torstai 6. elokuuta 2015

Paska mutsi

Koska se tarkkaan ottaen alkoi? Oliko se raskauden edettyä yli puolivälin vai alkoiko se jo sitä ennen. Keveys ja ilo tuntui vaihtuneen kireyteen ja eripuraan. Väsymys painoi päälle ja tunsin oloni hetkittäin avuttomaksi esikoisen uhmaillessa. Tämä on vain vaihe. Ajatukseen takertuu kuin pelastusrenkaaseen. Tämä menee ohi. Kestä vielä hetki. Ja kuinka omaatuntoani on kolkuttanut lakkaamatta. Olenko runnellut välini esikois tyttäreeni pysyvästi vai onko asia todellakin niin, että ensimmäiset yhteiset kolme vuotta kantavat läpi tämän ajan. Miksi kukaan ei puhu siitä miten kamalaa uhmaa on ottaa vastaan? Miksi kukaan ei sano, että aikuiseenkin voi sattua sydämeen, kun oma lapsi sanoo, että vihaa äitiään. Uhmakas tytär ei halua tulla äidin syliin.

Kuinka sitä voisi kertoa tuolle omalle rakkaalle pippurille, että äiti on toisinaan hieman väsynyt. Valvon öitä vauvan kanssa ja nukun huonosti. Päivisin olemme pitkälle iltaan kolmistaan. Onneksi mummo auttaa. Kyllä minä ymmärrän, että äidin jakaminen ei tunnut kivalle. Kuinka me ennen ehdimme tehdä yhdessä kaikkea kivaa. Tiedän, että en pysty nyt samaan. Sinulta ei kukaan kysynyt haluatko pikkuveljen. Olemme juuri nyt se huonoin yhdistelmä: väsynyt äiti ja uhmaikäinen tytär. Anna anteeksi, että meillä välillä huudetaan, että äidin kärsivällisyys ei aina riitä pitkälle. Anteeksi, jos en muista kehua sinua tarpeeksi, kun suoriudut jostakin hienosti ihan itse. Anteeksi, jos sylini on usein varattu vauvalle. Minä rakastan sinua silti.

Minä lupaan järjestää sinulle enemmän aikaa. Yritetään tehdä yhdessä kaikkea kivaa kuten ennenkin. Ja äidin vointi kohenee kyllä. Älä ole huolissasi. Minä olen yhä sinua varten ja sinun vierelläsi. Nyt ja aina. Voit luottaa minuun. Olen muistellut paljon sitä, kun sinä olit vauva kuten pikkuveljesi nyt. Oli helppoa keskittyä vain yhteen lapseen. Ja kuinka minä syötin sinua öisin ja keinutin sylissäni. Oma pieni paaperoni. Meidän kahden väliin ei mahtunut mitään pitkään aikaan. Perheen kasvaessa tilanteen on ollut pakko muuttua. Ja myös sinä olet kasvanut. Äiti ei enää ole se maailman napa ja upein tyyppi. Minä olen välillä ihan paska mutsi. Yritän kovasti olla kaikille kaikkea ja välillä epäonnistun ja lennän rähmälleni. Sitä tämä elämä on. Onnistumisia ja pettymyksiä, iloa sekä surua kaikkia vuorotellen ja hyvässä suhteessa, jotta me osaisimme arvostaa sitä mikä on kaikkein tärkeintä. PERHE.

Katselen sinua ja silitän hiuksiasi. Sinä nukut ja tuhiset. Uhma on laantunut hetkeksi. On hiljaista. Ei huutoa. Ei kiljuntaa. Ei itkua. Ei tavaroiden paiskomista. Puristat omaa rakasta unileluasi kainalossasi. Minun rakas tyttöni. Me selvitään kyllä yli tämän vaiheen. Sinä ja minä. ME.

22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos Selina. Jospa joku jossakin kipeilisi näiden samojen tuntojen kanssa.

      Poista
  2. Tuttu tunne! Kyllä moni asia muuttui kun kuopus syntyi. Meillä esikoinen toteaa usein, että onneksi pikkusisko syntyi, siskot on rakkaita toisilleen. Esikoisen kanssa koitan touhuta kaksinkin, että ei olisi aina jakamisen tunnetta ja oloa, että.jää huomiotta. Äitiys on haastavaa iloineen ja suruineen! <3 Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä esikoinen puuhailee kovasti isän ja isovanhempien kanssa. Usein minusta tuntuu, että olemme vauvan kanssa ihan pudonneet kyydistä. Toki olen iloinen, että tyttö saa näin sitä huomiota mitä varmasti kaipaa, mutta samalla se tuntuu siltä, kun välimatka kasvaisi välillämme. Järki sanoo, että kuromme sen kiinni, kun vauva hieman tuosta saa ikää lisää. Sydän vain on käppyrällä.

      Poista
  3. Meillä tähän lisätään vielä yksi viisi vuotias. Tänään ajattelin, kuinka paljon rakastan jokaista heistä, mutta erikseen. Tällä hetkellä kombo ei toimi. Vauva tarvitsee ruokarauhaa, vanhemmat lapset leikkikaveria. Tosin hekin haluavat sen erikseen, yhdessä ei voida leikkiä. Väsymyksen takia en veny joka paikkaan, tarvitsen itse lepoa myös.

    Uhmaikä menee ohi, mutta se on todella haastavaa aikaa. Tsemppiä vaan kaikille, oli sitten lapsia yksi tai enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stemppiä ja voimia myös sinulle Maiju ja kiitos kommentistasi! Ja arki koostuu vielä niin miljoonasta palasesta. On kamalaa, kun ne ei loksahda paikoilleen.

      Poista
  4. Kiitos, että puit tunteesi sanoiksi, sait minut kyyneliin! Samojen tuntemusten kanssa kipuilen kanssasi, meillä 3v. poika ja 3kk tyttö. Lähes joka päivä koen syyllisyyttä ja riittämättömyyttä kun esikoinen aamuvarhain huutaa alakerrassa: "äiti, etkö sä vieläkään tuu? Mulla on nälkä, haluan aamupalaa!" Tai kun hän tokaisee ovella odottaessaan minua ja vauvaa kanssaan ulos, että "mä en jaksa kun sä aina vaan imetät ja imetät ja imetät!! Iltaisin mietin kuinka onnellinen olen lapsistani ja samalla surullinen ettei aikani riitä molemmille tasapuolisesti. Lapset ovat pieniä vain hetken ja niistä hetkistä pitäisi nauttia. Voimia ja haleja sinulle! Tämähän on vain "hetkellistä" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, minulle tuli ihan herkkis olo kommentistasi. Kiitos. Haleja ja lämpöisiä ajatuksia lähtee myös sinulle. Meidän täytyy muistaa vain nollata. Nollata, vaikka monta kertaa päivässä. Aloittaa alusta. Muuten ei pää kestä.

      Poista
  5. Niin tuttua! Täällä poika 2,5 vuotta ja tyttö 4 kk. Sääliksi käy kumpaakin ; vauva ei saa syödä ja sylitellä rauhassa, joutuu kasvamaan huudon keskellä. Isompaa taas siksi, ettei saa kaipaamaansa huomiota ja seurauksena siitä kiukkuaa ja vastassa on vihainen äiti. Ei ole helppoa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tuota samaa miettinyt. Tytön kiukutessa sitä usein ajattelee, että voi kun elämä päästäisi tuon pienen tytön vähemmällä. Oikein näkee kuinka ottaa raivonpuuska koville pientä ihmistä. Ja vauva itkee, kun herää kesken unien ja ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä..syödä vai jatkaa unia. Ei ole helppoa kenelläkään.

      Poista
  6. Täällä kohtalontoveri! Uhmakas tyttö 2v1kk ja pikkuveli 2vk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia ja jaksamista sinulle Sarkku suberisti!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Tämä postaus oli kirjoitettava. Näppäiltävä lasten nukkuessa. Olo on kevyempi.

      Poista
  8. Tämä oli meidän perheen todellisuutta 3 vuotta sitten. :) Nyt pikkuveli uhmailee ja isosisko jännittää eskarin aloitusta ensi viikolla. Tuosta ajasta selviää, kun muistaa päivittäin jonkun hetken sylitellä ja rakastaa sanoin ja teoin. <3 (Ainakin meillä toimi ja jäi käytännöksi). Meillä äiti-tytär-aikaa otettiin tuolloin erityisesti iltasatuaikaan, kun pikkuveli oli isin seurassa. Ja myöhemmin meillä on ollut yhteisiä harrastuksia. Vaikka ei se kaikkea sisaruskateutta poista, teki mitä tahansa. :D (Ja tähän lisäksi, ei tuo neitonen pahalla aikaa mieti, kun haluaisi toisen pikkusisaruksen). :D <3 <3 Tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina kommentistasi!! Kyllähän se on niin, että vaihe seuraa toistaan. Mennään yli uhmasta ja sitten odotettavissa on jotakin muuta. Uusia ja vaihtuvia tilanteita. Sopeutumista ja venymistä vaaditaan lapsilta ja vanhemmilta. On uskottava vain, että rakkaus kantaa.

      Poista
  9. Samaistun niin täysin! Nyt kun neiti on jo melkein viisivuotias, on meillä paljon uusia ja isojen tyttöjen juttuja tullut tilalle ja uhmakin väistynyt. Se menee kyllä ohi! Älä huoli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Ihanaa kuulla, että te olette jo ohittaneet tämän raisun vaiheen, jossa lapsi hakee vimmalla rajojaan. Vedän syvään henkeä ja taas mennään ja jatketaan. Päivä kerrallaan eteenpäin. Ihanaa alkanutta syksyä sinulle!!! Ja koko perheelle.

      Poista
  10. Tämä postaus meni ihan sieluun asti, samoilla tuntemuksilla mennään aika usein... Kiitos, kun jaoit ajatuksesi ja tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Niina. Kaikki ihanat rohkaisut ja kommentit missä joku on jakanut palasen omaa elämäänsä ovat tuntuneet lämpimälle halaukselle, taputuksena olkapäälle.

      Poista
  11. I feel u, tähän on helppo samaistua. Täällä uhman aalto (kuinkahan mones..) tuntuu nyt hieman laantuvan, aika monta tyrskyä ja myrskyä on saanut ottaa jo vastaan. Tsemppiä arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinulle myös! Tässä juuri on iltakähinät kärsitty. Huomenna taas uusi päivä.

      Poista