perjantai 30. lokakuuta 2015

DIY- Keijupannat



Piipertelin omin pikku kätösin perheen tytölle leikkeihin Keijupannat. Olin laittanut talteen rikki menneet hiuspannat jo tovi sitten. Purin pannoista vanhat päälliset pois ja kieputin tilalle iloisen väristä kangasta ja välillä heitin mukaan muratinlehtiä ja kangaskukkasia. Ja valmista tuli. Mitäs pidät?

tiistai 27. lokakuuta 2015

DIY- lahjarasia ja voita lippuja Kädentaitomessuille


En nyt sano, että minulla olisi tapana säästää ihan kaikki. Katson kuitenkin aika tarkkaan mitä heitän pois. Usein jostakin rikkoutuneesta tavarasta saa heti ajatuksen. Pienellä vaivalla monesta ylijäämätavarasta saa loihdittua jotakin kaunista. Kiertotalous todellakin kannattaa. Tarvikkeita ei tarvitse ostella mahdottomasti. Ihan pienilläkin jutuilla tekee todella paljon. Musta synkkä rasia saa uuden elämän, kun sen koristelee värikkäillä tapetinpaloilla, napeilla ja vanhoilla pelikorteilla.

Minä saan yhteistyössä Messukeskuksen kanssa arpoa blogissani yhden lippupaketin, joka sisältää kaksi pääsylippua Kädentaitomessuille. Messut pidetään siis Helsingissä 6.-8.11.2015 Nyt kannattaa osallistua arvontaan, mikäli sinua kiinnostaisi piipahtaa messuilla! Messuilla on esillä myös minun pienoinen projektini. Ja toki voit törmätä messuilla myös minuun. Minut tunnistaa helposti rinnassani roikkuvasta blogipassista. 

Arvonta starttaa NYT ja päättyy ti 3.11.2015 kello 24.00 Mukana arvonnassa olet kommentoimalla tähän postaukseen toimivalla sähköpostiosoitteellasi! Lisäarpoja voit lunastaa liittymällä blogini lukijaksi, tykkäämällä MiruMarun Fb-sivuista tai seuraamalla MiruMarua Instagramin/twitterin/Bloglovingin kautta. Arpoja on siis tarjolla max 6 kpl per osallistuja. Ilmoitathan monella arvalla olet mukana. Onnea matkaan!

Kannattaa ehdottomasti tutustua etukäteen messujen monipuoliseen OHJELMAAN. Samalla lipulla voi näkeä ja kokea paljon. Messuilla nähdään!

Tässä ajassa...


Joku sanoo, että tästä maailmasta on
 mennyt toivo.
Koneet pauhaa ja ihmiset hajoo.
Sydämet pystyyn lahoo.

Älä usko sitä, joka 
sinut maahan tallaa.
Anna unelmillesi siivet ja
näät et ne kantaa.

Joku sanoo, että pimeys voittaa.
Älä anna sille sitä voimaa.
Pieni liekki.
Se lämmittää tän kylmän maan.
Riittää vaan, että uskotaan.

Tässä ajassa kaikki vielä on mahdollista.
Älä purista kättäsi nyrkkiin.
Avaa silmäsi ja katso itse.

Toiset saa sanoa mitä vaan.
Ne ei saa tätä rakkautta horjumaan.
Huutakaa, vaikka kuorossa.
Minulla ei ole teille aikaa.

Kuura piirtää kohta kauniit kukkaset.
Vielä löytyy joku, joka valaisee.
Tän tien,
tän polun,
tän taipaleen.

Pelastaa maailman minulle.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Lavera- luonnonkosmetiikkaa kokeilussa



Nyt minäkin liityn niiden onnekkaiden joukkoon, jotka ovat kokeilleet luonnonkosmetiikkaa. Parisen viikkoa olen testannut Laveran Illuminating Eye Cream silmänympärysvoidetta. Monet ovat puhuneet, että luonnonkosmetiikalle on ominaista tietynlainen tuoksu. Minä olen todella tuoksuherkkä ihminen ja miellyin heti voiteen hentoon ja mietoon tuoksuun. Voide levittyi silmänympärysiholle helposti ja oli todella riittoisan oloista. Minulla ei ole varsinaisia juonteita (ihme kyllä), mutta voide auttoi häivyttämään väsymisen merkkejä ja auttoi pieneen turvotukseen. Iho tuntui todella kostutetulta. Voide sisältää helmiäisuutetta ja luomukofeiinia. Kolmivaikutteinen Lavere-yhdiste antaa iholle kolminkertaista kosteutta ja lupaa säilyttää ihon nuorekkaan näköisenä. Silmänympärysvoidetta taputellaan muutama pisara puhtaalle silmänympärysiholle aloittaen silmän sisänurkasta edetan ulkonurkkaan.

Laveran tuotteet on valmistettu puhtaista luonnon raaka-aineista. Eivätkä ne sisällä synteettisiä hajusteita, väri- tai säilöntäaineita. Tuotteita löytyy koko perheen käyttöön mm. Basis Sensitiv tuotelinja. Lavera on tehnyt työtä luonnonkosmetiikan parissa jo yli 25- vuoden ajan. Monelle kuluttajalle on erittäin tärkeää tietää tuotteiden alkuperä. Voisi varmasti sanoa, että kuluttajat ovat valveutuneempia kuin koskaan aikaisemmin. Laveran juuret ovat Saksassa Hannoverin alueella ja siellä sijaitsee yhä tänäkin päivänä tuotekehitys ja tuotanto. Laveran tuotteissa käytetään yli 300 luomuraaka-ainetta, joista yli 200 kasvatetaan Laveran omilla viljelmillä. Ei siis ihme, että nimeen yhdistetää laadukkuus ja turvallisuus.

Minä ihastuin ja kiinnostuin. Onko sinulla kokemuksia luonnonkosmetiikasta?

Yhteistyössä MiruMaru ja Lavera

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Perhonen

Pari askelta vaan 
ja elämä alkaa.
Pois varjoista.
Revi itsesi irti tapetista.
Opettele suuttumaan ja huutamaan.
Pitämään melua.
Puhumaan toisten yli.
Sanomaan painokkaasti.
Laittamaan pisteen.

Pistä kampoihin.
Rimpuile.
Älä suostu muiden suunnitelmiin.
Ne ei ole sua varten.

Raivaa polku.
Saavuta tavoite.
Näytä niille.

Vielä tulee päivä.
Sinä teit sen ja paljon enemmän.
Kasvoit, muutuit, kuoriuduit.
Saavutit täyden mittasi.
Sinusta tuli se, joka sinun piti olla.

Ei se tipahtanut syliisi.
Ei tullut mistään lahjana.
Se oli sinussa
sisälläsi.

Kaiken aikaa.
Ajasta aikaan.

Suloiset minipokaalit


Tuli tehtyä jotakin pientä, söpöä ja hassua. Ja jälleen kerran aikaa meni vain pieni hetki ja tarvikkeet löytyivät oman kaapin kätköistä. Nämä veikeät minipokaalit tuottavat taatusti suuren ilon saajalleen. Kätevä magneetti mahdollistaa pokaalin kiinnityksen jääkaapin oveen. Mikä sen parempaa, että synkkänä aamuna pieni otus muistuttaa tärkeällä viestillä! Karhukoplan jäsen tarvitsee toivoa, pieni lammas pyörittää iloisena tuuliviiriä ja pieni prinsessa tuo rakkauden viestin.

Tarvitset vain suloisia maskotteja, pieniä tapetinpaloja, koristeteippiä, puisia tai muovisia palikoita, magneetteja ja liimaa. Ihanaa näpertelyä!

lauantai 24. lokakuuta 2015

Hämmästys ja kummastus


Ihan aluksi kaunis kiitos kaikille teille ystäville, kavereille ja tuntemattomille ihmisille rohkaisevista kommenteista ja viesteistä. Minulla on kaikki ihan hyvin. Minä elän ihan normaalia arkea kahden pienen lapsen kanssa. Ajattelin, että kirjoitan masennuksesta vain yhden postauksen, mutta palautteen määrä pienoisesti yllätti minut. Tällaisina hetkinä sitä jää jotenkin sanattomaksi. Tuntuu siltä, että hetken kuljettiin rinnakkain. Sinä ja minä.

Todella moni tuntui yllättyneen avautumisestani ja siitä, että minä puhun masennuksesta. Kaikki ei näy ulospäin. Moni uskoo, että masentuneen ihmisen koti on sekaisin ja sotkua täynnä. Yhtä sitkeä mielikuva on se, että pitäisi laahustaa ympäriinsä likaisessa tukassa. Meillä on koti ihan ok kunnossa ja minäkin käyn suihkussa. Minä nauran ja saatan näyttää olevan huoneen iloisin ihminen. Minä piristän ja tuen muita. Ja olen kärsinyt ja kärsin masennuksesta. Toki masennuksen asteet ja ilmenemismuodot vaihtelevat suuresti eri ihmisillä. Masennus myös koostuu monesta pienestä asiasta. Itselläni masennuksen syntyyn on vaikuttanut mm. migreeni ja jatkuva unenpuute. Toki myös hormonaaliset muutokset raskauksien myötä. Ja moni muu seikka. Me ihmiset olemme niin monimutkaisia rakennelmia. Oma persoona vaikuttaa myös suuresti siihen miten masennuksen kanssa pärjää. Jos omaa paljon sisäisiä voimavaroja ja selviytymiskeinoja ei välttämättä tarvitse turvautua lääkehoitoon. Tämä on vain minun oma ratkaisuni, joka sopii minulle.

Miksi minä avauduin aiheesta? Olen tosi pitkään kirjoitellut blogia siten, että olen jättänyt täältä paljon pois sellaista minkä olen tahtonut pitää itselläni. Blogi on ollut minun "iloinen paikkani". Haluan kuitenkin kirjoittaa aitoa blogia ja olla myös itse täällä teille läsnä. En halua, että blogini olisi epäaito tai muovinen. Vuoden aikana moni teistä on kommentoinut eri postauksiin omia fiiliksiä ja palasia elämästään ja koen olevani teille jollakin tavalla pienoisesti velkaa. En halua antaa teille väärää kuvaa itsestäni. On totta, että toisinaan on ollut ihan kiva kevennys tulla kirjoittamaan blogin puolelle jotakin hassua hömppää, kun on juuri itkenyt silmät päästään huonoa oloaan. Nyt kuitenkin teen sen asian suhteen pienen muutoksen ja saatan joskus kirjoittaa, että kuulkaas kurjalle tuntuu. Uskon kuitenkin, että pidempään blogiani lukeneet tietävät, että minulla on hieman sarkastinen huumorintaju, joten en hirveästi kuitenkaan osaa synkistellä.

Pahinta masennuksessa on se, että ei tunne mitään. Ei iloa eikä surua. Voi onnistua hienosti jossakin asiassa, mutta se ei nostata mitään tunnetta. Ei iloa eikä ylpeyttä. Sitä vain on ja hengittää. Joskus itkun tuleminen tuntuu helpotukselle. Joskus yksinään voi tuntea aivan pohjatonta surua. Sitä melkein pelästyy. Moni meistä sairastuu vahvuuteen. Välillä elämää pitää kelata taaksepäin. Antaa lupa tunteiden tulla.

On vaikea ymmärtää miksi meidän kaikkien pitäisi sulkea itsemme kaappiin ja hävetä murheitamme. Salaamiseen liittyy usein häpeää ja miksi ihmeessä meidän pitäisi tuntea häpeää siitä, että olemme ihmisiä? Ei jotakin kumista ja muovista tehtyä. En usko, että heikkouden tunnustaminen tekee meistä muiden silmissä vähempiarvoisia. Elämme kuitenkin kovassa pärjäämisen kulttuurissa, joka vaati tiettyä kovuutta. Minä olen mieluummin sinnikäs, sisuskas ja pehmeä.

torstai 22. lokakuuta 2015

Ikuinen syksy purkissa



Syksy on ehdoton suosikkini kaikista vuodenajoista. Rakastan syksyä niin paljon, että päätin pistää sen purkkiin. Ihanaa taas todeta, että kauniin tekemiseen ei tarvitse kummoisia materiaaleja! Lasipurkki, koristekiviä, varpuja, rautalankaa, hilettä, kuivattuja ruusunterälehtiä, pieni maskotti, koristeteippiä ja ripaus massaa tähdiksi. Ripaus liimaa laittamaan kaiken kokoon ja siinä se on. Helppoa ja koukuttavaa. 

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

LivBoxista lahjarasiaksi


Tässä pieni ja kätevä vinkki jakoon kaikille LivBoxin tilaajille. Tyhjiä pakkauksia ei kannata heittää pahvinkeräykseen, sillä niistä saa helposti tuunattua kauniita lahjarasioita. Tarvitset vain kauniita papereita ja koristeteippiä. Minä löysin kätköistäni vielä perhosen liimattavaksi laatikon kanteen. Huom. kortille löytyy kätevä paikka kannen alta! Muista, että paketti on puolet lahjasta!

tiistai 20. lokakuuta 2015

Rocky road -palat



Tämä herkku sopii moneen juhlaan ja illanistujaisiin. Erittäin helppo valmistaa ja ohjetta voi muunnella oman maun mukaan loputtomasti. Kaupoissa on nykyään tarjolla valtava valikoima erilaisia kuivahedelmiä ja pähkinöitä, jotka sopivat suklaan kanssa nautittavaksi. Lisäksi, että tällä reseptillä saa helposti ja nopeasti herkkua aikaiseksi Rocky road -palat ovat myös melkoisen hauskan näköisiä tarjoiluvadilla.

Noin 24 annosta

20g voita
200g suklaata
3/4 dl suolapähkinöitä
1/2 dl riisimuroja
1/2 dl rusinoita
50 g vaahtokarkkeja

Paloittele suklaa ja sulata se yhdessä voin kanssa kattilassa. Älä anna kiehua. Nosta kattila liedeltä. Sekoita joukkoon suolapähkinät, rusinat ja riisimurot. Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Levitä lusikalla massa tasapaksuksi levyksi. Ripottele päälle suolapähkinöitä ja paloiteltuja vaahtokarkkeja. Painele koristeet kiinni suklaaseen. Halutessasi voit vielä sulattaa valkosuklaata ja tehdä sillä kevyitä koristeraitoja. Anna jähmettyä jääkaapissa noin tunti. Leikkaa pieniksi neliöiksi. Nauti mansikoiden ja kermavaahdon kera.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kuntoon ja kauniiksi synnytyksen jälkeen - Mieli


Olen pyöritellyt tätä postausta mielessäni vuoden ajan monta kertaa. Mitä kertoisin ja kuinka kaiken sanoittaisin. Mistä tuntee ja tietää, että kaikki ei ole aivan kohdallaan? Voiko luottaa siihen, että kyseessä on vain jokin ohimenevä vaihe. Selviänkö tästäkin laskukaudesta ihan vain itsekseni. Päivä päivältä on vaikeampaa ja vaikeampaa löytää aiheita iloon, vaikka elämässä kaiken pitäisi olla hyvin. Mistä minä puhun? Masennuksesta.

Syy avautumiselle on yksinkertainen. Tiedän, että en ole yksin. Tätäkin blogia lukee joku, joka tunnistaa parista lauseesta itsensä ja omat tuntemuksensa. Silti me usein uskomme olevamme yksin. Kaikki ne muut tuntuvat pärjäävän niin paljon paremmin. Ovat reippaita ja iloisia. Puuhastelevat puutarhassa ja leipovat itse omat näkkileipänsä. Kasvattavat ihaltavasti omat ja vielä naapurinkin lapset. Ja sitten olen minä. Liian herkkä ja jatkuvasti alisuoriutuva äiti. Äiti joka ei jaksa kiikutta lapsiaan leikkipuistoon, koska pelkää nukahtavansa puistonpenkille. Äiti joka ei jaksa jutella mukavia ventovieraiden kanssa. Äiti joka ei halua nähdä ketään.

Masennus ei ole oma valinta. Se ei ole periksi antamista. Se on jotakin joka kerääntyy sisälle pikku hiljaa ja lopulta räjähtää naamalle. Itse yritin odotusaikana ja vauvan syntymän jälkeen kaikin keinoin pitää mielialan korkealla. Tarkkailin itseäni ja siltikin kaaduin nenälleni. Ja yhä vieläkin minä taistelen. Yritän pysyä mukana kaikessa, hoitaa kodin ja lapset, kirjoitella blogia ja olla osa kaikkea. Välillä haluaisin vain vetäytyä kaikesta ja mennä kuoreeni. Keksin itselleni pieniä projekteja ja yritän saada ne valmiiksi. Pysyn liikkeessä. En halua antaa periksi tälle kaiken nielevälle väsymykselle. Vuoden aikana on ollut aamuja, jolloin olen ajatellut, että en yksinkertaisesti pysty nousemaan ylös sängystä. Olen kuitenkin noussut. Välillä on mennyt paremmin ja välillä huonommin. Välillä olen ajatellut viikon kerrallaan ja toisinaan mennyt vain hetkestä toiseen. Ja kaiken keskellä talossa on ollut maailman aurinkoisin vauva. Vauva joka hymyilee ja remahtaa herkästi nauruun. Minäkin olen hymyillyt ja nauranut. Pieniä hetkiä, mutta ne ovat tuntuneet kultahipuille.

Toiset meistä ovat alttiimpia masennukselle. Itse olen ajatellut, että luovuttamalla saisin itseni todennäköisesti todella nopeasti todella huonoon kuntoon. Oma valintani on taistella ja laittaa kampoihin. Käyttää kaikkea sitä voimaa joka sisälläni on. Yritän tehdä itselleni mielekkäitä asioita, vaikka se on todella vaikeaa silloin, kun ei oikeastaan ole omaa aikaa. On opeteltava ihan oikeasti kysymään: mitä minä tahdon. On osattava sanoa EI. Ja on kestettävä se, että omalla kumppanilla voi olla totuttelemista asian suhteen. On otettava pieniä askelia ja suunnattava katse tulevaisuuteen. 

Kaiken kanssa oppii elämään. Tämän postauksen myötä haluan antaa kasvot masennukselle. Ne kasvot voivat hymyillä. Ja voimaa ja rauhaa kaikille teille, jotka kuljette samaa polkua. Tänään seison tasaisen osuuden edessä. On paljon mitä odottaa ja minusta tuntuu, että pystyn mihin vain. Masennus ei tee minusta huonompaa ihmistä. Osaa vihdoin elää tämän asian kanssa. Masennus on tehnyt minusta taistelijan.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Syksyinen piha


Pihamaa täyttyy lehdistä. Olen jo haravaan pienoisesti tarttunut. Rakastan meidän pihassa olevia suuria koivuja, vaahteraa, tammea ja pihlajapuuta sekä ruusupensaita, mutta syksyisin koko pihapiiri kylpee lehtimeressä. Lehtiä joutuu haravoimaan monessa osassa. Työtä on melkoisesti. Toisaalta on kiva tehdä pihalla hommia kirpeässä ilmassa ja keittää hommien välissä kahvia ja mutustella korvapuustia.


Omenapuista ei tänä vuonna saanut satoa juurikaan. Keräsimme kunnollisia omenoita muutaman omenapiirakan verran. Loput omenoista päätyi kottikärryyn. Kuvassa taustalla pätkä meidän pihan uutta aitaa. Projekti jatkuu huomenna. Isän ja papan apuna hääri melkoisen innokas auttaja.


Syksy on täällä. Aamuisin kuura peittää ruohikon ja lehdet. Kaikki näyttää niin kauniille. Hiljalleen putoilevat lehdet saavat mieleni mietteliääksi. Odotan innokkaasti ensilunta. Lyhdyt on kaivettu varastosta käyttöön. Ihana polttaa taas pimenevässä illassa kynttilöitä. Lintulautoja putsataan ja kunnostetaan sekä varataan pikku hiljaa linnuille myös murkinaa. Valmistaudutaan tulevaan talveen.


perjantai 16. lokakuuta 2015

Kohta meillä keinutaan sisällä. Jipii!



Olen tosi täpinöissäni. Meidän taloon on saapunut jotakin todella jännittävää! Nimittäin Done by Deer Swing Keinu perheen pienelle pojalle. Aikaisemmin tuossa kirjoittelinkin, että törmäsin kesällä Tampereen blogipäivillä Baby Stylen mukaviin esittelijöihin, jotka tutustuttivat meidät bloggarit Done by Deerin suloisiin tuotteisiin. Tämä ihana puukeinu oli silloin myös esillä ja minulle tuli heti mieleen keinu omasta lapsuudestani. Muoto oli sama, mutta kauniin puun tilalla tietysti 70-luvun jokapaikan materiaali: muovi. Aluksi keinu oli sisällä syntymäkodissani olohuoneen ja keittiön oviaukossa ja siinä siis kiikuttiin ja myöhemmin se siirrettiin ulos. On jotenkin todella omituista mitä kaikkea sitä voi jäädä mieleen. Vaikka olin tosi pieni, niin muistan miten kiikku haalistui auringossa. Eikö olekin omituinen yksityiskohta? Ehkä se jäi mieleeni siksi, että keinu oli minulle rakas.



Puinen retrokeinu toi siis mieleeni palan omaa lapsuuttani ja ilahduin kovasti, kun sain mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Tampereen Baby Stylen ja Done by Deer edustajan kanssa. Olen keinusta höpissyt mummoille ja kaikille, jotka ovat vain jaksaneet minua kuunnella ja odottanut pakettia saapuvaksi. Nyt se on täällä. Vielä joudun hetken odottamaan, että perheen mies kiinnittää sen turvallisesti paikoilleen. Toki räpsin teille vielä kuvia, kun pikku mies pääsee keinua testaamaan! Ja kirjoittelen teille vielä tarkemmin keinun tuotetietoja. Pakko oli myös pyytää äitiä etsimään kuvaa vanhasta keinustani. Tämä uusi keinu varmasti kiertää suvussani pitkään! Ihana ajatella miten monet lapset tässä kiikussa tulevat keinumaan. Ilosta loistavat kasvot ja rimun kiljahdukset.


Postaus on MiruMarun ja Tampereen Baby Stylen yhteistyötä.

torstai 15. lokakuuta 2015

DIY- avaimenperä / riipus


Siivoilin vintin työpisteellä edellisen projektin sotkuja ja käsiini osui rikkinäinen taskukello. Ajattelin heti, että siinä sitä on kaunis kapistus. Kyseessä ei ole mikään suvun perintökalleus, joten uskalsin lähteä tekemään pientä tuunausta. Avasin kellon ja poistin koneiston. Koristelin vanhan kellotaulun tapetilla ja paljeteilla. Sujautin sisään pienen maskotin ja taustaksi leikkasin reippaan värisen kangaspalan. Sitten vain kellon takakansi paikoilleen. Tietysti piti vielä laittaa somat satiininauhat rusetille ja liimata pikaliimalla pieni muratinlehti koristamaan kelloa. Kiinnitin avaimenperään vanhan liinavaatekaapin avaimen. 

Avaimenperästä voisi helposti muokata myös riipuksen. Kellon kanssa sopisi kauniisti yhteen lasihelmet. Kellon sisään voisi laittaa myös valokuvan.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Freeze the time


Olen onnellinen siitä, että on jokin aika minne paeta. Nykymenon alkaessa ahdistaa voin sukeltaa hetkeksi vanhoihin muistoihin. Aikaan kun lapsuudenkotiini saapui Atari ja VHS-nauhuri. Saa muistella pitkältä tuntuneita kesälomia, jolloin pyöräiltiin kavereiden kanssa pitkin raittia, pelattiin tennistä ja käytiin uimassa. Soiteltiin toisillemme lankapuhelimilla ja saatiin valitusta turhasta juoruamisesta. Istuttiin laiturilla jalat viileässsä vedessä. Syksyisin ostettiin kouluun uudet reput ja penaalit. Kannettiin kirjastosta kotiin roskaromaaneja ja samalla käynnillä kuunneltiin uusimmat LP-levyt. Kotona nauhoitettiin biisejä radiosta kasetille. Vähän myöhemmin kuvaan tuli mukaan Nuokun discot ja Beverly hills 90210.

Meillä oli oma tiivis pieni kaveriporukka. Vasta lukiossa alkoi pikku hiljaa tulla rakoa ystävyyteen, mutta vielä kuljettiin samoja polkuja. Juhlittiin kotibileissä ja keksittiin älyttömiä tempauksia, mutta ei koskaan oltu ns. pahanteossa. Oli pienoista ahdistusta valintojen tekemisestä. Kaikki tuntui tulevan eteen niin nopeasti. Kaiken keskelle mahtui sydänsuruja, autolla rimpan heittämistä (älytöntä hommaa) ja YES monen CD:n vaihtaja. Joskus joku biisi vie suoraan takaisin noihin hetkiin.

Opiskelut veivät meidät ystävykset lopulta eri kaupunkeihin ja välimatkaa tuli myös muuten. Meni vuosia ja porukka valmistui, eli hurjia menovuosia, meni naimisiin ja teki lapsia. Ja nyt ilokseni olen saanut elämääni takaisin yhden vanhoista ystävistäni. Vaikka olemme vuosien varrella muuttuneet ja emme pääse näkemään kovinkaan usein, niin silti yhteys on säilynyt. Lapsuus- ja nuoruusvuodet ovat jättäneet jälkensä. Yhä minusta tuntuu, että bestis tuntee minut paremmin kuin moni muu tässä maailmassa. Nyt me olemme molemmat äitejä. Huikeeta. Ostetaan kausikukkasia kukkaruukkuihin. Me kaksi tyttöä, jotka keinuivat yhdessä kerrostalon takapihalla. Nyt meidän omat tytöt leikkivät keskenään.

Me koostutaan monenlaisista palasista. Me kasvetaan, vakavoidutaan ja syvällä sisällämme me kannetaan muistoja. Muistoja ensisuudelmista ja sydänsuruista, epäonnistumisista ja riemun kiljahduksista. Ajan kuluminen on välillä hämmentävää. Kasvot peilissä muuttuu, varteen kertyy arpia ja sydän viisastuu. Aika antaa tervetullutta perspektiiviä. Sitä suhtautuu itseensä lempeämmin. Hymähtää. Elämään tulee harmaan sävyjä. Ehdottomuus kaikkoaa. Ei enää suostu elämään niin ahtaasti.

Tähän postaukseen sopii hienosti vintiltä tekemäni löytö. Kaksi filmirullaa, jotka olin unohtanut vuosiksi purkkiin. En yhtään tiedä mitä kuvia teetätyksessä paljastuu. Täysi arvoitus. Kädessäni on kaksi aikakapselia. Oi, sitä aikaa ennen digikameroita ja kaikkea tätä hienoa hömppää ja risuaitoja.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Kohti elämää


Etsiminen ei tunnu loppuvan.
Se vain jalostuu ja punoo hentoja säikeitään.
Tekee samalla
tutuista kuvioista äkkiä monimutkaisia.

Aina on uutta löydettävää.
Kasa avoimia kysymyksiä
sekoittamassa päätä.

Huomaan, että
löydän itseni alusta.

Olinko viisaampi nuorempana.
Oivalsinko vahvuuteni paremmin.
Uskalsin silloin unelmoida rohkeammin,
mutta en uskonut itseeni tarpeeksi.

Olisiko rohkeus nyt kanssani?
Vai pettääkö se heti seuraavassa mutkassa.
Osaan minä jotakin.

Kohti elämää.
Se on tuolla jossakin.
Se tulisieluinen tyttö tiesi sittenkin elämästä jotakin.

torstai 8. lokakuuta 2015

Kuntoon ja kauniiksi synnytyksen jälkeen - Ulos kuoresta!!


Takana on pitkä matka. Tuosta syksyisestä kuvasta on siis vierähtänyt vuosi. Tasan vuosi sitten julkaisin ensimmäisen kuvan itsestäni blogissa. Se oli aika iso juttu. Kynnys oli valtaisa. Olin siinä vaiheessa kirjoittanut blogia jo monta vuotta. Tuntui, että oli aika mennä eteenpäin. Päättää kirjoitanko ikuisesti yksinäni komerossa vai astunko rohkeasti esiin. Kasvojen antaminen blogille tuntui hyvälle. Oudolle, mutta hyvälle. MiruMaru löysi tiensä Kaksplussan blogiyhteisöön ja minä aloin kasvaa ja kehittyä kirjoittajana.

Helmikuussa aloitin kirjoittamaan postaussarjaa Kuntoon ja kauniiksi synnytyksen jälkeen. Tein sen oikeastaan siitä syystä, että halusin pitää itsestäni parempaa huolta. Postaukset auttoivat minua asettamaan itselleni pieniä tavoitteita ja muutenkin pitivät mielen virkeänä. Olisin oikeastaan voinut laittaa jokaiseen postaukseen vuoden varrella tuon K&KSJ etuliitteen, koska jokainen postaus on auttanut minua pysymään polulla.

Miten kaikki sitten nivoutuu yhteen? Vuoden varrella minusta on otettu blogiin kourallinen kuvia. Moni varmasti hieman naurahtaa blogien asukuville ja muulle hömpälle, mutta minä näen niissä syvemmän merkityksen. Kuvat kertovat sanoja enemmän. Minä näen näissä muutamissa kuvissa tytön, joka tulee vihdoin ulos kuorestaan. Matka on ollut pitkä, mutta se on kannattanut tehdä.




Vuoden aikana olen saanut kokea monta huippujuttua. Bloggaaminen on avannut monia ovia ja mahdollisuuksia. Välillä kaiken pyörityksen keskellä olen tuntenut oloni hieman hämmentyneeksi.


Viimein vapautuneena. Katse rohkeasti kohti kameraa. Hymy. Tässä minä olen ja pidän itsestäni. Kahden lapsen kotiäiti ja bloggari. Vuoden matkan jälkeen vihdoin tunnustan sen itselleni ja sanon sen ääneen...minä olen bloggari. Ja ihan hyvä sellainen. Vähän erilainen.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Olisinko voinut tehdä toisin?


Kysymys on pyörinyt päässäni pitkään. Välillä sitä katselee omaa elämäänsä ulkopuolisen silmin. Miettii omia valintojaan. Olen kuulunut siihen joukkoon joiden elämä on soljunut eteenpäin aika vaivatta tai oikeampi sana olisi varmasti suoraviivaisesti. En toki ole välttynyt elämän kriiseiltä, mutta tietyt peruspalikat ovat olleet koossa aika varhain. En varsinaisesti koe, että mitään olisi mennyt ohi tai elämättä. Näin on ollut ihan hyvä ja oikeastaan olen pitänyt itseäni melko onnekkaana. En hirveästi välitä suurista draamoista tai jännittävistä käänteistä.

Silti joskus minäkin mietin, että toiset tuntuvat ehtivän tekemään ja näkemään, niin paljon enemmän yhden elämän aikana. Ja varmasti minussakin on se puoli, joka janoaisi kokemuksia. En halua, että elämä on sitä kuuluisaa avaran luonnon katsomista. Haluaisin seikkailla, mutta en missään nimessä vaihtaisi taistelutoveria toiseen. Minulla on vieressä ihminen, jonka nurkkauksessa seison heittää elämä meidän eteen minkälaisen matsin tahansa. Me olemme samanlaisia ja niin erilaisia. 

Pitkän yhteisen taipaleen jälkeen ei ole ollenkaan itsestään selvää, että sitä vielä ajattelee toisesta, että tuon miehen minä haluan. Meillä taitaa olla hyvässä suhteessa eripuraa, taisteluja, jääräpäisyyttä, lämpöä ja ikävää toisen luo. Rehellisesti on kuitenkin sanottava, että välillä mieheni meinaa ärsyttää minut hengiltä.

Suurin ero meidän kahden välillä taitaa olla se tahti millä me tehdään asioita. Minä olen tehokas ja teen montaa asiaa samanaikaisesti ja mieheni on puolestaan todella hidas. Ärsyttävää. Hyvin mahdollista, että minun sinkoiluni taas ärsyttää miestäni. Minulla kulkee ajatuksetkin todella nopeasti. Saatan samanaikaisesti käydä miehen kanssa montaa eri keskustelua. Kysyä ja vastata itse. Välillä pitäisi pysähtyä kuuntelemaan toista enemmän.

Pitkään suhteeseen mahtuu myös erilaisia vaiheita ja juuri nyt me olemme menossa taas siellä yläkäyrillä. Pienet pomput ei juuri meitä hetkauta, mutta on tärkeää muistaa ne pienet sanat ja teot. Sanoa anteeksi silloin kun se on paikallaan, koskettaa ohimennen, hymyillä ja laittaa toiselle viesti kesken työpäivän. Ajattelen sinua. Olisinko voinut tehdä toisin? En usko. Siitä saakka, kun tapasimme muita ei enää ollut olemassakaan. Usein sanotaan, että elämästä ei tiedä. Ja tottahan se on. Ja kuitenkin meillä on aavistuksia. Uskoa ja toivoa. Itseemme ja toisiimme. Muistan yhä sen tunteen ja ajatuksen kun kohdattiin. Vahva ja väkevä tunne. Vieras ihminen joka tuntui kummallisen tutulle. Minä joka en koskaan osannut luottaa mihinkään. Heittäydyin tunteen varaan. Siinä, että voi sulkea silmänsä ja tuntea, että toinen on yhä vierellä on jotakin sanoinkuvaamattoman kaunista.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Mummi ja minä siivotaan!


Ihana syksy saa aikaan sen, että kodissakin haluaa tehdä pientä muutosta. Vaihdetaan verhoja ja muita tekstiilejä, kaivetaan kynttilöitä kaapeista ja tuodaan varpuja maljakkoon. Minä olen semmoinen hieman siivoushullu tapaus. Mielestäni on aivan mahdotonta tehdä tätä kodin muutosta ilman siivousta. Puunaan jokaisen paikan ja järjestän tavarat niille kuuluville paikoille ja vasta sitten on lupa laittaa ikkunoihin puhtaat uudet verhot, silittää tyynynpäälliset ja sytyttää kynttilät lyhtyihin ja juoda kupponen kuumaa kahvia viltin alle kääriytyneenä.

Koti on minulle se kaikista tärkein paikka. Suorastaan pyhä. Täällä minä rentoudun ja suljen muun maailman välillä kokonaan pois. Elän lasteni kanssa omassa suloisessa kuplassani. Olen melkoinen tavaran keräilijä, mutta kaikelle on oma paikkansa. Kodissani saa näkyä myös elämä. Tämä ei ole mikään näyttelytila. Täällä värit räiskyvät ja voi upottautua istumaan riipputuoliin. Rakastan leikkokukkasia ja kynttilöitä.

