maanantai 10. lokakuuta 2016

Sydän kuplamuovissa


Odotus herkistää. Sitä huomaa kääntyvänsä hiljalleen sisäänpäin. Kenties sitä yrittää herkeämättä kuunnella kuinka elämän säikeitä punotaan oman kropan sisäpuolella. Huomaan kuinka haasteellista on purkaa tuntoja ulospäin. Tämä matka on kovin yksityinen. Kirjoittelen siitä pieniä palasia tänne blogin puolelle. En kuitenkaan julkaise kuvia kasvavasta masustani tai kirjoita raskaudesta viikko viikolta. Rajoja on joskus vaikeaa, mutta tarpeellista vetää. Tämä matka ja seikkailu kuuluu eniten elämäni rakkaille ihmisille. Masuvauva on jo osa meidän perhettä. Vauvasta puhutaan paljon ja arvuutellaan mahtaako se olla tyttö vai poika. Muistuttaako luonteeltaan enemmän esikoista vai kuopusta. Jännitämme saako vauva veljensä tavoin ruskeat silmät. Ja vauva kuulostelee meitä. Millainen perhe minua odottaa.

Haluaisin käpertyä omaan pieneen pesään perheeni kanssa. Sulkea pois muun maailman. En halua minkään kaukaisenkaan kaiun puhkaisevan tätä kuplaa. Ahdistun herkästi päivän uutisista, jotka eivät tunnu lupailevan pienille kasvaville taimille mitään hyvää. Suren ja murehdin muiden ihmisten kohtaloita. Itken yksinkertaisemman ajan perään. Haluaisin kääriä sydämeni kuplamuoviin, jotta se kestäisi paremmin maailman menoa. Minusta tuntuu, että olen syntynyt kaksi sukupolvea liian myöhään. Minut on tarkoitettu elämään erilaista elämää. Ja täällä minä kuitenkin olen: 2000-luvun hulinassa, kiireessä ja melskeessä.

Toivon, että osaisin opettaa lapsilleni satunnaisen irtautumisen taidon. Välillä voi laittaa kännykän kiinni, sulkea tietokoneen ja television. Voi unohtaa viikoksi uutiset ja some-päivitykset. Voi laittaa kynttilän palamaan ihan tavallisena päivänä. Hauduttaa teetä huolella ruusukannussa. Puhaltaa pölyt pois vanhoista LP-levyistä ja laittaa ne taas soimaan. Nauttia pienoisesta särinästä. Toivottavasti tämä piiskuinen blogi voisi tarjota pienen levähdyshetken välillä myös teille lukijoille. Vaikka blogi onkin osa alati liikkeessä olevaa maailmaa, niin toivon osaavani tuottaa sellaista sisältöä, joka rauhoittaa ja edustaa tietynlaista ajassa pysähtymistä.

6 kommenttia:

  1. Puit juuri minun ajatukset sanoiksi. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihanaa, että joku ajattelee samalla tavalla. Välillä on vähän yksinäinen fiilis omien ajatusten kanssa.

      Poista
  2. En ole vielä ehtinyt onnitella, joten ihan valtavasti onnea koko perheelle! Ihanaa! :) Arvaatkos, mä juuri tänään mietin, miten erilaista on olla äiti / lapsi nyt kuin silloin kasarin ja ysärin vaihteessa, kun itse olin pikkuinen. Olen tyttöjen kanssa lukenut paljon Aino ja Tomppa yms. sen ajan kirjoja, joista välittyy kovin tuttu maailma - kun rattaat pystyi jättämään hetkeksi kaupan eteen, synttärikakku oli yksinkertainen kermakakku ja vaatteissa pääasia lämpimyys ja käytännöllisyys. Olen miettinyt, oltaisiinko me 2010-luvun äidit stressittömämpiä ja onnellisempia, jos elettäisiin hieman yksinkertaisemmin vähemmällä kuluttamisella ja vähemmällä elektroniikalla.

    Kivaa syyspäivää sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ilahduttavasta kommentistasi! Olen niin samaa mieltä. Olenkin ihan tietoisesti yrittänyt hidastaa. Kasvatan lapseni rauhassa pauhulta. Haluaisin kovasti asumaan peltojen keskelle, mutta se taitaa jäädä haaveeksi. Onneksi arjessa voi tehdä paljon muita hyviä valintoja ja olla lähtemättä mukaan kaikkeen hullutukseen ja pyöritykseen. Ihanaa syksyn jatkoa sinulle.

      Poista
  3. Voi tavaton sentään, olet raskaana, onnea ihan hirmuisesti. Hyvä se on välillä murehtiakin asioita, mutta älä liiaksi itsesi mieltä niillä paina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti onnitteluista!! Täytyy aina välillä pyristellä irti painavista ajatuksista. Onneksi kirjoittaminen auttaa! Ja onhan maailmassa niin paljon kaunista ja hyvääkin. Onneksi.

      Poista