torstai 26. toukokuuta 2016

Vietä kesä rennosti - Rakenna viihtyisä oleskelualue!

 
Pidempään blogiani lukeneet muistavat varmasti tuskailuni koskien omakotitalomme pihamaata. Pihamme on todella suuri. Välillä suorastaan liiankin suuri. Se on pienoisesti uuvuttanut meidät välillä. Pakollinen nurmikon leikkuu suoritetaan, mutta muuten piha vain on ja möllöttää. Muistan kuinka haaveilin isosta pihasta Helsingissä asuessamme. Meidän kaupunkikodissa ei ollut edes parveketta ja vietimmekin kesäisin aikaamme paljon puistoissa. Olisi luullut ulkoelämän jatkuvan omakotitalon myötä, mutta toisin kävi. Meitä on vaivannut oleskelualueen puutos. Olen nyt päättänyt valloittaa pihamaalta meille pienen alueen yhdessäoloa varten. Koko pihaa en juuri nyt pysty millään laittamaan kuntoon. Aikani menee taaperon perässä juoksemiseen. Uskon, että koko perhe on onnellinen pienestä paikasta, missä voi istuskella ja viihtyä. Take one place and make it yours. - Under the Tuscan Sun (2003)

Pihamaalta löytyy puinen puutarhapöytä tuoleineen, joka kaipaa aina keväisin huoltoa. Olenkin alkanut haaveilemaan pienoisesti helpommasta ratkaisusta. Nyt on saatavilla niin paljon kestäviä ja huoltovapaita settejä, jotka ovat artwoodia. Tämä kesä mennään kuitenkin vanhoilla kalusteilla, jotka ovat jo saaneet pintaansa puuöljyä. Vanhat kalusteet saavat ripauksen raikkautta uusien istuintyynyjen avulla. Minä rakastan pallokuosia! Näitä istuintyynyjä löytyykin JYSK:n valikoimista useassa eri värissä. Pöydälle vielä kaunis lyhty koristeineen.




Viisi kesää tässä talossa on nyt vierähtänyt ilman auringonvarjoa. Meidän piha on todella paahteinen ja kuuma. Ulkoruokailut ovat kesäisin jääneet vähiin. Nyt vihdoin taloomme on saapunut ihana, iso ja tukeva auringonvarjo. Nyt onnistuu ruokailu ja kahvittelu pihamaalla. Uskon, että tämän ihanan jättivarjon alla vietetään tänä kesänä ihania hetkiä. Näen itseni viikonloppuisin juomassa rauhassa aamukahvia ulkosalla hyvän kirjan kera.


Löysin Jyskin valikoimista aurinkoenergialla toimivan valosarjan, jossa liihottelee perhosia. Kesän ehtiessä pidemmälle nämä perhoset alkavat loistamaan hämärtyvässä illassa.


Halusin levittää uutta ilmettä kotiovelle asti ja porstuan kaiteeseen kiinnitin nämä varsin näppärät kukkaruukut. Istutin niihin Aili mummoni ehdottomia suosikkeja eli tummanpunaisia pelargonioita. Porstuan rappusille asettelin kauniin lasisen lyhdyn. Lyhdyn sisään voi juhlien ajaksi laittaa kynttilän palamaan tai lyhdyn voi täyttää puolilleen vettä ja laittaa sinne kellumaan kukkasia.



Olen kyllä todella mielissäni tästä muutoksesta. Talon sisääntulo on nyt kodikas ja kutsuva. Kivaa oleskelualuetta hyödynnetään varmasti kesän juhlissa! Lisätään vain joukkoon kauniita riisipaperilyhtyjä ja iloisia viirinauhoja sekä kaunis kattaus. Helteiden jatkuessa myös seinustan samettiruusut kasvavat täyteen loistoonsa. Tervetuloa kesä!


Yhteistyössä MiruMaru ja JYSK

9 kommenttia:

  1. Näyttää kivalta! Mä oon monesti miettinyt jonkinlaisen aurinkoenergialla toimivan valosarjan ostamista, mutten ole vielä saanut aikaiseksi. Pitääkin tutkia tarjontaa, sillä pienet valot hämärässä illassa olisivat nätit!

    Tuo värikäs ovikoriste näyttää muuten hienolta! Onko siitä tarkempi postaus olemassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pihamaalle/parvekkeelle on tosiaan saatavissa, joko yksittäisiä tai sarjassa olevia aurinkoenergialamppuja. Melkoisen hauskoja. Ovikoriste löytyy täältä http://miru-maru.blogspot.fi/2015/11/tervetuloa-hassunkurinen-mobile.html

      Poista
  2. Kivannäköistä! :) Pelargoni on minunkin suosikkikesäkukkani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Ihan odotan kesäisiä synttäreitä, että päästään vielä virittämään juhlatunnelmaa pihamaalle.

      Poista
  3. Ihanan näköisiä juttuja!!!toivottavasti saatte viettää tänä kesänä monta mukavaa hetkeä tuolla:)

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköisiä juttuja!!!toivottavasti saatte viettää tänä kesänä monta mukavaa hetkeä tuolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia. Odotan kovasti, että pystyisimme viettämään elokuussa syntymäpäiväjuhlia ulkosalla. Katselin jo sellaista ihanaa ja värikästä valosarjaa minkä voisi vielä virittää pihan ylle ja tietysti justiinsa niitä värikkäitä riisipaperivarjostimia. Ja sitten ihana tarjoilu, kaunis kattaus..hattaraa.

      Poista
  5. Viihtyisän näköisiä yksityiskohtia ja tunnelmaa teidän pihalla! Minullakin on ollut haaveena saada takapihan oleskelutilat viihtyisämmäksi, mutta taitaa mennä ensi kesään sen projektin kanssa. On siellä kyllä tuoleja ja pöytiä, mutta kaikkea kivaa viimestelevää yksityiskohtaa kaipaan. Mukavia hetkiä ihanan auringovarjon alla teillä onkin jo ollut myöhempien kuvien perusteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonvarjo on kyllä todellinen pelastus. Minullakin muu piha on vähän niin ja näin. Pääasia kuitenkin, että jossakin on paikka olla ja sisääntulo näyttää kivalle. Miehen loman alkaessa möyritään vähän pihaa kuntoon.

      Poista