torstai 23. lokakuuta 2014

Valmistautumista ja varustelua tulevaan

Kyllä nyt voi olla itseensä tyytyväinen. Sain tänään tehtyä nimittäin vaatekaappien siivouksen. Olenkin kirjoitellut tuossa aikaisemmin, että minulla on kamala vimma järjestää talon joka kaappi kuntoon. Tänään tuli siis tehtyä se ehdottomasti isoin urakka pois mielestä vaivaamasta. Lajittelin vaatteet ja vuodevaatteet kahteen kasaan: osan laitoin suoraan roskiin ja osan vien kierrätykseen. Saa paremman mielen. Samalla katsastin tulevan vauvan vaatteita myös ja osan pesinkin tänään puhtaaksi ja huomenna viikkaan kaappiin odottamaan. Tein myös listan laitokselle tarvittavista tavaroista ja perjantaina olisi tarkoitus käydä tarvittavat hommat ostamassa ja pakata laukku laitokselle valmiiksi. Esikoista odottaessani olin ehdottoman luottavainen siihen laskettuun aikaan ja päivämäärään ja nyt tuntuu, että kaikki pitää saada kiireellä valmiiksi. En tiedä mistä paniikki johtuu?

Edessä on vielä reissu Ikeaan ja tänään ajattelin katsella kaiken valmiiksi jo etukäteen tuolta nettisivuilta. Vauva tarvitsee uuden reunapehmusteen pinnasänkyyn ja tyttö taas isomman patjan/sijauspatjan uuteen sänkyynsä. Lisäksi muutama lipasto tarvittaisiin taloon lisää. Vauvalle ajateltiin tällä kertaa hankkia pullonlämmitin (saattaa säästää hermoja varsinkin yölliseen aikaan) ja lisäksi tarvitsemme uuden itkuhälyttimen rikkoutuneen tilalle.

Vielä on edessä huoneiden vaihto eli vanhempien makuuhuone ja tytön huone vaihtavat paikkaansa, jotta saadaan paremmin nukkumarauha koko perheelle vauvan saapuessa kotiin. Tyttö saa isomman huoneen itsellensä, kun puramme huoneesta edellisen omistajan vaatekaapit. Toivon, että seinässä olisi kipsilevyt valmiina ja muutenkaan ei ilmaantuisi mitään ikäviä yllätyksiä, vaan homma saataisiin nopeasti toteutettua. Tytön pitää saada ensin totutella rauhassa uuteen huoneeseen. Ajattelin hankkia uuden yövalon huoneeseen, jos se helpottaisi sopeutumista. 

Meillä on nyt hieman haasteellista ollut tuo nukuttaminen. Kaikki meni hienosti 1,5 vuoden ikään saakka. Tyttö rauhottui omaan sänkyynsä ja jäi kuuntelemaan soittorasiaa ja katselemaan yövaloja ihan rauhassa ja nukahti. Sitten tyttö varttui ja rupesi näkemään paljon unia. Oli vaikea rauhoittua yksin. Nyt tyttö vaatii joka ilta nukuttajan huoneeseen ja toisinaan heräilee öisin uniinsa ja äiti nukkuu useimmiten vieressä. Nukuttajaksi kelpaisi vain äiti ja vain suuren taistelun jälkeen toisinaan isä. En tiedä vielä yhtään miten hoidan kahden lapsen nukuttamisen vauvan saavuttua. Vai onko niin, että vauvan nukuttaa isä ja isomman tytön äiti. Vinkkejä ja kokemuksia jakoon!! Seuraavassa muutama yövalo jota olen harkitsemassa. Eivät ole mitään töpseliin laitettavia Aku Ankka valoja. Taas näitä omia traumoja.


lauantai 18. lokakuuta 2014

Dont' Miss a Bite


Ihastuttava kirja kaikille hyvästä ruoasta pitäville! Pitkästä aikaa sukelsin ihanien reseptien ja makujen maailmaan. Sain kirjasta roimasti uutta inspiraatiota viikonlopun kokkailuihini. Veran uusi kirja on raikas, nuorekas ja helposti lähestyttävä opus kokkailun ihanaan maailmaan. Kirja on suber visuaalinen ja reseptien lisäksi lukija saa herkutella ihanaisilla kuvilla, joista osa on myös Veran itsensä ottamia. Kirjasta välittyy selvästi se, että sitä on tehty suurella rakkaudella ja intohimolla. Kansien väliin on tallennettu paloja Veran sukuhistoriasta, matkoista ja lukijalle tuleekin olo, että on päässyt reissuun maailman eri kolkkiin yhdessä Veran kanssa. Tarinoita lukiessa istahdetaan välillä myös ruokailemaan Veran oman perheen kanssa. Pöydässä vallitsevan ilosen ja välittömän tunnelman sekä puheensorinan voi kuvitella helposti. Tämä kirja on enemmän kuin vain kasa reseptejä.


Omaksi suosikiksi kirjasta nostaisin aamiainen ja brunssi osion. Rakastan pitkäksi venyviä viikonlopun aamiaisia, joissa juodaan useampi kuppi kahvia ja poristaan viikon kuulumiset ja syödään hitaasti kiirehtimättä. Lisäksi erilaiset leivät, keitot, munakkaat ja pastat olivat mieleeni. Kirjasta löytyy myös ohjeita muutamiin säilykkeisiin! Luulen, että syksyn ja talven suosikiksi meidän perheessä nousee persikka-pekoni-possupannu. Koska olen melkoinen herkkujen ystävä olisin toivonut, että kirja olisi tarjonnut hieman enemmän makeita reseptejä. Ensi viikolla mies pitää pienoista lomaa ja ajattelin leipoa kirjan ohjeella Sidneyn kakkua. Ilmojen taas hieman lämmitessä ja aikuisten kesken kokeiluun lähtee myös Coctailmehujäät. Kyseessä on niin hauska resepti, että jos kesäjuhlia ei ole muuten tiedossa, niin tämän reseptin takia ne kannattaa järjestää itse. Kirjasta lisää infoa löytyy täältä. Käy ihmeessä kurkkaamassa!

Kirjan tarjosi luettavaksi WSOY

torstai 16. lokakuuta 2014

MiruMaru eli Mira-Marie esittäytyy


Tuli tuossa mieleeni, että en ole vielä oikeastaan esittäytynyt. En tehnyt sitä koskaan Vuodatuksenkaan puolella. Osin varmasti ihan harkittu juttu ja osin taas ei. Varmasti minusta on jonkinlainen kuva piirtynyt kaikkien blogitekstieni kautta. Blogi on kuitenkin esitellyt vain valittuja paloja sieltä ja täältä. Mietinkin miksi olen pysynyt niin taka-alalla ja etäällä. Tuskin kukaan tulee ja puraisee, jos itsestään hieman kertoilee ja oman naamansa näyttää rohkeasti. Tulen nyt siis ulos blogikaapistani.

Olen siis 35- vuotias kotiäiti Etelä-Suomesta. Perheeseeni kuuluu pieni hieman yli 3- vuotias tyttö, aviomies ja äksy corgi. Asustelemme keltaisessa rintamamiestalossa. Olen ollut kotosalla tytön kanssa ja nyt odotan tammikuussa syntyvää perheemme kuopusta. Olen aina kirjoittanut. Nuorena päiväkirjaa ja runoja ja nyt vanhempana blogia. Valokuvaus on tullut mukaan harrastuksiini blogin myötä. Olisi ihana kehittyä hyväksi valokuvaajaksi, mutta siihen on vielä matkaa. Rakastan värejä, mutta se ei juuri näy pukeutumisessani. Kotini on huvikumpumainen keltaisine keittiön seinineen. Olohuoneessa roikkuu riipputuoli ja kalustus on melkoisen mummolaa. Koti on ehdottomasti minulle se tärkein paikka. Meillä on suuri piha, mutta en ole viherpeukalo (toivoisin, että olisin). Rakastan syksyä ja talvea. 

