perjantai 25. maaliskuuta 2016

Voihan rähmä ja räkä ...

Alussa oli paljon ajatuksia ja ideoita. Mitä kaikkea minun pitikään tehdä täällä kotona, kun osa porukasta lomailee toisaalla. Piti siivota koti kerrankin ihan puhtaaksi, järjestää tavarat paikoilleen, karsia esikoisen leluja, muuttaa järjestystä talossa ja hieman sisustella muutenkin. Suunnitelmissa oli pitkät vaunukävelyt kuopuksen kanssa. Kirjan lukeminen ja blogin värkkäilly pojan nukkuessa onnellisena päikkäreitään (ilman jatkuvaa häiriköintiä). Olin valmistautunut ystäväni vierailuun. Olisin keittänyt meille ison kannun teetä ja olisimme turisseet rauhassa kaikki kuulumiset. Minun piti lähteä kuopuksen kanssa katsomaan tätiäni ja kaikkea kivaa.

Ja mitä päädyimme tekemään? Sairastamaan flunssaa kuopuksen kanssa kahdestaan kotona. Ryhmä Rämä eli mieheni ja esikoisemme lähtivät Lappiin ja me jäimme nauttimaan rauhasta tänne kotiin. Olen pyyhkinyt limaa ja räkää monta päivää. Lohduttanut itkevää lasta. Nukkunut istualleni sängyssä lapsi sylissäni. Tuo asento on ollut ainut missä vauvelin on helpompi olla. Syöttänyt särkylääkettä, juottanut nestettä, yrittänyt keksiä sellaista syömistä joka kelpaisi pikku potilaalle. Yrittänyt pidätellä omia yskänpuuskiani, että poika sylissäni ei vain heräisi, vaan saisi edes hetken levätä. Yöt ovat olleet rikkonaisia. Näytän aivan pandakarhulle. Pahinta kuitenkin on, että ikävöin kovasti Ryhmä Rämän jäseniä.

Koti on sotkuinen, minä kaipaan suihkua ja särkylääkettä. Takka pitäisi taas sytyttää. Teemalta olen katsonut jo kaikki lempisajani: Kotilieden lämpöä ja Vera Stanhope tutkii. Seuraavaksi joudun kahlaamaan läpi dokumenttejä.  Pliis tulkaa kotiin Ryhmä Rämä. Kaksi matkalaista, jotka ovat olleet osan aikaa kipeinä Lapissa. Yhdessä on mukavampi sairastaa. Mun rakkaat!

4 kommenttia:

  1. Voi ei! Toivottavasti pian helpottaa
    Hyvää pääsiäistä sairaudesta huolimatta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kati sinulle. Toivottavasti tämä tauti ei tule pilaamaan teidän pyhiä! Aivastus. Huomenna helpottaa. Ryhmä Rämä palaa kotiin.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että saat ryhmä rämän kotiin! Toivottavasti saisit vihdoinkin levättyä <3. Mukavaa pääsiäistä ja pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varmaan levättyä, mutta mieliala nousee, kun ei tarvitse enää ikävöidä esikoista ja isäntää. Muutama päivä lomasta jää vielä perheelle. Jipii

      Poista