tiistai 26. heinäkuuta 2016

Äiti , joka ei pysynyt vauhdissa mukana ...


Maanantaina oli valehtelematta melkoisen hirveä päivä. I hate mondays anyway. Viikonlopun vietin kahden kuopuksen kanssa. Huomasin, että Pikku Herra on selvästi kiristänyt vauhtia. Kiellot eivät mene enää perille. Kiukkua on tullut päivään lisää. Jokaiseen laatikkoon ja kaappiin pitäisi asentaa lapsilukko. Pikku Herra haluaa käsiinsä kaikkea sellaista, mitä hänelle ei yksinkertaisesti voi antaa. Kiellät yhdestä asiasta ja pian perään toisesta ja kolmannesta. Kannat lopuksi jo väsähtäneenä ruokapöydän tuolit kylpyhuoneeseen oven taakse piiloon. Taapero siirtää tuolit muuten keittiöntason viereen ja kiipeää niiden päälle seisomaa. Lopuksi aletaan tietysti kahmia tavaroita tasolta. Huokaisu. Tuolien ollessa poissa pelistä keksitään, että puhtaat pyykit voi ripotella lattialle. Ja lopuksi voi vielä yrittää pyrkiä vessaan leikkimään. Ja jos hetkeksi käännän huomioni muualle, joku repii minua lahkeesta ja itkee. Oi, voi.

Viikonloppu olisi siis jo aikamoista myllytystä. Koitti maanantai ja olimme taas kaikki kolmistaan kotona pitkän päivän. Aamu sujui vielä ihan hyvin, mutta sitten puski kuopukselle taas menovaihde päälle. Lähdimme ulos ja minusta tuntui, että kumpikin lapsi sinkoili sinne ja tänne. Kumpikin tarvitsi äitiä keinuttamaan, hötistelemään höttiäistä pois kimpusta, laittamaan aurinkorasvaa, tekemään hiekkakakkuja, pallottelemaan, keräämään marjoja, hakemaan juomista, leikkimään leikkimökissä. Lopulta olin ihan pyörryksissä ja löin pääni kipeästi leikkimökin ovenkarmiin. Sadattelin kuuluvasti. Rytmi oli kadoksissa.

Normaalisti pärjään hyvin lasten kanssa. Meillä on tietysti rytmi arjessa, mutta myös sellainen tietynlainen syke olemisessa ja tekemisessä. Normaalisti pysyn rytmissä hyvin mukana ja kaikki soljuu eteenpäin ihan kivasti. Huomaan kuitenkin, että jos joukosta puuttuu päivänkin yksi lapsista tai olen itse päivän poissa on aina sitä seuraava päivä ihan hullua menoa. Minusta tuntuu hitaalle ja kankealle. Ajattelen, että hirveää hommaa tämä. Eihän lasten perässä pysy millään. Sisäisen rytmin palattua kaikki taas sujuu. Ehdin tekemään samanaikaisesti tuhansia asioita ja vielä mielessäni ennakoimaan tulevaa. Pysyttelen monesti askeleen edellä. Aikamoinen kestävyyslaji tämä äitiys. Lopuksi on todettava, että rakastan noita muksuja todella paljon. Ihanaa, että ollaan kaikki taas yhdessä. Ihanan karmeaa.

8 kommenttia:

  1. Voi ei te ihanat😂 <3 Kyllähän tämä äitiys menee välillä ihan urheilusta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöiset kiitokset Inka! Kyllä tämä tästä taas lähtee. Tänään on varmasti jo paljon helpompaa!

      Poista
  2. Hih. Hauska kirjoitus. Saat arkesi kuulostamaan ihanalta ponnistelulta. Jaksamisia ja paljon halauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan karmeaa. Todella. Päivääkään ei vaihtaisi pois, vaikka välillä tulee sekunnin kestäviä olen hukassa fiiliksiä!

      Poista
  3. Hih, tiedän nuo tunteet! Maanantait - yök! 😄

    VastaaPoista
  4. Heh täälläkin tuttua tuo kieltäminen ja kiipeily! Meillä kiivetään keittiön laatikoita pitkin niille tasoille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi nyt mun täytyy toivoa, että kuopus ei keksi tuota. Olinkin unohtanut tuon homman. Esikoinen harrasti sitäkin. Kuopus lähinnä istuu alalaatikossa. Hurjaa menoa! Ja mikä siinä on, että toisten lapset vain tottelee? Sanotaan EI ja ne on et okey. Saakutti. Hih.

      Poista