Tykkään näperrellä käsilläni kaikkea pientä. Minusta on kiva luoda ympärilleni jotakin hauskaa ja värikästä. Muita harrastuksiani ovat kirjat ja elokuvat. Luen enimmäkseen elämänkertoja vanhoista Hollywoodin kulta-ajan tähdistä. Elokuvissa voisin käydä, vaikka joka viikonloppu. Tykkään myös kuunnella klassista elokuvamusiikkia.

Käyn aivan liian harvoin parturissa ja en osaa juuri meikata. Oma tyylini on melkoisen simppeli. Rakastan mustia vaatteita, joita sitten maustan koruilla. Minussa asuu oikein pieni harakka, joka pitää kaikesta kiiltävästä ja kimaltavasta. Nuorempana toiveammattejani olivat arkeologi, Neiti etsivä ja myöhemmin radiojuontaja. Minusta tuli kuitenkin isona nuoriso-ohjaaja ja olen valintaani tyytyväinen.

Haaveilen matkustamisesta ja olen ihan liian syvällinen ja pohdiskeleva. Oikea super murehtia. Toivoisin, että osaisin elää enemmän hetkessä. Parasta minussa on sarkastinen huumorini ja ruskeat silmäni. Rakastan: merilasia, autiotaloja, kumisaappaita ja villasukkia, kynttilöitä, sadetta, tuulikelloja, majakoita, suklaata, sulkia, sipulikasveja ja tanssimista. Inhoan ydinvoimaa. Tärkeintä maailmassa on oma perhe.Tulevaisuudelta toivoisin rohkeutta voittaa oma ujouteni. Lapsilleni haluaisin antaa juuret ja siivet. Haluaisitko sinä kysyä minulta jotakin?

lauantai 11. lokakuuta 2014

Syksy etenee ja tulossa kaikkea kivaa


Mauno ja minä. Taustana syksyinen Helsinki. Yksi suosikki kuvistani. Love it. Kerrankin olen kameran edessä enkä aina sen takana.

Takana viikonlopun miniloma. Tuossa mietiskelin, että pienoinen alakulo seuraa noista breikeistä. Toisaalta, kun on poissa kotoa niin kaipaa tänne takaisin ja on tyttöä hirmuinen ikävä ja puhutaankin vain tytöstä ja mitä mahtaa puuhata. Kotiintulo tuntuu helpotukselle ja sitä aikaistetaan sovitusta muutamalla tunnilla. Seuraavana päivä arki tuntuu entistä painavammalle ja suree sitä, että nyt en pääse mihinkään todella pitkään aikaan. Ristiriitaista tosiaan. Luulen, että ajatukset ovat melkoisen tuttuja monelle äidille. Ja pienoinen suru myös siitä, että la onnistuin näyttämään hetken omalle itselleni uusissa vaatteissa ja kammatussa tukassani. Olin jopa ehtinyt meikata hentoisesti. Hyvästi taas se ihminen ja ties kuinka pitkäksi aikaa ja tervetuloa takaisin sinä väsähtänyt kotiäiti takkuisine hiuksinesi.

Sunnuntaina minulla oli tarkoitus ottaa muutama asukokonaisuus kuva tänne blogiin, mutta olin niin hyydyksissä reissusta. Lupaan ja vannon, että ensi sunnuntaina homma toteutuu!! Kampaan hiukseni ja laitan ohuelti meikkivoidetta ja huulikiiltoa ja sonnustaudun kivoihin vaatteisiin ja tadaa MiruMaru on näyttäytynyt. Äitiyspakkaus saapui pe ja siitäkin ajattelin teille kirjoitella ja nostaa sieltä omat suosikkini. Pakkaus itsessään on niin tuttu monelle, että siitä en ihan perinteistä postausta teille tee. Tulevana viikonloppuna haetaan pieni vaatekaappi vauvanvaatteille ja matkan varrelle osuu myös junamuseo. Meillä ei siis ilmiesesti kasvateta tyttölasta, vaan lasta yleensä ja tehdään sitä mikä kiinnostaa. Meillä rakennetaan nyt junaratoja. Olen itse ollut melkoinen poikatyttö lapsena ja minusta on enemmän kuin luonnollista, että tytössä tuntuu olevan tätä samaa. 

Lähiaikoina on tulossa pienoista leivontaa ja tutustumista Vera Jordanovan uuteen kirjaan. Makusteluja ja fiiliksiä siis siitä myös. Tästä tulikin nyt tämmöinen mitä kaikkea on luvassa postaus. Syksy etenee hurjaa vauhtia ja sen myötä myös MiruMarussa on luvassa muutoksia. Tiedottelen niistä vielä ihan omalla postauksella. Paljon on tehty työtä ja pakerrettu, että MiruMaru nousisi siivilleen ja nyt se näyttää tapahtuvan. Tsemppiä kaikille teidän omiin projekteihin ovat ne sitten suuria tai pieniä!!

Pohdintaa väsymyksestä ja muusta raskauteen liittyvästä


Joku on sanonut, että väsymys kuuluu alkuraskauteen, mutta minulla se on ollut ihan pysyvä olotila. Toki se, että olen viikolla yksin tytön kanssa iltaseitsemään tai myöhempään voipi olla jokin syy yleiselle hyytymiselle. En kuitenkaan oikein osaa ottaa asiaa niin, että kotona olisi rankkaa tai, että pienen ihmisen perässä juokseminen olisi se joka minua väsyttää. Kotiäitiys on mielestäni mukavaa hommaa josta nautin. Noh, toki se on joskus haasteellista ja raskaus ja tytön uhmis yhteenlaskettuna varmasti tuntuut toisina päivinä enemmän ja toisina vähemmän. Lisäksi kuljettelen piuhan päässä äkäistä corgia. Siinä se on talon herra joka eniten taitaa perheen äitiä määräillä oikuillaan. Joku viisas on sanonut, että koiranomistajan väsymys heijastuu suoraan suhteessa perheen koiraan. Allekirjoitan. Yleinen neuvo on myös, että väsymykseen auttaa ulkoilu ja reippailu, vaikka perheen koiran kanssa. Pah. Ei jaksa. Perus lenkitys. Mauno on myös melkoinen vinkuja, ulvoja, huokailija joka ilmaisee yleistyytymättömyyttään yhtä selvästi, kuin ihminen ja se ärsyttää välillä suunnattomasti.

Ennen kuuluin ehdottomasti siihen joukkoon joka tuhahteli, kun lapsiperhe ilmoitti luopuvansa koirasta. Nyt ymmärrän paremmin. Uuden vauvan syntymän myötä meilläkin taas elämä rytmeineen muuttuu ja koiruudenkin pitää sopeutua taas uuteen tilanteeseen. Mauno ei ole suuri lapsien fani. Voisi jopa sanoa, että lapset ärsyttävät Maunoa. Nähtäväksi jää mikä tämä meidän perheen kuvio tulee olemaan tulevaisuudessa. Perheen parasta ja myös koiran parasta ajatellen. Olen punnertanut kolmisen vuotta tämän asian kanssa ja nyt tuntuu, että ne viimeiset hetket ovat käsillä. Tähän sattaa vaikuttaa myös se, naapurin koiran puraisu jonka jäljet ovat ikuistettu jalkoihini. En sen jälkeen ole osannut suhtautua koiriin samalla tavalla, kuin ennen.

Reipastumisen yrityksiä on ollut lukuisia. Minulla olisi kamala tarve järjestää tavarat uudelleen talon joka nurkassa ja olenkin muutaman kaapin siivonnut. Olen kasannut huutopaketin ja laittanut sen myyntiin, ottanut yhteyttä divariin päästäkseni eroon Aku Ankan vuosikerroista, tehnyt suunnitelman huonejaosta vauvan saavuttua ja selaillut Ikean kuvastoa ja tehnyt hankintalistoja. Pesänrakennusviettiä? Olen tuskaillut kolmisen vuotta sitä, että minä niin tehokas ja aikaansaava ihminen en ehdi tehdä enää mitään. Se on ollut suurempia ongelmia noin henkilökohtaisesti. Välillä minusta tuntuu, että haluaisin seinälle sellaisen ison valokyltin, jossa lukisi mitä kaikkea olen päivän aika tehnyt, jotta tulisi sellainen fiilis, että jotakin olen todella tehnyt. Valokyltissä lukisi joka päivä samat asiat: aamupalan tekeminen, koiran syöttäminen, astianpesukoneen purku ja täyttäminen, sänkyjen peittäminen, pesukoneen täyttäminen ja purkaminen, lattioiden siivoaminen, lelujen lajitteleminen, koiran ja tytön ulkoilutus, ruoan valmistaminen,  koiran syöttäminen, piirtely/maalaus, palapelin väsääminen ja leikkiminen lattialla hankalassa asennossa, tytön nukuttaminen...ja blogin vääntäminen jossakin välissä, kun tyttö katsoo Pikku Kakkosta tai on kylvyssä.

Odottelen postipaketteja kotiin saapuvaksi, että pääsen käymään läpi mitkä hankinnoista ovat sopivan kokoisia. Viikonloppuna olisi tarkoitus ottaa muutama kuva asukokonaisuuksista tänne blogiin. Olemme menossa vihdoinkin viikonloppuna minilomalle läheiseen kaupunkiin ja elokuviin. Kyseessä on varmasti viimeinen kerta, kun ennen vaavin syntymää pääsemme miehen kanssa mihinkään kahdestaan. Toisinaan on niin riipaisevaa kuinka ikävä voi toista olla.

Taas pitkä raapustus. Sorry.

PS: Vanha kuva uusilla mausteilla. Tuli taas jostakin mieleen syksyinen Helsinki.

Blogi kasvaa kirjoittajansa mukana


Tänään tulin ajatelleeksi, että voi sentään minä vuonna 2009. Silloin siis aloitin MiruMaru blogin kirjoittamisen. Lähtökohdat elämällä oli kovin toiset, kun nykyään. Olin melkoisen tuore pääkaupunkilainen, joka asusti ensimmäistä omaa kotiaan ja sisusteli sitä innolla miehensä kanssa nenä sisustuslehdessä kiinni. Perhe kasvoi parilla koiruudella ja vietettiin vapaa-aikaa Koirasaaressa ja koirapuistoissa. Oli jotenkin kiire saada paljon ja kaikkea. Vanha auto vaihtui uuteen ja kotiin raahattiin design- valaisimia, sekä tehtiin reissuja ulkomaille. Saatiin molemmat siinä vaiheessa tehdä töitä johon olimme koulutuksen saaneet ja itse olin todella unelmatyössä jota kaipaan vieläkin. Oli aikaa kierrellä viikonloppuisin kirpputoreja ja varhaiset postauksenikin taisi käsitellä juuri niitä löytöjä. Ja kuitenkin ajattelen, että mitä minä mistään tiesin? Toisaalta pitäisi varmasti tarkastella mennyttä itseään kaikella hellyydellä ja lempeydellä.

Miten blogi sitten on muuttunut? Vai pitäisikö sanoa miten minä sitten olen muuttunut noista ajoista? Luulen ainakin, että yritän löytää nykyisin jotakin syvyyttä näihin postauksiin. Toisaalta olen aina ollut kamalan yksityinen ja arka ihminen paljastamaan mitään omasta maailmastani ja blogin pitäminen on ollut hyvää harjoitusta. Olen varmasti tarkasti rajannut mistä kirjoitan ja mistä en. Mitä kuvissa näytän ja mitä en. Trendi on, että kaikki pitäisi paljastaa ja en varmasti jatkossakaan kuulu tähän joukkoon. Blogin kategoroiminen on myös tuntunut melkoisen haastavalle. Tuntuu olevan vaatimus myös siihen, että blogin pitäisi olla jotakin tiettyä ja olenkin miettinyt mitä MiruMaru on nyt tänä päivänä. Sujahtaako blogi lifestyle/mammablogiksi? Elän aika omassa rytmissä "lasteni" kanssa enkä seuraa liikaa sitä mitä ympärillä tapahtuu. Lifestyle kuulostaa siltä, että pitäisi ratsastaa trendien perässä..noh tarkka suomennos on varmasti elämäntyyli ja meillä se on verkkainen ja hiljainen. Olemme lapsiperhe ja odotan perheemme kuopusta, mutta en tänne päivitä raskauttani viikko viikolta, vaan se kulkee mukana siinä missä jokin muu teema. Olen äiti, mutta olen myös muuta. Tunnustan, että olen ajatellut tässä postauksia tehdessäni, että joku lukija ehkä nyt tuskastuu äitiys/odotus höpinöistä, jos on seurannut blogia alusta asti ja ollut kiinnostunut erilaisista jutuista. Blogi kulkee kuitenkin minun matkassani ja kertoo minun elämästäni sellaisena, kun sitä kulloinkin elän.

Bloggaamisesta on ollut niin hirveästi juttua joka puolella. On puhuttu paljon kiusaamisesta ja siitä miten keskustelupalstat täyttyvät kommenteista, kun suurten blogien pitäjiä arvostellaan. Uusia blogiportaaleja syntyy ja blogien ympärille on kehittynyt kattava mainosbisnes. Puhutaan myös verotuksesta koskien bloggaajien saamia tuotelahjoja tai rahallista korvausta. Pitkään yhteistyökuviot ja palkan saaminen on ollut vain tiettyjen isojen blogien pitäjien etuoikeus. Monet kysyvät ovatko yhteistyöblogit arvokkaampia tai parempia kuin sellaiset blogit joiden lukijavoluumit eivät riitä moiseen puuhaan. Monesti vastaus on varmasti, että eivät ole. Itse olen suhtautunut asiaan niin, että jos jokin juttu tuo minulle itselle iloa ja innostusta tähän touhuun niin se tuskin on pahasta. Bloggarin täytyy vain itse muistaa miksi alunperin alkoi blogata. Mitä olette mieltä? 

Paljon myös puhutaan minkä kokoisia kuvien tulisi blogissa olla ja kuvienkäsittely alkaa olla ihan pakollista touhua. Toiset kommentoivat, että eivät jaksa lukea pitkiä raapustuksia vaan haluavat mielellään vierailla kuva painotteisissa blogeissa. Noh tämä postaus on kaikkea muuta. Pilkkusääntöjen unohtaminen ja yhdyssanavirheiden tekeminen on syntiä somessa. Noh, noh. Ei se elämä siihen lopu. Muiden blogeja lukiessani kiinnitän enemmän huomiota siihen kiinnostaako aihe minua vai ei.

Bola-koru



Sain eilen postista haettua paketin, joka sisälsi Bola-korun (sekä vähemmän hohdokkaan raskausajan tukivyön ja masutuubin). Itselle tämä juttu on uusi. En tiennyt esikoista odottaessani koko korusta mitään. Muutamassa blogissa törmäsin tästä korusta kirjoitettuihin postauksiin ja siitä se ajatus sitten lähti. Pakko oli saada oma. En ole pitkään aikaan hankkinut mitään itselleni, joten siksikin oli kiva laittaa tilaus menemään. Olenhan minä nyt jotakin kivaa ansainnut, kun olen puurtanut läpi alkuraskauden vaivat. Eikös juu. Hemmottelun pitäisi olla lakisääteistä. Ja jos kukaan ei hemmottele sinua, niin hemmottele itse itseäsi! 

Parisen viikkoa sitten tein jotakin todella poikkeuksellista ja istahdin kahvilan pöytään Kirkonkylällä. Olin tulossa labrasta ja menossa vielä neuvolaan ja välissä oli pieni tauko. Kipaisin kaupasta hakemassa uuden sisustuslehden ja lueskelin sitä sitten kahvilan pöydässä ja join kupin kahvia ihan rauhassa. Pieni juttu, mutta kotiäidille se tuntui niin luksukselta. Haaveilen aina vain siitä omasta kapselikeittimestä. Toivoisin voivani omassa keittiössä leikkiä olevani kahvilassa. Kaupungissa asuessani oli usein tapana istua kahviloissa ja ostaa kotiin erilaisia leivoksia ja töissä ollessa syödä lounasta ulkona. Täällä maalla kaikki tuollaiset tavat on karisseet pois.


Olen todennut aivan rehellisesti itselleni, että minulla on tullut täydellinen väsyminen tähän rintamamiestalossa asumiseen. Jos joku jossakin tarjoisi minulle mahdollisuuden päästä täältä maalta pois nyt ja heti niin tarttuisin siihen. Remontit ei jaksa innostaa juuri nyt yhtään ja syksykin tietää valtavan määrän pihatöitä. Omenapuutkin tuntuvat ihan vinoilevan minulle ja tuottavat satoa ihan liikaa. Puolet pihasta on omenien vallassa ja en todellakaan halua nyt ruveta hilloa tekemään. Epätoivo iskee. Tällä hetkellä kaipaisin suuresti sellaista ihanan pientä rivitalon pihaa. Pieni piha olisi siinä mielessä kiva, että se mahdollistaisi tytön kanssa pienoisen puuhailun, mutta ei tarvitsisi raataa itseään tainnoksiin. Maunokin pääsisi makaamaan ruohikolle muun perheen viereen eikä tarvitsisi olla yksin aitauksessa. Helpotus olisi myös, jos tyttö pysyisi omassa aidatussa pihassa. Pihan tulisi olla vain niin suuri, että sinne voisi siirtää leikkimökin. Haaveilen myös yhdestä lisähuoneesta vauvalle, jotta olisi sitten helpompi järjestää kaikille nukkumisrauha vauvan synnyttyä. Kokemuksesta, kun tietää miten väsynyt aluksi voi olla ja kaikki uni tulee tarpeeseen. Toivoisinkin, että joku haukkuisi nyt minulle kommenteissa pystyyn rivarissa asumisen, niin minun ei tarvitsisi pitää kiinni siitä ajatuksesta, että se ratkaisisi kaikki minun pulmani. Raskauteen kuuluva pesän rakennus vimma tuntuu saaneen minun päässäni ihan ihme vinoutuman (vali, vali, vali ja ihan kaikesta mahdollisesta).

Helsinki on my mind...


Korkeasaaren reissun jälkeen olen potenut melkoista Helsinki ikävää. Varmasti moni muisto on kultautunut tässä vuosien varrella, mutta osa on vielä ihan aitoja. Eniten kaipaan merituulta. Ihanan viilentävän puhurin pyyhkäistessä ohi on vaikea olla ahdistunut. Kesät tuntuivat sujuvan kaupungissa jotenkin vaivattomammin. On toki totta, että omakotitalo pihoineen teettää enemmän töitä, mutta tarkoitan vielä jotakin muuta. Hyvillä keleillä meillä oli aina tapana töiden jälkeen suunnata Alepaan ostamaan hassuja eväitä ja istua puistossa aina siihen asti kunnes aurinko meni menojaan. Kotosalla näkee pihassa vain hampsuttavat rikkaruohot ja remontin jäljet. Eihän se tietysti ole ihan, niin yksinkertaista. Toisinaan on vain kiva tehdä siitä mielessään simppeliä tyyliin: maalla on työleiri ja kaupungissa vapaus. Kiistaton totuus on kuitenkin se, että olimme enemmän yhdessä perheenä Helsingissä.

Elämä heittelee. Olisi hienoa, jos voisi aina tehdä jokaisen päätöksen harkiten ja ratkaisujen kauaskantoiset seuraukset huomioiden. Me emme vain näe kovin kauas ja kenties, niin on toisinaan hyväkin. Moni hieno asia jäisi varmasti elämänketjusta pois, jos laskisimme kaiken varman päälle. Siltikin on myönnettävä, että meitä ihmisiä on paria eri typpiä: huolettomia, suunnitelmallisia, varmoja ja haparoivia. Itse taidan lukeutua tuohon viimeiseen lokeroon. Aina pitää lyödä päätä seinään ja tehdä ensin kaikki väärät ratkaisut ja sitten polvet ruvella todeta, että nyt mä tiedän mitä mä haluan ja se ei ole tätä mitä nyt on. Kuten jo sanoin: yksinkertaistan nyt ihan rutosti. Asioihin on yleensä liitoksissa, niin monta kerrosta ja ihmistä.

Tasoituksen vuoksi on nyt kirjattava tähän mistä pidän maalla asumisessa: oman pihan möyhiminen, koiruuksilla enemmän tilaa ja ulkoaitaus, oma talo, sukulaiset, metsäretket ja veneily. Perään täytyy todeta, että nykyinen energian puute syö iloa tuosta pihan laittamisesta eli pihalla ei siis tapahdu mitään. Olen saanut lahjaksi Viherpiha- lehden, joka on täynnä inspiroivia kuvia. Selailen jokaisen numeron tarkkaan ja sitten masennun täysin, katsoessani ulos ikkunasta. Oma piha ei oikein nyt ole siinä kuosissa, kun lehden pihat ja en jaksa tehdä mitään asialle. Voi nyt syyttää tästä syvällisestä postauksesta hormoneja (joiden piikkiin menee vielä paljon tulevina kuukausina). 

