sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Syksyisiä mietteitä


Syksy sateineen ja myrskyineen on saapunut. Viikko sitten tuli tehtyä pihamaalla ensimmäiset viralliset syyspuuhat. Haravat heiluivat rivakasti, kun siistimme pihaa myrskyn jäljiltä. Viimeiset omenat saivat myös kyytiä. Meidän aika isoa pihapiiriä reunustavat lehtipuut ja syksyisin saammekin paiskoa hommia ihan tosissaan. On jotenkin haikeaa pakkailla pihakalusteet pois. Muistutan aina itselleni, että saan tilalle lyhtyjä, callunoita ja valosarjoja. Varsinkin pihakeinun talviteloille laittaminen on minusta tuskallista. Usein venytänkin kesäkautta mahdollisimman pitkälle. Pihakeinussa jotenkin kulminoituu lapsuuteni parhaat muistot mummon ja papan luona vietetyistä kesäpäivistä. Keinu on meilläkin ahkerassa käytössä ja siinä on vietytty monta kivaa hetkeä yhdessä lasten kanssa saippuakuplia puhallellen, kirjoja lukien ja jäätelötötteröitä syöden.

Toivon kovasti, että ehdin vielä istuttaa esikoisen omaan kukkapenkkiin kukkasipulit. Pieni kiva yllätys tulevalle keväälle odottamaan perheen kukkakeijua. Meidän pihapiirissä viihtyvät linnut ja olemme jo saaneetkin ihailla parvia, jotka pysähtyvät pihassamme aina syksyisin. Kohta pääsemme taas lasten kanssa ruokkimaan pikkuisia ystäviämme. Lintujen päivittäiset vierailut ovat perheen pienille iso juttu. Viikonloppuna kävimme perheen kanssa pienellä metsäretkellä ihmettelemässä kauniita kärpässieniä, keräämässä kiviä, kiipeilemässä ja piirtelemässä tikulla hiekkaan. Ihmettelimme isoja muurahaiskekoja, jotka ovat hiljentyneet jo talviunille. Juttelimme jääkaudesta ja harjujen muodostumisesta.


Rakastan syksyn tuoksua. Kotinurkillani tuoksuvat voimakkaasti männyn neulaset. Tuoksu on tuttu jo lapsuudesta. Sekaan sekoittuu palavan puun tuoksu, kun korttelin rintamamiestaloissa sytytetään takat antamaan lämpöä ja tunnelmaa illan hämärtyessä. Huomaan usein miettiväni kotikatuni taloja, joista suurin osa on rakennettu heti sodan jälkeen. Kuinka ihmiset rakensivat elämäänsä ja perustivat perheitä. Uskoivat tulevaan, mutta kenties myös varautuivat vaikeuksiin. Kuinka talot pysyvät paikoillaan ja ihmiset vaihtuvat. Millainen perhe on mahtanut aikoinaan rakentaa meidän nykyisen kodin. Millaiset ihmiset ovat tehneet harjulla kulkevat kinttupolut.

Itse toivoin vain, että meidän katon alla asuisi onnellinen perhe. Kaikkea hienoa ei tarvitse olla ja vähempikin riittää. Toivoisin, että meidän talossa raikuisi nauru ja olisi tilaa oppia erheistä ja rohkeutta yrittää uudelleen. Toivoisin, että meidän ei tarvitisi olla millään mittapuulla täydellisiä tai hyviä, että se mitä me olemme olisi juuri hyvä. Toivoisin, että meidän kodissa ei jätettäisi ketään yksin pienen tai suuren murheen kanssa. Toivoisin, että koskaan ei olisi liian kiire aidosti kuunnella ja olla läsnä. Toivon tavallista elämää ja rauhaa.

#slowmorning - Vuoden paras päivä


Kaupallinen yhteistyö Otava

Syksy tiivistää otettaan ja pimeys hiipii nurkkiin. Nyt on juuri oikea aika herkistyä ja pysähtyä kuuntelemaan oman mielen liikkeitä. On aika olla itselleen lempeä ja ymmärtäväinen. Matkalle voi ottaa tueksi Katri Syvärisen uuden kirjan Vuoden Paras Päivä, joka auttaa pienin askelin avamaan kiireen ja elämän hektisyyden aikaansaamia solmuja. Kirja kuljettaa lukijaansa lempeästi eteenpäin. Kaikki pysyvät varmasti mukana. Äitiaivoni eivät menneet kertaakaan solmuun, vaikka keskittyminen on välillä repaleista. Huomasin odottavani innolla, koska saisin taas jatkaa kirjaa eteenpäin. Kirja sisältää runsaasti erilaisia tehtäviä. Itselleni mieluisinta ja luontevinta oli kirjoittaa asioita paperille. Tässä kohden on sanottava, että kirjoitan paljon läppärillä, mutta oman käsialan piirtyminen valkoiseen puhtaaseen arkkiin kiemuroineen ja koukeroineen on erityisen terapeuttista. Olen unohtanut jo tovi sitten päiväkirjojen ja kalentereiden täyttämisen. Siinä puuhassa on jotakin sellaista, mikä ei enää istu elämääni sellaisenaan. Kirjan kysymyksiin oli kuitenkin ihana etsiä vastauksia omasta itsestään. Olin kenties, jopa hivenen yllättynyt siitä, miten nopeasti pääsin rehelliseen ytimeen monen asian kanssa. Muistan ajatelleeni, kuinka sääli on, että meiltä aikuisilta ei juuri enää kysytä selviä ja syvällisiä kysymyksiä. Kukaan ei pysäytä meitä totaalisesti ja laita miettimään ja pohtimaan. On itse löydettävä tiensä kysymysten äärelle.


Oletko koskaan ajatellut, että jokainen päivä voisi olla vuoden paras päivä? Minulle ajatus tuo aivan mieletöntä lohtua. Kirja korostaa positiivista ajattelua ja eteenpäin menoa. Kehitystä. Oman sisäisen tien kulkeminen vaatii rohkeutta, mutta on myös luvallista tuntea epävarmuutta, estoja ja pelkoakin. Jokainen tunne opettaa ja kertoo meille jotakin meistä itsestämme. Kaikkeen ei tarvitse olla heti valmis. Omaa polkua tulee kulkea tunnustellen. Voit valita kirjasta harjoitukset, jotka tuntuvat juuri sinusta oikeille ja hyville. Tärkeintä on, että et suorita harjoituksia pakolla läpi. Kynttilät, tuoksut, pienet asetelmat, voimalauseet ja omat rauhalliset teehetket voivat tarjota paljon uutta energiaa päivääsi. Mietiskely ja pohdinta auttavat sinua selkeyttämään omia ajatuksiasi ja toiveitasi. Yksinkertaiset jooga harjoitukset tuovat uutta virtaa kehoosi. Kirjasta löytyy, jopa ihania reseptejä.


Kirja on parasta, mitä minulle on tapahtunut pitkään aikaan. Puhuttelevat tekstit yhdessä pienen tekemisen kanssa saavat minut innostumaan ja motivoitumaan. Haluan oppia tapoja rauhoittua, haluan tietää, mitä kehoni yrittää minulle viestiä. Haluan olla itselleni lempeämpi ja hyväksyvämpi. Haluan oppia olemaan enemmän paikoillani ja aidosti läsnä myös itselleni. Parasta kaikessa on tietysti se, että voin tehdä kaiken tämän poistumatta kuitenkaan kotoani. Saatan kiikkua keinutolissa lukemassa lasten katsoessa Pikku Kakkosta. Aamulla sytytän kynttilän keittäessäni aamukahvia. Tuon metsäretkeltä kotiin kauniita varpuja ja asetan ne maljakkoon. Sanon ääneen, mitä tunnen. Koen vapautta ja helpotusta. En enää ole vain sotkuinen vyyhti, vaan lempeästi pujottelen solmujani auki. Jokaisessa päivässä on paljon hyvää...sitä parasta.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Otava Kustannus

lauantai 22. syyskuuta 2018

Knabina - Aamukahvi lämpimänä


Kaupallinen yhteistyö

Kotiäitivuosina minua on vaivannut kylmän kahvin kirous. Ehdin kyllä kaiken aamuvilinän keskellä keittämään itselleni kahvit ja kaatamaan kahvin kuppiin, mutta siihen se sitten jääkin. Saatan päivän aikana kerätä kolmekin lähes täysinäistä kahvikuppia talon eri huoneista. Muutama hörppy ja kahvikuppi on jäänyt unohduksiin lastenhoidollisista syistä. Virnistys. Sama toistuu useita kertoja, kunnes kahvipannu on tyhjä. Olen melkoisen kiukkuinen ellen saa aamukahviani. Kahvi tasoittaa aamujani parhaalla mahdollisella tavalla. Ongelma oli sen verran akuutti, että päätin puuttua asiaan. Avain kaikessa oli aamujen järjestäminen eri tavalla. En yritä enää juoda kahviani kaiken hulinan keskellä. Hoidan lasten aamurutiinit ensin ja tämän jälkeen napsautan kahvinkeittimen päälle. Kahvin tippuessa pakkaan porukan pihamaalle. Kaiken ollessa valmista nappaan kahvin kätevästi mukaan. Lasten touhutessa pihalla saan juoda kahvini kuumana ja ilman kiirettä.

Varsinkin perheen yhteisinä reissuaamuina olen tykännyt ottaa aamukahvin mukaani. Mieheni ehtii aina hyvin juoda kahvinsa kotosalla, mutta minä hyörin ja pyörin ja jään usein ilman. Mieheni on aina kovin haluton pysähtymään automatkoilla kahvitauolle, joten kahvi on paras ottaa mukaan jo kotoa lähtiessä. Apukuskin paikalla saan nauttia aamukahvin tienpäällä rauhassa. Lapset torkkuvat usein takapenkillä sulassa sovussa ja spotify soittaa mahtavaa soittolistaa.

Kahvinystävänä sanoisin, että AINA on hyvä hetki keittää kahvit. Nauti kuitenkin kahvisi kuumana ja ilman kiirettä. Kylmä kahvi kaunistaa ainoastaan silloin, jos käyttää sitä hiusten värjäämiseen. Muuten kylmä kahvi saa pelkästään huonolle tuulelle. Knabina:n posliininen TAKE AWAY -muki pitää minun kahvini kuumana. Se on juuri oikean kokoinen ja herkkä kuvitus saa mielen iloiseksi. Arjen pienet ilot ovat tärkeitä.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Knabina

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Uusi elämä


Naapurustossa asuva vanha eläkeläispariskunta inspiroi minua. Alle vuosi sitten he ostivat vanhan ja hoitamattoman talon korttelistamme. He hankkivat pikkuisen koiran ja ryhtyivät yhdessä remontoimaan taloa. Olen katsonut homman edistymistä suu auki. Talo on saanut uuden elämän.Pihapiiriä ympäröivät pensasaidat on leikattu siistiksi ja piha on aidattu pikkuiselle koiralle turvalliseksi. Edellisen omistajan jättämät risut on siivottu ja istutukset laitettu kuntoon. On rakennettu puuvaja ja vanha piharakennus on saanut hienon ulkokuistin. Talon rännit on uusittu ja sadevedet johdatettu turvallisesti pois talon perustuksista. Talon huoltomaalaukset on tehty. Talon sisällä on varmasti myös remontoitu. Olisi suorastaan kiva päästä kurkistamaan.

Usein ajatellaan, että eläkkeelle siirryttäessä elämän pitäisi jotenkin mennä tiettyyn suuntaan. Moni luopuu pitkään asuttamastaan omakotitalosta ja siirtyy pienempään. Koetaan, että tilaa ei enää tarvita ja pihapiiriäkään ei enää haluta hoitaa. Moni valitseekin uudeksi kodikseen kerrotalon. Toiset matkustelevat ja viettävät aikaa lastenlasten kanssa. Pitäydytään mielellään tutussa ja turvallisessa tai hyväksi koetussa jutussa. Minusta naapuruston uusi pariskunta on loistava esimerkki siitä, että loppujen lopuksi me ihmiset olemme vapaita tekemään ihan, mitä itse haluamme. Toki oletuksia ja odotuksia on aina, mutta tarvitseeko niistä piitata? Tarvitseeko seikkailemista lopettaa vain siksi, että vanhenee? Eikö aina ole hyvä aika aloittaa uusia asioita ja projekteja, sekä ottaa vastaan haasteita.

Itse elän nyt ruuhkavuosien keskellä ja myös näihin vuosiin liittyy paljon ympäristön luomia paineita. Itse olen pyrkinyt niitä välttämään ihan tietoisesti, mutta toki en ole täysin immuuni minäkään. Olen huomannut, että mieleeni on nousssut monen asian suhteen epäilys. Tarvitseeko meidän todellakin tehdä kaikki samat turvalliset valinnat? Mitä jos haluankin elämältäni jotakin aivan muuta? Onko meistä kahdesta ja tällä tarkoitan itseäni ja aviomiestäni seikkailemaan yhdessä vai haluammeko elämältä tässä kohden ihan eri asioita. Kuinka parisuhde kestää tämän vaiheen, jossa toinen on levoton ja toisen juuret on isketty maahan tukevasti. Ja miksi ihmeessä nämä piirteet nostavat päätänsä juuri nyt? Tokihan mieheni tiesi millaisen kumppanin itselleen valitsi. Vai tiesikö? Olemmeko me yhä ne kaksi samaa ihmistä, jotka päätyivät yhteen varsin varhain. Olisi helppoa nimetä tämä vaihe keski-iän kriisiksi. En koe kuitenkaan kriiseileväni. Uskon, että kolme lastani ovat antaneet minulle ison annoksen rohkeutta. Tarkastelen elämääni ja haluan vain parasta lapsilleni. Haluan meille kaikille hyvän elämän. Ilman lapsia olisin luultavasti tyytynyt vähempään...jotakin, joka olisi ollut sinne päin.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

#slowmorning - Hyvä arki


Kaksi sanaa. Hyvä arki. Miten ihmeessä sen voi saavuttaa? Ollakseni aivan rehellinen minäkin juoksen välillä vain hyvän ajatuksen perässä. Yritän ja yritän ja ajatus pakenee vain kauemmaksi. On päiviä jolloin onnistun hyvin tai kohtalaisesti pitämään elämäni palikat ojennuksessa. Välillä taas hommat menevät pieleen ja epäonnistun. Olen monesti kirjoitellut blogissani armeliaisuudesta ja siitä, että yhteenkin päivään voi kuulua montakin uutta aloitusta. Itselleni ainut tapa kestää ruuhkavuosia on nollata epäonnistuminen. Koko päivän ei tarvitse olla pilalla, vaikka aamupalalla koko porukkaa harmittaa ja mikään ei suju. Kaikki ei ole menetetty, jos menetän hetkellisesti tyyneyteni ja karjaisen harkitsemattomasti. Minäkin osaan pyytää anteeksi. Päivää on vielä paljon jäljellä. On vielä paljon jäljellä mahdollisuuksia iloon ja nauruun.

Oma mieli voi toimia uskomattomana arjen rohkaisiana. Voimasanoja ja voimalauseita kannattaa harjoitella. Valitse sanat, jotka toimivat juuri sinulle. Itselläni on tapana ajatella ensin ruuhkavuodet loputtomana päivien ketjuna. Käyn läpi ajatuksen siitä, mihin olen sitoutunut. Hetkellisesti ajatus voi tuntua, jopa uuvuttavalta ja murskaavalta. Tämän jälkeen asetan sattuneen välikohtauksen vasten ruuhkavuosia ja näen, kuinka pieni ja mitätön osanen se on heijastettuna suurta taustaa vasten. Sanon itselleni: "Sinä et jaksa edessä olevia vuosia, jos otat asiat näin raskaasti. Päästä irti".

Tällä hetkellä opettelen olemaan itselleni hyvä. Uskon, että minullakin on toivoa. Yritän opetella tietoisesti pysähtymistä ja lisätä arkeeni asioita, joista pidän. Haluan, että elämässäni on läsnä kiitollisuus. Haluan luoda hetkille merkitystä. Haluan tunnistaa paremmin omat vahvuuteni ja käyttää niitä perheeni parhaaksi. Minua inspiroi se, että voin kasvaa ihmisenä. Huomaan suuren muutoksen jo tapahtuneen. Olen ensimmäistä kertaa suunnannut huomion myös itseeni. Huomaan sanottavani tunteitani. Olen polulla kohti parempaa itsetuntemusta ja sitä kautta parempaa arkea. Kaikille teille, jotka käytätte kaiken aikanne vastaamalla toisten tarpeisiin sanoisin, että olkaa jotakin myös ihan itsellenne. Ottakaa tilaa. Löytäkää oma äänenne. Olette arvokkaita.

perjantai 7. syyskuuta 2018

Epäonnea kerrakseen


Olen nyt viikon verran nilkuttanut ympäri taloa. Pitikin sattua, että satutin varpaani viime viikolla. Pahus sentään, että se murtui ihan omaa huolimattomuuttani. Pikkuvarvas olisi varmasti jo tervehtynyt, mutta onneton minä olen kompastellut kerran, jos toisenkin ja varvas on saanut uusia iskuja. Muutama kuukausi takaperin kaaduin olohuoneen lattialla lojuviin leluihin ja löin pääni takkaan. Onneksi mieheni sai pehmennettyä iskua ja sylissäni ollut perheen kuopus selvisi pelkällä säikähdyksellä. Nyt on ollut huonoa tuuria matkassa ja paljon. Mietin jo onko talo kääntänyt minulle selkänsä. Onko tässä jokin kirous päällä. Olenhan lentänyt myös kaksi kertaa vintin rappusissa ja satuttanut selkäni. Kenties huomiokykyni ja keskittymiseni on vain olematonta. Tavallaan tuntuu oudolle, koska en tunne itseäni tällä hetkellä, niin väsyneeksi, kun mitä olin vielä puolivuotta sitten. Saan nykyisin nukuttua jo hiukan paremmin. Yöhön ei enää mahdu, niin montaa herätystä lasten toimesta. Harkitsin tänään jo pienen hetken opiskelujen aloittamista. Ajatus häipyi kyllä yhtä nopeasti kuin tulikin, mutta silti. Opiskelut saavat kenties vielä odottaa, mutta mielenkiintoiselle luennolle ajattelin kyllä lähteä.

Syksy tietää monelle uuden alkua. Opiskelut alkavat tai edessä on uusi työpaikka. Moni aloittaa uuden harrastuksen. Syksyyn kuuluu värikkäiden lehtien ohella myös teräväksi teroitetut lyijykynät, uudet kalenterit ja penaalit. Minä en ole ostamassa itselleni uutta koulureppua. En ole ajatellut hankkia uusia ulkoiluvaatteita tai aloitella liikunnallista harrastusta. Minä odotan postin tuovan keraamisen Knabina:n TAKE AWAY-MUKIN. Kahvin kera ajattelin lukaista tänä syksynä muutaman kirjan. Olen jo aloittanut Katri Syvärisen Vuoden Paras Päivä kirjan ja lukuvuoroa odottaa myös Suvi Bowellanin Ihana Herkkyys. Kirjoittelen molemmista kirjoista myös ajatuksia tänne blogin puolelle. Olen aina rakastanut lukemista ja nyt yritän palata hiljakseen vanhan harrastukseni pariin. Katri Syvärisen kirja onkin mukavan helppolukuinen ja etenee verkkaisesti.

Tämä postaus taitaa olla luonteeltaan hieman sellainen, mitä kuuluu. Syksy on täällä ja en voi olla onneton. Kahvi maistuu paremmalta ja villasukat on kaivettu jälleen esille. Ihan parhaimmassa vireessä en ole. Olisi kiva miettiä kukkasipuleita ja omenapaistoksia. Jostakin syystä moni juttu vain saa olla. En ole vielä sytyttänyt edes kynttilöitä pimenevien iltojen iloksi. Olen iloinen siitä, että jaksan kirjoittaa blogiin näitä sepustuksia ja suunnitella kivoja juttuja tulevalle vuodelle. Enemmän olen onnellinen siitä, että sen sijaan, että kirjoittelisin blogia jokaisena yönä saatankin katsoa yksin sarjoja ja elokuvia. Laittaa aivot lepotilaan. Kenties se johtuu siitä, että vihdoinkin osaan ottaa tämänkin homman rennosti. Minulla ei ole enää mitään todistettavaa. Teen sen mikä tuntuu hyvälle ja syntyy luonnostaan. Keskityn enemmän omaan elämääni ja olen onnellisempi. Olen osa some-maailmaa, mutta en seuraa muiden tekemisiä. Tämän vuoksi en vietä sometonta syyskuuta. Minulla on homma hyvin tasapainossa. Viikonloppuna yritän linkuttaa pihamaalle, sytyttää kynttilöitä ja ehtiä lukemaan muutaman sivun kirjasta. Olisi myös aivan ihanaa näpertää omalle pihalle tuollainen kaunis istutus vanhaan tuoliin. Taitaa jäädä nyt haaveeksi, mutta idean talletan ainakin mieleeni ja joskus sitten...

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

#KotHamAdventure2018 - Pala Suomea suurella sydämellä


Matka saatu blogin kautta/ #visitkotkahamina

Vanhemmaksi tultuani kaipaan kokemusten jälkeen aikaa. Haluan rauhassa järjestellä mielessäni kaiken nähdyn, opitun ja koetun. Viime viikonloppuna hyppäsin pitkästä aikaa ihan yksin uusien kokemusten pariin. Mietinkin reissussa ollessani, että usein tukeudun aika paljon matkoilla mieheeni. Etenen turvallisesti ikään kuin hänen selkänsä takana, jos voin vältellä puhumista vieraille ihmisille ja itseni peliin laittamista, niin taatusti sen teen. KotHamAdventure2018 reissussa pistin itseni eri tavalla likoon. Haastoin itseni pois ainaiselta mukavuusalueelta ja uskaltauduin ison porukan jatkoksi. Ihan ilman kaveria ei toki tarvinnut olla, sillä sain reissata Maitokahvimedian toisen bloggarin Hurlumhei Saaran kanssa.


Kuva: KotHamAdventure

Reissu alkoi minun osaltani varhain lauantaiaamuna. Juna-asema oli vielä aamukuuden aikaan täynnä nukkuvia Cheek faneja, jotka odottivat pääsyä kotiin. Roskikset olivat täynnä kertakäyttöisiä sadetakkeja. Tunnelmaa riitti siis heti reissun alkumetreillä. Junaan istahdin kädessäni kuuma aamukahvi. Helsingin päässä tapasinkin samantien Saaran ja jatkoimme yhdessä matkaa kohti reissubussia. Perinteisten nimenhuutojen jälkeen bussi suuntasi kohti Merikeskus Vellamoa. Matkalla turistiin pienellä porukalla yllättävän syvällisiäkin juttuja. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan. Vellamossa oli vuorossa sokkotreffit historian kanssa ja minä pääsin tutustumaan meriarkeologiaan. Pinnan alla piilevät salaisuudet ovat kiehtovia ja mukaansatempaavia. Merimuseossa on parhaillaan esillä kiertävä Sex And The Sea näyttely, joka oli melkoisen intiimi silmäys merimiesten elämään. Ajan mukanaan tuomat heijasteet avasivat eteemme melkoisen monivivahteisen näkymän. Näyttelyjen jälkeen maistui ravintola Laakongin maukas brunssi. Ehdimme vielä ennen bussille palaamista käydä katsastamassa näköalat Merikeskus Vellamon kattoterassilta.


Seuraavaksi olikin luvassa koko päivän jännittävin osuus. Olin ilmoittautunut mukaan koskenlaskuun ja ennen reissua viettänyt monta huonosti nukuttua yötä pienoisessa jännityksessä. Vesi ei ole koskaan ollut elementtini, mutta päätin silti valloittaa ainakin muutaman kosken. Kymijoella sijaitseva Kultaanranta on kaunista seutua. Meidät otti vastaan Erämys-Keisarinkosket Oy:n osaava henkilökunta. Asiaan kuuluvien varusteiden jakamisen jälkeen saimme selkeän koulutuksen ja tämän jälkeen jakauduimme kahteen kumiveneeseen. Ennen koskia harjoittelimme vielä kipparimme johdolla eri käskyjä. Olo oli koko aktiviteetin rauhallinen ja päättäväinen. Meillä oli veneessä hyvä porukka. Kippari rohkaisi ja antoi selviä ohjeita. Ja niin minä laskin muiden mukana läpi kolme koskea. Meloin, kastuin, riemastuin ja voitin pelkoni. Kiitos.


Kuva: Visit Kotka-Hamina




Vaatteiden vaihdon ja nokipannukahvien jälkeen matkamme jatkui Harjun Hoviin Virolahdelle. Saimme heittää kassit huoneisiimme ja valmistautua illalliseen Harjun kartanossa. Harjun kartano on oikea kaunotar. Kartanomiljöö tarjoaa vierailleen loputtomasti kauniita yksityiskohtia. Ainutlaatuisesta ympäristöstä pääsee nauttimaan, niin vierailijat kuin luonnonvara-alojen opiskelijat. Ruokailun jälkeen ohjelmassa oli saunominen ja illan vieto Rantaharjussa. Mökille saapuessamme ilmoille pärähti upeat soinnut. Koko illan saimme nauttia Noble Brass -bändin soitosta ja hauskoista jutuista. Oluen ystävät pääsivät maistelemaan Takatalo & Tompuri Brewery:n juomia. Saunassa sai helliä itseään Ole Hyvä tuotteilla.





Aamulla olimme yllättävän virkeänä vaihtelemassa kokemuksia ja ajatuksia muiden bloggareiden/tubettajien kanssa aamupalan ääressä. Ruokailun jälkeen itselleni jäi ihana hetki jalkautua Harjun kartanon maille ottamaan kauniita kuvia ja istahtamaan hetkeksi kartanon rappusille. Väkisinkin mieleeni tuli, koska olin viimeksi istunut edes pienen hetken yksikseni ajatusteni kanssa. Elämä on juuri nyt, niin hektistä. En välillä edes kykene miettimään mihin suuntaan olen elämääni viemässä. Olin pienestä hetkestä enemmäin kuin kiitollinen. Muistin, että minäkin olen olemassa ihan itsekseni. Ansaitsen omaa aikaa ja tarvitsen sitä. Jatkossa lähden enemmän mukaan juttuihin. Haluan olla lapsille myös parempi esimerkki. Haluan näyttää, kuinka elämää eletään. Pelkkä suorittaminen ei ole minua varten.


Ennen kotiinpaluuta oli edessä vielä viimeinen etappi. Kalliolaskeutuminen kiehtoi minua hirmuisesti, mutta päätin kuitenkin valita viimeiseksi aktiviteetikseni korsupiknikin. Hiljaiset panssariesteet tuntuivat kutsuvan minua luokseen. Virolahden Bunkkerimuseo on yksi niistä paikoista, jossa jokaisen olisi hyvä käydä kerran elämässään. Luonto on monin paikoin ottanut takaisin Salpalinjan rakennelmat. Muovannut maaston pehmeämmäksi. Kaikkialla on silti näkyvissä, kuinka vaativasta urakasta on aikoinaan ollut kyse. Ponnistus on ollut valtaisa, mutta se on tehty yhdessä. Sellaista jaloa asennetta me kaipaisimme nykyäänkin uusien ongelmien edessä. Korsupiknik oli täydellinen kerran elämässä kokemus. Saimme nauttia hämyisen korsun suojissa aterian pakeista. Taustalla soi sota-ajan sävelmät. Ystävälliset ja lempeät lotat harmaissa puvuissaan huolehtivat tarjoiluista.





Tiivistettynä Kotka/Hamina ja Virolahti tarjoavat matkaajalle paljon nähtävää ja koettavaa. Paras suositus, jonka voin antaa on se, että haluan viedä myös perheeni tutustumaan alueen eri kohteisiin. Pienet ja suuret elämykset löytyvät yllättävän läheltä. Kotimaan matkailu on itselleni ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin. Haluan näyttää lapsilleni, kuinka meillä on kaunis ja monivivahteinen maa. Nostaisin reissun parhaimmaksi anniksi ihmiset. Matkan varrella eri kohteissa tapaamani ihmiset olivat ystävällisiä ja lämpöisiä. Meistä pidettiin hyvää huolta jokaisessa käänteessä. Näin hieman jurona päijät-hämäläisenä heräsin huomaamaan, kuinka suuri rikkaus se onkaan, että meitä on täällä Suomessa moneen lähtöön.  Kiitos KotHamAdventure2018 tarjosit meille parastasi!!

PS: Käy katsomassa upea video meidän reissusta!!!


Kuva: Visit Kotka-Hamina