tiistai 28. maaliskuuta 2017

Pientä temppuilua - Meille kotiutui voimistelurenkaat!


Monessa blogissa on vilahdellut iloisesti temppuilevia lapsia. Riemunkiljahdukset on melkein saattanut kuulla omissa korvissa. Tästä innostuneena minäkin päätin yllättää talon vekarat oikein isosti. Nyt meilläkin pääsee kokeilemaan omia rajojaan ja innostumaan liikunnan ilosta myös sisätiloissa. Voimistelurenkaat saavat suupielet kääntymään ylöspäin. Kuka ei tykkäisi temppuilusta ja pienoisesta apinoinnista kotona. Itse olen hieman ylivarovaista sorttia ja siksi hankin voimistelurenkaiden pariksi oitis myös voimistelupatjan. Pieni pyllähdys ei haittaa, kun lattialla on pehmuketta. Voimistelupatjan päällä on myös kiva harjoitella kuperkeikkoja. Patjan värikin istuu mukavasti sisustukseen. Päällisen saa kätevästi irrotettua puhdistusta varten sivussa sijaitsevan vetoketjun avulla.


Suomen Voimistelutuote valmistaa turvallisia, myrkyttömiä ja  pitkäikäisiä tuotteita koko perheen iloksi. Lempäälän tehtaalla sijaitsee noutomyymälä, mutta tuotteita saa myös tilattua kätevästi netin kautta. Kotimaisuus on itselleni isossa arvossa ja tuotteista huokuukin viimeistelyn taito. Meille kotiutui puuvahalla kauniisti käsitellyt valkoiset voimistelurenkaat lasten koossa (ulkohalkaisija 195 mm ja paksuus 25 mm). Hauskana kontrastina valitsin renkaille mustat hihnat (0-250cm), joissa on helppo korkeudensäätö. Kiinnistys toimii tukevilla ja turvallisilla kattokannakkeilla ja palomiehenhakasilla (painoraja 300 kg). Tuotteiden mukana toimitetaan täydelliset kiinnitys/kunnossapito ja turvallisuusohjeet!


Meillä on nyt edessä lapsilla kovat muutoksen tuulet, kun taloon saapuu pian uusi vauva. Itsestäni tuntuu kivalle, kun tiedän, että talosta löytyy nyt uusi ja innostava puuhapiste isommille lapsille. Toistaiseksi meillä on sujunut oikein mallikkaasti rengasvuorojen jakelu. Lapset oppivat sopivasti temppuilun ohessa myös malttia! Uusi vauvakin pääsee ajallaan nauttimaan vauhdin hurmasta, kun turvallisiin kannakkeisiin voi välillä vaihtaa puukeinun roikkumaan. Hauskuutta riittää siis ihan kaikille. Pienoisessa mietinnässä on vielä puolapuiden hankinta. Kyllä tuo kiipeily, roikkuminen, kieppuminen ja keinuminen tulee lapsilta niin luonnostaan. Ilo katsella pienten temppuilijoiden puuhia.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Suomen Voimistelutuote

4 kommenttia:

  1. Noi renkaat on kyllä huiput! Meillä ihan päivittäin niissä touhutaan. Toi taustalla oleva nukkekoti on mieletön! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kyllä kiva katsella lasten innostusta, vaikka kaikki onkin kipeinä, niin leikkihuoneeseen on mukava päästä hieman riehumaan.

      Poista
  2. Tuollaiset touhujutut on kyllä aivan mahtavia! Onhan lapset kuitenkin luotu liikkumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin! Niin samaa mieltä. Harmittaa, että en ole aikaisemmin jo keksinyt hommata noita hauskoja renkaita!

      Poista