Mökkeilyä ja Polaroid tunnelmia





Vihdoinkin viime viikon lopulla meidän porukka pakattiin autoon tavaroineen ja suuntana oli Keski-Suomi ja kauniit järvimaisemat. Suberhelteiden jälkeen oli mahtavaa pulahtaa viileään veteen uiskentelemaan. Sää suosi ja sadetta ei paljon näkynyt. Täytynee kyllä myöntää, että mökkeily toimeliaan tytön kanssa on pienoisesti erilaista, kun joskus silloin miehen kanssa omin päin. Kaukainen muisto vain enää jäljellä niistä laiskoista päivistä. Elämä on nyt tyystin erilaista. Itse olen ottanut tämän uuden elämänvaiheen kyllä ihan ilolla vastaan. Olemme mieheni kanssa löytäneet yhteisen huumorin kiristävissä tilanteissa ja elämä on alkanut näyttäytyä ihan eri valossa. Oma asenne ratkaisee niin paljon. Uhmaikäisen kanssa parasta on nauraa silloin, kun hommat menevät ihan överiksi ja koirakin räksyttää jaloissa. Ajatellessa, että tähän vielä kohta vauva syntyy joukkoa täydentämään omalla huudolla niin terve reaktio on vain nauraa. Kiristely ei auta mitään. Lähes jokaisessa tilanteessa on omat koomiset piirteensä, josta saa revittyä vähintään sarkastista huumoria. Jopas eksyin aiheesta.

Mökkeily oli siis varsin mukavaa ja erilaista taas pitkän tauon jälkeen. Parasta oli se, että kotoinen arki katkesi ja päästiin kaikki talosta muualle aloittamaan isännän loma. Tyttö intoutui kalastuksesta ja jaksoi ihmeen kauan töllöttää kohon liikkeitä vedessä. Toki mukana oli kassillinen puuhaa tarrakirjasta muovailuvahaan! Ruoka oli mahtista ja sehän on tärkeintä mökkeillessä. Mökille oli ilmestyneet aurinkopaneelit ja ihan telkkariakin sai töllötellä (ihmeellistä). Täytyy kyllä sanoa miten upeaa on, kun suvussa on siisti ja kauniilla paikalla oleva mökki, jossa saa käydä lomailemassa. Ei tarvitse miettiä kunnossapito/remontti hommia, vaan lomailla vailla huolen häivää ja vain siistiä jälkensä lomailun päätyttyä. Kiitos siis mökin lainaamisesta!

Tyttö ei suostunut mökillä saunaan lähtemään, vaikka kuinka yritettiin ja jaettiin sitten isännän kanssa saunavuorot toisillemme ja sekös olikin luksusta: ihan yksin saunassa ja uimassa. Ei sitä ihminen paljon tarvitse tunteakseen sisäistä rauhaa. Suomalainen mökkimaisema järvineen, luonnon äänet ja puukiukaan tuoksu ja tiukat löylyt tuntuvat lähes meditaatiolle ja sielun puhdistukselle (en kyllä harrasta kumpaakaan, mutta luulen, että ovat olotilana verrattavissa). 

Täytyy kyllä myöntää, että kotona vietetyt vuodet ovat saaneet minut iloitsemaan enemmän kaikesta pienestä. Joskus tuntuu, että sitä on virittynyt ihan eri taajuudelle ja varmasti onkin. Vaikka toisinaan kaipaankin töihin ja sitä "muhkeampaa" tilipussia, joka mahdollisti kodin sisustamisen ja eksoottiset lomamatkat niin elämä on ihan kivaa näinkin. En koe jääväni mistään paitsi. Mieheni sanoo joskus niin lohdullisesti, että: "Kyllä me vielä ehditään", kun minulle iskee toisinaan kamala maailman kaipuu. En ole antanut itseni myöskään unohtaa sitä seikkaa, että valintani on etuoikeus johon kaikilla ei ole mahdollisuutta, vaikka olisi halukkuutta. Ja on myös muistettava se puoli asiaa, että kotiäitiyttä täytyy arvostaa myös itse ja jos niin ei tee joutuu helposti tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, että ei ole tarpeeksi tuottelias ja tehokas yhteiskunnan osa. Paineilta ja puheilta ei voi välttyä. Jokainen valitsee oman tiensä. Oma kuopuksen odotus on edennyt puoliväliin ja vauva arki odottaa kulman takana ja on selvää, että edessä on kotiäitiyttä vielä ainakin parisen vuotta. Yritän elää hetkessä ja keskittyä perheeseen, odotukseen ja hyviin valintoihin omassa elämässä. Tasapainoa tunnun hakevan kaikilla sektoreilla. Luulen, että käynnissä on jokin sisäisen kasvun vaihe. Noh, se on pelkästään hyvä sillä meinasin jo jämähtäneeni aivan totaalisesti uomiini. Hyvästä on hyvä pitää kiinni ja iloita pienistä.

Toven matkassa

Olen jo tainnut moneen otteeseen mainita lukevani Toven elämänkertaa. Muumit avautuvat aivan eri tavalla, kun ottaa aikaa ja tutustuu naiseen, joka on ne luonut. Muumit ovat syntyneet sota-aikana, jolloin varmasti useammat ihmiset etsivät mielessään pakopaikkaa vallitsevalta tilanteelta ja sen tuomilta uhkakuvilta. Muumipeikko ja pyrstötähti kuvaa monella tapaa maailman loppumista ja heijastelee atomipommien pudottamisen laukaisemaa pelkoa totaalisesta maailman tuhosta. Nuo valkoiset pullakat isoine kuonoineen yrittävät suojautua luonnonkatastrofin keskellä luolaan varaten sinne mukaansa kaiken tarpeellisen. Synkkä Piisamirotta ennustelee synkkiä ennustuksia ja saa jopa lempeän Muumimamman hermostumaan. Pulmia tuottaa myös kylpyammeesta luopuminen sillä Niiskun laskelmien mukaan se on liian suuri luolaan vietäväksi. Välissä kuivatellaan pyykkinarulla myös Hemulin postimerkki kokoelmaa.

Muumit ovat antaneet paljon jo monelle sukupolvelle ja loppua ei näy. Aina uudet lukijat löytävät noiden pehmoisten hahmojen luokse. Tovella itsellään oli Muumeihin viha/rakkaus-suhde. Toisaalta ne olivat tarjonneet hänelle toisenlaisen todellisuuden sodan sumentamien vuosien aikana, mutta niiden mukanaan tuoma suosio vei paljon huomiota pois Toven muulta taiteelta. Tove itse piti itseään ensisijaisesti taidemaalarina. Hän oli saanut laadukkaan ja klassisen koulutuksen ammattiin, jota harjoitti läpi koko elämänsä. Luulen, että kompastiskiveksi muodostui hänen monilahjakkuutensa. Varmasti hän olisi tunnettu taidemaalarina, jos hän olisi keskittynyt pelkästään maalaustaiteeseen. Hänen lahjakkuutensa kuitenkin vei häntä moniin eri suuntiin: kuvittajaksi erilaisiin julkaisuihin myös poliittisiin, sarjakuvapiirtäjäksi, teatteriin Muumi tarinoiden siirtyessä näyttämölle, kirjojen kirjoittajaksi ja taidemaalariksi sekä suurten monumentaali teosten tekijäksi. Kovin moni ei pysty tekemään niin monipuolista uraa kuten Tove.

Yksityiselämässään Tove painiskeli ajoittain masennuksen kanssa. Hän matkusteli laajasti niin yksin kuin äitinsä Hamin ja Vivica Bandlerin kanssa sekä myöhemmin Tuulikki Pietilän kanssa. Lapsuutensa hän vietti saaristossa ja Helsingin Lallukassa taiteilijatalossa, jossa hänen lahjakkaat vanhempansa uurastivat. Rakas paikka oli myös Ruotsi, josta Toven Ham äiti oli kotoisin. Perhesiteet säilyivät kiinteinä sisaruksiin ja vanhempiin Toven aikuistuttuakin. Sama tiiviys ja lämpö on nähtävillä myös Muumipeikon perheessä. Isäänsä Tove ihaili ja kunnioitti taiteilijana ja kaipasi tämän hyväksyntää ja huomiota vielä pitkälle aikuisuuteen asti. Äiti Ham on Muumimamman esikuva. Kaikki tuo lämpö ja välittäminen jota tuo lempeä hahmo viestittää on peräisin Toven äidiltä. Ham itse oli myös taitava kuvittaja ja huolehti omalta osaltaan perheen elättämisestä.

Tove oli aikaansa nähden varsin moderni nainen. Luultavasti moneen hänen valintaansa on vaikuttanut myös sodan keskellä eläminen. Sota-aikoina ihmiset tuntuvat elävän ahnaammin, kun huomisesta ei tiedä, se mitä haluaa on otettava tänään. Tovella oli elämänsä aikana monia merkityksellisiä suhteita vahvojen taiteilija persoonien kanssa, joista jokainen varmasti vaikuttivat kasvavan taiteilijan mielipiteisiin ja tietoisiin valintoihin siitä mihin suuntaan uraa tulisi viedä ja keskittää. Ajoittain Tove haaveili perinteisemmästä elämästä aviomiehineen ja lapsineen ja tämä oli lähellä toteutua Atos Wirtasen kanssa. Elämä vei kuitenkin toisaalle ja tämä ajatus jäi. Myös itse taide koki sodan aikana ja sitä seuranneiden vuosien aikana suuria muutoksia. Kokonaisia uusia taidesuuntia kehitettiin. Perinteiset taiteilijat joutuivat koetukselle sen suhteen seuraisivatko aikaansa vai tekisivätkö sitä minkä olivat vuosien saatossa omaksuneet ja jossa olivat kehittyneet huippuunsa. Uuden suunnan omaksuminen oli sama kuin tyhjästä aloittaminen. Kuinka pelottavalta se monesta taiteilijasta on mahtanut tuntua. Tove uusiutui, mutta omilla ehdoillaan ja teki taidetta taiteen vuoksi.

Tovea on kiittäminen monesta asiasta. Hän oli osaltaan nostamassa kansallista itsetuntoamme sodan jälkeisinä vuosina, kun maamme osaksi oli langennut raskaat sotakorvaukset. Hän on tuonut hahmoillaan ja tarinoillaan iloa ja toivoa monen lapsen ja aikuisen elämään. On mahdotonta laskea kuinka monen sydäntä hänen tarinansa ovat liikuttaneet. Tarinat ja hahmot ovat myös kestäneet aikaa. Ne ovat yhtä tuoreita ja ajankohtaisia nyt, kun hetkenä jolloin ne luotiin. Maailma on muuttunut, mutta samalla pysynyt samana. Arka tarvitsee yhä vierelleen toisen vielä aremman kasvaakseen rohkeuteen.Toven tarinoiden hienous on siinä, että ne tarjoavat meille kaikille jotakin. Tämä ei ole ollut vielä selkeä ajatus ja päämäärä sadun maailmassa aikana jolloin Muumit luotiin. Tätä kerroksellisuutta jopa paheksuttiin aluksi, koska katsottiin, että tarinoilla ei pitäisi olla toista ulottuvuutta. Lapsi ja aikuinen lukija ei voi olla liikuttumatta noista hienoista tarinoista, joissa kuten elämässä muutenkin valon rinnalla kulkee piemeys ja kaikille on paikkansa. Jokainen löytää itsensä jostakin Muumilaakson hahmosta.

"...ja Nyytille hän sylin avasi ja kuiskasi: unohda jo mennyt kamaluus on edessämme kaikki ihanuus: on meri jota nähnyt en mä milloinkaan, on kauniit näkinkengät joita poimitaan..."
Kuka lohduttaisi Nyytiä

"... Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa, Nuuskamuikkunen sanoi äkkiä. Sen minä tiedän. Kun Muumipeikko heräsi talviunesta, hän alkoi kaivata sinua. Eikö ole hauskaa, kun on joku, joka kaipaa ja odottaa joka hetki? Minä tulen milloin minulle sopii, puuskahti Nuuskamuikkunen kiivaasti. Ehkä en tule ollenkaan. Ehkä menen aivan toiselle suunnalle..."

Suosittelen luettavaksi Tuula Karjalaisen Tove Jansson- Tee työtä ja rakasta

Teneriffa ja Rakas Berliini


Viime reissusta Teneriffalle (vol 2) on kulunut nyt reilu vuosi. Tytön kanssa oli melkoisen erilaista matkustaa. Reissu meni kuitenkin todella hyvin.Tyttö jaksaa yllättää tiukoissa paikoissa. Hih. Päästiin koko perhe ihailemaan Teidelle maisemia. Edellisenä vuonna jouduin jäämään pois retkeltä. Maisemat olivat kyllä huikeat. Seuraavalla kerralla menen kyllä huipulle. Kaikissa muissa matkakuvissa on koko suku edustettuna, joten en nyt niitä päivitä.

Saksan reissusta purin kuvat koneelle vasta pari päivää sitten. Matka oli yksi parhaimmista ikinä. Reissusta on nyt kaksi vuotta ja vieläkin on kutina, että takaisin Berliiniin on päästävä. Haluaisin ehdottomasti viedä sinne mieheni ja kesällä tietysti. Vuokrattaisiin yhdessä polkupyörät. Berliini vei sydämeni. Kaupungin historia oli niin kouriintuvasti läsnä joka paikassa. Ison kaupungin sydämessä on paljon autioita tontteja muistona pommituksista ja ulkoilmamuseoita kertomassa Berliinin muurin rakentamisesta, sekä holokaustin muistomerkkejä. Suuret kansanpuistot olivat täynnä ulkoilevia ihmisiä. Kivoja pieniä kahviloita ja putiikkeja, sekä kirpputoreja.







Pienen pikkuisen juhlahetkiä

Pikku Tinderella on pitänyt äippylin kiireisenä. Nytkin olisi luultavasti parempi olla jo nukkumassa ja keräämässä voimia huomisiin koitoksiin. Täällä sitä kuitenkin nyt istutaan yksin olohuoneessa ja kirjoitellaan pientä postausta. Ihan vain sen verran päivitän, että koko perhe on vielä hengissä ja voi hyvin. Elämä on nyt pikkuisen myötä kovin toisenlaista. Tässä on totuttelemista kaikilla. Koiruudet ovat olleet todella kovilla ja pyörryksissä kaikesta. Huomiota, rapsutusta ja pitkiä lenkkejä on ollut nyt kovin vähän tarjolla. Opetellaan kaikki nyt tätä yhteiseloa ja kyllä tästä vielä hyvä tulee. Olemme onnellisia, mutta hieman väsyneitä. Seuraavassa muutamia kuvia juhlahetkistä.



Kastemekko on miehen suvussa ehtinyt kiertää jo pitkään. Helmaan on kirjailtu mm. mieheni isoisän nimi. Oli todella liikuttavaa saada pukea kastemekko meidän oman pienen tyttäremme päälle. Kastejuhlissa oli upeat tarjoilut. Kiitos kummitädille ja mummoille. Koko talo täyttyi kukkasista. Ihana päivä.


Syksyinen piha

Eilen lehtiä haravoidessani tuli mieleeni, että nyt tässä eletään ensimmäistä syksyä tämän talon pihamaalla. Keväällä surin talven päättymistä ja nyt syksyllä haluaisin pitää vielä kiinni kesästä ja pitkittää samalla syksyä. Jokaisena kautena pihapiiri on ollut erilainen. Viikonloppuna olisi tarkoituksena istutella kevääksi kukkasipuleita. Aina on jotakin kivaa puuhaa.

Keväällä kaikki oli ihan surkean näköistä pihalla, jota kukaan ei ollut hoitanut vuosiin. Ajatus pienestä kivikkokasvien penkistä oli silloin vain ajatus. Kesän jälkeen tädiltä ryöstämäni kasvit ovat alkaneet iloisesti rehoittamaan:) Kaikenlaisia virityksiä. Kivipenkkiä tehtiin yhdessä valmiiksi rakkaan ukkoseni kanssa päivä ennen tyttären syntymää. Hih. Kivipenkin ruukut saavat kausikukkaset vuodenkierron mukaan. Antavat sisääntulolle hieman ryhtiä. Keltainen lintupönttö kuuluu tietysti myös oikeutetusti pihapiiriin.




Pienen kaapin tuunausta


Hirveä pulma. Parempi kamera on pakattu laitokselle mukaan tulevaan kassiin (vauvan kuvaamista varten) ja en löydä vanhan kameran piuhaa mistään, että saisin blogiin kuvia laitettua valmiista projekteista. Jotenkin remontin päivittäminen ilman kuvia tuntuu tylsälle. Keittiön valmiiksi saaminen oli ehdottomasti remontin kovin juttu. Keittiö sijaitsee, niin keskeisellä paikalla talossa, että sen vaikutus yleisilmeeseen on ollut melkoinen. On ollut ihanaa tulla sateisena ja harmaanakin aamuna keittelemään aamukahveja, kun keittiön seinissä paistaa aurinko. 

Samalla ollaan jatkettu pihan työstämistä tässä sivussa ja yhteistyössä entisöity huonekaluja: vanha kamalaan kuntoon tuunattu liinavaatekaappi toimittaa nyt uudistettuna astiakaapin virkaa ja peilipöydän rahi on uudestaan verhoiltu siten, että se sopii makuuhuoneen hentoihin tapetteihin. Verhoja on tullut myös lyhennettyä ja ripustettua ja tänään tuli hankituksi iso pöytä keittiöön johon mahtuu vieraita istumaan. Hilsinkiin ei juuri kukaan koskaan eksynyt vierailemaan, mutta nyt porstuan ovi käy tiuhaan ja se on oikein mukavaa se.  

Ja tietysti myös vaavin huone on laitettu kuntoon. Pieniä hankintoja ollaan tehty kirpparilta ja minä olen ommellut vuodevaatteita pinnasänkyyn. Pulma on vielä kuinka saadaan riipputuoli turvallisesti kiinnitettyä kattoon, jotta ei sitten vaavin kanssa lätsähdetä siitä ryminällä lattialle. Pieni seinähylly olisi myös hakusessa. Olen katsellut kahta erilaista valaisinta vaavin huoneeseen: sieni pöytälamppua ja kukka kattovalaisinta. Hinnat ovat valaisimilla melkoiset, joten täytyy vielä tuumata. Tässä odotellaan kärsivällisesti ja kärsimättömästi, koska vaavi ilmoittaa, että olisi valmis tulemaan maailmaan. Piuha löytyi. Jipii.

Jos jonkinlaisia hortonomeja





Lämmintä on ja hellettä puskee. Pihamaalla käännetään äidin kanssa "kukkapenkkejä" jotka sisältävät lähinnä pelkkää rikkaruohoa. Työ on hidasta ja hikistä. Toisaalta työ on niin konkreettista ja tuloksen näkee heti, että kyllä se työ palkitsee tekijänsä. Ihanaa nähdä miten piha muuttaa muotoaan ja ties kuinka pitkästä aikaa sitä hoidetaan rakkaudella. Kasveista ja puutarhanhoidosta en tiedä juuri mitään, mutta täytyy vain uskaltaa. Tekemällä sitä oppii ja onhan minulla äippä auttamassa ja tukemassa joka käänteessä!! Kiitos ja rutistus!

Niitä harvoja oikeita kasveja joita pihamaalta löytyi ollaan uudelleen sijoitettu. Rikkaruohot poistettu ja multaa lisätty. Kuvasta hieman erottuu vanha piha-allas, joka oli ensin tarkoitus täyttää kivillä. Pihaa tarkkailtuani on käynyt ilmi, että linnut käyvät siinä päivittäin kylpemässä. Kylpemistä on melkoisen hauska katsella. Altaan osalta on siis luvassa kunnon putsaus ja pieniä kiviä altaan pohjalle. Vesipumppu olisi kiva myös.

Pientä istuttelua: Dahlioita (äiti esikasvatti), ruiskaunokkia, tilliä, ruohosipulia ja persiljaa. Katsotaan miten käy. Ruukkuihin käytiin viikonloppuna hakemaasa pappani suosikkia samettikukkaa. Luulen, että siitä tulee perinne: Viljo papan muistolle! Mukaan tarttui myös puutarhapöytä. Päästään vihdoin syömään grilliherkkuja ulkosalla. Koiruudet ovat saaneet tarhan ja hieno tarha se onkin! Luulen, että ovat tyytyväisiä. Entiset kaupunkilaiset.

Kuulumisia ja ajatuksia


Mietin tässä juuri yksi päivä, että blogin kirjoittaminen on varmasti minun pitkäaikaisin harrastukseni ikinä. Aloittaessani en edes uskaltanut ajatella homman kantavan tänne asti. Tästä pienestä kirjoittelusta ja kuvien jakamisesta on tullut yllättävän tärkeää. Oma ikkunani maailmaan. Enimmäkseen kirjoitan itselleni, mutta joskus ajattelen, että kenties joku tuolla jossakin lukee näitä raapustuksia sittenkin. Moni aloittaa blogin kirjoittamisen äitiyslomalla. Se tuskin on sattumaa. Tässä harrastuksessa saa tuuletella tunteitaan tai keskittyä johonkin kauniiseen yksityiskohtaan ohikiitävässä hetkessä.

Palatakseni arkeen. Koti on edelleen remontissa. Kaikki huoneet ja huonekalut tuntuvat olevan paketissa. Vajaan viikon päästä talossa käynnistyy se suurin myllerrys, kun keittiö remontoidaan. Tämän viikonlopun asialistalla on ollut Martin ja Maunon koiratarhan rakentaminen pihamaalle. Ihanaa ajatella, että koirat saavat kohta olla ihan vapaasti omassa paikassaan. Leikkitilaa on oikein mukavasti. Masu alkaa jo hidastaa menoa ja lepoa huomaa tarvitsevansa paljon enemmän kuin ennen. Hieman harmittaa pysyä poissa remonttihommista. Ennen olisin huiskinut mukana menossa, mutta nyt vastaan vain muonituksesta. Pikkuisen masuvauvan eteen yritän tehdä asioita. Lähinnä hankkia kaiken tarvittavan ajoissa. Juuri eilen tilasin pienoisesti vaatteita. Toivon saavani vauvan huoneen valmiiksi tässä lähipäivinä. Mieli varmasti sitten hieman rauhoittuu ja voin keskittyä viimeisten viikkojen odotukseen. On ollut todella rauhaton olo kaiken kanssa. Ehtiikö kaiken laittaa valmiiksi uutta tulokasta varten. Aika on mennyt niin nopeasti. Ajatella. Kohta se elämä mullistuu aika isosti. Ei sitä varmasti voi oikein etukäteen edes hahmottaa kunnolla. 

