tiistai 31. tammikuuta 2017

Kun luovuttaminen ei ole vaihtoehto...


Minulta on usein kysytty kuinka ihmeessä jaksan nykyisessä tilassani (7 kk raskaana) yksin kotona kahden pienen lapsen kanssa. Vastaan usein, että en ajattele asiaa. Elän vain omaa arkeani eteenpäin. Olen kokenut sen parhaaksi taktiikaksi. Tänään jäin kuitenkin hetkeksi pohtimaan miten väsymys ja uupumus näkyvät elämässäni. En tapaa juuri ystäviäni. Laitan kyllä tekstiviestejä ja höpisen Facebookin tai WhatsApp:n kautta monien typpien kanssa. Kylässä käyminen on kuitenkin jäänyt. Minulla ei ole ajokorttia, joten sekin hieman rajoittaa liikkumista. Useat ystävät asuvat myös aika kaukana. Viimeisen kuukauden aikana olen myös rajoittanut muiden ihmisten vierailuja meillä kotona. En oikein jaksa kestitä tai jutella kahvipöydässä. Tankkaan myös paljon sokeria. Yritän kyllä syödä terveellisesti ja säännöllisesti ja varsinkin muistaa veden juomisen, mutta sokerin osuus ruokavaliossani on kyllä noussut huimasti odotuksen aikana. Keksin syömisen jälkeen jaksaa taas siivota lelut lattialta.

Viikonloppuisin olisi ihana jäädä aamulla nukkumaan hieman pidemmäksi aikaa. Toisinaan mieheni käykin hakemassa taaperon kanssaan alakertaan. Hetken päästä kuulen taaperon itkevän ja syöksyn alakertaan avuksi. Taaperolla menee aamuisin aika kauan, kun hän heräilee. Tykkää istua pitkään äidin sylissä aamuohjelmia katsellen ja sitten vasta on valmis aamupalalle. Olen ruvennut nuriseman miehelleni enemmän. Ilmoittanut haluavani olohuoneeseen uuden maton, jos hän ei tartu imuriin useammin. Uuden maton katsoin hänelle jo kuvastosta valmiiksi. Muutenkin olen kehoittanut häntä miettimään erilaisia ratkaisuja talossamme sijaitseviin epäkohtiin, jotta saisimme arjen toiminnot sujuman helpommin. Haen selkeästi siis helpotusta arkeeni. Kaikki parannukset kelpaavat oli kyseessä sitten isompi pyykkikori tai uusi naulakko eteiseen.

Onko minulla energiaa siivota? Ei. Siivoan siksi, että lapset leikkivät lattialla. Jaksanko tehdä aamupalat, lämpöiset ruoat ja välipalat? En. Käytän välillä eineksiä. Parempi kuitenkin ruokkia lapset, että eivät käy äkäiseksi. Jaksanko pestä pyykkiä kahta koneellista päivässä? En. Lapset eivät kuitenkaan voi olla alasti. Jaksanko ulkoilla lasten kanssa säännöllisesti? En. Pelkkä pukeminen ja kiukuttelu kestää kahden lapsen kanssa yli 20 minuuttia. Saan supistuksia ja hiki pukkaa otsalle. En saa ison mahani kanssa kuopukselle kunnolla talvikenkiä jalkaan. Haluaisinko vain nukkua? Kyllä. Minun on kuitenkin pakko nousta. Jaksanko olla joka päivä yksin lasten kanssa iltaseitsemään? En. Minulla ei ole mitään vaihtoehtoa. Olenko ärsyyntynyt, hermostunut, kireä ja räjähteleväinen? Kyllä ja usein. Olenko masentunut? Kyllä. Huomasin taas yhden vuoden kuluneen ja elämän olosuhteiden pysyneen melkoisen samalla epätyydyttävällä tasolla. Olenko yrittänyt tehdä asioille jotain? Kyllä. Tulokset ovat jääneet melkoisen laihoiksi.

Miksi minä sitten jaksan. Minulla on kaksi ihanaa lasta. Iloitsen uudesta tulokkaasta. Minulla on ihana mies ja perhe. Jaksan uskoa tulevaisuuteen. Jaksan uskoa siihen, että kenties tämä alkanut vuosi on se, joka muuttaa kaiken. Yritän pysytellä uteliaana elämää kohtaan. Pyrin nauttimaan pienistä asioista. Yritän aina saada jotakin näkyvää aikaiseksi. Uskon ja toivon läpi syvän väsymyksen. Olen päättänyt, että minä pysyn pystyssä. Pidän kiinni naurusta ja huumorista, vaikka välillä itkettää ja epätoivo valtaa alaa. Yritän parhaani mukaan pitää huolta meidän perheestämme. Yritän olla läsnä myös miehelleni ne pienet ohikiitävät hetket, kun tapaamme päivän päätteeksi. Viikonlopuista pyrin ottamaan kaiken irti. Tämän kaiken keskellä on helppo ymmärtää miksi niin monet meistä äideistä uppoavat pinnan alle. Silloin voi vain toivoa, että oikeanlainen apu saavuttaa sitä tarvitsevan. Onko minun elämässäni aina kaikki kohdallaan? Ei ole. Vastoinkäymisiä ja isojakin sellaisia on ollut. Jostakin sisältäni ammennan aina sitä voimaa kestää ja jaksaa. Voimia ja haleja kaikille kotiäidelle!

Apua, mihin laitan vauvani?


Pesänrakennusvietti on vienyt minut mennessään. Huomaan kuinka hermoilen ja huolehdin kovasti siitä, mihin uusi tulokas tulee talossamme mahtumaan. Yöllä ennen unta järjestelen mielessäni huoneita uuteen uskoon. Päivisin piirtelen talon pohjapiirroksia ja sijoittelen huonekaluja uudelleen etsien vimmatusti paikkaa vauvan pinnasängylle. Mietin kuinka pystyisin takaamaan kaikille nukkumarauhan talossa. Tästä kaikesta on varmasti ollut puhetta ennenkin. Olen kesästä asti KonMarittanut tavaraa ulos talosta. Kesällä remontoitiin myös vintillä sijaitseva isompi huone kuopuksen ja äidin nukkumapaikaksi. Olemme viihtyneet vintillä todella hyvin. Nukumme selkeästi paremmin. Isä ja esikoinen nukkuvat taas talon alakerrassa. Järjestely ei missään nimessä ole ihanteellinen. Aikaisemmin nukuimme kuopuksen kanssa alakerran olohuoneessa. Mies on pysynyt paikallaan leikkihuoneen sohvalla. Esikoisen huone on aivan leikkihuoneen vieressä.



Kuopus herää ainakin kerran yössä ihmettelemään ja joskus tulee itkukin. Hän nukkuu vieressäni aina osan yöstä. Esikoinen nukkuu yön omassa sängyssään, mutta haluaa isän turvakseen naapuri huoneeseen. Toivoisin, että talostamme löytyisi tarpeeksi huoneita jokaiselle ja mieluiten talon alakerrasta. Olen myös sitä mieltä, että me vanhemmat ansaitsisimme myös oman huoneen. Remonttiaaltoa ja kalusterulettia jatketaan siis uuden tulokkaan myötä. Olisi hienoa tulevaisuudessa sijoittaa isommat lapset samaan huoneeseen nukkumaan. Kerrossänky olisi tuolloin ideaali ratkaisu. Nukkumisrutiineihin tulisi tuolloin huomattava muutos. Eniten jännitän sitä miten nykyinen kuopus suhtautuu siihen, että uusi vauva tarvitsee äitiä vielä enemmän. Pikku Herra on illalla melkoisen vaativa, vaikka muuten onkin aivan kultainen. Äidin kädestä ei tahdota päästää irti. Ote irtoaa vasta unen tullessa. Ja omaa vikaani olen opettanut hänet nukkumaan vieressäni. Vauvavuotena en olisi muuten saanut nukuttua hetkeäkään.




Meillä on vintillä vielä pieni huone, joka palvelee nyt "työhuoneena". Tästä huoneesta olisi nyt tarkoitus jalostaa jotakin uutta ja käyttökelpoista. Työpöytä siirtyy luultavasti olohuoneeseen. Pyörittelemme mielessämme vaihtoehtoa, jossa koko perhe nukkuisi talon yläkerrassa lähellä toisiaan. Näin valmiiksi hieman väsyneenä näen mielessäni uhkakuvia, jossa kukaan meistä ei nuku esikoisen räpättäessä iltamyöhään omassa sängyssään. Perheen isä narskuttelee yöllä hampaitaan ja aamulla soi kaksi herätyskelloa. Toki aina voi paeta leikkihuoneen sohvalle nukkumaan. Huutaako Pikku Herra silloin suoraa kurkkua äitiä? Vai korraammeko kaikki tyytyväisenä ison katon alla. Kyllä. Käyn ylikierroksilla ja remontti ei ole vielä edes alkanut. Miten sinä olet ratkaissut nukkumajärjestelyt ja huoneratkaisut uuden tulokkaan myötä? Vinkkejä säilytykseen kaivataan myös. Uusi tulokas tuo taas mukanaan kasan uutta tavaraa taloon.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Oot niin ihana vauvakirja - Jotakin uutta ja erilaista (ARVONTA)



Kaksi lasta. Talosta ei löydy yhtään täytettyä vauvakirjaa. Mikä tähän tilanteeseen voi olla syynä? Rehellisesti sanottuna en ole löytänyt mieleistäni vauvakirjaa. Aina kirjoissa on tuntunut olevan jotakin pielessä. Liian ahtaat sivut ja kirjoitustilat. Liian jäykkä nidonta. Kirjan sivuja on ollut hankala avata ja täyttää. Ulkoasu liian söpö, söpö tai valmiit kysymykset liian ohjailevia. Ei tilaa omille jutuille.

Ainoa Graphic Design on tuonut markkinoille uuden ja aidosti erilaisen Oot niin ihana vauvakirjan. Nähtyäni vauvakirjasta Instagramin puolella muutaman kuvan minut valtasi heti suuri innostus. Kotimainen, moderni ja muokattava vauvakirja on minusta oikea aarre. Värimaailma, kuviokieli ja käytetty fontti ovat kauniita ja hivelevät silmää. Suorastaan raikas kokonaisuus!

Vauvakirjaa on myös erittäin helppo täyttää irrotettavien sivujen ansioista. Kansiomalli mahdollistaa myös sen, että kansioon voi itse lisätä muovitaskuja ja lisäsivuja. Sivut ovat tukevaa materiaalia ja niihin on helppo kirjoittaa ja liimailla kuvia ja koristeita. Vauvakirjaan kuuluu 40 perussivua, joiden avulla käydään läpi vauvavuosi ja kaikki siihen kuuluvat merkkipaalut. Vauvakirjan mukana tulevaan laatikkoon voi pakata vauvakirjan tai rakkaita aarteita. Oot niin ihana vauvakirja on kehitetty yhdessä käyttäjien kanssa ja kehitystyö jatkuu yhä. Inspiroivia lisäsivuja syntyy tälläkin hetkellä lisää. Ihanalla printillä on lisäksi saatavilla neuvolakorttikotelo, A3-juliste ja postikortti.


Vauvakirja mielletään usein vain vanhempien jutuksi, mutta yhtä lailla kirjaa voisi täyttää vaikka touhukkaat isovanhemmat tai kummit. Minä ajattelin pyytää mummoa ja pappaa tekemään kirjaan muutaman ihan oman sivun.


Mitä muistoja sinä tallettaisit laatikkoon?

Sairaalarannekkeen
Vauvaharjan
Söpöt pikkuiset sukat
Hiuskiehkuran
Ensimmäisen vampun tai muun rakkaan lelun
Tutin
Kastetodistuksen ja onnittelukortteja
Piirustuksia
Lempisadun
Kirjeen aikuiselle lapsellesi


Ja sitten teille jotakin varsin ihanaa. Syöttämällä kassalla alekoodin IHANIAASIOITA2017 saat -10% ostoksesi loppusummasta asioidessasi Oot niin ihana verkkokaupassa. Koodi on voimassa 15.2.2017 asti. Ilokseni sain myös luvan arpoa teille  Oot niin ihana -neuvolakorttikotelon! Arvonta alkaa NYT ja päättyy 2.2 kello 24.00 Osallistumaan pääset jättämällä kommentteihin toimivan sähköpostiosoitteesi. Lisäarpoja voit lunastaa liittymällä blogini lukijaksi, tykkäämällä blogin FB-sivusta tai seuraamalla minua Instagramin puolella. Arpoja jaossa siis max 4 kpl per osallistuja. Ilmoita monella arvalla olet mukana! Onnea arvontaan kaikille.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Ainoa Graphic Design

perjantai 27. tammikuuta 2017

Aika synnärillä jännittää - Vanhat traumat nostavat päätänsä


Jännitän kovasti synnärillä vietettäviä päiviä. Edellinen kokemus oli jo oikein mukava, mutta se ei poistanut ensimmäisen vierailuni aiheuttamia traumoja. Olen muutenkin melko kotona viihtyvää tyyppiä. Jännitän varmasti myös edessä olevaa suunniteltua sektiota, mutta eniten ahdistusta minulle  tuottaa olla poissa kotoa ja vieraassa ympäristössä. Ahdistuksen taso osastolla ollessani on tuntunut jokaisella kerralla melkoisen kuormittavalta. En osaa edes nukkua, vaikka unta siinä kohden juuri tarvitsisi. Olen ollut molempien leikkausten jälkeen aina todella uupunut ja melkoisen pihalla. Viime kerralla saimme toiveidemme mukaisesti perhehuoneen ja se pelasti paljon. Tilanteen tietää usein vasta siinä vaiheessa, kun ollaan menossa itse osastolle. Huone onneksi järjestyi ja mieheni vietti siellä kanssamme yhden yön ja muutenkin runsaasti aikaa kunnes kotiuduin kolmen päivän jälkeen.

Neuvolassa juttelin tuntemuksistani ja edellisistä kokemuksistani. Käynti pelkopolilla tuli myös esille, mutta en kokenut saaneeni siitä viimeksikään paljon irti. Yritän täyttää esitietolomakkeen mahdollisimman tarkkaan. Suhtaudun asiaan myös osaksi realistisesti. Omille tunteilleni en voi mitään. Edessä on koettelemus ja se täytyy vain kestää. Onneksi osastolle ei tarvitse jäädä pysyvästi. Kyllä sieltä lopulta kotiin pääsee, vaikka aika tuntuukin minusta todella pitkälle. Toivon kovasti, että saamme perhehuoneen tälläkin kertaa. Neuvolassa juttelimme myös siitä, että tutkimuksia siitä miten äidit kokevat osastolla olemisen on tehty kovin vähän tai ei ollenkaan. Aihe ei kuitenkaan ole neuvolassa täysin vieras. Tämä tieto helpotti minua hiukan. En ole yksin ahdistukseni kanssa.

Itse osastolla oleminen oli tietysti ensimmäisellä kerralla varsin outoa. Vauvan syntyminen hätäsektiolla oli iso yllätys jo sinänsä. En ollut koskaan aikaisemmin joutunut olemaan sairaalassa toimenpiteessä tai osastolla yöpymässä. Leikkauksen jälkeinen olotila oli myös täysin vieras. Oli pakahduttavan kuuma elokuu. Minusta tuntui kirjaimellisesti, että tukehdun. Näin jälkikäteen ajateltuna kyseessä oli selkeästi ahdistusoire. Vauva oli tietysti ihana, mutta ensikertalaisena mukana oli paljon myös epävarmuutta. Pystyin leikkauksen jäljiltä tuskin liikkumaan. Vauvan hoitaminen oli todella vaikeaa ja siihen sai vain vähän apuja henkilökunnalta.

Ensimmäisenä aamuna minulta tiedusteltiin tiukkaan sävyyn miksi en ollut vaihtanut omia lakanoitani. Enhän minä tiennyt mistään osaston säännöistä. Hoitaja toi vauvalle keittosuolatipat ja sain kuulla läksytyksen siitä miksi en kertonut, että kyseinen pakkaus oli jo vauvalle annettu. Vauva itki ja minulta ei tullut maitoa. Samainen hoitaja vain kapaloi vauvani tiukkaan pakettiin, jotta se rauhoittuisi. Lisämaitoa sai rukoilla. Kuinka olisin kyennyt ruokkimaan lastani, kun maitoa ei tullut. Maito nousi vasta viidentenä päivänä leikkauksen jälkeen. Toisena päivänäni tiedustelin särkylääkkeiden perään. Lääkkeitä tuotiin epäsäännöllisesti ja ihmettelin kuuluiko minuun koskea ja kuinka kovaa. Uutena vuoroon tullut hoitaja järjesti lääkityksen onneksi kuntoo.

Huonetoverini kotiutettiin ja minut siirrettin vauvani kanssa toiseen huoneeseen. Tovin huoneessa oltuani uusi huonetoverini ilmoitti, kuinka hän oli ollut eristyksissä loisepäilyn vuoksi. Huonetoverini jatkaessa yksityiskohtien kertoilua tunsin kuinka tuskainen hiki alkoi valumaan pitkin otsaani. Onneksi mieheni tuli juuri silloin katsomaan minua ja vauvaa. Henkilökunta ei siirron yhteydessä ollut kertonut minulle mitään. Vaaraa ei varmasti enää ollut, mutta ahdistus nosti melkoisesti päätänsä.

Seuraavaksi oli luvassa imetysmaratoni juuri valmistuneen kätilön käsissä. Maito ei edelleenkään ollut noussut, mutta meidän piti vauvan kanssa pakonomaisesti yrittää ja yrittää tunti tolkulla. Vauva itki kainalossani ja olimme molemmat hiestä märkiä. Kätilö kävi itse välillä syömässä ja meidän ateriat jäivät syömättä. Seuraavana päivänä vuoroon tullut kätiö antoi minulle rintapumpun käteen. Homma helpottui hiukan. Pumppauksen jälkeen kaikki näkivät selvästi, että maito ei ollut lähtenyt vielä nousemaan ja vauva tarvitsi lisämaitoa.

Lopulta koitti päivä, jolloin lääkäri antoi luvan kotiutukselle. Olin helpottunut. Silloin paikalle saapui kätilö, joka olisi halunnut pitää meidät vielä osastolla. Syytä tähän ei annettu. Mies pakkasi tomerasti tavarat kassiin ja työnnyimme ulos ovista. Helpotus on ollut kaikilla kerroilla valtaisa, kun matka kotiin on alkanut. Olen voinut taas hengittää. Kotona kumpikaan vauva ei ole itkenyt nälkäänsä ja minäkin olen päässyt hoitamaan leikkaushaavaa ilman jonotusta yleiseen suihkuun. Olen jopa ehtinyt syödä jotakin ja nukkumaan. Osastolla on toki ollut myös aina ystävällisiä kätilöitä. Kaunis kiitos heistä. Olen myös kuullut monen äidin suusta kuinka hyviä muistoja heillä on ajastaan synnärillä. Postauksen tarkoitus ei muutenkaan ole lytätä ketään vaan kertoa, että äidit voivat tavallani olla osastolla myös melkoisen ahdistuneita. Hormonit tekevät varmasti osansa, mutta eivät selitä koko asiaa. Potilaan ei myöskään tulisi koskaan joutua tilanteeseen, jossa joutuu pitämään omia puoliaan. Harva meistä onnistuu siinä väsyneenä ja alikuntoisena.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Muumi syntymäpäivät - Parhaat juhlat ikinä!


Talossamme on ehditty viettää jo monet lasten syntymäpäivät, mutta sunnuntaina meillä oli  ensimmäistä kertaa teema. Oli todella helppoa päättää, että Pikku Herran juhlapöydässä seikkailisi Muumit. Taapero tykkää Muumeista kovasti ja minulle oli todella tärkeää, että Pikku Herra tuntisi juhlat täysin omakseen. Suloiset, pienet ja rennot juhlat meille kehkeytyikin. Tarjoilut ja koristeet kokosin ilman suuria paineita. Pihalla vieraita tervehti ystävällinen Mörkö. Koristeet juhlapöytään löytyivät pääosin lelulaatikosta. Laitoin pienet figuurit vaeltamaan Riihimäen vanhaan lasipurkkiin. Seinälle ripustin pienistä korteista, kiiltokuvista ja pyykkipojista tekemäni koristenauhan. Juhlapöydässä löytyi Muumi servettejä, Muumi mehukaadin ja suloinen Muumi pillimuki. Kaunis kiitos kaikille vieraille! Nyt ihanien kuvien pariin.





Tarjoilut:
Marenki/suklaa Naked cake persikalla ja kiwillä
Herkku vartaat (mansikka, minidonitsi)
Vohveleita
Täytetyt rieskarullat
Coctailtikut
Ruisnapit kalkkunatahnalla ja paprikalla
Pähkinöitä
Keksejä, karkkia, lakuja, marenkeja









Pikku Sankarin lahja oli tietysti teeman mukainen ja mieluinen. Esikoinenkin innostui vielä pienestä Muumitalosta. Juuri nyt näyttää siltä, että Muumitalossa on hälyytys päällä.


Muumi saa suukon! Suloista. Pöytäkoristeilla sai myös leikkiä!

Yhteistyössä Always somewhere else ja Ihanaiset

perjantai 20. tammikuuta 2017

Kun odottava äiti kaatui kotona


Kaikkea sitä pitääkin käydä. Keräsin leluja olohuoneen lattialta ja hupsista. Jalassa ei ollut edes villasukkia. Tavallisten sukkien ja laminaatin yhdistelmä oli ihan yhtä petollinen. Nilkka taipui kipeästi painavan mursun ruhon alle. Selkä notkahti ikävästi. Onneksi ehdin ottaa käsilläni vastaan. En siis mätkähtänyt suoraan masulleni. Selvisin säikähdyksellä. Nilkutin pienen hetken ja jalka piti taas. Yöllä oli vaikeuksia nukahtaa. Mikään asento ei tuntunut hyvälle. Kääntyilin ja vääntyilin. Asettelin tyynyjä masun tueksi ja yritin silitellä vauvaa rauhalliseksi. Ilmeisesti hän ei tykännyt kaatumisesta. Selkä tuntui aralle.

On selvää, että kaikenlaisia iskuja vatsaan tulisi välttää odotuksen aikana. Koti voi olla vaarallinen paikka. Vintin rappuset ovat jyrkät ja monesti aamuisin horjun niissä. Veriarvoni on lähtenyt taas totutusti laskuun viimeisellä kolmanneksella. Siedän rautatabletteja todella huonosti. Nyt kokeilussa on purutabletti. Neuvolassa tuli puheeksi myös pistoksena annettava rauta. Tämä jää viimeiseksi oljenkorreksi ennen leikkausta, jos tilanne ei parane. Minulla on ollut myös jokaisen odotuksen aikana ollut pienoisesti ongelmia alhaisen verenpaineen ja sokerin kanssa. Pidän salmiakkia lähettyvillä, jos olo alkaa nopeasti heitellä. Säännöllisestä syömisestä ja juomisesta on pidettävä tiukasti huolta. On myönnettävä, että näin loppuraskaudesta pelko itsensä satuttamisesta kasvaa. Olo on kömpelö ja en ihan täysin voi vältellä esim. taaperon nostelua eri tilanteissa.

Unetkin (ne lyhkäiset) ovat muuttuneet ihmeen levottomiksi. Perheen taapero on myös aloittanut kiukkukohtaukset ja yrittää selkeästi jättää päiväunia pois ohjelmistosta. Olen joutunut toteamaan miehelleni, että olen varmasti juuri nyt ihan kamala kämppis. Onneksi hänellä tuntuu vielä huumoria riittävän.Taapero lohduttaa väsynyttä äitiä silittelemällä hiuksiani pinnojen välistä. Silloin sydän menee onnellisesti mykkyrälle. Esikoinen tiedustelee, koska vauva syntyy. Hän haluaisi varmasti, että kotona olisi vähän rauhallisempaa. Kyllä tämä tästä.

torstai 19. tammikuuta 2017

Kun aika on - Blogin nimi vaihtoon


Blogin nimen vaihtaminen on ollut mielessäni jo pitkään. MiruMaru on alunperin vanha lempinimeni lapsuudesta tai paremminkin rallatus korvissani. Tuntui sopivalle pudottaa nimi pois blogin yhteydestä ja luoda tilalle nimi, joka ilmentää enemmän sitä kuka minä olen tänään. Moni pidemmän aikaa blogiani seurannut on varmasti törmännyt postauksiin, jossa tuskailen taipumustani olla aina jossain muualla kuin nykyhetkessä. Katsoin usein joko taaksepäin tai eteenpäin. Haluaisin kovasti olla enemmän läsnä juuri tässä hetkessä. Piiskuinen blogini on auttanut minua kovasti tämän taidon kehittämisessä.

On myös myönnettävä, että blogini on mennyt viimeisen parin vuoden aikana eteenpäin isoin harppauksin. Tämä polku on ollut täynnä ihania yllätyksiä. Alkanut vuosi on tarjonnut jo nyt uusia huimia mahdollisuuksia. Ihanaa päästä jakamaan teidän kanssanne uusia upeita ja inspiroivia juttuja. Blogin kirjoittaminen tuottaa minulle aina vain suurta iloa. Tämä on rakkaus, joka ei sammu. Kirjoittaminen. Näiden pienten näppäimien taikavoima. Uskomatonta. Te kaikki siellä. Olen nöyrän kiitollinen. Tervetuloa kanssani uuteen!

Mitä mieltä olette uudesta nimestä? Ja uudesta bannerista? Bannerin minulle loihti ystävällisesti ihana Maaria

tiistai 17. tammikuuta 2017

Millainen äiti minusta tuli?


Viimeisen kahden vuoden aikana olen miettinyt useasti sitä, millainen äiti minusta on tullut. Ennen esikoisen syntymää kuvittelin, että olisin rento, hassutteleva ja lapsiaan alati hellivä äiti. Ajattelin vilpittömästi, että en kiristelisi turhista. Hieman yllättyneenä joudun toteamaan olleeni mielikuvissani väärässä. Varmasti tämä on osaltaaan myös vallitsevien olosuhteiden tulos. Pitkät päivät yksin lasten kanssa jättävät vähän tilaa hassuttelulle. Rutiineista ja järjestyksestä tulee helposti se ystävä ja tukija arjessa. Hommat luistavat helpommin. Lapset osaavat ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu ja täydellistä kaaosta on helpompi ehkäistä. Kahden lapsen itkupotkuraivarit syömisestä, nukkumisesta, pukemisesta ja milloin mistäkin pitkin päivää olisi jatkuvana virtana hieman liikaa. Selkeä ohjelma auttaa selviytymään. Toki mielenharmia eri asioista siltikin talossa päivän aikana riittää.

Sisustan lastenhuoneita nätiksi, panostan synttäreihin ja kaikkiin hauskoihin juhlapyhiin täysillä. Yritän nähdä maailman lapsen silmin. Osaan ostaa kaupasta ja kirpputoreilta ne hauskimmat lahjat ja yllätykset lapsille. Ja meillä saattaa pyöriä ilmapalloja nurkissa ihan muuten vaan. Usein yritän saada perheemme tekemään yhdessä jotakin hauskaa ja erilaista. Yritän opettaa lapsilleni luonnonrakkautta, pienten asioiden ihmettelyä, kiitollisuutta ja empatiaa. Säätelen television katsomista ja vahdin tabletin käyttöä haukan lailla. Pyrin takaamaan lapsilleni kasvurauhan. Väsään makaronilaatikkoa, kiusauksia ja keittoja eli tylsää arkiruokaa. Jakelen Hakkaraisia ruokailujen jälkeen. Luen kirjoja Pikku Kakkosen päätyttyä. Kampaan hiuksia leteille ja ponnareille. Pidän kiinni Pikku Herran kädestä kunnes hän nukahtaa.

Liian usein on kuitenkin hetkiä, jolloin en pysty keskittymään esikoisen tarinoihin ja tärkeisiin juttuihin. Yritän välillä leikkiä teekutsuja, mutta se ei tule minulta luonnostaan. Barbeille ja poneille teemme usein yhdessä kauneushoitolan. Taaperokin usein ottaa oman ponin kammattavaksi. Yleensä yritän auttaa lapset leikin alkuun ja vetäydyn sitten tilanteesta pesemään pyykkiä tai tyhjentämään astianpesukonetta. Aina on jotakin tekemistä.

Jos nyt ollaan aivan rehellisiä, niin minua ärsyttä oma järjestelmällisyyteni. Ajattelen, että minusta olisi niin paljon enempäänkin. Voisin olla hassu ja hauska, jos en olisi jatkuvasti niin väsymyksestä tainnoksissa. Viikonloppuisin nauran ja hymyilen enemmän. Koko perhe on rennompi isän ollessa kotona. Jaettu taakka tuntuu kevyemmälle. Olen pohtinut myös mahdollisuuta, että minussa saattaa olla erityisherkän piirteitä. Välillä minulta menevät piuhat todella helposti sekaisin. Maailmaa tuntuu olevan helpompi jäsentää silloin, kun kaikelle on oma lokeronsa. Kodin kaaos saa minut helposti ahdistumaan. Järjestys ja aikataulut ovat minun pelastukseni. Yritän kyllä kovasti, että en jäisi niiden vangiksi. Välillä täytyy ihan repäistä itsensä totutusta irti. Kenties tässä iskee myös pieni höperyys. Ole ollut kotiäitinä pitkään. Valitettavasti minusta tuli myös äiti, joka ei osaa ottaa aikaa itselleen. Tunnen syyllisyyttä pienestäkin poissaolosta. Juoksen äitiysneuvolastakin vaudilla kotiin. Huokaisu. Asenteella ei ole mitään tekemistä terveen järjen kanssa. Huokaisu.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Isän tyttö


Esikoinen ei ollut vauvana sylissä viihtyvää tyyppiä. Varmasti näin jälkeenpäin ajateltuna se tuntui minusta siltä, kun en kelpaisi. Se tuntui torjumiselle. Toki välini esikoiseen olivat silti kiinteät hänen elämänsä kolme ensimmäistä vuotta. Hallitsin perushoidon mestarillisesti. Se oli juuri minun juttuni. Kuinka helppoa olikaan seurata aikatauluja. Pitää vauva kylläisenä, kuivana ja tyytyväisenä. Minä olin se, joka piti arkea pystyssä, loi rajoja ja oli tarvittaessa tiukka. Etääntyminen alkoi oikeastaan siinä vaiheessa, kun aloin odottaa perheemme silloista kuopusta. Kaikki ei ollut minulle enää mahdollista. Vauvamasu kasvoi ja en taipunut enää jokaiseen leikkiin. Olin välillä kamalan väsynyt. Tässä kohden isä astui vahvasti kuvioihin mukaan. Esikoinen pääsi hauskoihin reissuihin isän mukana ja isän kanssa oli kiva riehuskella. Kuopuksen synnyttyä hoidin paljon vauvaa ja isä korvasi minut myös iltasadun lukijana. Yritin kyllä kovasti varata aikaa myös esikoiselle, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty.


Kuopus osoittautui heti alusta asti lapseksi, joka halusi olla sylissä ja lähellä. Vielä taaperonakin hän kaipaa paljon syliä ja pusuja. Minä iloitsen. Minäkin saan kokea miltä tuntuu pitää sylissä vauvaa/taaperoa, joka siinä viihtyy. Koin hyväksyntää. Minä kelpaan. Hiljalleen ajauduimme tilanteeseen, jossa talossamme oli kaksi eri tiimiä. Isä ja tytär ja äiti ja poika. Toki tilannetta tasasi se, että minä olin ja olen yhä lasten kanssa keskenäni aamusta iltaseitsemään. Tämä tekee toki minusta yhä sen henkilön, joka pyörittää taloutta, rutiineja ja aikatauluja. Luon turvallisuutta ja selkeän rakenteen päiviin. Harmillisesti olen myös se henkilö, joka rajoittaa, kieltää ja joutuu ottamaan vastaan yksin aikamoisen määrän kiukkua perheen lapsilta. Kuinka voisin voittaa? Kuinka voisinkaan olla muuta kuin tylsä ja tyhmä äiti. Vanhemmuus ei ole kilpalaji, mutta silti siinä välillä häviää hetkellisesti.


Me elämme juuri nyt sitä vaihetta, missä tytär haluaa mennä isona naimisiin oman isänsä kanssa. Tytär myös ilmoittaa, että isä on äitiä kivempi. Vastaan tähän usein, että olen iloinen siitä, että isä on rakastettu, että se ei ole äidiltä pois. Päivän odotetuin hetki on isän kotiin saapuminen. Isä jaksaa rakentaa Lego Friends palikoita lattialla ja kiskoa pitkin pihaa pulkassa. Isän kanssa matkustetaan lentokoneella Lappiin ja raketilla kuuhun. Olemme mieheni kanssa puhuneet, että kodin säännöissä täytyy löytyä yhteinen linja. Molempien vanhempien tulee myös valvoa, että sääntöjä noudatetaan. Totta on kuitenkin, että mieheni tyyli on usein neuvottelevampi kuin omani. Viikolla en yksinkertaisesti pysty käymään jokaisesta pienestä asiasta pitkällisiä neuvotteluja. Pitää tehdä kuten äiti sanoo.


Esikoisen uhmaikä on ollut todella rankkaa aikaa minulle. Olen huomannut, että raivon, kiukun ja vihan vastaanottaminen yksin on ollut kuluttavaa ja surullista. Välillä on ollut suoranaisesti vaikeaa olla esikoisen lähellä. Mielessäni kuitenkin ajattelen kuinka molemmat lapseni ovat minulle yhtä rakkaita. Minussa on varmasti omat sisäänrakennetut vammani, jotka vaikuttavat toimintaani. Olen keskeneräinen ja täynnä puutoksia. Pieni tyttöni tarvitsee minua, vaikka ei osaa sitä itse sanoa. Totean usein, että perushoito on helppoa ja kasvattaminen vaikeaa. Ydinperheen jäsenenä eläminen on minulle haasteellista. Välillä tuntuu, että vain luovin eteenpäin tilanne kerrallaan. Ei minulla ole mitään kokemusta tai mallia siitä kuinka tulisi toimia tai tehdä.

Uuden vauvan tulo muuttaa meidän totuttuja kuviota suunnattomasti. Isä joutuu osallistumaan enemmän taaperon ja vauvan hoitoon. Esikoisen tulee tehdä tilaa uudelle perheenjäsenelle. Odotettavissa voi olla tuulta ja tuiskua. Kenties kaikki menee kuitenkin ihan hyvin. Esikoinen on kovin hoivaava luonne. Kehunkin häntä aina maailman parhaaksi isosiskoksi. Ja toki pyrimme tilannetta helpottamaan kaikin mahdollisin keinoin ja konstein. Ketään ei jätetä ulkopuolelle.

On hienoa olla isän tyttö. Minäkin olisin varmasti mielelläni ollut sellainen. Monesti puhutaan korvaavista kokemuksista ja toki ne ovatkin tärkeitä. Monella ihanat isovanhemmat paikkaavat sitä vajetta, mikä syntyy ydinperheen hajoamisen myötä. Isä on kuitenkin aina isä. Toivoa, unelmia ja kuvitelmia kantaa mielessään yllättävän pitkään. Kenties olen nyt hetkellisesti joutunut hieman sivuraiteille tyttäreni elämässä ja isä loistaa kärkipaikalla. Luulen kuitenkin, että jossakin käänteessä tilanne tasoittuu. Nyt iloitsen siitä, että tyttäreni saa kokea jotakin sellaista mistä en itse tiedä mitään. Hänestä kasvaa luultavasti rohkea, itsenäinen ja eteenpäin pyrkivä nainen.

lauantai 7. tammikuuta 2017

Viime vuoden luetuimmat postaukset ja blogimenot


Paljon mahtui kivoja juttuja viime vuoteen. Piipahdimme yhdessä mieheni kanssa Hintikka Live lähetyksessä heti tammikuussa. Suukko. Palasin uudestaan Ylelle viettämään hauskaa karkauspäivää blogikavereiden kanssa. Päivä oli täynnä mielenkiintoista ohjelmaa ja pääsimme kurkistamaan lähes talon joka nurkkaan. Alkuvuosi oli todella raskas ja päivän levähdys surutyöstä teki todella hyvää. Sain hetkeksi muuta ajateltavaa. Keväällä kävin kylässä Messukeskuksessa Lapsimessujen ennakkotilaisuudessa ja heti perään oli tietysti itse Lapsimessut. Osallistuin myös ensimmäistä kertaa blogipassilla Kevätmessuille. Kesää kohti mennessä osallistuin Kaksplussan verkostobloggareiden tapaamiseen  Helsingissä. Taisin tuolloin nauttia kesän ensimmäiset mansikat. Muistan miten päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Pienellä porukalla juttelimme ihan vakavaakin asiaa. Muistan tuolloin sanoneeni ensimmäisen kerran ääneen, että uusi vauva olisi ihana asia. Heinäkuussa pukeuduttiin kimallukseen ja juhlittiin Kaksplussan kesäjuhlia Kämpissä. Upea kokemus. Iloisia ihmisiä ja puheensorinaa riitti. Samana päivänä tiesin odottavani perheemme kuopusta. Kuohujuomat jäivät osaltani väliin. Marraskuussa verkostossa pyöri ihana #YllätäÄiti-haaste. Joulukuussa ehdin vielä osallistua somevaikuttajien pikkujouluihin Siljalla.

Vuoteen mahtui myös kiva nippu erilaisia ja kiinnostavia yhteistyökuvioita. Lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneille! Erityinen kiitos kaikille teille seuraajille eri kanavissa! Kiitos jokaisesta kommentista, sähköpostista ja tykkäämisestä. Olette jakaneet kommenteissa pieniä palasia omasta elämästänne ja samalla tukeneet minua valtaisasti. Hymy on syttynyt kasvoilleni useasti. Kiitos! Olette ihanaa porukkaa.





Kuvan on ottanut Mutsi on Mäsä blogin ihana Kati!


Viime vuoden luetuimmat postaukset:

Vanhoista postauksista pintansa piti:

torstai 5. tammikuuta 2017

Nurme - Puhdasta kauneutta


Viime postauksessa olikin puhetta aistien herkistymisestä odotuksen aikana. Nyt onkin hyvä jatkaa ihanien tuoksujen maailmaan. Sain testattavaksi kaksi Nurme:n eteeristä öljyä ja soijavahakynttilän. Tämä on ensikosketukseni Nurmen tuotteisiin. Eteerisillä öljyillä on paljon hyödyllisiä ominaisuuksia. Öljyjä ei tule kuitenkaan koskaan käyttää laimentamattomina. Odottavien äitien ja pienten lasten tulee käyttää öljyjä erityisen varovaisesti. Odottaville äideille suositellaan mietoja tuoksuja (santelipuu, appelsiini, mandariini ja greippi) ja aikuisen annosmäärä tulisi puolittaa.

Soijavahakynttilät palavat 30-50% pidempään ja 90% puhtaammin kuin parafiinikynttilät. Nurmen kynttilät ovat käsintehtyjä ja sisältävät vain luonnon eteerisiä öljyjä, eivätkä vahingoita hengityselimiä. Kynttilöiden paloaika on n. 30-40 tuntia. Meillä palaa tunnelmaa tuomassa ihastuttva Spicy Light, joka sisältää neilikkaa ja lämmintä kanelia. Tuoksut sopivat ihanasti kodissa vallitsevaan tunnelmaan.

Vinkkejä eteeristen öljyjen käyttöön:

Saunatuoksuna 2-3 tippaa/500 ml vettä
Huonetuoksuna tuoksulyhty/tuoksutikut/laimennettuna suihkepulloon
Aromakylpy Aikuiselle 6-10 tippaa sekoitettuna esim. juoksevaan hunajaan
Pyykille (lisää muutama tippa huuhteluaineen sekaan)
Hieronta 5-8 tippaa/30 ml kasviöljyä

Säilytä öljyt poissa lasten ulottuvilta! Viileässä ja suojassa auringolta!


Piparminttu

Virkistää
Poistaa stressiä
Antaa uutta energiaa
Auttaa pahoinvointiin, vatsa- ja ilmavaivoihin, päänsärkyyn ja hermostuneisuuteen.
Tehostaa vastustuskyvyn toimintaa.
Ehkäisee tartuntoja ja nopeuttaa paranemista.
Eucalyptuksen kanssa sopii vilustumisen ja flunssan hoitoon.
Lisää keskittymiskykyä.

Eucalyptus

Raikas ja virkistävä tuoksu.
Käytetään huoneilman raikastamiseen ja puhdistamiseen.
Helpottaa vilustumisen oireita ja avaa tukkoisen nenän.
Poistaa lihasjännitystä.
Nopeuttaa haavojen paranemista.
Kirkastaa ajatuksia, rauhoittaa ja tasapainottaa tunteita.
Voidaan käyttää hieronnassa, kylvyssä, saunassa, huonetuoksuna ja hyttyskarkotteena.


Nurmen tuotteet jäivät kiinnostamaan. Valikoima on todella laaja. Huovutetut saippuat jäivät mieleeni aivan erityisesti. Myös luomugreippivartalovoide kuulostaa herkulliselle. Nurmen valikoimista löytyy myös ihania huulivoiteita. Suojeleva minttu huulivoide olisi pakkasessa paikallaan.

Yhteistyössä MiruMaru ja Nurme

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Aistit ja mieli herkistyy


Odotuksen ihanuutta tai kamaluutta. Miten sen nyt ottaa. Koko kroppa on herkistynyt. Mieli on herkistynyt. Ehdoton miinus on levottomat ja särkevät jalat. Ne pitävät minua öisin valveilla. Herään heikosta unestani siihen, että jalat sätkyävät. Melkoisen epämukavaa. Viikonloppuisin yritän saada mieheni hieromaan jalkojani edes hetken ja hulmuttelen niitä lämpimässä jalkakylvyssä. Selkäsärky. Oi ja voi. Kaikki odottajat varmasti ymmärtävät miltä tuntuu, kun painoa alkaa kertyä reippaasti keskivartaloon. Selkä on kovilla. Päivän aikana myös taapero tarvitsee erilaisissa tilanteissa paljon nostoapua.

Kärsin todella pitkään pahoinvoinnista. Mielessä oli kirkkaana ajatus siitä, mitä voin syödä ja mitä en. Tämä lista vaihtui ihan päivittäin. Se teki syömisestä haasteellista. Onneksi olen nyt päässyt siihen pisteeseen, että voin syödä lähes mitä haluan. Kovasti tekisi mieli kaikkea sellaista, mikä on kiellettyjen listalla. Jouluna olin aivan masentunut katsoessani muiden syövän kalaherkkuja. Kuohujuoma olisi myös maistunut ja tilkkanen punaviiniä ruoan kanssa. Sallittuna himona minulla on mustat oliivit. Syön niitä suoraan purkista.

Ehdottomasti hassuin asia on ollut hajuaistin terästäytyminen. Jostakin syystä kaikki tuoksut tuntuvat todella voimakkaille. Suorastaan rakastan mäntysuovan tuoksua. Listalle kuuluu myös Erittäin Hieno Suomalainen shampoo. Oudoin lempituoksuni tällä hetkellä on tulitikun sytytyksestä syntyvä rikin tuoksu.

Mieli on herkistynyt myös. Pahoitan mieleni aika pienestä ja välillä tulee kyyneleet poskille. Normaalisti pysyn aika tyynenä. Odotuksen aikana olen soittanut yhden itkuisen puhelun miehelleni töihin. Normaalisti en ikinä tohtisi hänelle sellaisia soitella. Asia ei ollut edes kummoinen. Olin vain väsynyt päivästä ja oli harmitus. Mieheni kuunteli varsin ymmärtäväisesti. Oikein liikutuin, kun hän jaksoi minua niin hienosti ymmärtää, tukea ja rohkaista. Odotus tuntuu myös vaikuttaneen muistiini. Olen nykyisin melkoisen hajamielinen ja höperö. Ja minun on vaikea keskittyä moneen asiaan samanaikaisesti. Huomaan ärsyyntyväni.

Ja sitten se uni. Hhmm...en tiedä voinko sanoa edes nukkuvani. Minua valvottaa masuvauvan liikkeet ja vieressä polkeva taapero. Ei siis ihme, että välillä pitää oikein taistella, että pysyisi hereillä Pikku Kakkosen ajan. En oikeastaan edes tohdi miettiä väsymystäni. Tässä vain mennään eteenpäin. Peilistä kurkistavat kasvot alkavat tuntumaan jo vieraille. Toisinaan tulee hetkiä, jolloin kaikki väsymys vyöryy harteilleni ja tuntuu murskaavalle. Varsinkin silloin, kun esikoisella on vaikea päivä. Tihrustan pari kyyneltä ja kasaan itseni. Asian märehtiminen ei helpota arkeani. Yritän mennä sieltä missä aita on matalin. Yritän olla tuntematta syyllisyyttä siitä, että kaikki ei aina talossa ole ihan kohdallaan. Tämä nyt kuitenkin on sitä minun elämääni. Onneksi on päiviä, jolloin kaikki jaksaa myös naurattaa.

PS: Eikös ole söpö kuva masuvauvan jalkapohjasta?!

maanantai 2. tammikuuta 2017

Mammatyyli ja asuste nro. 1


Odotuksen tässä vaiheessa olen jo melkoisen kokoinen. Vielä olisi kolme kuukautta edessä. Olen lyhyenläntä odottaja. Kaikki kasvu keskittyy minulla keskivartaloon ja alan jo varhaisessa vaiheessa muistuttamaan Muumia. Kilot ovat onneksi pysyneet kohtalaisessa kurissa. Vaatehankinnoissa olen noudattanut lähes samaa linjaa, kuin muissakin raskauksissani. En ole hankkinut yhtään varsinaista äitiysvaatetta. Olen ostanut vain suuria neuleita ja yhden koon isompia leggareita. Kompromissin tein ainoastaan talvitakin suhteen. Vanha takki jäi auttamattomasti minulle liian pieneksi. Edessä on vielä monta talvikuukautta, joten takin hankinta oli pakollinen. Valitsin takin, joka vähiten mielestäni muistutti mammavaatetta.

Minusta on ihanaa hautautua lämpöisiin neuleisiin ihan noin normistikin. Pidän paljon myös neulemekoista ja käytännöllisistä leggareista. Pitkänmalliset topit ovat myös käteviä odotuksen edetessä. Topin päälle voi sujauttaa pienemmänkin puseron ja reilun kokoinen toppi peittää alaosan näppärästi. Neuleissa, topeissa ja leggareissa on myös se hyvä puoli, että ne jäävät käyttöön myös odotuksen jälkeen. Hieman jännitän joudunko hankimaan itselleni kotipihaan vielä perinteiset tarralenkkarit. Jalat tuskin turpoavat ihan siinä määrin, mitä ne turposivat odottaessani kesävauvaa. Saattavat kuitenkin turvota hiukan ja silloin olisi hyvä saada vedettyä jalkaan jotakin väljempää. Ja synnärille on myös köpöteltävä ihan omin jaloin.

Onneksi kaiken kanssa ei tarvitse tehdä kompromissia. Asusteet sopivat aina. Ja saavat hyvälle mielelle! Moni varmasti muistaa elokuisen postaukseni koskien värikkäitä By Pinja kaulakoruja. Sain ihanan täydennyksen kokoelmiini. By Pinja:n Statement kaulakoru antaa todellista särmää neuleille. Olen niin ihastunut tähän uuteen kaulakoruuni. Se on minusta yksinkertaisen kaunis. En juuri nyt raskauden vuoksi pysty pitämään kiinni tyylistäni ihan täydellisesti, mutta tämä koru kaulassa fiilis on parempi. Olen myös ryhtynyt käyttämään punaisempaa huulipunaa. Kaikessa on pidettävä tasapaino. You Win Some, You Lose Some.

Yhteistyössä MiruMaru ja By Pinja

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Kaikki voi olla taas mahdollista ...


Vuoden ensimmäinen päivä. Siinä on jotakin maagista. Se on täynnä mahdollisuuksia. Tulevaisuuteen suhtautuu positiivisesti ja uteliaalla odotuksella. Millaisia seikkailuja vuosi 2017 lupailee. Millaiseksi elämäni muokkaantuu. Kuinka minä kasvan ja kehityn. Vielä hetken peruutuspeilissä näkyvä vuosi tarjosi minulle monella tapaa parastaan. Koin suuren menetyksen, mutta elämä myös antoi paljon. Olen kiitollinen ystävyydestä, uskollisuudesta ja aidosta rakkaudesta. Olen kiitollinen kasvavasta perheestäni. Yhteinen aika perheenä jäi jälleen vähiin, mutta meistä kaikista löytyi uudenlaista asennetta. Pystyimme hienosti ottamaan kaiken ilon irti pienistä hetkistä. Keskityimme olennaiseen eli toisiimme. Uskon, että tämä asenne on meissä kaikissa vain vahvistumassa. Tämä on meidän tiimi. Jokainen tuo tähän oman panoksensa ja yhdessä olemme vahvoja kohtaamaan uusia haasteita.

Pari vuotta sitten päätin elää rohkeammin. Tämän päätöksen pidän edelleen. Se on tehnyt minulle valtavasti hyvää. Ja sillä on ollut myös suuria positiivisia vaikutuksia parisuhteeseeni. Minusta on tullut melkein jännittävä ihminen. On vielä niin paljon koettavaa ja nähtävää. En halua kadottaa uteliaisuuttani elämää kohtaan. Perheelleni lupasin olla enemmän läsnä. Tämä tarkoittaa sitä, että laitan välillä kameran pois. Osallistun enemmän sen sijaan, että vetäytyisin taustalle kuvaamaan. Tästä syystä blogissa ei nähdä kuvia meidän uudenvuodenaatosta. Blogista en luovu, mutta haluan taata perheelleni myös hetkiä, jotka kuuluvat vain meille. Kerron kuitenkin, että meillä oli aivan valtavan hauskaa. Raketit paukkuivat ja tinat valettiin. Ruoka oli herkullista ja seura aivan parasta. Lapset jaksoivat hienosti ilman kiukkua koko päivän. Ihmeellistä. Parasta oli, että meillä vanhemmilla ei ollut yhtään kiire, vaikka vieraita talossa olikin. Saimme kaikki viettää rentouttavan illan.

Vuoden ensimmäinen päivä. Toistelen sitä mielessäni. Mitä tahansa voi tapahtua. Mahdollisuudet ovat melkein rajattomat. Se saa hymyn syttymään kasvoilleni. Odotusta on jäljellä aika tarkasti kolme kuukautta. Elämä mullistuu taas positiivisesti. Uusi elämä. Ajatella. Mieletöntä. Juuri nyt minulla on fiilis, että en pelkää mitään. Tunnen oloni hyväksi ja varmaksi. Luotan tähän rakkauteen, joka ympäröi koko meidän perheen.