Siivous siinä missä muutkin tärkeät jutut opitaan syntymäkodissa. Kaikki sukuni naiset ovat kovia siivoamaan ja niin olen minäkin. Kodin tuoksut ovat tärkeä asia. Rakastan sitä, kun koti tuoksuu puhtaalle pyykille. Valitsen tarkkaan myös tuotteet millä kotiani siivoan. Kotimaiset Mummi ja minä -pesuaineet tuoksuvat ihanalle! On ilo siivota, kun koti tuoksuu polkkakarkille, sitruunasoodalle tai mansikkamarengille. Ajattele jos kodissasi räjähtäisi iloinen lakritsipommi? Kotimaisuus on aina hyvä juttu, mutta tämän lisäksi Mummi ja minä -pesuaineet ovat ekologisia ja turvallisia! Ja mikä parasta yhtään tuotteissa käytettävistä raaka-aineista ei ole testattu eläinkokeilla!! Minuun vetoaa myös tuotteiden hauska ulkonäkö. Siivoussuihkeet, astianpesuaineet, yleispesuaineet ja käsienpesunesteet pitää ilolla esillä sillä ne sulostuttavat keittiötä. Hyvinvoinnin tavaratalosta voi kätevästi tilata näitä söpöläisiä.




Siivotaan ja kahvitellaan. Nautitaan palanen mummon omenapiirakkaa.

1 Kananmuna
0,5 dl sokeria
100g voita
2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl vaniliinisokeria

Noin 3 kpl omenoita
2 rkl sokeria
0,5 tl kanelia
Hasselpähkinärouhetta

Sekoita rasva ja sokeri tasaiseksi. Lisää muna. Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon ja lisää taikinaan. Painele taikina jauhotetuin käsin piirakkavuokaan. Lisää täyte. Paista 175 asteessa uunin alaosassa 30 min. Tarjoa lämpimänä jäätelön tai kermavaahdon kera.

Postaus on MiruMarun ja Mummi ja minä- tuotteiden yhteistyötä.

torstai 1. lokakuuta 2015

Elämän suunta. Visio.


Viikonloppuna ja nyt vielä viikollakin olen kuumeisesti työstänyt erästä projektia loppuun. Tänään aamulla homma oli vihdoin ohi ja valmis. Huokaisu. Tunsin pienoista ylpeyttä itsestäni. Tässä kamalan hässäkän keskellä olin pystynyt keskittymään johonkin asiaan. Yön yksinäisinä tunteina rakentanut jotakin pala palalta. Yhdistelmä suunnitelmallisuutta ja puhdasta intuitiota. Toisinaan sitä hämmästyy mihin kaikkeen sitä pystyy ja venyy. Vintissä omalla työpisteelläni olin kuukausien ajan raapinut päätäni, ratkaissut pulmia, kokeillut ja erehtynyt ja kokeillut taas. Ja lopulta onnistunut. Luonut jotakin tyhjästä. Voin todella sanoa, että kuljettu matka on kaikista tärkein ja arvokkain. Tänään aamulla pakkasin tuotokseni pakettiin ja laitoin sen matkaan. Olin helpottunut. Tunsin pitkästä aikaa tyytyväisyyttä itseeni.

Laitoin projektiin paljon sydäntä. Voi olla, että ulkopuoliset silmät eivät havaitse niitä hentoja säikeitä, joita olen työhöni laittanut ja se ei ole oikeastaan edes tärkeää. Minä tiedän mitä on tehty ja miksi ja vain se on nyt tärkeää. Oikeastaan yllätyin sitä miten syvälle projektin viimeinen vaihe meni. Se tuntui kokoavan nippuun todella monta vuotta elämästäni. Koko työ sai minut miettimään sitä miten hahmotan elämää. Onko minulla ollut jokin suunnitelma vai olenko vain ajelehtinut eteenpäin. Varmasti molempia. Viimeisen kahden vuoden aikana olen selvästi aktivoitunut miettimään enemmän sitä mitä elämältäni haluan ja se on näkynyt myös blogin puolella. Olen kuitenkin aina työstänyt unelmiani. Ennen blogia minulla oli tapana kuvittaa unelmani ja haaveeni. Kokosin vanhoihin kirjoihin merkityksellisiä kuvia, sanoja ja lauseita. Koristelin sivuja...

Viikonloppuna selailin yhtä vanhoista "kuvakirjoistani" ja hymyilin nähdessäni lehdestä leikatun kuvan rintamamiestalosta ja omenapuista. Kirjasta löytyi myös kuva ränsistyneestä navetasta ja värikkäästä skootterista. Oli kartta ja matkustus haaveita. Kuva naisesta ja vanhasta Singer ompelukoneesta ja paljon muuta. Mietin miten tärkeää on tehdä unelmat ja haaveet näkyviksi. On jotakin mitä kohti mennä askel kerrallaan. Ja miten tärkeitä unelmat ovatkaan? Älkää ikinä lakatko unelmoimasta. Mieti mitä haluat ja mitä osaat. Ryhdy toimeen ja tee siitä totta. Ja matkallakin voi olla hauskaa. Ja mitä sitten, jos asiat eivät mene kuten olit ajatellut? Elämässä on aina olemassa X-tekijä ja sehän tästä kaikesta tekee niin mielenkiintoista.