sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Jokainen seuraa omaa tähteään.


Jokainen meistä tietää itse mitä tarvitsee ja mikä elämässä on tärkeintä. Minkä asian itse elämässään arvottaa pakan päällimmäiseksi. Elämä koostuu arjesta ja pienistä juhlahetkistä. Mielestäni onnellisuuden avain on siinä, että arki sujuu. Ja mistä se arki koostuu? Työssä käymisestä, lastenhoidosta, kodin askareista ja niistä muutamista varastetuista hetkistä, kun lapset ovat nukkumassa. Arjen sujuessa ei riidellä turhasta ja on aikaa olla myös perheen kesken ja rauhoittua. Yhteinen aika omalla porukalla lataa niitä kuuluisia akkuja. Lapsetkin ovat pieniä vain kerran. Millaisen lapsuuden omille lapsilleen haluaa antaa?

Elämässä on myös aikoja, kun aivan selvästi ollaan ratkaisujen äärellä. Jäädäkkö vai lähteä. Onko tämä mikä nyt on juuri meidän perheemme kannalta hyvä. Mitä me tarvitsemme. Joskus asioita täytyy ikään kuin sovittaa ja vasta sitten huomaa, että ehkä tämä ei olekaan meidän juttumme. Elämässä ei voi kurkistaa sopivasti nurkan taakse, että näkisi mikä se meidän perheen lapsiluku tulee olemaan, että osataan suunnitella ja arvioida kaikki etukäteen. Mihin pysyvät työpaikat tulevat sijoittumaan ja sitä rataa. Tilanteet muuttuvat ja ihmiset kasvavat. Pojista tulee miehiä ja isiä sekä tyttäristä vaimoja ja äitejä. Kasvu ja eteenpäin meno kuuluu elämää ja on vain hyväksi. Tärkeintä on, että pidetään yhdessä perheenä huolta siitä mihin ollaan menossa. Elämä ei ole vain kasa sattumia.

Joskus menneet kokemukset muovaavat meistä vuosiltamme viisaampia. Minä keskityn elämässäni olennaiseen, positiivisuuteen (vaikka se ei aina näy päällepäin), toiveikkuuteen ja eteenpäin suuntaamiseen. Minä en jää paikoilleni, jos koen jonkin asian olevan vinossa. Minä toimin ja teen asialle jotakin. Minä kuulostelen itseäni ja sitä mitä ympärilläni tapahtuu ja tämä tekee minusta välillä äärimmäisen herkän. Minuun vaikuttavat vahvasti asioiden pohjavirrat. Kaikki se mitä ei sanota, kaikki se mikä on sanojen ja lauseiden takana. Tuntosarvet pystyssä yritän luotsata perhettäni kohti parempaa paikkaa.

Jokainen perhe on täysin omanlaisensa. Oma pieni maailmansa. Minulle elämässä tärkeintä on oma mies ja lapseni. Osaan myös pienoisesti kuvitella oman roolini sitten, kun lapseni ovat aikuisia. Suhde muuttuu. Täytyy osata arvostaa omien lastensa kykyä tehdä päätöksiä ja elää itsenäistä elämää silloinkin, kun oma mielipide ei mene yksiin aikuistuneiden lasten kanssa. Olen hyvin tietoinen siitä, että omat lapseni saattavat tehdä elämässään ihan erilaisia valintoja. Minä toivon, että sitten kun omat lapseni perustavat omia perheitään he näkisivät minut vielä ihan ok mutsina. Ajattelisivat, että minulle ja iskälle voi aina soittaa, jos tarvitsee apua tai jokin asia vaivaa. Toivon, että osaan kuunnella lapsiani enkä ala päsmäröidä, että me yhdessä isän kanssa yhä tietäisimme kaikki asiat paremmin. Jokainen on vain sen oman elämänsä asiantuntija ja siihen se on hyvä jättää. Ja mitä sitä eniten omille lapsilleen toivoo? Onnellisuutta.

Minä etsin nyt omaa tähteäni ja en kaipaa tähän ketään nyt tietämään paremmin miten pitäisi elää ja mihin tyytyä. Tyytyminen. Siinä se on käsite mitä en ymmärrä ollenkaan. En usko, että tyytyminen tuo elämään onnellisuutta. Tyydyn tähän, jos muuta ei olekaan tulossa? Eihän tämä elämä ole mikään harjoituskierros. Elämä on tässä ja nyt. Anna sille merkitys. Tavoittele onnea. Ja onni on meille kaikille eri asioita. Toiselle pieniä ja toiselle suuria. Kaikki silti yhtä tärkeitä.

4 kommenttia:

  1. Et avannut juurikaan, mistä tässä on kyse?? Ero? Muutto? Opiskelu? Työ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeintä oli varmasti postauksen viesti. Hyvää syksyä sinulle!

      Poista
  2. Onneksi asioilla on tapana järjestyä, meille pessimisteillekin! <3 Tosiaan, meidän pitäisi arvostaa jo tätä kaikkea mitä meillä jo on. Hyvä teksti! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kiitollisuus kulkee minustakin käsi kädessä kaiken kanssa.

      Poista