tiistai 6. joulukuuta 2016

Somevaikuttajien pikkujoulut Siljalla


Reilu viikko sitten lauantaina tein pikaisen visiitin Helsinkiin. Sain kutsun somevaikuttajien pikkujouluihin Silja Symphonylle. Monesti on kutsuja Silja Linen kautta sadellut sähköpostiini, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa osallistumaan. Laivan sydän: 143m pitkä kävelykatu Promenade oli kauniisti valaistu kirkkailla jouluvaloilla. Alkuglögien lomassa saimme infoa Siljan tulevasta ohjelmasta. Kuuntelin melkoisen tarkkaavaisesti sillä uskon, että meidänkin perheen matkat suuntautuvat lähivuosina Ruotsiin, Tallinnaan ja Ahvenanmaalle. Meitä alkaa olla perheessä jo sellainen määrä, että lentokoneeseen sulloutuminen ja pitkät lennot eivät houkuta.

Kenties olisi todellakin aika nähdä Ahvenanmaa ja lähinaapurit uusin silmin. Kenties sitä voisi valmiiksi miettiä muutamia tärppejä, missä haluaisi maissaoloaikana käydä. Tallinnassa voisi tutustua käsityö- ja sisustusputiikkeihin. Karnaluks (Hermanni 1), Home Art (Telliskivi-katu) ja Nu Nordic (Vapaudenaukio) ovat taatusti näkemisen arvoisia. Tukholman visiitin voisi rakentaa kirpputorien ympärille. Södermalmin ja Gamla Stanin vintage ja secon hand- liikkeet ovat helposti ulottuvilla. Uskaltautuisiko sitä Söderin pohjoisosaan Hornsgatanin kirpputoreille tai Sofoon? Ahvenanmaalla en ole vielä koskaan käynyt, joten siinä riittäisi ihmeteltävää aluksi ihan ilman ohjelmaakin.

 

Ennen jouluruokaa pääsimme kurkistamaan laivan uusittuihin hytteihin. Uusittu tyyli oli tietysti merihenkinen, mutta myös mukavan nuorekas. Alkupalapöydän antimet olivat todella monipuoliset. Olisin voinut täyttää itseni pelkästään alkupaloilla. Erilaiset merenherkut ja runsas salaattipöytä saivat minut täyttämään lautaseni ääriään myöten. Lämmin ruoka oli myös todella hyvää. Joululaatikot ja valkosipulikermaperunat olivat aivan mahdottoman herkullisia (nakit ja lihapullat jätin suosiolla väliin). Jälkiruoka osasto oli suorastaan pala taivasta. Maistoin elämäni ensimmäistä kertaa jouluhalkoa. Varsin herkullista. Ruoka ei ollut vain kaikin puolin hyvää ja täydellistä, vaan myös kauniisti esillä. Saimme ruokailla rauhassa tunnelmallisen musiikin soidessa taustalla. Aikaa jäi kivasti vaihtaa kuulumisia Good Mood Mondays blogin Annukan kanssa. Kiitos seurasta! Ja kiitos Silja Symphony! Järjestitte ihanat pikkujoulut. Todellista luksusta odottavalle kotiäidille.









6 kommenttia:

  1. Kiva, että lähdit tapahtumaan! Risteilyllä on niin kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Onneksi tuli lähdettyä. Olen niin iso ja paksu Marsu, että joudun kyllä jättämään paljon menoja väliin. Energia ei oikein riitä kaikkeen. Pari kivaa kutsua on taas tullut kivoihin juttuihin, mutta viikolla on aina haastavampaa osallistua.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oli kyllä kivan nuorekkaat minustakin. Ja muutenkin oikein hauska tapahtuma.

      Poista
  3. Onpas upeita noi hytit. Jos ens kesänä taas suuntaisi laivalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnostaisi Ahvenanmaa. En ole vielä koskaan ollut siellä. Arvaa muuten olinko ihan taivaissa tuosta ruoasta. Herkullista. Ihan kaikkea en tietysti pystynyt maistamaan, mutta paljon jäi vielä lautasen täytettä.

      Poista