sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Parisuhteen voimasuhde

On sanottu, että parisuhteessa toinen rakastaa aina toista enemmän. Kamala fraasi. Kyseinen väittämä on aina saanut minut jotenkin surulliseksi. Minä uskon tasavertaiseen kumppanuuteen. Tulinkin miettineeksi parisuhteen voimasuhteita. Tuoreissa suhteissa puhutaan usein pelien pelaamisesta. Kun toisen tunteista ei voi vielä olla täysin varma, niin oma selusta pyritään turvaamaan monimutkaisilla peleillä. Saatetaan jopa salaa toivoa, että olisi tosi kyseessä, mutta ei uskalleta heittäytyä juttuun täysillä mukaan. Kenties pyritään jopa näyttäytymään toiselle hivenen saavuttamattomana. Eikös aina sanota, että varmin tapa saada joku kiinnostumaan on olla täysin väliinpitämätön. Pelejä.

Miten voimasuhteet näyttäytyvät sitten vanhassa suhteessa? Olisiko silloin kyse suhteen ja yhteisen elämän suuntaviivojen vedosta? Vastuun jakamisesta yhteisessä arjessa. Tasavertaisessa suhteessa edetään taipaleita varmasti enimmäkseen rinta rinnan. Toki me kaikki olemme persooniltamme erilaisia. Jos sattuisi omassa parisuhteessa olemaan enemmän se, joka haluaa miellyttää toista, niin olisi hyvä edes joskus jumpata sitä omaa näkymätöntä lihasta. Suhde voi saada uuden kivan suunnan. Oma puoliso saa tilaisuuden nähdä tutussa kumppanissaan uusia puolia. Tämä voi olla hyvinkin vetoavaa. Toisinaan elämässä on vaiheita, jotka puristavat meistä kaikki mehut. Toisella on töissä menossa kiivas työrupeama ja toinen puolisko on taas lasten kanssa yksin kotona. Mitä silloin tulisi tehdä? Onko peli menetetty? Silloin voi kumppanin kanssa sopia, että vedetään suhdetta eteenpäin ihan perus meiningillä ja syödään makkaraperunoita. Hih.

Palatakseni alkuun. Minä uskon, että kyse on enemmänkin siitä, että toiset meistä ilmentävät omaa rakkauttaan toista avoimemmin ja rohkeammin. Rakkauden määrää on vaikea mitata tai punnita. Kyse on myös pitkälti siitä kuinka paljon me kaipaamme tulla rakastetuksi. Kaikissa meissä on omat pienoiset kompleksimme. Kuka haluaa huomiota ja ilman jäädessään kokee tulleensa hylätyksi ja sivutetuksi. Kuka taas haluaa rakastaa ja olla parisuhteessa, mutta samalla vimmaisesti puolustaa omaa reviiriään. Haluaa syödä kakusta vain päälliset. Ehkä voisimme myös sanoa, että itsekkyys...rakasta minua, mutta minun sanelemilla ehdoilla... on sitä mitä tuolla fraasilla tarkoitetaan. Rakasta minua, mutta älä tarvitse minua.

Me emme halua näyttää heikkouttamme. Jopa minä joka olen ollut kohtalaisen pitkään parisuhteessa ajattelen, että en halua tarvita miestäni. En haluaisi ajatella, että yhdessä oleminen on elinehto, vaikka se sitä luultavasti onkin. Koen välillä tarvetta ravistella suhdettamme ja näyttää, että minä olen yhä olemassa ihan yksinänikin. Saatan silloin tällöin tehdä jotakin tavallisesta poikkeavaa ihan vai pelkästä uhmasta. Näpäyttääkseni. Alleviivatakseni omaa itsenäisyyttäni. Ja sitten taas sujahdan tyytyväisenä istumaan samalle sohvalle mieheni kanssa. Eksyinkö nyt aiheesta? Voisiko tämä nyt kivasti niputtaa sanomalla, että meissä jokaisessa taistelee itsenäisyyden tunne ja samalla koneistoamme ylläpitää epäitsekäs rakkaus. Voimasuhde  kumpuaa näistä kahdesta tunteesta. Kumpi ihmistä suhteessa enemmän ajaa. Eikö kuitenkin moneen meistä vetoa se, että joku pystyy laskemaan alas suojamuurinsa ja myöntämään, että minä tarvitsen sinua. Eikö se saa meidät vain rakastamaan enemmän?

5 kommenttia:

  1. Hyvää ja kaunista pohdintaa taasen, Mira-Marie <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos. Itselle jäi hieman sellainen olo, että sainko nyt ihan ulos kirjoitettua sen mitä tarkoitin..yllättävän vaikea juttu toisinaan. Hih. Meillä on ulkona miinus 20, mutta onneksi rakkaus lämmittää.

      Poista
  2. <3 Tänään tätä pohdittiin perhevalmennuksessa ja jotenkin odottavat perheet on niin suloisia kun ne on niin tietämättömiä siitä miten se lapsi muuttaa kaiken ja miten se parisuhde muuttuu. Tärkeä aihe itse kullekin. Pitäisi arvostaa ja vaalia, ei pitää itsestäänselvyytenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että osui aihe kohdalleen. Muistan miten mekin, niin herttaisesti istuttiin vierekkäin sohvalla kotikäynnin aikana ja puhuttiin ruusuisesta tulevaisuudesta esikoisen kohdalla. ja paljon siitä toteutuikin. Pari pomppua tuli kuitenkin taipaleelle. Onneksi ihminen kasvaa rooliinsa. Hetkessä se ei tapahdu, mutta tapahtuu kuitenkin!

      Poista
  3. <3 Tänään tätä pohdittiin perhevalmennuksessa ja jotenkin odottavat perheet on niin suloisia kun ne on niin tietämättömiä siitä miten se lapsi muuttaa kaiken ja miten se parisuhde muuttuu. Tärkeä aihe itse kullekin. Pitäisi arvostaa ja vaalia, ei pitää itsestäänselvyytenä.

    VastaaPoista