tiistai 9. elokuuta 2016

Se viimeinen vuosi


Nyt se on virallisesti pyörähtänyt käyntiin. Meidän perheen viimeinen vapaa vuosi. Vuoden päästä esikoinen aloittaa esikoulun. Valehtelisin, jos väittäisin, että ajatus ei ole valvottanut minua öisin. Vuoden päästä tähän meidän tiiviiseen kuvioon astuu uusia aikuisia ja kokonainen systeemi. Edessä on iso muutos, joka varmasti tuo mukanaan myös paljon hyvää. Tiedän, että meidän perhe on ollut onnekas. Meillä lapset ovat saaneet olla kotona. Näin jälkikäteen ajateltuna en tekisi mitään toisin. Tämä on ollut ehdottomasti parhain ratkaisuni ikinä. Päätös on myös ollut perheen yhteinen. Olemme tietoisesti halunneet panostaa täysillä näihin nopeasti ohikiitäviin vuosiin. Minulle ei jää mitään jossiteltavaa.

Kupla on ihana asia. Olen halunnut keskittyä ydinperheeseen. Luoda vahvan perustan lapsilleni. Olen halunnut, että meidän perhe säilyy eheänä vaativista pikkulapsivuosista (joita riittää vielä pitkään). Itse eroperheen lapsena en ole koskaan pitänyt eheää perhettä itsestäänselvyytenä. Toivon, että omat lapseni osaisivat aikuisina ja perheellisinä pitää kiinni näistä meidän perheen peruspalikoista. Toivoisin, että pieni siemen jäisi itämään heidän mieliinsä, että perheeseen ja parisuhteeseen kannattaa ja kuuluu satsata.

Äitiys on muuttanut minua peruuttamattomasti. Ensimmäistä kertaa elämässäni en etsi vahvistusta ajatuksilleni itseni ulkopuolelta! Olen monessa asiassa poikennut perinteiseltä tieltä. Joutunut kuuntelemaan sivullisten ihmettelyä ja kummastelua. Olen pyrkinyt turvaamaan lapsilleni rauhallisen lapsuuden. Meillä on ollut vähemmän melskettä ja kiirettä. Elämisen tahti on ollut rauhallinen. En ole tuputtanut lapsilleni ärsyketulvaa. En ole hukuttanut heitä tavaroihin tai raahannut harrastamaan. Me olemme tehneet tavallisia juttuja. Välillä, jopa kestäneet pienoisesti tylsyyttä. Se on kullanarvoinen taito! Ja jokainen tavallaan. Tämä on ollut meidän perheelle se oikea tapa. En puutu siihen millaisia ratkaisuja muissa perheissä tehdään.

Varmasti olisin muuttanut perheeni peltojen keskelle asumaan ja ottanut pihaan kanoja kaakattamaan, jos kaikki olisi vain minusta kiinni. Usein elämässä kuitenkin on tietyt realiteetit ja reunaehdot. Uskon silti, että liihottelemme vielä vuoden vapaina, kuin Ellun kanat. Poimimme onnensiemeniä ruohikosta. 

6 kommenttia:

  1. Kivasti kirjoitettu. ❤️ Mä koitin raahata Leoa pienempänä muskariin todeten, että se ei vaan yksinkertaisesti sovi meille. Vaikka mä olenkin hoilottava äiti, on parempi hoilottaa kotona kun ryhmässä. Leo ei siellä nimittäin koskaan viihtynyt. On hyvä, että välillä on vähän tylsää niin sitten pienemmätkin menot tuntuu jänniltä. 😊

    VastaaPoista
  2. Hih. Kiitos. Me yritetään saada niistä ihan tavallisista jutuista ihan kaikki ilo irti. Ja toki käydään välillä sirkuksessa ja kaikkea jännää. Enimmäkseen kuitenkin ihan perusarkea. Sekin voi olla onnellista. Ja olen työn kautta huomannut miten vaikeeta esim nuorisolla oikeasti on kestää arkea ja tylsyyttä. Elämä nyt kuitenkin on enimmäkseen sitä arkea. Ja aikuisetkin menevät jännityksen perässä...ja onhan tämä maailman meno kiihtynyt ihan hirmuisasti omasta lapsuudesta. Aikamoista taitoa vaatii vanhemmilta luotsata nuo pienet ihmistaimet kaiken lävitse.

    VastaaPoista
  3. Meillä lapset eivät juuri ennen kouluikää ihmeempiä ole harrastelleet ja arkikin sujuu pitkälti samaa rataa tylsästi kotipihalla ilman kavereita. Monet ei niin ihanat kommentit olen valinnastani kuullut, mutta se kaikkein paras kommetti tuli eilen koululaisen ja eskariin lähtevän suusta: Äiti, sä et voi vielä mennä töihin, me tarvitaan sua! Lasten onneksi en ole mihinkään vielä menossakaan, sillä mä taidan yhä tarvita myös lapsiani ja sitä tavallista arkea heidän kasvuaan seuraillen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla Nanna, että teillä on sama meno. Minä uskon, että kyllä tästä rauhallisesta otteesta on taatusti hyötyä tulevaisuudessa. Kiireetön lapsuus ei ole itsestäänselvyys. Moni lapsi joutuu aika koville. Aikuisten työrytmit ovat vaativia ja joskus lapset tosiaan viettävät enemmän aikaa päiväkodissa kuin kotona. En toki moiti ketään. Toki sitä ymmärtää, että osalla tilanteet ovat ihan pakotettuja.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Ulla. Ihan varmasti. Tästä tulee paras vuosi ikinä. Näin vaatimattomasti. Hih.

      Poista