keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Pieni Tähti, joka putosi syliini


Ajatus sinusta syntyi, kun menetimme jotakin isoa ja arvokasta. Menetimme ihmisen, joka oli osa meidän perhettä. Osa sitä perhettä, joka kootaan aikuisena ihmisistä jotka koetaan erityisellä tavalla läheisiksi. Ystävän äkillinen poismeno jätti jälkeensä suuren tyhjiön. Kävimme lävitse kaikki surun eri vaiheet. Oli epäuskoa, vihaa, ikävää ja hyväksyntää. Aluksi oli vaikea käsittää sitä minkä tiesi todeksi. Seuraavana tuli viha. Maailma oli riistänyt sinut meiltä. Vihasin pimeyttä, joka tuntui sulkevan väkisin syliinsä.

Muistan kuinka usein itkin yksinäni. Etsin lohtua musiikista. Meille tutuista kappaleista. Ne toivat sinut aina hetkeksi lähemmäksi. Pidin pientä poikaani sylissäni ja keinutin häntä musiikin tahtiin. Yritin samalla vakuutella itselleni kuinka kaikki muuttuisi taas hyväksi. Kuinka tulisi hyvksyntä sille, että asiat olivat nyt toisin. Oli talvi, tuli kevät ja alkoi vihdoin kesä.

Pimeys ja suru saivat minut kapinoimaan. Halusin luoda valoa sinne missä oli pimeää. Meiltä oli viety jotakin ja minä halusin luoda tilalle iloa. Laittaa kampoihin elämälle ja sen julmille oikuille. Halusin kuoleman sijasta elämää. Jossakin toiveeni kuultiin. Haluaisin ajatella, että sinä lähetit meille Tähden. Pieni Tähti putosi syliini matkaten ensin läpi pimeyden ja valon. Silittäessäni pienen tyttäreni poskea, sulkiessani hänet syliini tunnen kuinka pimeys väistyy ja antaa vihdoin periksi. Tunnen kuinka ilma taas kulkee keuhkoissani.

Olet yhä osa elämäämme. Olet ajatuksissa ja puheissa. Lukemattomissa muistoissa. Emme ole sanoneet sinulle hyvästi. Parhaat ystävät eivät jätä hyvästejä. Me tapaamme vielä. Elämä jatkuu. Valossa ja askel kerrallaan. Pikkuinen Tähti on täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti