lauantai 22. syyskuuta 2018

Knabina - Aamukahvi lämpimänä


Kaupallinen yhteistyö

Kotiäitivuosina minua on vaivannut kylmän kahvin kirous. Ehdin kyllä kaiken aamuvilinän keskellä keittämään itselleni kahvit ja kaatamaan kahvin kuppiin, mutta siihen se sitten jääkin. Saatan päivän aikana kerätä kolmekin lähes täysinäistä kahvikuppia talon eri huoneista. Muutama hörppy ja kahvikuppi on jäänyt unohduksiin lastenhoidollisista syistä. Virnistys. Sama toistuu useita kertoja, kunnes kahvipannu on tyhjä. Olen melkoisen kiukkuinen ellen saa aamukahviani. Kahvi tasoittaa aamujani parhaalla mahdollisella tavalla. Ongelma oli sen verran akuutti, että päätin puuttua asiaan. Avain kaikessa oli aamujen järjestäminen eri tavalla. En yritä enää juoda kahviani kaiken hulinan keskellä. Hoidan lasten aamurutiinit ensin ja tämän jälkeen napsautan kahvinkeittimen päälle. Kahvin tippuessa pakkaan porukan pihamaalle. Kaiken ollessa valmista nappaan kahvin kätevästi mukaan. Lasten touhutessa pihalla saan juoda kahvini kuumana ja ilman kiirettä.

Varsinkin perheen yhteisinä reissuaamuina olen tykännyt ottaa aamukahvin mukaani. Mieheni ehtii aina hyvin juoda kahvinsa kotosalla, mutta minä hyörin ja pyörin ja jään usein ilman. Mieheni on aina kovin haluton pysähtymään automatkoilla kahvitauolle, joten kahvi on paras ottaa mukaan jo kotoa lähtiessä. Apukuskin paikalla saan nauttia aamukahvin tienpäällä rauhassa. Lapset torkkuvat usein takapenkillä sulassa sovussa ja spotify soittaa mahtavaa soittolistaa.

Kahvinystävänä sanoisin, että AINA on hyvä hetki keittää kahvit. Nauti kuitenkin kahvisi kuumana ja ilman kiirettä. Kylmä kahvi kaunistaa ainoastaan silloin, jos käyttää sitä hiusten värjäämiseen. Muuten kylmä kahvi saa pelkästään huonolle tuulelle. Knabina:n posliininen TAKE AWAY -muki pitää minun kahvini kuumana. Se on juuri oikean kokoinen ja herkkä kuvitus saa mielen iloiseksi. Arjen pienet ilot ovat tärkeitä.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Knabina

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Uusi elämä


Naapurustossa asuva vanha eläkeläispariskunta inspiroi minua. Alle vuosi sitten he ostivat vanhan ja hoitamattoman talon korttelistamme. He hankkivat pikkuisen koiran ja ryhtyivät yhdessä remontoimaan taloa. Olen katsonut homman edistymistä suu auki. Talo on saanut uuden elämän.Pihapiiriä ympäröivät pensasaidat on leikattu siistiksi ja piha on aidattu pikkuiselle koiralle turvalliseksi. Edellisen omistajan jättämät risut on siivottu ja istutukset laitettu kuntoon. On rakennettu puuvaja ja vanha piharakennus on saanut hienon ulkokuistin. Talon rännit on uusittu ja sadevedet johdatettu turvallisesti pois talon perustuksista. Talon huoltomaalaukset on tehty. Talon sisällä on varmasti myös remontoitu. Olisi suorastaan kiva päästä kurkistamaan.

Usein ajatellaan, että eläkkeelle siirryttäessä elämän pitäisi jotenkin mennä tiettyyn suuntaan. Moni luopuu pitkään asuttamastaan omakotitalosta ja siirtyy pienempään. Koetaan, että tilaa ei enää tarvita ja pihapiiriäkään ei enää haluta hoitaa. Moni valitseekin uudeksi kodikseen kerrotalon. Toiset matkustelevat ja viettävät aikaa lastenlasten kanssa. Pitäydytään mielellään tutussa ja turvallisessa tai hyväksi koetussa jutussa. Minusta naapuruston uusi pariskunta on loistava esimerkki siitä, että loppujen lopuksi me ihmiset olemme vapaita tekemään ihan, mitä itse haluamme. Toki oletuksia ja odotuksia on aina, mutta tarvitseeko niistä piitata? Tarvitseeko seikkailemista lopettaa vain siksi, että vanhenee? Eikö aina ole hyvä aika aloittaa uusia asioita ja projekteja, sekä ottaa vastaan haasteita.

Itse elän nyt ruuhkavuosien keskellä ja myös näihin vuosiin liittyy paljon ympäristön luomia paineita. Itse olen pyrkinyt niitä välttämään ihan tietoisesti, mutta toki en ole täysin immuuni minäkään. Olen huomannut, että mieleeni on nousssut monen asian suhteen epäilys. Tarvitseeko meidän todellakin tehdä kaikki samat turvalliset valinnat? Mitä jos haluankin elämältäni jotakin aivan muuta? Onko meistä kahdesta ja tällä tarkoitan itseäni ja aviomiestäni seikkailemaan yhdessä vai haluammeko elämältä tässä kohden ihan eri asioita. Kuinka parisuhde kestää tämän vaiheen, jossa toinen on levoton ja toisen juuret on isketty maahan tukevasti. Ja miksi ihmeessä nämä piirteet nostavat päätänsä juuri nyt? Tokihan mieheni tiesi millaisen kumppanin itselleen valitsi. Vai tiesikö? Olemmeko me yhä ne kaksi samaa ihmistä, jotka päätyivät yhteen varsin varhain. Olisi helppoa nimetä tämä vaihe keski-iän kriisiksi. En koe kuitenkaan kriiseileväni. Uskon, että kolme lastani ovat antaneet minulle ison annoksen rohkeutta. Tarkastelen elämääni ja haluan vain parasta lapsilleni. Haluan meille kaikille hyvän elämän. Ilman lapsia olisin luultavasti tyytynyt vähempään...jotakin, joka olisi ollut sinne päin.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

#slowmorning - Hyvä arki


Kaksi sanaa. Hyvä arki. Miten ihmeessä sen voi saavuttaa? Ollakseni aivan rehellinen minäkin juoksen välillä vain hyvän ajatuksen perässä. Yritän ja yritän ja ajatus pakenee vain kauemmaksi. On päiviä jolloin onnistun hyvin tai kohtalaisesti pitämään elämäni palikat ojennuksessa. Välillä taas hommat menevät pieleen ja epäonnistun. Olen monesti kirjoitellut blogissani armeliaisuudesta ja siitä, että yhteenkin päivään voi kuulua montakin uutta aloitusta. Itselleni ainut tapa kestää ruuhkavuosia on nollata epäonnistuminen. Koko päivän ei tarvitse olla pilalla, vaikka aamupalalla koko porukkaa harmittaa ja mikään ei suju. Kaikki ei ole menetetty, jos menetän hetkellisesti tyyneyteni ja karjaisen harkitsemattomasti. Minäkin osaan pyytää anteeksi. Päivää on vielä paljon jäljellä. On vielä paljon jäljellä mahdollisuuksia iloon ja nauruun.

Oma mieli voi toimia uskomattomana arjen rohkaisiana. Voimasanoja ja voimalauseita kannattaa harjoitella. Valitse sanat, jotka toimivat juuri sinulle. Itselläni on tapana ajatella ensin ruuhkavuodet loputtomana päivien ketjuna. Käyn läpi ajatuksen siitä, mihin olen sitoutunut. Hetkellisesti ajatus voi tuntua, jopa uuvuttavalta ja murskaavalta. Tämän jälkeen asetan sattuneen välikohtauksen vasten ruuhkavuosia ja näen, kuinka pieni ja mitätön osanen se on heijastettuna suurta taustaa vasten. Sanon itselleni: "Sinä et jaksa edessä olevia vuosia, jos otat asiat näin raskaasti. Päästä irti".

Tällä hetkellä opettelen olemaan itselleni hyvä. Uskon, että minullakin on toivoa. Yritän opetella tietoisesti pysähtymistä ja lisätä arkeeni asioita, joista pidän. Haluan, että elämässäni on läsnä kiitollisuus. Haluan luoda hetkille merkitystä. Haluan tunnistaa paremmin omat vahvuuteni ja käyttää niitä perheeni parhaaksi. Minua inspiroi se, että voin kasvaa ihmisenä. Huomaan suuren muutoksen jo tapahtuneen. Olen ensimmäistä kertaa suunnannut huomion myös itseeni. Huomaan sanottavani tunteitani. Olen polulla kohti parempaa itsetuntemusta ja sitä kautta parempaa arkea. Kaikille teille, jotka käytätte kaiken aikanne vastaamalla toisten tarpeisiin sanoisin, että olkaa jotakin myös ihan itsellenne. Ottakaa tilaa. Löytäkää oma äänenne. Olette arvokkaita.

perjantai 7. syyskuuta 2018

Epäonnea kerrakseen


Olen nyt viikon verran nilkuttanut ympäri taloa. Pitikin sattua, että satutin varpaani viime viikolla. Pahus sentään, että se murtui ihan omaa huolimattomuuttani. Pikkuvarvas olisi varmasti jo tervehtynyt, mutta onneton minä olen kompastellut kerran, jos toisenkin ja varvas on saanut uusia iskuja. Muutama kuukausi takaperin kaaduin olohuoneen lattialla lojuviin leluihin ja löin pääni takkaan. Onneksi mieheni sai pehmennettyä iskua ja sylissäni ollut perheen kuopus selvisi pelkällä säikähdyksellä. Nyt on ollut huonoa tuuria matkassa ja paljon. Mietin jo onko talo kääntänyt minulle selkänsä. Onko tässä jokin kirous päällä. Olenhan lentänyt myös kaksi kertaa vintin rappusissa ja satuttanut selkäni. Kenties huomiokykyni ja keskittymiseni on vain olematonta. Tavallaan tuntuu oudolle, koska en tunne itseäni tällä hetkellä, niin väsyneeksi, kun mitä olin vielä puolivuotta sitten. Saan nykyisin nukuttua jo hiukan paremmin. Yöhön ei enää mahdu, niin montaa herätystä lasten toimesta. Harkitsin tänään jo pienen hetken opiskelujen aloittamista. Ajatus häipyi kyllä yhtä nopeasti kuin tulikin, mutta silti. Opiskelut saavat kenties vielä odottaa, mutta mielenkiintoiselle luennolle ajattelin kyllä lähteä.

Syksy tietää monelle uuden alkua. Opiskelut alkavat tai edessä on uusi työpaikka. Moni aloittaa uuden harrastuksen. Syksyyn kuuluu värikkäiden lehtien ohella myös teräväksi teroitetut lyijykynät, uudet kalenterit ja penaalit. Minä en ole ostamassa itselleni uutta koulureppua. En ole ajatellut hankkia uusia ulkoiluvaatteita tai aloitella liikunnallista harrastusta. Minä odotan postin tuovan keraamisen Knabina:n TAKE AWAY-MUKIN. Kahvin kera ajattelin lukaista tänä syksynä muutaman kirjan. Olen jo aloittanut Katri Syvärisen Vuoden Paras Päivä kirjan ja lukuvuoroa odottaa myös Suvi Bowellanin Ihana Herkkyys. Kirjoittelen molemmista kirjoista myös ajatuksia tänne blogin puolelle. Olen aina rakastanut lukemista ja nyt yritän palata hiljakseen vanhan harrastukseni pariin. Katri Syvärisen kirja onkin mukavan helppolukuinen ja etenee verkkaisesti.

Tämä postaus taitaa olla luonteeltaan hieman sellainen, mitä kuuluu. Syksy on täällä ja en voi olla onneton. Kahvi maistuu paremmalta ja villasukat on kaivettu jälleen esille. Ihan parhaimmassa vireessä en ole. Olisi kiva miettiä kukkasipuleita ja omenapaistoksia. Jostakin syystä moni juttu vain saa olla. En ole vielä sytyttänyt edes kynttilöitä pimenevien iltojen iloksi. Olen iloinen siitä, että jaksan kirjoittaa blogiin näitä sepustuksia ja suunnitella kivoja juttuja tulevalle vuodelle. Enemmän olen onnellinen siitä, että sen sijaan, että kirjoittelisin blogia jokaisena yönä saatankin katsoa yksin sarjoja ja elokuvia. Laittaa aivot lepotilaan. Kenties se johtuu siitä, että vihdoinkin osaan ottaa tämänkin homman rennosti. Minulla ei ole enää mitään todistettavaa. Teen sen mikä tuntuu hyvälle ja syntyy luonnostaan. Keskityn enemmän omaan elämääni ja olen onnellisempi. Olen osa some-maailmaa, mutta en seuraa muiden tekemisiä. Tämän vuoksi en vietä sometonta syyskuuta. Minulla on homma hyvin tasapainossa. Viikonloppuna yritän linkuttaa pihamaalle, sytyttää kynttilöitä ja ehtiä lukemaan muutaman sivun kirjasta. Olisi myös aivan ihanaa näpertää omalle pihalle tuollainen kaunis istutus vanhaan tuoliin. Taitaa jäädä nyt haaveeksi, mutta idean talletan ainakin mieleeni ja joskus sitten...

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

#KotHamAdventure2018 - Pala Suomea suurella sydämellä


Matka saatu blogin kautta/ #visitkotkahamina

Vanhemmaksi tultuani kaipaan kokemusten jälkeen aikaa. Haluan rauhassa järjestellä mielessäni kaiken nähdyn, opitun ja koetun. Viime viikonloppuna hyppäsin pitkästä aikaa ihan yksin uusien kokemusten pariin. Mietinkin reissussa ollessani, että usein tukeudun aika paljon matkoilla mieheeni. Etenen turvallisesti ikään kuin hänen selkänsä takana, jos voin vältellä puhumista vieraille ihmisille ja itseni peliin laittamista, niin taatusti sen teen. KotHamAdventure2018 reissussa pistin itseni eri tavalla likoon. Haastoin itseni pois ainaiselta mukavuusalueelta ja uskaltauduin ison porukan jatkoksi. Ihan ilman kaveria ei toki tarvinnut olla, sillä sain reissata Maitokahvimedian toisen bloggarin Hurlumhei Saaran kanssa.


Kuva: KotHamAdventure

Reissu alkoi minun osaltani varhain lauantaiaamuna. Juna-asema oli vielä aamukuuden aikaan täynnä nukkuvia Cheek faneja, jotka odottivat pääsyä kotiin. Roskikset olivat täynnä kertakäyttöisiä sadetakkeja. Tunnelmaa riitti siis heti reissun alkumetreillä. Junaan istahdin kädessäni kuuma aamukahvi. Helsingin päässä tapasinkin samantien Saaran ja jatkoimme yhdessä matkaa kohti reissubussia. Perinteisten nimenhuutojen jälkeen bussi suuntasi kohti Merikeskus Vellamoa. Matkalla turistiin pienellä porukalla yllättävän syvällisiäkin juttuja. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan. Vellamossa oli vuorossa sokkotreffit historian kanssa ja minä pääsin tutustumaan meriarkeologiaan. Pinnan alla piilevät salaisuudet ovat kiehtovia ja mukaansatempaavia. Merimuseossa on parhaillaan esillä kiertävä Sex And The Sea näyttely, joka oli melkoisen intiimi silmäys merimiesten elämään. Ajan mukanaan tuomat heijasteet avasivat eteemme melkoisen monivivahteisen näkymän. Näyttelyjen jälkeen maistui ravintola Laakongin maukas brunssi. Ehdimme vielä ennen bussille palaamista käydä katsastamassa näköalat Merikeskus Vellamon kattoterassilta.


Seuraavaksi olikin luvassa koko päivän jännittävin osuus. Olin ilmoittautunut mukaan koskenlaskuun ja ennen reissua viettänyt monta huonosti nukuttua yötä pienoisessa jännityksessä. Vesi ei ole koskaan ollut elementtini, mutta päätin silti valloittaa ainakin muutaman kosken. Kymijoella sijaitseva Kultaanranta on kaunista seutua. Meidät otti vastaan Erämys-Keisarinkosket Oy:n osaava henkilökunta. Asiaan kuuluvien varusteiden jakamisen jälkeen saimme selkeän koulutuksen ja tämän jälkeen jakauduimme kahteen kumiveneeseen. Ennen koskia harjoittelimme vielä kipparimme johdolla eri käskyjä. Olo oli koko aktiviteetin rauhallinen ja päättäväinen. Meillä oli veneessä hyvä porukka. Kippari rohkaisi ja antoi selviä ohjeita. Ja niin minä laskin muiden mukana läpi kolme koskea. Meloin, kastuin, riemastuin ja voitin pelkoni. Kiitos.


Kuva: Visit Kotka-Hamina




Vaatteiden vaihdon ja nokipannukahvien jälkeen matkamme jatkui Harjun Hoviin Virolahdelle. Saimme heittää kassit huoneisiimme ja valmistautua illalliseen Harjun kartanossa. Harjun kartano on oikea kaunotar. Kartanomiljöö tarjoaa vierailleen loputtomasti kauniita yksityiskohtia. Ainutlaatuisesta ympäristöstä pääsee nauttimaan, niin vierailijat kuin luonnonvara-alojen opiskelijat. Ruokailun jälkeen ohjelmassa oli saunominen ja illan vieto Rantaharjussa. Mökille saapuessamme ilmoille pärähti upeat soinnut. Koko illan saimme nauttia Noble Brass -bändin soitosta ja hauskoista jutuista. Oluen ystävät pääsivät maistelemaan Takatalo & Tompuri Brewery:n juomia. Saunassa sai helliä itseään Ole Hyvä tuotteilla.





Aamulla olimme yllättävän virkeänä vaihtelemassa kokemuksia ja ajatuksia muiden bloggareiden/tubettajien kanssa aamupalan ääressä. Ruokailun jälkeen itselleni jäi ihana hetki jalkautua Harjun kartanon maille ottamaan kauniita kuvia ja istahtamaan hetkeksi kartanon rappusille. Väkisinkin mieleeni tuli, koska olin viimeksi istunut edes pienen hetken yksikseni ajatusteni kanssa. Elämä on juuri nyt, niin hektistä. En välillä edes kykene miettimään mihin suuntaan olen elämääni viemässä. Olin pienestä hetkestä enemmäin kuin kiitollinen. Muistin, että minäkin olen olemassa ihan itsekseni. Ansaitsen omaa aikaa ja tarvitsen sitä. Jatkossa lähden enemmän mukaan juttuihin. Haluan olla lapsille myös parempi esimerkki. Haluan näyttää, kuinka elämää eletään. Pelkkä suorittaminen ei ole minua varten.


Ennen kotiinpaluuta oli edessä vielä viimeinen etappi. Kalliolaskeutuminen kiehtoi minua hirmuisesti, mutta päätin kuitenkin valita viimeiseksi aktiviteetikseni korsupiknikin. Hiljaiset panssariesteet tuntuivat kutsuvan minua luokseen. Virolahden Bunkkerimuseo on yksi niistä paikoista, jossa jokaisen olisi hyvä käydä kerran elämässään. Luonto on monin paikoin ottanut takaisin Salpalinjan rakennelmat. Muovannut maaston pehmeämmäksi. Kaikkialla on silti näkyvissä, kuinka vaativasta urakasta on aikoinaan ollut kyse. Ponnistus on ollut valtaisa, mutta se on tehty yhdessä. Sellaista jaloa asennetta me kaipaisimme nykyäänkin uusien ongelmien edessä. Korsupiknik oli täydellinen kerran elämässä kokemus. Saimme nauttia hämyisen korsun suojissa aterian pakeista. Taustalla soi sota-ajan sävelmät. Ystävälliset ja lempeät lotat harmaissa puvuissaan huolehtivat tarjoiluista.





Tiivistettynä Kotka/Hamina ja Virolahti tarjoavat matkaajalle paljon nähtävää ja koettavaa. Paras suositus, jonka voin antaa on se, että haluan viedä myös perheeni tutustumaan alueen eri kohteisiin. Pienet ja suuret elämykset löytyvät yllättävän läheltä. Kotimaan matkailu on itselleni ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin. Haluan näyttää lapsilleni, kuinka meillä on kaunis ja monivivahteinen maa. Nostaisin reissun parhaimmaksi anniksi ihmiset. Matkan varrella eri kohteissa tapaamani ihmiset olivat ystävällisiä ja lämpöisiä. Meistä pidettiin hyvää huolta jokaisessa käänteessä. Näin hieman jurona päijät-hämäläisenä heräsin huomaamaan, kuinka suuri rikkaus se onkaan, että meitä on täällä Suomessa moneen lähtöön.  Kiitos KotHamAdventure2018 tarjosit meille parastasi!!

PS: Käy katsomassa upea video meidän reissusta!!!


Kuva: Visit Kotka-Hamina

perjantai 24. elokuuta 2018

Kesän palasia


Kesä vei meidät monille pienille ja vähän suuremmille matkoille ja retkille. Aloitimme reissaamisen helteisestä Porvoosta, joka on aina yhtä kaunis ja tunnelmallinen. Pari adjektiiviä eivät tee kaupungille oikeutta. Porvoo pitää itse nähdä ja kokea. Porvoo on paikka, jossa olisi todella ihana asua. Siellä tuntuu olevan ihan erilainen elämänrytmi, vaikka kaupunki sijaitseekin ihan Helsingin kupeessa. Vanhojen talojen ja kapeiden kujien jälkeen oli aika siirtyä pakkaamaan reppua ja suuntaamaan kohti Unkaria. Unkari jäi matkalla hieman sivuosaan. Keskittyminen meni täysin F1 hulinoihin. Jokiristeily Tonavalla mahtui onneksi juuri ja juuri ohjelmaamme. Vahingossa eksyimme myos todella persoonalliseen pieneen baariin juomaan janojuomaa. Isoin ero kaikkiin muihin reissuihimme verrattuna oli runsas julkisen liikenteen käyttö. Bussit, ratikat ja metro tulivat tällä reissulla tutuiksi. Myös lentokoneiden vaihto sujui aivan loistavasti. Kotimaahan palasivat väsyneet, mutta onnelliset matkalaiset.

Kotiinpaluun jälkeen reissasimme koko perheen voimalla pieniä lähikohteita. Perinteisen Korkeasaaren lisäksi piiphdimme Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä Suomen Rautatiemuseossa. Rautatiemuseota voinkin suositella oikein lämpimästi kaikille junista kiinnostuneille. Meidän perheen lapset ottivat museosta kaiken ilon irti. Lopulta pakkasimme auton täyteen ja suuntasimme isovanhempien mökille Keski-Suomeen. Lapset nauttivat uimisesta, veneilystä ja kalastuksesta. Kotiin suuntasimme kiertotien kautta ja kävimme ensimmäistä kertaa Tuurissa. Kerrassaan hauska paikka. Lasten myötä suhtautuminen kotimaan matkailuun on muuttunut pysyvästi. Suomea ja sen monia eri puolia on kiva näyttää lapsille. On nostalgista kiertää omasta lapsuudesta tutut tärpit omien lasten kanssa, mutta myös tutustua itselle uusiin juttuihin. Jokainen viikonloppu on tästä lähtien meille kuin miniloma. Perheen yhteisen retkikohteen voi keksiä lauantaiaamuna aamupalapöydässä. Eväät mukaan ja seikkailemaan.

Minä pakkaan illalla reppuni ja lähden aamusta ihan itsekseni kohti KotHamadventure2018 reissua.
Ilokseni olen huomannut, että olen nykyisin aika nopea lähtijä. Minun ei tarvitse pakata enää isoa matkalaukkua ja tehdä viikon erinäisiä valmisteluja reissua varten. On jotenkin tosi vapauttavaa heittää kamat reppuun melkein viimeisellä hetkellä. Bussit ja junatkin katson valmiiksi vasta illalla. Tiedän, että tälle uudelle minälle on syynsä. Jatkuva kiire arjessa verottaa keskittymistäni ja se näkyy toiminnassani ihan suoraan. Kuljen sellaisella nopeudella tekemisestä toiseen, että ajatusten järjestäminen on vaivalloista. Keskityn hetkeen edessäni. Reissun valmistelut tehdään, kun reissuun ollaan lähdössä. Uudella tyylilläni en ehdi turhia jännitellä etukäteen ja se on hyvä.

tiistai 21. elokuuta 2018

Ihan YES maanantai


Ihanaa päästä kerrankin kirjoittamaan blogiin loistavasti menneestä maanantaista. Yllätyin kerrankin positiivisesti. Olin jo mielessäni varustautunut hirmuiseen hässäkkään ja siihen, että ihan kaikki menee pieleen. Maanantaina todellakin tuntui siltä, kun joku olisi heilauttanut arkeni ympärillä taikasauvaansa. Esikoinen jaksoi kerrankin nousta aamulla sängystä reippaasti ja ehdimme suorittaa kaikki aamutoimet ripeästi ja sain hänet ajoissa koulutielle ilman kinastelua. Perheen pienimmät nukkuivat vielä sängyissään. Kaikki lapset olivat koko päivän hyvällä tuulella. Kaikille löytyi mielekästä tekemistä ja ruokailujen aikana ei kuulunut valitusta. Juttelimme ja vietimme aikaa yhdessä varsin sopuisasti. Pikku Herra löysi jopa yhteisen leikin esikoisen kanssa, josta ei syntynyt heti alkuunsa riitaa. Jaksoivat leikkiä yhdessä kokonaisen tunnin!!

Tiistai olikin sitten jo tavalinen päivä. Esikoinen oli koulusta tullessaan jo valmiiksi huonolla tuulella ja ilta meni taistellessa. Kaikkia lapsia harmitti vuoronperään. Perheenisä tuli töistä myöhässä ketjukolarin vuoksi. Huokaus. Illalla esikoinen itki, kuinka ei haluaisi mennä aamulla kouluun ja läksyjäkin on kuulemma liikaa. Näin säilyy arjessa tasapaino. Yksi hyvä päivä ja kolme huonoa perään. Virnistys. Päätin kuitenkin pitää kiinni maanantain hyvästä fiiliksestä. Ja varmasti tässä hivenen hankalassa tiistaissa oli myös paljon hyvää...

Saimme nukkua aamulla hieman pidempään.
Koululaisen aamu sujui ihan kivasti.
Aamukahvi ja biisi.
Leikkiminen.
Päiväunien satuhetki.
Taaperon halit ja sylittelyt.
Viileän tuulen tunteminen kasvoilla.
Pihapiirin samettiruusujen loisto.
Pikku Herran pykyilyn seuraaminen.
Kirppari tavaroiden lajittelu (meillä ei olekaan, niin paljon turhaa tavaraa talossa).
Isännän tekemät lihapullat. 
Illalla pieni rauhallinen hetki kirjoittamiselle.
TV-sarjojen katsominen muiden jo nukkuessa!!

sunnuntai 19. elokuuta 2018

#slowmorning - Arki ystäväksi


Meillä käynnistyy todellinen arki huomenna. Esikoinen jatkaa viikko sitten alkanutta koulutietään ja perheenisän loma loppuu. Yhteinen aika on ohi. Aikaisempina vuosina olen ottanut loman loppumisen raskaasti. Olen vaipunut hetkeksi synkkyyteen ja ahdistukseen. Tuntenut arjen yksinäisyyden musertavana taakkana. Ikävä on pitänyt minua tiukasti otteessaan. Olen suorastaan tuntenut, kuinka syksyn mukana tuoma hiljainen pimeys on vyörynyt ylitseni. Huomenna talo on hiljaisempi. Perheen kuopus ihmettelee mihin isä on kadonnut. Pidän oman mieleni kurissa. Suuntaan ajatukseni toisaalle. Kelailen mielessäni vielä kesän hauskat muistot ja kirjoittelen niistä myös tänne blogin puolelle. Meillä todellakin on takana kiva kesä täynnä yhteistä puuhaa. Löydän eletystä kesästä voimaa. Voima kasvaa meistä. Perheestä.


Syksyllä on oma rytminsä. Kiireellä on myös hyvät puolensa. Arjen hektinen rytmi imaisee mukaansa ja aikaa murehtimiselle on minimaalisesti. Tärkeintä on, että ei anna arjen kukistaa itseään. Me helposti suhtaudumme arkeen hivenen turhautuneesti. Monesta arki tuntuu puurolle. Rutiinit seuraavat toisiaan ja päivät tuntuvat helposti samanlaisille. Loman aikaansaama spontaanisuus loistaa poissaolollaan. Itse olen huomannut, että tunnistaessani oman arkeni kompastuskivet minun on ollut helpompi muokata elämääni kivempaan suuntaan. Tänä vuonna en suostu vajoamaan edes hetkelliseen synkkyyteen. Tiedostan, että huominen voi tuntua raskaalle, mutta fiilis helpottuu aste asteelta viikon edetessä. Saan taas kiinni omasta rytmistäni lasten kanssa ja hommat alkavat sujua. Ei tarvitse painaa paniikkinappulaa. Otan jälleen käyttöön pelastusköyteni: musiikin ja kahvin. Suunnittelen viikonlopuille kivoja yhteisiä retkiä koko perheen kanssa. On hyvä, että on jotain mitä odottaa.

Syksy tuo mukanaan myös paljon kivoja juttuja. Saan vihdoin kaivaa kaapin kätköistä villasukat. Kahvi maistuu paremmalta. Puutarhan omenapuut tuottavat satoa. Pian on aika istuttaa syyskukkaset. Kynttilät ja lyhdyt kaivetaan esiin. Vettä sataa ja kumisaappaat ovat jälleen käytössä. Tukala kuumuus on poissa ja ilman täyttää raikkaus. Kirjoittaminen ja lukeminen houkuttaa enemmän. Syksyllä on edessä myös hääpäivä, jota on kiva pienesti juhlistaa. Arki, syksy ja pimeys. Tänä vuonna kestän kaiken paremmin. Revin ilon pienestäkin. Arvostan arkea ja otan sen ystäväkseni. Suloista sunnuntaita kaikille.



lauantai 18. elokuuta 2018

Kesän viimeiset juhlat


Meidän perheessä on ehditty vuosien saatossa viettämään jo monet pikkuisten syntymäpäivät. Meillä on toki aina otettu lasten omat toiveet ja ehdotukset isosti huomioon, mutta minä olen suuremmaksi osaksi vastannut juhlista. Rehellisesti voin myöntää, että ennen juhlat olivat juttu, jonka omin omalle vastuullinen. Halusin kaiken olevan täydellisesti kohdallaan. Toki juhlat olivat onnistuneita ja kaikki olivat iloisia ja tyytyväisiä, mutta...Eikö kuitenkin ole hauskempaa tehdä juttuja todeksi porukalla? Nykyisin syntymäpäivät ovatkin koko perheen juttu. Olen luopunut vallastani. Virnistys. Osaan tehdä enemmän tilaa lasten isälle. Saattaa olla, että kohta saan valitusta siitä, että olen jättäytynyt jo hivenen sivurooliin. Muutamassa tilanteessa olen jo oppinut iloitsemaan siitä, että minua ei aina tarvita. Mieheni leipoo mahtavia pullia, savustaa juhlapöytään sankarin toivomat muikut ja he käyvät esikoisen kanssa yhdessä ostamassa juhlapöydän kattaustarvikkeet. Onneksi toivomuslistalla on silti aina muutama äidin leipoma kakku.


Minun roolini taitaa nykyisin olla enemmän se, että selvitän, mitä sankari todella tahtoo. Juttelen ja ehdottelen eri vaihtoehtoja ja siitä sitten muodostetaan yhdessä juhlat. On kenties vähän hullua, että me vasta nyt harjoittelemme yhdessä toimimista. Luulen sen johtuvan siitä, että me pidimme mieheni kanssa pitkään kiinni vanhoista opituista rooleista. Vanhemmuuteen on aikojen saatossa tullut mukaan iso kauhallinen rentoutta ja nyt pystymme tekemään juttuja ristiin ja rastiin. Voisi sanoa, että me elämme juuri nyt hyvinkin mielenkiintoista vaihetta. Innostumme toistemme ideoista, mietimme erilaisia mahdollisuuksia ja etsimme yhteisiä kokemuksia. Elämme rikkaasti. Tämän tien varrella asuu onnellisuus ja tasapaino.


Esikoisemme syntymäpäivä osuu elokuulle ja se onkin ollut aina kiva tapa juhlistaa myös kesän päättymistä. Tällä kerralla meillä ei ollut muuta teemaa kuin hauskuus ja kaikille maistuvat herkut. Tiger tarjosi oivan valikoiman iloisia ja värikkäitä kattaustarvikkeita. Koristelimme kotia myös aikaisempien syntymäpäivien koristeilla. Seinällä loisti päivänsankarin nimi onnitteluineen ja vieressä keikkui veikeä kultainen nro. 7 ilmapallo. Juhlien ehdottomasti hauskin hetki oli valokuvien ottaminen. Saimme aikaiseksi vähintään tusinan kuvia, missä kaikki pikkuiset serkukset hulluttelivat kukin tavallaan. Aivan loistavaa!!


Menu:

Savustetut muikut
Katkarapusalaatti ja yrttipatonki
"Irtokarkkikakku"
Vadelma-suklaakakku
Kulhokakku
Marjasmoothie
Pecan roulade


keskiviikko 15. elokuuta 2018

Vielä on kesää jäljellä...


Kaupallinen yhteistyö

Syksy tuntuu aina tulevan yhdessä päivässä. Syksy ei tunnu antavan ennakkovaroitusta. Taivas pilvistyy ja keli viilenee. Pihapiirin kukkaset ovat hävittäneet loistonsa. Arki alkaa. Tällä viikolla olemme mekin monen muun perheen tavoin saatelleet matkaan ekaluokkalaista. Vajaan viikon päästä loppuu myös puolison kesäloma. Arjen uudet rytmit ja kiireet tempaisevat mukaansa. Olisi kuitenkin ihana saada säilyttää sydämessä, se mikä kesässä oli parasta.

Toki makeat mansikat, mehujäät ja saippuakuplat ovat kivoja juttuja, mutta eniten haluaisin säilyttää mielessäni sen vapauden tunteen, jonka sain kesällä kokea. Syksy pitää minut taas tiukasti paikallaan ja maailma lukuisine valoineen saa taas odottaa ja pitkään. Jaksan toivoa, että fiilikset ovat talletettu, niin huolella mieleeni, että voin silloin tällöin palata menneisiin tunnelmiin. Saada palasen vapautta täällä kotinurkissa. Omalla pihamaalla. Totuus on, että jokainen meistä tarvitsee vapautta. Sielu kaipaa ja janoaa sitä. Tänä vuonna en siis hyvästele kesää lopullisesti...


Kesä oli siitäkin ihanaa aikaa, että kevyen päivetyksen lisäksi kasvoihin tarvitsi sipaista vain hivenen aurinkopuuteria ja huulikiiltoa, sekä kaulalle ripaus hajuvettä. Korviin ihastuttavat korvakorut ja luonnollinen kesälook oli valmis. Syksyllä jatkan samalla tyylillä mahdollisimman pitkään. Kesällä opettelin myös käyttämään hellehattua, sekä aurinkolaseja ja kärsin ennätyksellisen vähän migreenistä. Koko kesän oli jotenkin todella helppoa pukeutumisen ja tyylin suhteen. Käytössäni oli pari luottovaatetta ja juurikin mainitsemani muutamat kosmetiikkatuotteet ja asusteet. Pääpaino oli menemisessä ja tekemisessä, enkä joutunut kertaakaan miettimään asupulmia. Kenties olen todellakin löytänyt vihdoin tyylin, jossa viihdyn. Eikö silloin ole kaikki kohdallaan, kun mikään ei häiritse? Olen myös viihtynyt uudessa tukassani, joka on hivenen yksinkertaisempi kuin edellinen leikkaus. Mietin vielä kasvatanko hiuksiani pidemmäksi. Toisaalta olen pitänyt lyhyestä tukasta erityisesti sen vuoksi, että korvakorut näkyvät ja isosti.

Blogin Instagram-tilillä onkin välähdellyt kauniita ja kotimaisia  Nunu:n korvakoruja. Korvakorut ovat näyttäviä, leikkisiä ja ihanan keveitä!! Täydellisiä korvakoruja viimeistelemään minun mustavalkoisen tyylini. Täältä lähtee vahva suositus. Korvakoruja voit tilata kätevästi Nunun maailma FB-sivujen kautta.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Nunun maailma

lauantai 11. elokuuta 2018

Terveiset reppureissusta


Kaupallinen yhteistyö

Kesä on mennyt erilaisten reissujen parissa. Muutamia Instagram päivityksiä lukuun ottamatta olen pysynyt poissa somesta. Tauko on tehnyt todella hyvää. Irtautuminen kotinurkilta on myös ollut tervetullutta terapiaa. Se on saanut minut tuntemaan sellaista vapautta, jota en muista kokeneeni pitkään aikaan. Kerrottavaa olisi, vaikka kuinka paljon. Aloitetaan Unkarin reissusta, joka oli mieletön kokemus. Reppureissu sopi minun tyyliini täydellisesti! Reissussa ollessani suorastaan ihmettelin, kuinka olinkaan osannut tehdä vaatteiden ja asusteiden kanssa täysin oikeat valinnat. Mitään turhaa en reissuun ottanut mukaani. Ei kaivannut normi matkalaukkua ja suurta vaatteiden määrää. Pari toimivaa settiä mukaan ja se oli siinä.

Globe Hope:n LINDA-reppu oli näppärä kaveri monessa tilanteessa. Aivan ensin on kehuttava repun kokoa. Ei liian iso, eikä liian pieni. Täydellinen. Reppuun mahtui tavaraa juuri sen verran, mitä jaksoin itse kantaa. Lentokoneessa reppu oli helppo heittää itse ylhäällä sijaitseviin säilytyslokeroihin. Meidän matkaan mahtui paljon kävelyä ja matkustusta myös busseissa ja metroissa. Olimme lähes koko reissun liikkeessä. Hotellilla purin matkatavarat repusta pois ja täytin repun uudestaan päiväreissuissa tarvittavilla tavaroilla. Reppu keikkui selässäni koko päivän. Parasta oli, että kädet jäivät täysin vapaaksi. Metroissa ja junissa olisikin ollut lähes mahdotonta pysyä liikenteessä pystyssä, jos olisi joutunut pitelemään kädessä vielä erilllistä kassia. Julkiset kulkuvälineet olivat myös aamusta iltaan aina täynnä ihmisiä. Repun ollessa selässä oma henkilökohtainen tila bussin käytävällä lisääntyi edes hivenen, mikä oli vallitsevan kuumuuden keskellä loistava juttu.


Kuvasin matkalla vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Itselläni oli olo, että en halunnut menettää matkasta hetkeäkään. Halusin vain olla, nähdä ja kokea. Tallentaa mieleni sopukoihin matkan nostattamat fiilikset ihan sellaisenaan. Valokuvatessa ympäristöä usein tarkkailee ulkopuolisena. Etsii oikeita kuvakulmia. Minä halusin olla enemmän osa kaikkea. En halunnut seisoa ulkoreunalla. Reissuun mahtui monta pientä hetkeä. Hotellimme edustalla oli pieni kukkakoju, joka oli auki päivittäin. Sisällä kojussa istuivat kaksi vanhusta vierekkäin. Mummoja pappa. Pieni kukkakoju oli kaunis väriläiskä keskellä kivistä kaupunkia. Muistan ajatelleeni, kuinka minäkin haluaisin istua vanhana vieretysten oman mieheni kanssa. Yhteiset muistot mielessä. Sydämessä lämpö ja kiitollisuus pitkästä yhteisestä taipaleesta. Ja toki oli aivan mieletöntä kävellä pitkä matka Hungaroring:lle ja nähdä F1 sirkus livenä kolmena perättäisenä päivänä. Kokea tunnelman tiivistyminen kohti kisapäivää. Istua katsomossa ja olla osa isoa aaltoa. On hienoa, että voi yhdessä oman kumppanin kanssa jakaa yhteisen mielenkiinnon kohteen. Yhteinen harrastus rikastuttaa suhdetta ja antaa tarvittavaa lisäpotkua.


Yhteistyössä Always somewhere else ja Globe Hope

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Kohti yhteistä elämystä



Kaupallinen yhteistyö

Muutamaan otteeseen olenkin ehtinyt blogissa mainita tulevan Unkarin reissun. Torstaina lähdemme vihdoin mieheni kanssa matkaan vuoden odotuksen jälkeen. Vuoden varrella on tullut useaankin kertaan fiiliksiä, että matka ei koita ikinä. Vielä nytkin tavaroita pakatessani olen vähän epäuskoinen. Olemmeko todella lähdössä reissuun aivan kahdestaan? Edellisen kerran olemme olleet kahdestaan matkalla reilut kahdeksan vuotta sitten. Unkari valikoitui kohdemaaksi arvatenkin siksi, että matkaamme F1 osakilpailuun. Harva tietää, että olen seurannut formuloita uskollisesti 90-luvulta lähtien. Reissu on monella tapaa merkityksellinen. Näen ensimmäistä kertaa livenä F1 sirkuksen ja on varsin upeaa päästä kannustamaan oman kotikylän poikaa. Lisäarvoa kaikelle toki antaa myös se, että pääsen jakamaan kokemuksen oman puolisoni kanssa. Ohjelma reissussa tulee olemaan aika tiukka, sillä seuraamme harjoituksia, aika-ajoja ja itse kilpailua radalla.


Matkalle otamme mukaan vain sen, minkä saamme käsimatkatavaroihin mahtumaan. Sainkin yhteistyön merkeissä reissulle mukaan aivan ideaalin kokoisen Globe Hope:n  LINDA-repun, joka on valmistettu Ruotsin armeijan laivastosäkistä. Minulla ei ole ikinä ongelmia pakkaamisen suhteen. Mieheni pakkaa jokaiseen yhteiseen reissuun aina triplasti enemmän vaatteita mukaan kuin minä. Koen oikeastaan melkoisen helpottavana seikkana sen, että otan mukaani vain sen, minkä saan reppuuni mahtumaan. Yksi vaatekerta kulkee kätevästi päällä ja loput repussa. Sää tulee olemaan Unkarissa yhtä helteinen kuin kotimaassakin. Pakkaan mukaan ohuita ja kevyitä vaatteita. Aurinkolasit ja hellehattu ovat reissussa aivan pakolliset.



Uusi reppu on varmasti pitkäikäinen kumppani. Uskon, että taitamme yhdessä vielä monta reissua. Olen jo kotosalla ehtinyt testata reppua selkään ja se on minulle juuri oikean kokoinen. Reppu on myös kannettaessa erittäin miellyttävän tuntuinen. Vetoketjut ovat tukevia ja repusta löytyy monta kätevää taskua. Laadukasta työtä!! Iso plussa myös siitä, että reppu istuu aivan täydellisesti tyyliini.

GLOBE HOPE:

Since 2003
Valmistaa uniikkeja ja yksilöllisiä ekotuotteita
mm. vaatteita, laukkuja ja asusteita 
Tuotteet valmistetaan kierrätys- ja ylijäämämateriaalista
Lähituotantona
Tuotteet ovat uniikkeja, kestäviä ja pitkäikäisiä


Aivan pelkkää ihanuutta ei reissuun lähteminen ole. Tänään olen jo salaa itkenyt ensimmäiset itkuni. Lapsia tulee mieletön ikävä. Olen aina ollut vähän huono lähtemään pois kotoa. Tähän vuoteen mahtuu pari reissua. Pakotan itseni pois kotoa. Tiedän sen olevan ainut keino päästä hetkeksi omien ajatusteni pariin. Tiedän, että reissu tekee minulle hyvää, vaikka lähteminen onkin vaikeaa.

Yhteistyössä Always somewhere else ja GLOBE HOPE

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Hienostunut ja moderni Kaverini


Kaupallinen yhteistyö

Meidän talon keittiö on ollut postausten keskiössä nyt pienen tovin. Muutosta on tapahtunut ja vielä on paljon uusia suunnitelmia muhimassa. Keittiö on aina ollut yhdistelmä modernia ja mummolaa. Tyylillisesti pidättäydyn edelleen samassa sekamelskassa, mutta keittiön värejä olen pyrkinyt karsimaan. Samalla aikamoinen määrä pikkutavaraa on saanut lähtöpassit keittiöntasolta ja tilalle olen asetellut muutamia harkittuja juttuja. Keittiömme seinät ovat yhä keltaiset, mutta vanha heleän vihreä muuri sai juhannuksena harmaan värityksen. Samalla maalasin myös yhden keittiön yläkaapeista mustaksi. Nämä kaksi juttua tekivät keittiöstä hivenen rauhallisemman ja aikuismaisen. Tällä erää en ajatellut koskea keittiön seiniin. Keltainen saa säilyä ainakin toistaiseksi. Myöhään syksyllä ja talvisin keltainen keittiö on aivan ihana. Seinät säteilevät auringon tavoin. Keittiö on lämmin ja kutsuva.

Mitä vielä olisi luvassa? Ajattelin vaihtaa kotona muutaman kalusteen paikkaa ja tehostaa säilytystä. Keittiöön on tulossa lisää harmaata hyllyn ja ilmoitustaulun avulla. Ajattelin myös laittaa kauniita astioita enemmän esille ja lisätä viherkasveja. Keittiönpöydän tuunaaminen pyörii myös mielessä. Keittiön pieniä muutoksia pääsee tietysti seuraamaan täällä blogissa. Palatakseni takaisin pieniin harkittuihin juttuihin. Muotoilija Essi Peltoniemi Keski-Pohjanmaalta suunnittelee ihastuttavia julisteita, postikortteja, riipuksia, tarjottimia ja leikkuualustoja. Kaverini Designs saattaa olla sinulle jo tuttu. Suomalaisista materiaaleista valmistetut tuotteet vilahtelevat ahkerasti Instagramin kuvavirrassa. Meille kotiutui hetki sitten kaunis ja herkkä Kota- leikkuualusta. 


Keittiön ilmeen muutos etenee kenties hieman hitaasti, mutta etenee silti. Minulle itselleni on iso juttu, että voin keskittyä hektisen pikkulapsiarjen keskellä myös omiin projekteihini. Saatuani jotakin lähemmäs maalia tunnen sisäistä riemua. Huonona päivänä käyn mielessäni lävitse listaa kaikesta siitä, mitä olen saanut kotona aikaan ja se auttaa jaksamaan.


Kaverini Kota- leikkuualusta:
Valmistettu kotimaisesta koivuvanerista Suomessa.
Pinta on kestävä ja
siinä on ympäristöystävällinen melamiinipohjainen pinta

Kota- leikkuualusta -20% alennuksella 23.7-30.7.2018

Yhteistyössä Always somewhere else ja Kaverini Designs

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Musta keskiviikko


Keskiviikkona ylitseni vyöryi unettomien öiden aalto. Lapset päättivät yhteistuumin herätä ennen aamuseitsemää. Kaikkia kiukutti. Esikoisen mielestä aamupala oli jälleen kerran ihan vääränlaista. Seuraavaksi vuorossa oli tuttu taistelu lastenohjelmista. Esikoisen ja Pikku Herran suosikit menevät eri kanavilla. Koko päivän aikana ei tuntunut löytyvän yhtään leikkiä, joka olisi kaksikolta sujunut. Tappelua ja nahistelua riitti olimme sitten sisällä talossa tai pihamaalla. Koko päivä tuntui täyttyvän kaatuneista maitolaseista. Jääkaapissa tuntui olevan vain ainaista nakkia. Miehelläkin menisi töissä vähän myöhempään. Kaikki oli jotenkin pielessä. Päivään ei löytynyt rytmiä. Osansa kaikessa oli myös rankoilla helteillä.

Yhden päivän ajan matelin pohjamudissa. Kaikki tuntui puurolle ja totaalisen painostavalle. Mielessäni kuvittelin pitkässä ketjussa jatkuvat ruuhkavuodet. Vinkki: ajatusta ei pitäisi koskaan päästää karkaamaan, niin pitkälle. Väistämättä edessä on ahdistus, vaikka omaa arkea normaalisti rakastaisikin. Ja toki rakastankin. Keskiviikkona oma riittämättömyyden tunne nosti taas päätänsä. Ajattelin kuinka en ole sellainen äiti, jollainen haluaisin olla. Väsymys näkyy liikaa toiminnassani. Haluaisin näyttää lapsilleni sen hauskan ja keveän puoleni. Lapseni tuskin sanoisivat minua seikkailijaksi, vaikka juuri sellainen olen sisimmältäni. Haluaisin jaksaa lukea jokainen ilta kymmenen iltasatua ja todella pysähtyä juttelemaan lasten kanssa. Haluaisin olla kiinnostunut heidän asioistaan, enkä hukkua pykkivuoren alle.

Torstaina taas olo oli kevyempi. Aurinko jaksoi paistaa ja leikimme lähes koko päivän pihamaalla suihkupulloilla. Söimme kirsikoita puista ja muutama vadelmakin oli jo kypsynyt pensaissa. Pikku Tähti viihtyi kärryssä tai vieressäni pihakeinuissa. Tummat pilvet kaikoavat onneksi nopeasti. Henki kulki taas keuhkoissa ja painava tunne oli poissa. Väsymyksen pauloissa tunteet ovat kuin terävä miekka. Puoliksi nukutun yön jälkeen herää taas uuteen aamuun virkeämpänä. Onhan puolikas yö paljon parempi kuin kokonainen valvottu yö. Turhautumisen ja ahdistuksen tilalla on taas kiitollisuutta.

Pikkuisesti myös ajattelen, että ei minulla ole lupaa valittaa. Enää muutama päivä ja pääsemme reissuun puolisoni kanssa. Vuosi täynnä odotusta on vihdoin täyttymässä. Usein taitaa olla niin, että pitkä odotus purkautuu juuri ennen viimeistä määrähetkeä. Onhan meillä ollut tietynlaiset ruuhkavuosien paineet hartioillamme ja siihen pääälle vielä monta muutakin juttua. Kenties sitä saakin vähän väsähtää loppumetreillä. Reppureissumme on toki melkoisen ohjelmoitu, mutaa siltikin aivan meidän omaa aikaa. Onkin aikamoisen mielenkiintoista nähdä, kuinka osaamme puolisoni kanssa kohdata reissulla. Parisuhde on jäänyt kaiken muun jalkoihin ja nyt pitäisi kuroa kiinni tuota etäisyyttä. Unkarin jälkeen on jäljellä vielä kolme viikkoa yhteistä perheaikaa. Tehdään retkiä, juhlitaan esikoisen syntymäpäiviä ja nautitaan toistemme seurasta. Opetellaan yhdessä viikko uutta arkea esikoisen kanssa, joka aloittaa koulutiensä. Paras on vielä edessä.

torstai 19. heinäkuuta 2018

Kesäpäivä Porvoossa


Vietimme viime lauantaina aurinkoisen päivän Porvoossa. Sää oli lähes tukala, mutta oli ihana päästä hetkeksi pois kotikadulta. Porvoo on minulle entuudestaan tuttu paikka, mutta vielä löytyy paljon tuntemattomia pieniä kujia. Kaupunki tarjoaa runsaasti erilaisia kuvauskohteita. Tällä reissulla en ehtinyt paljoa kuvaamiseen keskittyä, mutta sain silti räiskittyä kauniita räpsyjä. Todella inspiroiva ympäristö. Katuja kävellessäni ajattelen aina, kuinka onnekkaita ovat ihmiset, jotka saavat asustaa kauniissa ja uniikissa ympäristössä. Ulkomailla on tietysti myös aivan upeita kohteita, mutta kyllä nämä meidän kotimaankin kohteet ovat melkoisia kaunottaria.



Vanhassa kaupungissa on paljon tunnelmallisia kahviloita ja pikkuisia putiikkeja. Hieman harmillista, että kaikkialle ei pääse lastenrattailla. Jouduimme jakautumaan välillä kahteen porukkaan. Pikku Herran kanssa kävimme tietysti ostamassa miekan lelukaupasta ja Pikku Tähdelle löytyi samasta paikasta kiva kärpässieni kokoelmien jatkoksi. Koko joukko herkutteli jäätelöannoksilla. Aika kului todella nopeasti ihastellessa vanhoja rakennuksia ja kauniita kukkaistutuksia. Lähes jokaisen putiikin tai kahvilan ulkopuolella oli kaunis pieni asetelma kukista ja rustiikkisista huonekaluista. Kerrassaan kaunista ja samalla yksinkertaista ja helppoa toteuttaa missä tahansa.




Reissusta jäi mieleen erityisesti mukava seura, keppihevoset ja muut käsityöt, sekä yleinen tunnelma. Porvoo on paikka, jossa helposti viriää keskustelu ihan tuntemattomankin kanssa. Ihmiset ovat lomalla ja hyvällä tuulella. Itse jäin haaveilemaan rauhallisesta reissusta aikuisten kesken. Mieleni teksisi kurkistaa jokaiseen pikkuiseen putiikkiin ja tutustua kaupungin kehuttuihin kirpputoreihin. Pienet matkalaiset väsähtivät reissussa ymmärrettävästi melkoisen nopeasti. Ja toki meillä matkataan aina lasten ehdoilla. Hei, hei Porvoo. Kunnes taas kohdataan.