lauantai 4. helmikuuta 2017

Nukkekodin remontti ja Arvonnan voittaja!


Olen aina ollut sitä mieltä, että jos lupaa jotakin lapselle se tulisi ehdottomasti pitää. Aika yhteiselle tekemiselle pitää vain löytää jostakin. Viime viikonloppuna kaivoin siis kiltisti esiin tapetit, liimat ja muut tarvikkeet. Korjasimme nukkekodin revenneet seinät ja liimasimme ikkunoita uudelleen paikoilleen. Aikaa tähän kaikkeen meni todella vähän. Aloittaminen taitaa olla aina se suurin haaste. Seuraavaksi pääsemmekin sisustamaan. Oi, miksi meidän kodin remontointi ja sisustaminen ei voisi olla yhtä helppoa ja vaivatonta!

Nukkekoti on tapetoitu Tapettitalon mallistoon kuuluvilla tapeteilla. Nukkekodin seinäpintojen laitossa saa hieman hullutella. Muistan vieläkin kuinka maalasin ja tapetoin nukkekotia esikoiselle vähän ennen nykyisen kuopuksemme syntymää. Homma oli ison masun kanssa melkoista äherrystä. Lopputulos oli kuitenkin lopulta ihan kelvollinen ja meidän näköinen. Nyt on saatavilla hienoja kokonaan valmiita nukkekoteja. Kalusteetkin kuuluvat mukaan. Meidän nukkekoti on peräisin Kärkkäiseltä ja tosiaan piti itse laittaa pinnat kuntoon, kasata ja hankkia kalusteet. Hintaa tuli varmasti tuplasti enemmän kuin valmiille paketille. Palataan vielä nukkekotiin, kun saadaan sisustelut tehtyä!

Oot niin ihana neuvolakorttikotelon voittaja on selvillä. Onnea Sari! Laitan sinulle sähköpostia tulemaan. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Sunnuntaina laitetaan blogissa uusi arvonta käyntiin!


10 kommenttia:

  1. Upean näköinen remontin lopputulos nukkekodissa. :) Odotan innolla sisustuskuvia. Ja olisi kiva nähdä keitä siellä asuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Sisustuskuvia tulossa ja asukkaat toki myös! Ihanaa viikkoa sinulle.

      Poista
  2. Näyttääpä upealle! 😍 Nukkekotihan vois olla hyvä tehdä testejä oman kodin sisustukseen... 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tuli ihan värkättyä opiskeluiden puitteissa pienoismalleja. Sekin on tosi hauskaa puuhaa.

      Poista
  3. Kivalle näyttää teidän nukkekoti! Minustakin olisi kiva nähdä muitakin kuvia sitten :). Ja tsemppiä sinulle oikein paljon <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna tsempeistä!! Ja kuvia tulossa lisää. Fb:n puolella on kyllä ihan mielettömiä ryhmiä tälle harrastukselle. Upeita nukkekoteja ja sisustuksia.

      Poista
  4. Kivan näköinen tuo nukkekoti. Itse tehden saa todellakin omanlaisensa. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. Tapetit tekevät kyllä niin paljon. Ja onhan siinä jotakin erityistä aina mukana, kun omin käsin tekee jotain lapsilleen. Hommaan valjastaa aina mukaan tunnetta.

      Poista
  5. Ihana nukkekoti. (: Minusta itse tuunatut on parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Onhan se totta, että kun itse tuunaa niin sitä tekee rakkaudella. Lopputulos ei aina ole täydellinen ainakaan minulla, mutta ajatusta tekemiseen on valjastanut paljon.

      Poista