sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Sun tyyli, mun tyyli...


Yhteistyössä: Instrumentarium

IBA2018 gaalassa pääsin tutustumaan tämän kesän kuumaan aurinkolasimuotiin. Sovittelinkin ihan huolella ja ennakkoluulottomasti monenlaisia tyylejä Instrumentariumin pisteellä. Valikoima oli todella laaja. Ihanaa, että nykyisin jokainen voi näyttää kaikessa suhteessa täysin omalle itselleen. Harvoin enää tarvitsee mukautua tiettyihin trendeihin ehdoitta. Poissa ovat ne ajat, jolloin kaupasta todellakin sai ostaa vain sitä, mikä kulloinkin oli in. Minua itseäni on aina kiehtonut vanha Hollywood tyyli. Mieleeni nousee heti mustavalkoiset valokuvat elokuvatähdistä. Vahva ehostus, pitkät kutrit, intensiivinen tunnelma, turkikset (joita en todellakaan kannata) ja tummat aurinkolasit, joiden taakse voi piiloutua. Olla läsnä ja samalla etäällä. Tummia aurinkolaseja ei voi olla miettimättä myöskään ilman, että mieleen nousee tyylillisesti nainen ylitse muiden eli Jacqueline Kennedy Onassis. Aurinkolaseissa on ihaltavasti säilynyt myös vanha henki, vaikka uutuuksiakin on aina saatavilla. Omat aurinkolasini muistuttavat vanhoista hyvistä ajoista. Mustat ja paksu kehyksiset Ray Banit ovat kulkeneet kanssani jo useamman kesän.


Kuva: Jere Viinikainen

Aurinkolaseilla on toki lupa myös leikitellä ja se onnistuu nyt paremmin kuin koskaan. Itsekin intouduin kokeilemaan hieman kissamaisia aurinkolaseja. Ennen oltiin ehkä tarkempia siinä, että lasit olivat juuri oikean tyyliset ja kokoiset, sekä sopivat kantajansa kasvoille. Nyt on todellakin lupa hullutella ja tehdä valintoja myös toisenlaiselta pohjalta. Usein omistamme myös monet parit aurinko/silmälaseja niiden entisten yksien sijaan ja tyyliä vaihdetaan lennosta. Se on jollakin tavalla aivan parasta. Millainen päivä tänään on? Mikä on fiilis? Terassit kutsuvat ja voi leikkiä puolivallatonta ja katsoa mihin tie vie. Tai kenties tukea aurinkolaseilla hivenen salamyhkäistä ilmettä. Minun tapauksessani aurinkolaseilla saa kätevästi piilotettua kotiäidin silmäpussit. Tummat lasit ja punainen huulipuna on mahtava yhdistelmä.


Aurinkolasit eivät tietysti ole vain osa, jolla rakennetaan onnistunut ja särmikäs tyyli. Ei unohdeta UV-säteilyä. Muistetaan pitää hyvää huolta itsestämme ja varsinkin perheen pienimmistä. Kesäsin monen tie vie mökille veden ääreen tai peräti veneilemään. On hyvä muistaa, että varsinkin veden äärellä säteily on voimakkaampaa. Verkkokalvojen rappeutuminen ei houkuta. Näytä siis hyvälle ja suojaa silmäsi! Halppis aurinkolasit voivat tuntua menossa huolettomille, mutta saattavat olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Tässä kohden kehoitan sijoittamaan laatuun ja turvallisuuteen. Aurinkoisia kesäpäiviä teille kaikille!!

I am a woman above everything else.
-Jacqueline Kennedy Onassis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti