torstai 25. kesäkuuta 2015

Niin samanlaisia ja, niin erilaisia...

Koko tämän huikean matkan olen joka käänteessä miettinyt sitä miten asiat sujuivat esikoisen kodalla. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että olen epätoivoisesti yrittänyt muistella mikä tepsi ja missäkin vaiheessa. On sanottava, että eipä tuosta aikaisemmasta kokemuksesta ole ollut paljon hyötyä. Kaikki on opeteltava uudestaan, sillä vauvat ovat aivan erilaisia, vaikka onkin samoista aineista tehtyjä. Esikoinen ei viihtynyt sylissä juuri ollenkaan ja rakasti kiikkua koliikkikeinussa. Kuopus haluaisi olla aina sylissä ja nukuttaminenkin on huomattavasti työläämpää. Esikoinen söi kaiken hyvällä ruokahalulla ja kuopus taas näyttäisi tykkäävän enemmän jälkiruoasta. Ja ruoka-annokset ovat alusta asti olleet paljon suurempia. Olen ollut ihan hämmästynyt siitä miten paljon poika syö. Ja toki saa syödä. Kuopus on paljon kiinnostuneempi näpertämään käsissään uniriepua ja oli aivan mahdottoman tohkeissaan, kun oppi helistämään helistintä. Esikoisemme taas oli melkoinen tarkkailijaluonne. Saattoi istua sitterissä tai keinussa pitkään, vain katselemassa mitä ympärillä tapahtui. Kuopus haluaa leikkiseuraa ja viihdykettä paljon siskoaan enemmän. Mitkään säännöt eivät vain päde. Uusi vauva ja uudet metkut. Poika on myös iloinen ja aurinkoinen ja esikoisemme oli melkoinen myrtsi. Esikoisen silmät ovat hämmästyttävän kirkkaan siniharmaat ja kuopuksen tumman ruskeat (jee, ollaan samiksia). Hauskoja tapauksia silti molemmat.

Neuvolapäivinä kaikki aikataulut tuntuvat aina menevän ihan pieleen. Päiväunet ja ruokailut menevät hösseliksi ja aina on loppujen lopuksi kiire, vaikka kuinka on laittavinaan kaiken valmiiksi. Neuvolakortin voi aina hukata ihan viime hetkellä. Aikataulusta selviäminen tuntuu minusta todella haasteelliselta. Itsellä on vielä onni olla lasten kanssa kotona ja kerran kuussa on suoriuduttava vain neuvolaan. Ja silti on hiki otsalla. Huh, huh.

Meidän poika on kasvanut hienosti. Pituus ja paino asettuvat käyrille mukavasti. Pienoisesti jännitti eilinen neuvola, kun oli taas rokotuksia tiedossa. Ihme ja kumma poika rauhoittui rokotusten jälkeen heti syliini ja jaksoi olla aurinkoinen oma itsensä ihan neuvolakäynnin loppuun asti. Saatiin lupa myös aloittaa lihan ja viljatuotteiden maistelu. Onhan se kivaa saada taas uusia makuja lautaselle. Oli mukavaa mennä neuvolaan vaihteeksi porukalla eli yhdessä mieheni kanssa.

On sanottava, että on ihanaa, että talossa on vauva. Monella tapaa tämä on parasta mitä elämä tarjoaa. Toivoisin vain, että voisimme olla enemmän yhdessä perheenä ja, että osaisin jakaa aikani paremmin esikoisen ja kuopuksen kesken. Olisi ihanaa välillä saada keskittyä vauvaan ja välillä selkeästi voida panostaa laatuaikaan esikoisen kanssa. Nyt elämä on enemmän kaaosta ja pelkkää selviytymistä. Äidin väsymys ja esikoisen uhma ei aina ole se paras yhdistelmä. Syyllisyydentunto nostaa välillä päätään.

4 kommenttia:

  1. Tuo otsikko on todella osuva! Niinhän ne sisarukset varmaan aina on. Meillä on laatuaikaa järjestetty esikoiselle niin, että toinen vanhempi on pienemmän kanssa ja toinen lähtee vaikka pyöräilemään, museoon, tms. esikoisen kanssa. Pienemmän kanssa taas järjestin vapaa-aikaa viemällä isomman (silloin 3-vuotiaan) kerran viikossa musiikkikerhoon. Sitten sai olla ihan kahdestaan nuorimmaisen kanssa.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa tosi kivalle tuo miten teillä on homma toiminut. Meillä taitaa kaikki olla vielä ihan hakusessa ja pienoinen kaaos päällä.

    VastaaPoista
  3. Olen niin samoilla sun kanssa tuossa viimeisessä kappaleessa. :)
    Ja mehän selvitään!

    VastaaPoista