sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Riitaisa Joulu

Oletteko huomanneet, että jouluna hieman tuppaa kiristämään? On paljon tohinaa ja touhua, sekä ne kuuluisat aikataulut, joiden puitteissa pitäisi yrittää pysyä. Lapset ovat kiukkuisia väsymyksestä ja aikuiset kärttyisiä toisilleen, kun hommat eivät mene putkeen. Jouluun kuuluvat palaneet uunikasvikset, kiire ja hiki otsalla. Oma kotikin ärsyttää, kun tavarat tippuvat kaapeista ja hyllyistä päälle, kun etsit jotakin mikä on taas kerran hukassa. Ja oma puoliso ottaa päähän, kun mieleen juolahtaa ajatus, että eihän se tajua minua ollenkaan. Se ei kuuntele mitä minä haluan. Minä haluan olla joulun rauhassa. Ilman kiirettä. Ilman väsyneitä lapsia. Minä haluan olla rauhassa kotona. Ja joka vuosi minä saan tämän saman rumban.

Meidän talossa on kaksi tyyliä miten asiat tehdään. Mieheni tapa ja mieheni tapa. Toisinaan, jos onni hymyilee meillä voi hetken aikaa mennä ajatukset samoja raiteita. Valitettavasti, se on melko harvinaista. Minä olen meistä kahdesta se, joka kaipaa enemmän omaa tilaa ja rauhaa perheelle. Lapset ovat vielä todella pieniä. Minä haluaisin viettää joulun rauhassa kotona ja varata yhden päivän sukulaisille pyhien keskeltä. Haluaisin leikkiä lasten kanssa ja tehdä kotona kaikkea sitä, mitä lapset haluavat tehdä. Ja tietysti saunoa ja syödä hyvin. Kiireettömyyden tunne on minulle se tärkein asia joulussa.

Toki meillä oli tänäkin jouluna siellä täällä ihan rattoisiakin hetkiä, mutta myös sanomista, nälvimistä ja ketutusta. Minä ajattelen, että parisuhteessa pitäisi yrittää aina pyrkiä löytämään kaikessa se kompromissi ja kultainen keskitie. Huomaan usein antavani periksi silkasta väsymyksestä ja sitten huoman olevani ahdistunut ja kärttyisä, kun asiat tehdään enemmän toisen tyylin mukaisesti. Uskon kyllä, että mieheni on erittäin tietoinen siitä miten minä haluaisin asiat tehdä, mutta sivuuttaa toiveeni melkoisen tyynesti. Ja minä loukkaannun, turhaudun ja kerään suuttumusta sisälleni. Tänä vuonna voin rehellisesti sanoa, että pilasin paljon meidän perheen joulusta silkasta väsymyksestä. Oma reppu oli jo ennen pyhien alkamista lähes tyhjä. Minä kuulun siihen joukkoon, joka toivoisi, että aina ei tarvitsisi kaikkea auki toiselle purkaa. Toivoisin, että se kaikista lähimpänä oleva ihminen katsoisi hetken ja näkisi, että tuo toinen tuossa vierellä on aivan puhki. 

Kesken pyhien kurkkua kuristaa tietoisuus siitä, että kohta nämä päivät ovat ohi ja arki koittaa. Edessä on taas ne tutut viisi päivää yksin lasten kanssa aamusta iltaan asti. Illalla kahden väsyneen ihmisen kohtaaminen ovensuussa, pikaiset iltarutiinit ja lasten nukutus. Molemmat meistä nukahtavat tahoillaan lastenhuoneisiin. Olisiko se pilannut meidän joulun, jos olisimme päättäneet yhdessä tänä vuonna ottaa joulun rennosti? On vanha viisaus, että pyhinä perheissä riidellään paljon. Odotukset ja todellisuus eivät kohtaa. Minä uskon, että monessa lapsiperheessä vanhemmat ovat väsyneitä. Arki vie mehut. Pyhiä suoritetaan, vaikka ne tulevat ja menevät vähemmälläkin tohinalla. Tärkeintä pitäisi olla se, että yhdessä on hauskaa. Kenties ensi vuonna kokeilemme joulunviettoa minun tavallani?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti