perjantai 17. marraskuuta 2017

TILT


Kasautuneen väsymyksen määrälle ei oikein ole sanoja. Olen monesti kuluneen vuoden aikana ajatellut, että väsymystä ei oikeastaan kannata edes miettiä. Mennään vain eteenpäin päivästä toiseen. Elämäntilanne on nyt tämä ja tästä on vain rämmittävä läpi ja rukoiltava, että selviää kaikesta voittajana. Tämä viikko on silti osoittanut, että minäkin olen armottomasti TILT ja ERROR  ja LOPUSSA. Kolmen lapsen äitinä oleminen käy voimilleni. Yöt ovat olleet todella pitkään levottomia ja täynnä repivää heräilyä. Huomaan jo itkeväni väsymystä. Itku helpottaa. Keitän kahvit ja jaksan taas hetken eteenpäin. Meillä on juuri nyt talossa se pahin yhdistelmä. Perheen eskarilainen on välillä todella väsynyt ja Pikku Herra elää pahinta uhmaansa, joten he ottavat päivän aikana kipinää toisistaan. Vauva taas tekee hampaita ja kääntyilee unissaan. Pahimmillaan lapset ovat vuorotellen yöllä hereillä ja vauva päättää aloittaa päivänsä aamulla kello 6.00. Päivällä esikoisen aikataulu ja Pikku Herran päiväuniaika menevät huonoimmalla tavalla ristiin ja rastiin.

Kuinka monta tuntia pienten lasten äidit nukkuvat viikossa? Iltarutiinien jälkeen ehtii tuskin edes pesemään hiuksensa (tai siis ei ehdi). Ruokailut jäävät usein yhteen iltaruokaan ja muuten keitetään kahvia. En yhtään ihmettele, ettei flunssa parane kahdessa viikossa. Ei ole aikaa edes sairastaa. Välillä olen, niin väsynyt, että pelkää jääväni auton alle postia hakiessani. Huomiokykyni alkaa olla olematon. Muistista en edes viitsi sanoa mitään. Ihanaa olisi päästä nukkumaan, mutta mieluusti vaihtaisin unet myös Sunrise Avenuen keikkalippuihin. Haluaisin vain tuntea hetken eläväni ja päästää irti näistä väsymyksen aiheuttamista ajatuksista. Ei, kyllä minä sittenkin nukkuisin. Ja parisuhde. Huokaisu. Anteeksi kulta. Tämä elämänvaihe kysyy hermoja, päättäväisyyttä ja armoa.


Millä keinoilla tässä elämäntilanteessa jaksaa? Sytytän kynttilät ja laitan musiikkia soimaan aamuisin, koristan keittiönpöydän varvuilla, leivon kakun, vaihdan järjestystä kodissamme yksi huonekalu kerrallaan, siivoan kahvinkeittimen, katson yöllä teemalta dekkareita tai kirjoitan blogiin postauksen. Minulla moni asia lähtee tekemisen kautta. Mieleni pysyy paremmassa kunnossa, kun saan asioita eteenpäin. Tunnen tyytyväisyyttä, että vielä pystyn ja kykenen kaikesta huolimatta toimimaan. Teen suunnitelmia. Seuraavaksi haluan laittaa jouluvaloja ja tehdä porstuan rappusille kivan asetelman luonnonkasveista. Miettiä yhdessä lasten kanssa lintujen talviruokintaa. Jaksaa, jaksaa, vaikka ei jaksaisikaan. Koska elämä ei tähän väsymykseen lopu. Huominen tulee. Aamuisin on aina vaikeinta. Ensimmäisen kahvikupillisen jälkeen tulee fiilis, että kyllä tämä tästä taas lähtee sujumaan. Toinen notkahdus tulee vasta illansuussa päivän pimetessä. Nostaessa vauvan syliini, puhaltaessani Pikku Herran pipin paremmaksi tai etsiessäni esikoiselleni kenkälaatikkoa marsun kodiksi tunnen silti vain kiitollisuutta. Entäs se parisuhde? Yritetään rakas panostaa hääpäivään joulukuussa! Muisku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti