keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Mahdotonta ja sietämätöntä


Unohdan nykyisin, niin paljon asioita ja hyviä ideoita, että harkitsen katkonaisten ajatusten vakituista ylöskirjaamista. Mietin saisinko lappusista ja niiden sisältämistä irrallisista lauseista koottua postauksia, joissa näkyisi paremmin, mitä mielessäni liikkuu. Millaisista ihan tavallista, jopa tylsistä palasista elämäni koostuu. Päätin testata uutta ideaani ja seuraavassa lista siitä, mitä ohimennen kirjoitin ylös yhden päivän aikana. Lähinnä itselleni. Ajatukseni sinkoilevat yllättävän paljon. Välillä tuntuu, että minulla ei ole yhtään aivotoimintaa jäljellä. Minulla on kuuluisat äitiaivot. Olen siis listauksesta ihan positiivisesti yllättynyt. Ilmeisesti aivoni raksuttavat monien juttujen parissa, jotka eivät käsittele perushoitoa millään tavalla.

Nykyisestä arjestani sanoisin, että tämä on mahdotonta ja paikoitellen sietämätöntä. Isommat lapset tappelevat jatkuvalla syötöllä ja perheen kuopusta on siksi vaikea nukuttaa päiväunille. Kotitöitä olisi, vaikka muille jakaa, mutta niiden tekeminen on haasteellista. Iloinen taapero on kiinnostunut ihan kaikesta ja häntä saakin olla vahtimassa oikein urakalla. Milloin on pää astiakaapissa tai tutkimassa pyykinpesukoneen tiivistettä. Tänään kiinnosti kuiva-ainekaapin sisältö. Suunnatessani huomioni hetkeksi välipalan valmistukseen on kaaoksen ainekset jo koossa. Lapsilukot ovat jo aikaa sitten antaneet periksi ja pitäisi uusia. Pitäisi ja pitäisi. Siinä onkin pitkä lista. Stressin tason voi mitata sillä, että mieleni tekee savuketta. En edes polta. Viimeksi sytytin savukkeen reilu 7 vuotta sitten. Järki sanoo, että arkeen tulisi luoda uudet toimivat systeemit. Vanhat keinot eivät tehoa tällä hetkellä. Mistä saisinkaan pussillisen viisaita ja arjessa jo testattuja keinoja tilanteen parantamiseen. Toivoa ei saisi menettää, mutta on varmasti ihan luonnollista välillä tuskailla. Ilta aikuisten seurassa olisi myös tervetullutta vaihtelua. Kuplivaa juomaa ja iloista puheensorinaa. Kiitos. Voihan tammikuu. Fiilikset eivät ole näin vuoden alussa ihan siellä, missä ajattelin niiden olevan. Stemppiä minä.

Aamulla vanukkaat puhtaalle puserolle.
Keittiön lavuaariin levinnyt käytetty suodatinpussi.
Ihana olisi ottaa tavoitteeksi julkaista Instassa kuva per päivä (Ei tule onnistumaan).
Tarvitsen uuden projektin.
Esikoisen huoneen muuttaminen koululaisen huoneeksi?
Korjaa pois joulu.
Parisuhde: puhun liikaa ja toinen taas liian vähän.
Pyykinpesu uuvuttaa. Olen hävinnyt pelin.
Flunssa & oksennustauti
Tehosta leikkihuoneen säilytystä. Karsi leluja.
Haluaisin tulppaaneja.
Lahjoitukset Konttiin.
Synttäreiden suunittelu Pikku Herra 4-vuotta
Uusia reseptejä arkee. Erityisesti kasvissosekeitto ja smoothie ohjeet kiinnostaa.
Kaiva kaapin kätköistä Samasta Padasta kirja!
Kiinnitä rönsylilja amppeliin.
Muista pakata esikoisen luistimet to mukaan kouluun.
Miten vaikeaa voi olla juoda aamukahvi?
Kaipaan musiikkia.
90-luvun (musiikki) nostalgia hiipii salakavalasti mieleen.
Huomio: Välillä imuroin, että saisin olla hetken rauhassa.
Viikonlopun kohokohta oli ehdottomasti: Rakkautta vain elokuva
Ei pääkipua tänään. Kiitos.
Lähtisinkö lenkille kello 21? 
Omaa tilaa.
Paska viikko. Nythän on vasta keskiviikko.
Taidan kasvattaa pitkät hiukset takaisin.
Lisää viherkasveja.
Osta multaa.
Ihanaa, kun yöpöydällä on taas pitkästä aikaa pino lukemista odottavia kirjoja.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti. Ihanasti sanottu =) Tässä ihan päivä meni rutosti paljon positiivisen puolelle!! Ihanaa viikonloppua sinulle.

      Poista