torstai 25. tammikuuta 2018

Breikin jälkeen hullumpi arki?


Jälleen kerran olen pohtinut kannattaako omasta oravanpyörästä hypähtää hetkeksikään pois. Olimme pitkästä aikaa mieheni kanssa pienellä vuorokauden pituisella breikillä omasta arjestamme. Yhdessä oli toki kivaa ja kahdenkeskinen aika on arvokasta, mutta... Arjen jälleen koittaessa oma elämä tuntuu hivenen ahdistavalta. Hetkellistä vapautta seuraa taas tuttu rankka rytmi. Tahdin rankkuuden tuntee aivan eri tavalla, kun kelkasta on hypännyt hetkeksi pois. Ja kuinka vaikea onkaan taas päästä tilanteen tasalle. Saavutta omassa arjessa tarvittava nopeus. Mieliala laahaa myös jäljessä. Arjen zemppihenki loistaa poissaolollaan. Jäljellä on ihmettely. Tätäkö elämäni on? Ja semmoistahan se on ollut jo viimeiset kolme vuotta. Stressitason ja sietokyvyn ainaista nostamista. Mukavuusalue on paikka, jossa ei enää koskaan käy edes kääntymässä. Täydellistä itsensä unohtamista.

Ankeuttaja iskee jo kotimatkalla. Vapauden menettäminen tuntuu ihan fyysisenä kipuna. Toki ajatuksen terävin kärki kuluu onneksi pois nopeasti. Silti tiistaina pahimman aamukiireen kaikottua kyyneleet hieman pyrkivät silmänurkkiin. Sitä tajuaa tarvitsevansa elämäänsä jotakin sellaista, mitä siinä ei vain ole. Kotiäidille ei aina suoda kiireen keskellä edes perus ihmisoikeuksia. Toki on asioita, jotka ovat kiinni myös omasta ajatusmaailmasta, mutta aika on vihollinen. Vuorokauteen ei saa mahdutettua enempää tunteja. Päivän päättyessä aika on juostu loppuun. Se on joskus lohdutonkin tosiasia.

Hetkessä eläminen. Hyvässä ja pahassa. Kun pitäsi juosta eikä kävellä. Pitäisi tehdä eikä miettiä. Enimmälti se onneksi tarkoittaa vauvan hymyistä nauttimista, esikoisen uusien taitojen ihastelua ja yhdessä puhumista ja nauramista. Läsnäoloa. Silti mietin kuitenkin, miten olisi mahdollista kotioloissa saavuttaa sellainen fiilis, että olisi välillä breikillä ja pienesti omassa rauhassa. Illalla suihkuunkin ehtiminen on vähän niin ja näin. Tämä on asia, joka pitää jotenkin ratkaista. Aikaa ei saa lisää, mutta jotakin varmasti voi tehdä. Aina voi tehdä jotakin..sen olen oppinut.

3 kommenttia:

  1. Moikka! Löysin sattumalta tämän blogisi ja tuli heti tosi hyvä vaikutelma :) Ja tämä teksti, olisin voinut itse kirjoittaa ajatuksistani juuri näin pari vuotta sitten. Olin silloin kotiäitinä 2v. ja 4v. poikien kanssa ja mieliala laahasi välillä aika syvissä vesissä. Juuri tuo elämän oravanpyörä ahdisti. Ajattelin usein, että juuri meillä on tosi hankalat lapset ja heti perään tunsin hirveää syyllisyyttä niistä ajatuksista. Hetkelliset irtiotot arjesta aiheuttivat juuri tuonlaista ahdistusta kuin kuvailet. Nyt kun katson taaksepäin huomaan, että elämä on oikeastaan paljon helpompaa tällä hetkellä. Vaikka olenkin työelämässä ja pojat päivähoidossa ja arki edelleenkin melko tiukassa aikataulussa. Kummasti se lasten kasvaminen kuitenkin vaikuttaa kaikkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys Elviira. Kaunis kiitos sinulle aivan ihanasta palautteesta ja omien muistojesi kertomisesta. Meilläkin alkaa vuoden päästä uusi arki, kun palaan työelämään ja olen aika kauhuissani. Siitä varmasti kirjoittelenkin ja isosti tänne blogiin tulevaisuudessa. Pitäisi aina suhtautua uusiin juttuihin innolla ja uteliaasti. Tämä kotiäiti arki on vain pyörinyt minulla, niin pitkään, että kaikki uusi pelottaa. On totta, että asiat helpottuvat, kun lapset kasvavat. Sen olen huomannut jo esikoisen kohdalla, kun äitiä ei tarvita jokaiseen asiaan. Esikoinen on ollut tosi reipas muuttuneen arkensa keskellä, joten minäkin keräilen rohkeutta vielä edessä olevat kuukaudet ja hyppään sitten rohkeasti kohti tuntematonta. Ihania talvipäiviä sinulle!!!!

      Poista
  2. Kiitos ja ihanaa talven jatkoa sulle myös! Joo, kyllähän ne kaikki muutokset jännittää ja stressaa etukäteen ja sitä pelkää, että kaikki menee vaan hullummaksi. Mutta joskus voi käydä toistekin päin :) Mulla on itsellä tietysti se onnellinen tilanne, että työaika on säännöllinen 8-16, työ itsessään ei ole stressaavaa eikä fyysisesti raskasta. Kokemusta on toisenlaisestakin työstä ja tiedän, että työoloilla on iso merkitys jaksamiseen myös kotona. Tsemppiä viimeiseen kotiäitivuoteen!

    VastaaPoista