maanantai 13. helmikuuta 2017

Äitiyspakkaus kolmannen kerran - Kyllä Kiitos (plus Arvonnan voittaja)


Meille tosiaan kotiutui vuoden 2016 äitiyspakkaus jo tovi sitten. Tämä pakkaus on mitä luultavammin meidän perheen viimeinen, joten päätin oikein kuvata sen blogiin. Samalla hieman harmittelin mielessäni sitä, että en ole kuvannut aikaisempia pakkauksia. Vauvan jälkeen odotetuin asia meidän perheessä on ollut juuri äitiyspakkaus. Pakkausta ei tietenkään avata yksin, vaan perheen isän tulee olla ehdottomasti läsnä tapahtumassa!! Kuinka ihanaa on aukaista kansi ja kurkistaa sisältöä. Toki netin kautta voi aina kurkata uutta äitiyspakkausta, mutta olen jättänyt sen aina tekemättä. Olen halunnut vaalia tuota pientä hetkeä. Pikkuisia vaatteita ja hoitotarvikkeita katsoessa on aina tullut varsin selväksi, että taloon on todellakin tulossa uusi vauva. Kasvava vauvamasu on aivan todellinen.


Meidän perheessä onkin monta uteliasta silmäparia ollut katselemassa laatikon sisältöä. Esikoinen on tehnyt varauksia vaatteista, jotka haluaa vauvanukelle. Kuopus himoitsee itse laatikkoa leikkeihin. Meille oli ihan selviö, että haluamme valita rahan sijaan äitiyspakkauksen. Laatikollinen laadukkaita ja turvallisia tuotteita, jotka tulevat suoraan käyttöön. Kyllä kiitos. Tämä meidän kolmas pakkaus on ehdottomasti minun henkilökohtainen suosikkini. Rakastan värejä ja nyt niitä löytyy. Värikkäät bodyt ja kaunis peitemakuupussi ovat minun suosikkejani. Uniriepukani on myös erityisen hellyyttävä. Jäin ainoastaan kaipaamaan viilentävää purulelua ja puista hiusharjaa. Pakkauksen sisältämä hiusharja on muovinen. Talkkia en ole myöskään käyttänyt aikaisemmin vauvan hoidossa. Mistä sinä erityisesti pidit vuoden 2016 pakkauksessa?


Meidän vauvoista jokainen on nukkunut ensimmäiset viikot Kelan vuodelaatikossa. Tämän jälkeen vuodelaatikko on siirretty pinnasänkyyn. Pienen ajan jälkeen vauva on lopulta siirretty nukkumaan pelkkään pinnasänkyyn. Tämä on ollut hyväksi havaittu keino ja varmasti sitä jatkamme myös jatkossa uuden vauvan kanssa. Kaunis kiitos Kela! Jälleen matkaamme uuteen seikkailuun hyvin varustettuna.


Ihastuttavan Fabelabin Pilvi-mobilen voitti arvonnassa Krista. Paljon onnea voittajalle! Laitan sinulle sähköpostia tulemaan. Kaunis kiitos kaikille osallistujille!



8 kommenttia:

  1. Me ei otettu tällä kertaa äitiyspakkausta... ja nyt ehkä pikkasen harmittaa. Mutta onneksi meillä on kaikki vuoden 2014 pakkauksesta tallella sekä osa vuodelta 2002. Mutta silti tuo pakkaus on kyllä sellainen vauvan saamiseen liittyvä rituaali, että olisi ehkä sittenkin pitänyt se pakkaus ottaa... 🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuli ihan suru puseroon, kun ajattelin, että pakkaus jää meidän talon viimeiseksi. Ihania pieniä vaatteita, kauniita kuoseja. Ja kyllä ehdottomasti on iso osa odotuksen ihanuutta saada pakkaus kotiin!!

      Poista
  2. Kiitos arvonnasta! Ihana yllätys <3
    Nyt alkoi pähkäily, että päätyykö pilvi mobile taaperon sängyn viereen vai tulevalle kevätvauvalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että palkinto on mieluinen! Ihanaa odotusta sinulle ja koko perheelle.

      Poista
  3. Mä tykkäsin ihan sikana tosta makuupussista, ihana kuosi! :-) tulee meilläkin käyttöön pikapuoliin.

    ~ Jasmin N
    // littlethingswithjassy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Jostakin syystä ainakin minä odotan hirmuisesti juuri millainen makuupussi paketista paljastuu. Makuupussia sitä vielä eniten ja pidempään käyttääkin. Lopuksi lapset kuljettavat niitä majaleikkeihin.

      Poista
  4. Voi että, tuli ehkä vähän tippa linssiin tästä. Otettiin pakkaus vain Helmille, ja muistan ne ensimmäiset yöt kun hän nukkui siinä laatikossa, voi rakkaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kyllä niin suloisia muistoja. Ja moni säilöö makuupussia, kynsisaksia ja puista hiusharjaa kaapissa kalleimapana aarteena.

      Poista