sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

#slowmorning - Uusien unelmien asettaminen



Koko kesäkuu on menty syvissä mietteissä. Päivät ovat lasten kanssa hektisiä, mutta illalla jää aikaa omille ajatuksille. Vintin ikkunoista olen monena iltana katsonut tuulessa heiluvia isoja koivuja ja pohtinut elämääni ja sen käänteitä. Moni varmasti unohtaa itsensä ruuhkavuosien keskellä. Kadottaa hitusen siitä ihmisestä, joka oli ennen lapsia. Itsekkyys rapisee meistä pois, kun syksyn hiljalleen tipahtelevat lehdet, kun meitä vedetään yhtä aikaa moneen eri suuntaan. Yritämme olla kaikkea kaikille. Moni meistä väsähtää ja toteaa, että itselle jää kovin vähän. Väsyneenä ei jaksa muistaa, millaisia suunnitelmia oman elämänsä  varalle teki nuorempana. Ei jaksa suhtautua elämään suurena seikkailuna. Unelmien ei tulisi kuitenkaan antaa huuhtoutua vuoroveden mukana.

Elämässäni on ollut paljon asioita, jotka ovat pitäneet minut varovaisena. Asioita joille olen antanut liikaa valtaa sanella sitä millainen olen tai millainen minun tulisi olla. En ole koskaan osannut elää elämääni itsekkäästi. Suurin osa energiastani on aina mennyt siihen, että olen ollut toisia varten. Monelta osin se on ollut myös oma valintani. Olen halunnut rauhallista ja tasaista elämää. Vältellyt tilanteita, joissa olisi pitänyt heittäytyä. Jättänyt sattumalle mahdollisimman vähän tilaa. Kokenut muiden tavoitteet ja tarpeet tärkeämmiksi kuin omani. Olen monesti ajatellut, että minä voin odottaa vuoroani. Toisinaan mietin missä kohtaa poikkesin oikealta polultani. Missä kohtaa oli se hetki, jolloin päätin astua syrjään ja unohdin unelmani? Mihin tippuivat ajatukset avustustyöstä ulkomailla ja teologisen opinnot. Miksi en koskaan lähtenyt Irlannin nummille vaeltamaan? Miksi en koskaan katsonut, kuinka pitkälle kirjoittaminen voisi minut viedä.

Nyt haluaisin uskoa, että minun aikani on hiljalleen koittamassa. Haluaisin uskoa, että minua odottaa vielä seikkailu. Tässä kohden elämääni minun tulisi pysähtyä ja miettiä, mitä todella haluan. Asettaa uusia tavoitteita ja määrätietoisesti ampaista asioiden perään. Minun tulisi löytää sisältäni voimaa puolustaa omaa tilaani. Potkia itseäni olemaan elämässäni muutakin kuin vain tarkkailija. Onhan tämä minun tarinani. Minun tulisi valjastaa sisäinen voimani palvelemaan myös itseäni. On hienoa olla muita varten. Auttaa ja tukea. Jokainen meistä haluaa olla hyvä ihminen. Olisi kuitenkin hyvä kysyä välillä itseltään: "Olenko hyvä itselleni". Unelmat ja haaveet ovat ne sitten, kuinka pieniä tai suuria hyvänsä ovat tavoittelemisen arvoisia. Mikään ei ole liian myöhästä koskaan...

2 kommenttia:

  1. Todella hyvä kirjoitus. Olen juuri itsekin lähipäivinä miettinyt sitä, miten ei saisi unohtaa itselle tärkeitä asioita, vaikka olisi naimisissa tai olisi perhettä. Tuosta jälkimmäisestä en taas ole oikea ihminen puhumaan, kun lapsia ei itsellä ole. Oma ammatti taas vaatii sen, että minun täytyy osata olla itsekäs omien tavoitteideni suhteen.

    Ihanaa juhannusviikkoa! ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kommentistasi. Terve itsekkyys on todellakin paikallaan. Omaa tilaa tuleekin puolustaa. Usein me kuitenkin tiedämme vaistomaisesti, mitä tarvitsemme. Ihanaa juhannusviikkoa myös sinulle.

      Poista