maanantai 14. joulukuuta 2015

Minä kirjoitan rakkaudesta

Olen todellakin tehnyt päätökseni. Minä kirjoitan rakkaudesta. Rohkenen näpytellä näitä näppäimiä ja avata tuota mysteeriä omalta osaltani. Toivon, että tämä olisi sellainen aihe, josta moni voisi ammentaa itselleen jotakin pientä. En väitä, että minulla olisi maailmaa mullistavia ajatuksia. Varmasti löytyy paljon minua viisaampia ja taitavampia kirjoittajia. Yritän tässä samalla kirjoittaa auki myös itselleni sitä oman elämäni keskiössä pitkään ollut asiaa. Asiaa, jota en täysin itsekään aina ole ymmärtänyt. Puhun kestävästä parisuhteesta.

Olen monesti sanonut, että uskon elämässä enemmän sattumaan ja oikkuihin, kun varsinaiseen kohtaloon. Haluaisin kyllä uskoa kohtaloon. Olisihan se aivan ihanaa, että minua varten olisi jo aikojen alussa ollut olemassa joku. Ja, että minä olisin tallannut tietäni määrätietoisesti sen yhden ja ainoan ihmisen luokse. Kaunista. Olen pureva yhdistelmä romantikkoa ja realistia. Realisti minussa nostaa päätään silloin, kun meno alkaa mennä liian siirappiseksi. Usein kaipaan mieheltäni juuri sitä romanttisuutta, mutta sitten en kuitenkaan oikein osaa ottaa sitä vastaan. Tiedättekö mistä puhun?

Mutta tosiaan mistä me aloittaisimme tämän homman? Kuinka kaksi ihmistä tapaa? Miksi joku ihminen viehättää sinua ja toinen taas ei? Mitä tapahtuu pitkässä suhteessa? Kuinka pitää kipinää yllä? Luonnollisesti käytän esimerkkinä omia kokemuksiani ja suhteellisen pitkää suhdettani. Luvassa siis sarkasmia ja huumoria. Vaikka tässä nyt ollaan ehdottomasti yhden elämän isoimman asian äärellä, niin lähestytään asiaa toki myös tunteella, mutta myös turhia kiristelemättä. Kirjoitellaan elämästä ja sen käänteistä mahdollisimman rehellisesti.

Pari viikkoa sitten kävelin myöhään illalla mieheni kanssa kohti hotellia Helsingin keskustan läpi. Ravintoloiden edessä oli isoja jonoja ja osa iloisesta väestä oli purkautunut ravintoloista muuten vain ulos juttelemaan raittiiseen sadesäähän. Kulkiessani ihmisten ohi huomasin ajattelevani, että loppujen lopuksi melkein kaikki etsivät rakkautta. Mitä jos juuri tänään tapaan sen oikean? Toivottavasti minun ei tarvitse lähteä kotiin yksin. Huomaako minua tänään kukaan? Enhän vain laittanut liikaa meikkiä? Onkohan toi varattu? Kato mua, kato mua, kato mua... Älä pliis riko mun sydäntä.

Kaikki etsivät elämäänsä rakkautta. Aivan kaikki. Kukaan ei halua olla yksin. Ei edes ne ihmiset, jotka eivät omien sanojensa mukaan halua sitoutua. Moni odottaa, että se oikea sattuisi kohdalle. Tulisi se tunne sisälle, joka todistaisi vääräksi kaikki epäilykset. Ja toki moni on valmis sitä oikeaa odotellessa kuluttamaan aikaa kenen kanssa tahansa, mikä minusta on lähtökohtaisesti todella väärin. On melkoisen turhaa selittää toiselle kuinka teki suhteen säännöt alussa ihan selväksi. Ei se elämä vain mene niin. Ja me ihmiset tarvitsemme toista ihmistä. Tarvitsemme elämäämme sen hurjan tunteiden vuoristoradan. Kyyti voi olla joskus pomppuista, mutta kaiken vaivan arvoista.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tästä varmasti tulee todellakin mielenkiintoista myös minulle itselleni, kun pohdin parisuhdetta joka vinkkelistä. Voi tulla ahaa-elämyksiä.

      Poista
  2. Tää kuulostaa tosi hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos. Jouduin tovin miettimään, että rohkenenko, mutta tuumasin sitten, että ei tämä nyt niin metsään voi mennä. Hih.

      Poista