tiistai 19. huhtikuuta 2016

Herkkyys hyvässä ja pahassa

Herkkyys. Se on jotakin mikä on kulkenut matkassani aina. Välillä se on ollut hyvästä ja välillä pahasta. Olen kuin sieni, joka imee ympärillä olevien ihmisten tunnetiloja itseensä. Se voi olla joskus todella voimia vievää. Parhaimmillaan herkkyys on sitä, että pystyy auttamaan ja koskettamaan toista ihmistä ymmärtämällä häntä täydellisesti. Osaan eläytyä toisen ihmisen asemaan erityisen hyvin. Näen asioissa usein todella monia eri puolia. Maailma on minulle täynnä eri värisävyjä ja vivahteita. Se tosin aiheuttaa sen, että lähes mikään ei koskaan ole yksinkertaista minulle. Mietin usein muiden ihmisten tunteita ja omani jäävät pienoisesti syrjään. Olen ollut samanlainen nuoresta asti. Tunnen iloa, surua, rakkautta ja empatiaa suurella vaihteella. Musiikki saa minut usein itkemään. Tunsin ihollani öisen kylmyyden katsoessani Arman pohjantähden alla-sarjaa. Itkin ja ahdistuin. Koko maailma murheineen lepää joskus harteillani.

Välillä omat vahvat reaktiot ihmetyttävät myös minua itseäni. Ahdistun väkijoukossa, menen usein sekaisin, kun ympärilläni tapahtuu samaan aikaan liikaa asioita. Välillä minusta on vaikeaa päästä asioita yli. Joudun ottamaan oman aikani. Oma sisäinen maailma ja jännittäminen harvoin näkyvät ulospäin. Olen todella herkkä äänille ja hajuille. Pahimpina aikoina sain päänsäryn katsoessani liian räikeää mainostaulua. Olen siis myös herkkä väreille. Vältän vaihteluja vuorokausirytmissä. Usein saan päänsäryn, jos nukun liian pitkään. Monesti olen harmitellut sitä, että elämässäni pitää olla monta pysyvää ja muuttumatonta elementtiä. Tarvitsen rauhaa ja omaa aikaa perheen kesken. Koti on minulle turvasatama ja välillä ahdistun herkästi, kun jokin yllättävä asia rikkoo totutun rytmin. Toki silti aina välillä ravistelen ja haastan itseäni. Monesti yllätyn, että minusta on vaikka mihin, jos vain päätän niin. Saatan arkuudestani ja herkkyydestäni huolimatta innostua asioista aivan mielettömästi. Ja minulta löytyy draivia viedä asioita loppuun. Olen herkkä, mutta voimakas. Olen monesti miettinyt, että onko herkkyys periytyvää. Pieniä merkkejä olen lapsissani havainnut. Onneksi lapset ovat kuitenkin iloinen sekoitus äitiä ja isää. Ei kenenkään kopioita, vaan ihan omanlaisiaan.

Kirjoittaminen on minun pelastukseni. Se usein helpottaa oloa ja purkaa ahdistusta. Joskus jokin ohimennen näkemäni tai kokemani tilanne jää jotenkin roikkumaan minuun kiinni. Ihmiset saattavat olla minulle aivan tuntemattomia. Vilkas mielikuvitukseni täydentää vajaata tarinaa. Silloin joskus syntyy runo.

Se mikä maasta kerran irti revitään,
se ei enää kasva
 et näe vihreää.
Jos taivas on musta,
 se voi niskaan pudota.
Pilvet roikkuvat jo varoittavasti alhaalla.
Varo askeltasi, että et putoa.

Asettele sanasi kuin helminauhaan.
Kuka niin elää tahtoo tätä elämää.
Seuraavaa sanaa varoa ja hengitystä pidättää.
Voimakas olet juuriltasi sinä hentoinen.
Arvokas
 sä ehkä unohdit jo sen.

Mitä tahdot tälle elämälle uhrata.
Mitä itsestäsi antaa.
Ja kenelle se kuuluu.
Sinulle
ja vain yksin sinulle.

Pimeässä voi istua ja odottaa.
Ikuisuus voi siinä huomaamatta vierähtää.
Elämä
 se jätti sinut kyydistä.
Sinä voit vielä päättää ja juosta perässä.

6 kommenttia:

  1. Hyvä teksti! Mä itse en koe itseäni erityisen herkäksi, mutta herkkien ihmisten kokemukset, näkemykset ja ajatukset auttavat monesti mua ymmärtämään paremmin miestä ja tytärtäkin. Kiitos siis tästä kirjoituksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera. Meillä lapsissa on nähtävissä samaa herkkyyttä. Huomaankin, että luemme lapsia mieheni kanssa hieman eri tavalla. Toki joskus mieheni suoraviivainen ja jalat tukevasti maassa tyyli on ihan paikallaan. Tytär on huomattavasti reippaampi menijä isänsä seurassa.

      Poista
  2. Aivan ihana teksti ♡ Mä olen sellainen joka jää puimaan asioita liiankin pitkäksi aikaa, venytän ja vanutan jutun mielessäni niin että lopulta jopa ahdistun. Pitäisi oppia ajattelemaan rennommin :) Liityin lukijaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! Ja kiitos. Olen samaa mieltä, että rentoutta voisi ihan väliilä treenata. Joskus siinä onnistun ja yllätän itseni nauttimalla hetkestä. Enimmälti menee silti vielä murehtimisen puolelle. Ihanaa kevättä sinulle ja kesän odotusta!

      Poista
  3. Koskettava teksti ja runo. Minusta tuntui, kuin olisit kirjoittanut minusta: olen aina kanssa ollut todella herkkä ja stressaan kaikesta, mikä poikkeaa totutusta. Ulkoisesti ja seurassa saatan vaikuttaa todella vahvalta ja voimakkaalta persoonalta, mutta sillä enemmänkin peitän liiallista herkkyyttäni. Toki olen paljon oppinut iän myötä rentoutumista ja asioihin suhtautuminen on muuttunut, mutta silti se herkkyys siellä on ja pysyy. Paljon kyllä olenkin tehnyt sen eteen töitä, etten enää ota kaikkien murheita kannettavakseni. Sellaista tervettä itsekkyyttä. Varmaan se on elämänpituinen matka. Arvokasta onkin, että tuntee itsensä hyvin ja tietää, mitä tarvitsee voidakseen hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tunsit kirjoituksen omaksesi. Se lämmittää mieltä ja se on juuri se syy miksi blogia kirjoitan. Itsetuntemus on avain ulos arkuudesta. Tosin sitä ei voi varmasti ikinä kokonaan ravistella hartioilta pois, mutta miksi pitäisikään. Herkkyys voi olla myös positiivinen asia. Voimavara.

      Poista