sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Älä huuda minulle aamuisin

 

Minun on vaikeaa kirjoittaa blogiin mitään negatiivista. Olen aina ajatellut blogini paikaksi, jossa saan tarjota teille seuraajilleni pienen tauon arjesta iloisten asioiden äärellä. Lapsiperhe realismia toki olen aika ajoin tarjoillut. Tämäkin postaus on varmasti enemmän tuota jälkimmäistä. Pyydän silti jo etukäteen anteeksi, jos joku teistä kokee postauksen negatiiviseksi kirjoitteluksi, jonka lukeminen vie voimia. Toivoin kuitenkin, että joku jossakin tuntisi olonsa hetken vähemmän yksinäiseksi, jos pieni kirjoitukseni kuulostaa tutulle. Samalla totean myös, että minä saan aamuisin todella usein apua isovanhemmilta, jotka kuljettavat esikoisen eskariin. Monen äidin aamut ovat paljon rankempia. Iso hali kaikille heille!

En ole aamuihminen. En ole koskaan ollutkaan (haukotus). Minulta kestää todella pitkään herätä. Olen kyllä valvella ja jalkeilla, mutta muuten käyn hitailla. Eskari aamut ovat minulle haasteellisia. Heti aamusta pitää olla todella tehokas. Usein kaikki kolme lasta heräävät samaan aikaan ja silloin saan todella juosta. Esikoinen on lähes joka aamu todella huonolla tuulella. Yritän herättää hänet ihan viimeisellä minuutilla, että hän saisi nukkua mahdollisimman myöhään. Aamupala on valmiina pöydässä ja vaattteet valmiiksi katsottuna. Esikoinen ei halua nousta sängystä. Ei halua lähteä eskariin, jossa kuitenkin viihtyy. Jokainen aamu  on taistelua. Äidin vikaa on aikainen herätys ja äitiin se kiukku myös puretaan. Olen usein tuskin nukkunut edellisenä yönä. Syötän yöllä perheen kuopusta ja keskimmäinen Pikku Herra on myös levoton nukkuja. Yöni ovat parhaimmillaankin repaleisia.

Jo edellisenä iltana pelkään millainen aamu on tulossa. Onko aamupala vääränlaista, saako hiuksia laittaa letille, ehditäänkö ajoissa...kestääkö oma kärsivällisyys ja hermo. Minulle huudetaan ja lopulta minäkin ärjäisen. Olisi hienoa pysyä tyynenä ja parin paremmin nukutun yön jälkeen, se usein onnistuukin. Aamuisin isovanhemmat auttavat eskariin viemisen kanssa eli pääsen helpolla. Omalla vientivuorollani tappelen pahimmassa tapauksessa esikoisen kanssa koko matkan eskariin. Neiti Pippuri vaihtaa kävelysuuntaa, istuu hangessa tai jättäytyy jälkeen. En tiedä onko oma fiilis aamuisin enemmän syvää epätoivoa vai kiukkua. Välillä tuntuu, että en vain saa aamuja sujumaan, vaikka kuinka haluaisin. Keskimmäinen on aamuisin myös todella herkällä päällä ja tarvitsisi syliä ja mehua, sekä juuri oikean aamuohjelman. Perheen Pikku Tähti on aina iloisen tyytyväinen, mutta aamuisin tietysti perushoidolla on kiire. Siinä sitä sitten on kaiken keskellä aamusta aamuun yksin.

Vaikeuksien keskellä tunnen aina oloni yksinäiseksi. Ei ole ketään, joka olisi tueksi tai jakaisi taakan. Perheen isä on työpaikallaan yli sadan kilometrin päässä. Keskimmäinen elää parhaillaan myös pahinta uhmaansa. Välillä tuntuu, että koko päivä on pelkkää lasten huutoa. Joskus huudon keskellä päivittäisten askareiden suorittaminen tuntuu lähes mahdottomalle. Ajatus ei suostu kulkemaan.
Ei elämäni ole pelkästään synkkää, mutta haastavaa se juuri nyt on. Monesti olen äärirajoilla ja selviän tilanteista huonosti. Helpotusta tai ulospääsyä ei kotiäidillä ole. Tämä on minun elämääni ja arkeani. Olen itse valinnut oman osani. Onneksi välillä on myös hauskaa tai lapset löytävät mielekästä tekemistä. Synkkyydestä pitää kuitenkin uskaltaa puhua. Ei tarvitse liioitella. Todellisuus on ihan tarpeeksi karua. Eniten säälittää talon pikkuinen vauva. Iloinen ja tyytyväinen tyttö, joka jää kaiken melun jalkoihin. Välillä tekisi mieli ottaa vauva syliin ja vain juosta pois. Perheen isälle pitäisi sanoa, että tiedän että olet väsynyt ja teet pitkää päivää, mutta sinun tulee tehdä vieläkin enemmän kuin mitä teet. Kuulostaa todella reilulle ja kohtuulliselle, mutta toisaalta minunkin työvuoroni  kestää 24 h? Juuri nyt olisi aivan ihana lahja, jos kukaan ei huutaisi minulle heti aamusta.

4 kommenttia:

  1. Voimia arkiaamuihinne ♡

    Minä en aamuisin jaksaisi sitä, että heti pitää aloittaa se passaaminen ja vääntäminen perusasioista, vaikka tiedän, että lapset tarvitsevat apua ja koettelevat rajojaan, mutta silti...

    Pitkään sain arkiaamuisin nauttia aamukahvin ja -puuron rauhassa ja vasta niiden jälkeen herättelin pojat. Nyt lisääntyneen valon myötä pienempi pojista herää melkein samaan aikaan mun kanssa, joten se päivä pitäisi lähteä käyntiin heti 100 prosenttisesti ja ei ole kyllä mun juttu yhtään :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että joku sanoo ääneen näitä asioita!!! YES. Kiitos. Näin vauvan kanssa valvotun yön jälkeen ei taas oikein huumori riitä, kun aamupala on vääränlaista. Miksi mansikkarahka ei kelpaa? Kalkkunaleike on yök..arg. Ihanaa viikkoa.

      Poista
    2. Toivottavasti huominen aamu on parempi ♡

      Poista
    3. Tässä onkin nyt hauskuutta riittänyt myös aamuisin. Ensimmäistä kertaa olemme koko perhe olleet todella kipeitä. Nyt onneksi alkaa olla olo hieman kohentunut. Huh, huh. Hyvää viikonloppua sinulle.

      Poista