perjantai 7. syyskuuta 2018

Epäonnea kerrakseen


Olen nyt viikon verran nilkuttanut ympäri taloa. Pitikin sattua, että satutin varpaani viime viikolla. Pahus sentään, että se murtui ihan omaa huolimattomuuttani. Pikkuvarvas olisi varmasti jo tervehtynyt, mutta onneton minä olen kompastellut kerran, jos toisenkin ja varvas on saanut uusia iskuja. Muutama kuukausi takaperin kaaduin olohuoneen lattialla lojuviin leluihin ja löin pääni takkaan. Onneksi mieheni sai pehmennettyä iskua ja sylissäni ollut perheen kuopus selvisi pelkällä säikähdyksellä. Nyt on ollut huonoa tuuria matkassa ja paljon. Mietin jo onko talo kääntänyt minulle selkänsä. Onko tässä jokin kirous päällä. Olenhan lentänyt myös kaksi kertaa vintin rappusissa ja satuttanut selkäni. Kenties huomiokykyni ja keskittymiseni on vain olematonta. Tavallaan tuntuu oudolle, koska en tunne itseäni tällä hetkellä, niin väsyneeksi, kun mitä olin vielä puolivuotta sitten. Saan nykyisin nukuttua jo hiukan paremmin. Yöhön ei enää mahdu, niin montaa herätystä lasten toimesta. Harkitsin tänään jo pienen hetken opiskelujen aloittamista. Ajatus häipyi kyllä yhtä nopeasti kuin tulikin, mutta silti. Opiskelut saavat kenties vielä odottaa, mutta mielenkiintoiselle luennolle ajattelin kyllä lähteä.

Syksy tietää monelle uuden alkua. Opiskelut alkavat tai edessä on uusi työpaikka. Moni aloittaa uuden harrastuksen. Syksyyn kuuluu värikkäiden lehtien ohella myös teräväksi teroitetut lyijykynät, uudet kalenterit ja penaalit. Minä en ole ostamassa itselleni uutta koulureppua. En ole ajatellut hankkia uusia ulkoiluvaatteita tai aloitella liikunnallista harrastusta. Minä odotan postin tuovan keraamisen Knabina:n TAKE AWAY-MUKIN. Kahvin kera ajattelin lukaista tänä syksynä muutaman kirjan. Olen jo aloittanut Katri Syvärisen Vuoden Paras Päivä kirjan ja lukuvuoroa odottaa myös Suvi Bowellanin Ihana Herkkyys. Kirjoittelen molemmista kirjoista myös ajatuksia tänne blogin puolelle. Olen aina rakastanut lukemista ja nyt yritän palata hiljakseen vanhan harrastukseni pariin. Katri Syvärisen kirja onkin mukavan helppolukuinen ja etenee verkkaisesti.

Tämä postaus taitaa olla luonteeltaan hieman sellainen, mitä kuuluu. Syksy on täällä ja en voi olla onneton. Kahvi maistuu paremmalta ja villasukat on kaivettu jälleen esille. Ihan parhaimmassa vireessä en ole. Olisi kiva miettiä kukkasipuleita ja omenapaistoksia. Jostakin syystä moni juttu vain saa olla. En ole vielä sytyttänyt edes kynttilöitä pimenevien iltojen iloksi. Olen iloinen siitä, että jaksan kirjoittaa blogiin näitä sepustuksia ja suunnitella kivoja juttuja tulevalle vuodelle. Enemmän olen onnellinen siitä, että sen sijaan, että kirjoittelisin blogia jokaisena yönä saatankin katsoa yksin sarjoja ja elokuvia. Laittaa aivot lepotilaan. Kenties se johtuu siitä, että vihdoinkin osaan ottaa tämänkin homman rennosti. Minulla ei ole enää mitään todistettavaa. Teen sen mikä tuntuu hyvälle ja syntyy luonnostaan. Keskityn enemmän omaan elämääni ja olen onnellisempi. Olen osa some-maailmaa, mutta en seuraa muiden tekemisiä. Tämän vuoksi en vietä sometonta syyskuuta. Minulla on homma hyvin tasapainossa. Viikonloppuna yritän linkuttaa pihamaalle, sytyttää kynttilöitä ja ehtiä lukemaan muutaman sivun kirjasta. Olisi myös aivan ihanaa näpertää omalle pihalle tuollainen kaunis istutus vanhaan tuoliin. Taitaa jäädä nyt haaveeksi, mutta idean talletan ainakin mieleeni ja joskus sitten...

2 kommenttia: