tiistai 15. toukokuuta 2018

Ne pienet jutut


Elämässä tapahtuu, mutta arki on päivästä toiseen aika samanlaista. Olen viihtynyt kotona kohtalaisen pitkään ja oikeastaan vasta nyt on tullut levottomia fiiliksiä siitä, että tuolla jossain on kenties olemassa muutakin elämää. Pienet jutut ovat nousseet kotiäiti-vuosina suureen arvoon. Kenties sitä ei koskaan olisikaan kiinnittänyt asioihin samalla tavalla huomiota, jos oman elämän palikat olisivat pysyneet muuttumattomina. Toivottavasti saan pitää tämän katsontakannan asioihin myös silloin, kun työelämä taas kutsuu minua.

Mistä iloitsen juuri nyt? Pihapiiri on herännyt pitkän talven jälkeen eloon. Perhoset liitelevät ja jokaisessa linnunpöntössä on asukkaita. Pihalla on ollut nyt runsaasti tekemistä ja puuhaa. Nautin jokaisesta kahvikupillisesta, jonka saan juoda. Kahvista on tullut minulle arjessa lohduttava ystävä, jota ilman en pärjäisi. Rakastan nykyisin katsoa tabletista sarjoja ja dokumentteja kaikkien muiden jo nukkuessa. Musiikki on myös palannut elämääni ja näyttelee siinä isoa roolia. Musiikki vie minut minne haluan. Erilaiset fiilikset ja muistot nousevat pintaan. Musiikkimuistojen kautta tavoitan sen vanhan itseni, joka varmasti löytyy vielä pinnan alta. Uusi huulipuna tai kynsilakka piristää myös kummasti. Pikkuisen remonttiaallon eteneminen ilahduttaa. Valittamisen sijasta olen todellakin itse ruvennut remontoimaan taloamme. Toivon, että perheen esikoinen ajattelisi äitiään katsoessaan, että tosiaan me naiset voidaan tehdä ihan mitä me itse halutaan. Remonttia voi tosiaan tehdä omalla tyylillään. En minä vedä ylleni remonttihaalaria. Virnistys. Lakkaan varpaankynnet iloisen väriseksi ja laitan huulipunaa huuliin ja kivat Aamuhetki-korvakorut roikkumaan korviini ja annan pensselin heilua.


Iloitsen myös heinäkuussa koittavasta meidän mittakaavalla isosta lomasta oman puolisoni kanssa. Olen jo kohta puolivuotta asiaa fiilistellyt mielessäni ja kuvitellut meidät kävelemässä katuja yhdessä. Kuvitellut meidät oikeasti puhumassa keskenämme kaikesta, mikä mieltä on askarruttanut näiden kiireisten kuukausien aikana. Enää vajaat kaksi kuukautta ja me pakataan laukut ja lähdetään. Jännittävää. Toki samalla jo hieman ahdistelen eroa lapsista, mutta tiedän, että breikki tulee meille tarpeeseen. Reissusta palaa kotiin isä ja äiti, joiden asiat ovat paremmin reilassa. Arki on seesteisempää, kun saadaan rauhassa puhua kaikki aikuisten jutut, rentoutua ja pitää hauskaa. Kaikki varmasti tietävät miten paljon pikkulapsiarki vie mennessään. On tärkeää pitää kiinni omasta kumppanistaan ja niistä kymmenistä pikkuisista jutuista, jotka tekevät arjesta hitusen parempaa.


PS: Jos rakastat erilaisia koruja ja satuit ihastumaan savutammisiin korvakoruihin, niin  koodilla KAHVITELLAAN10 saat 10% alennuksen koko tilauksestasi vuoden loppuun asti. Käy ihmeessä vilkaisemassa laaja koruvalikoima Samaskorun sivuilta.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Samaskoru.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti