keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Minä - Runotyttö (plus arvonnan voittaja)

Luulen, että moni pitkään blogiani seurannut on hieman saattanut kohottaa kulmakarvojaan sen suhteen, että blogiini on alkanut ilmestyä runoja. Tuntuu siltä, että olisi ehkä hyvä parilla sanalla hommaa hieman aukaista. En todellakaan kuvittele olevani mikään vakavasti otettava runoilija. Olen huomannut, että ainut toiveeni runojeni suhteen on se, että te rakkaat seuraajaat ja pikaiset piipahtajat ette pitäisi runojani aivan mahdottoman lapsellisina. Olen huomannut, että runoni ovat aika suoria. En halua kirjoittaa mitään epämääräistä metafora mössöä. Runojani ei tarvitse tulkita. Ne ovat rehellisiä. Sanon suoraan mitä tarkoitan ja ajattelen elämästä. En usko, että tuota lasketaan runopiiressä ansioksi. Jokainen kuitenkin tavallaan.

Kertovatko runot minun elämästäni? Toki runoissani on mukana jotakin sellaista mistä minulla on henkilökohtainen kokemus. Miten muuten voisin koskaan kirjoittaa mitään sellaista mikä koskettaa, ellei sillä olisi jokin todellisuuspohja. Asian on täytynyt koskettaa ensin minua itseäni. Sanasta sanaan runot eivät tietysti elämästäni ole. Koen, että kerron omaa tarinaani ja se nivoutuu yhteen monien muiden tarinoiden kanssa. Runoni kertovat rakkaudesta, toivosta, ikävästä ja surusta sekä pienoisesti kapinasta. Ilman noita tunteita, jotka toisinaan tekevät myös kipeää ja saavat sydämen rutistumaaan kasaan ei tämä elämä olisi niin hienoa ja ainutlaatuista. Kipeys usein muistuttaa meitä jostakin tärkeästä.

Runojen kirjottaminen ei ole sinällään mikään uusi harrastus. Kirjoitin runoja nuoruudessani todella paljon. Hakkasin kirjoituskonetta ja haaveilin kirjoittajaopinnoista Haminassa. Elin ja hengitin sille ajatukselle, että olin löytänyt oman juttuni. Raastoin kirjastosta runokirjoja ja yhä vieläkin muistan ulkoa Leo Ilkka Vuotilan runon. Uskon, että kirjoittaminen ja runot auttoivat minua luovimaan eteenpäin vaikeina vuosina. Jostakin syystä lopetin kirjoittamisen lähes kokonaan täysi ikäisenä. 20-vuotta myöhemmin istahdin läppärin ääreen ja ajattelin kirjoittaa blogiin uuden postauksen ja huomasinkin, että olin kirjoittanut runon. Silloin päätin, että annan runojen tulla. Ilmeisesti minulla on nyt jotakin sanottavaa vuosien tauon jälkeen. En tiedä itsekään mistä runot kumpuavat. Ja en ole täysin varma ovatko ne runoja vai lyriikan pätkiä. Usein kirjoittaessani kuulen korvissani musiikkia ja alan sovittaa sanoja musiikin sekaan. Kuulostaa todella oudolle. Tiedän.

Olen ajatellut, että tämä blogini kyllä pystyy venymään sen verran, että tänne sekaan mahtuu runo aina silloin tällöin. Kehoituksista huolimatta pidättäydyn yhä laatikoimasta blogiani liian tiukasti mihinkään tiettyyn. Elämä on seikkailu ja kirjoitan kaikesta kivasta mitä elämä tielleni heittää. Yrittäkää pysyä kyydissä. Lopuksi on kuitenkin todettava, että kyllä tämä kirjoittaminen on sitten jotakin aivan upeaa. On aivan sama mitä kirjoittaa: päiväkirjaa, blogia, runoja, novelleja tai käsityöohjeita. Kirjaimista muodostuu sanoja ja sanoja laitetaan peräkkäin. Välillä heitetään pisteitä ja pilkkuja väliin. Luodaan merkityksiä ja kauneutta.

Liput Käsityömessuille voitti Sini! Onnittelut. Laitan sinulle tulemaan sähköpostilla tiedot siitä miten voit lunastaa lippusi. Lämmin kiitos arvontaa osallistuneille!

2 kommenttia: