastaa hymykuoppani. Mistä sinä pidät itsessäsi?

Kauneutta on monenlaista. On hyväksyttävä se, että oma keho muuttuu. Toki sitä voi myös muokata tiettyyn pisteeseen asti. En kuitenkaan ajatellut ruveta pitämään fitnespäiväkirjaa. Oma hyvä olo riittää. Keholle ja mielelle täytyy antaa aikaa toipua raskaudesta ja leikkauksesta. Harmittaa lukea lehdistä siitä kuinka, joku julkkis on taas karistanut ylimääräiset kilot muutamassa kuukaudessa synnytyksen jälkeen. Aina parempi, jos on vielä paremmassa kunnossa kuin ennen raskautta. Neuvolassa kerrottiin, että keholta menee vuosi toipua odotuksesta ja synnytyksestä. 

Kyllä minäkin haluaisin vetää ylleni treenivaatteet ja mennä salille sekä uimaan kolme kertaa viikossa. Lisäksi voisin vielä käydä lenkillä ja pyöräilemässä. En ehkä kuitenkaan kilojeni vuoksi vaan sen takia, että saisin olla yksin ja rauhassa ajatusteni kanssa. Saisin rauhassa tehdä jotakin ja sulkea pois ulkomaailman edes hetkeksi, mutta kuka hoitaisi lapsiani? Karu totuus on, että viikolla yritän pärjätä kahden lapseni kanssa yksin iltaan asti ja viikonloppuna perheen yhteinen aika menee kuntoilun edelle. En raaski lähteä, kun kerrankin ollaan kaikki koolla. Viikolla olen onnellinen, jos saan juotua rauhassa yhden kupin vielä kuumaa kahvia. Tankkaan sokeria, jotta pysyn menossa mukana. En valita. Tiedän, että niin moni äiti tietää mistä kirjoitan. Tällä hetkellä moni asia menee itseni edelle.

5 kommenttia:

  1. Olen tekemässä pientä selvitystä ihmisten tämänhetkisistä ajatuksista blogeja kohtaan ja olisin erittäin kiitollinen, jos voisit vastata kyselyyni. Kysely ei ole pitkä. Teen vastauksista postauksen blogiini kesäkuun lopulla. Kiitos!

    https://fi.surveymonkey.com/s/GWZG9XM

    VastaaPoista
  2. Kyllä kahden lapsen kanssa touhutessa se ruokailujen tarkkailu on välillä hankalaa ja se karkki pelastaa päivän :)

    Tuo on hankalaa juuri jos mies on arkena niin sanotusti poissa pelistä. Tuon treenaamaan lähtemisen vuoksi mä tykkään juoksusta. Omasta ovesta pääsee milloin vain ja 30-60min on jo hyvää liikuntaa.

    Sulla kuopus vielä aika pieni, ole siis armollinen itsellesi :) Mulla tuo reilu 2v. kuopus ei enää riitä tekosyyksi ;)

    VastaaPoista
  3. Karkki pelastaa ja paljon. Ja pulla. Ja limsa. Täytyy myöntää, että kyllä sitä harrastaa iltasella ne pari tuntia mitä itselle jää aivotonta tv:n tölläystä, niin aikamoista "palkintosyömistä". Karkkipussi rapisee. Pitäisi rouskutella porkkanoita. Hih.

    VastaaPoista
  4. Onneksi teillä on hyvä tukiverkko ja sinulla päivisin mummi apuna harva se päivä. Joillain ei konkreettisesti ole apua lähimaillakaan, joten onnellisessa asemassa ollaan molemmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki saan olla kiitollinen ja esikoiselle on vallan mahtavaa päästä mummon kanssa puuhastelemaan, kun äiti hoitaa vauvaa. Usein myös olemme kaikki yhdessä pihamaalla. En kuitenkaan ole sellainen, joka lähtee pois kotoa edes käväisemään jossakin pikaisesti, jos mummo tulee kylään. Usein keitän kahvit ja imuroin tai käväisen suihkussa. Kerran tai pari 6 kk käydään miehen kanssa jossakin kahden. Hienoa tämä rumba on silti. Yhtään päivää en vaihtaisi pois.

      Poista