keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Isin loma loppui


Tällä viikolla olo oli apea jo maanantaina. Sanoin itselleni, että yritä nauttia näistä viimeisistä päivistä. Olemme tässä vielä kaikki yhdessä. Tiistaina laitoin pesukoneeseen työpaitasi. Katsoin kuinka ajoit pois ihanan lomapartasi. Niin se kului loppuun. Meidän yhteinen aika perheenä. Keskiviikkona keitin aamukahvit vain itselleni. Olin palannut kesälomasi jälkeen takaisin omaan arkeeni. Yksin lasten kanssa. 

Tiedän, että arki vie minut kohta armollisesti mennessään. Minut valtaa tietynlainen turtumus. Herään aamulla lasten kanssa ja suoriudun päivästä ilman sinua. Herään eloon, kun ajat illalla auton pihaan. Syömme illallisen saman pöydän ääressä ja kerromme kuulumiset. Laitamme yhdessä lapset nukkumaan. Nukahdamme eri sänkyihin päivästä uupuneina. Lasken taas päiviä viikonloppuun.

Tiedän, että moni ei ehkä nää tässä mitään erikoista tai surkuteltavaa. Ikävän määrää on vaikea kuvata. Se asuu meissä kaikissa. Esikoinen kysyy usein illalla onko isi huomenna kotona. Kuopus kulkee päivisin ympäri taloa kysellen isiä. Jatkuva ikävä tekee arjesta raskasta. Rimpuilen irti tunteesta, jotta jaksaisin paremmin. Minä hoidan lapsiani kotona mielelläni. Tämä on sitä mitä minä juuri nyt haluan elämältäni. Ja toki talletan sydämeeni jokaisen lasten hassuttelun ja kujeilevan naurun. Haluaisin vain, että päivää olisi vielä aavistus jäljellä miehen työpäivän jälkeen. Voisimme mennä yhdessä kauppaan, vaunulenkille tai leikkiä yhdessä lasten kanssa. Paistaa jälkiruoaksi räiskäleitä tai kaivaa vintiltä hattarakoneen. Liian paljon on poissa. Minä tiedän sen.

Lohdutan itseäni sillä, että huonomminkin voisi olla. Mieleeni tulee öljynporauslautat, armeija ja kaikki mahdolliset vuorotyö ammatit. Meillä on vain pitkä työmatka. En tiedä mistä johtuu, että minusta tuntuu siltä, että odotan elämän alkavan. Tämähän on tässä ja nyt. Toivoisin, että osaisin ottaa tästä kaiken irti. Toivoisin, että se ei vain lipuisi pois. Haluan meille kaikille vain niin paljon enemmän. Tai oikeastaan haluan niitä ihan tavallisia asiota. Ja juuri nyt moni juttu arkena on täysi mahdottomuus. Tunteja ei saa lisää edes ostamalla.

Fiilikset kulminoituvat tähän taloon. En halua asua täällä. Talossa on jotakin konkreettista mille voi olla vihainen. Kuinka tämä talo taas söi ison osan lomastasi remontin muodossa. Kuinka tämä talo tuntuu pallolta jalassani. Kuinka haluaisin vain pakata kaiken laatikoihin ja muuttaa asumaan työpaikkasi naapuriin. Silloin me olisimme lähempänä sinua. Sinun elämäsi ei olisi jakautunut kahteen eri paikkaan. Meillä olisi yhteinen elämä. Ja entisessä kotikaupungissani minua odottaisi ystävät, puistot, museot, työpaikka...ELÄMÄ. Kuinka paljon parempi äiti ja vaimo minä olisinkaan, jos vain pääsisin pois täältä missä me nyt olemme. Meidän talon ympärille voisi rakentaa muurin. Minun silmin katsottuna, se ympäröi meidät jo nyt.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos Liina. Kolme työpäivää takana. Kamalia sadepäiviä. Kyllä tämä tästä taas lähtee rullaamaan. Kummasti postaus helpotti oloa. Sai kaiken ulos...

      Poista