Remontti päivitystä ja muuta höpinää

Remontti ja koko taloa koskeva poikkeustila syövät voimiani, joten siksi siis päivityksiä on ollut harvakseltaan. Jatkuvasti sattuu ja tapahtuu. Remontti etenee omaa tahtiaan ja kohta toivottavasti olohuone olisi valmis. Kaikkein eniten aikaa tuntuu vievän listojen laitto. Vanhan talon seinät ja katot ovat vinkkurat. Listoja ei siis vain naputella paikoilleen. Tapetti valintoihin olen oikein tyytyväinen. Olohuone on nyt huomattavasti vaaleampi, kun aikaisemmin ja sai seinilleen harmaan eri sävyissä leikittelevän vaahteran lehtiä sisältävän tapetin. Ja tietysti tapetti on peräisin 1950- luvulta. Takka saa parhaillaan uutta päällystä ja kaakelit vaihdetaan myös, jotta takka sopisi paremmin kokonaisuuteen. Seuraavaksi sitten olisi edessä keittiö. Seinille ollaan jo valittu keltainen maali, joka pirtsakoittaa koko tilan. Ripaus vihreää sekaan ja valkoiset pelkistetyt kaapistot olisi luvassa. Odotan innolla!! Tarkoituksena olisi myös tehdä itse omin pikku kätösin jotakin piristävää keittiön seinää koristamaan.


Piha on alkanut vihertää ja haravoiminen on tuntunut hauskalle puuhalle. Kaikkea putkahtelee maasta ja kasveja yritetään äidin kanssa tunnistella. Edessä olisi istutusten muokkaaminen järkevämmäksi. Pihassamme on myös iso vesiallas, joka olisi tarkoitus täyttää hiekalla ja koristekivillä Japanilaisen tapaan...ajatus muhii vielä. Katsotaan mitä syntyy. Nyt on vain projekteja niin paljon levällään. Ja kaiken tämän keskellä äidin pikku murukka Mauno täytti 3 vuotta! Juhlittiin päivää syömällä herkkuja ja Mauno sai suolestaa uusia pehmoleluja. Pojat ovat viettäneet paljon aikaa pihamaalla ja äippä myös.

Tavaroita on pitkin nurkkia odottamassa valmiita huoneita. Eteiseen hankittiin vihreä uusi valaisin. Koirien kekseille kivoja purkkeja, kylppäriin/wc:n hauskoja Koziolin tuotteita ja vauvan huoneeseen ihania pikkuisia muumi kortteja kehyksineen. Ja vielä on kassillinen uusia verhoja odottamassa ripustamista. Joukossa vihdoin myös Marimekon mustapippurit (olen kuolannut niitä vuosia). Viikko sitten käytiin hakemassa myös verhotangot ja pinnasänky.

Tapiseerausta



Viikonlopun aikana on tapahtunut paljon. Makuuhuone ja pikku huone sen vieressä ovat saaneet pintaansa uudet tapetit!! Voi tätä iloa ja riemua. Lauantaina ja sunnuntaina täällä meillä on ollut töissä iloinen joukko kultaisia ihmisiä auttamassa vanhojen tapettien pois riipimisessä ja muonituksessa. Huoneet tuntuvat nyt ihan uusille. Pientä huonetta suurennettiin poistamalla sieltä myös isot kaapin rotiskot ja heti huone tuntuu isommalle ja tarjoaa sisustamisen suhteen erilaisia mahdollisuuksia vanhaan verrattuna. Tapetit valkattiin Tapettitalon valikoimista eli ovat kotimaisia ja vintage mallistoa. Makuuhuoneessa kukkii Neidon ruusu ja pikku huoneessa Poppeliruusu. Tapetit ovat peräisin 1950-60 luvuilta eli sopivasti talon ikäisiä!! Olohuoneeseen tuleva tapetti on vielä mietinnässä mutta samalla linjalla varmasti mennään.

Muutenkin on asiat edennyt. Löysimme rakkaan ukkoseni kanssa kirpputorilta vanhan liinavaatekaapin 20 e ja edessä on siis kunnostus sen osalta. Kaappi oli edullinen sen vuoksi, että joku oli siihen roiskinut vaaleansinistä maalia melko rumasti ja kaapin sisäosa oli myös töhritty. Ja olen ihan varma, että siitä tulee oikein hieno vielä! Maalit pois pinnasta ja uusi käsittely ja sisäosiin jotakin värikästä tapettia. Olohuoneeseen saimme mummon ja papan vanhan sohvapöydän, joka myös kaipaa kunnostusta, mutta on muuten oikein passelin kokoinen ja tukeva. Löytyipä vielä kiva värikäs räsymattokin tädin vintiltä meille. Ja meinasin aivan unohtaa, että Keltaisenpörssin kautta kotiimme löysi tiensä valkoinen 50-luvun kampauspöytä!!

Ja pihalla lumi sulaa ja alta alkaa paljastua mm. helmililjoja. Kivaa. Tänään istuin hetken auringossa puutarhatuolilla ja nautin kevätpäivästä koiruuksien kanssa. Porstuan rappusille nostin narsissit kukoistamaan. Elämä hymyilee lempeästi. Sipulikasvit ovat ihania. Ja muistakaa ottaa sipulit talteen kun kukinta on ohi. Kuivattakaa ja istuttakaa maahan!

Suunnitelmia ja aivojen tökkimistä



Ihana aurinkoinen päivä. Olen vieläkin ja yhä vain niin häkeltynyt tästä kauneudesta joka ikkunoista avautuu. Lumiset puut ja kimaltelevat keväthanget NAM. Toisaalta odotan lumen sulamista ja sen alta paljastuvaa pihamaata ja toisaalta taas on, niin ihanaa olla sisällä vilttiin kääriytyneenä ja katsella lumihiutaleiden putoilua. Hieman kyllä lämpimät kevätpäivät kutkuttavat jo mieltä ja ajatus alkaa villisti laukkaamaan tuleviin projekteihin...

No sillä välin on kyllä puuhaa sisätiloissakin. Remontti on alkamassa ja teen suunnitelmia aivot käryten. On taas niin paljon mitä tulee päättää ja koko ajan pidettävä mielessä kokonaisuus. Tapettimalleja on tullut tilailtua ja väriliuskoja hankittua. Olen seikkaillut netin sivustoilla etsien lattiamateriaaleja ja samalla pitänyt silmäni auki kaluste hankintojen suhteen. Olen yrittänyt tehdä löytöjä eli saada laadukasta tavaraa alennuksella ja verhojen ja mattojen suhteen onkin onnistanut. Hieman tämä on toista kun kaksion remontointi ja sisustaminen! Yläkertaa laittelin kodikkaammaksi kirppuri hankintojen avulla ja kinuamalla äidiltä jotakin pientä. Vintillä on nyt ompelupiste ja toinen huone on elokuvien katselua varten. Ja vintillä odottaa työstämistä vanha lattialamppu joka maksoi 2,50 e (olen varma, että siitä tulee vielä hieno!). Kiirettä on siis mutta samalla kovin mielenkiintoista kaikki tämä.

Väreistä vielä sen verran, että ovat menossa kyllä ihan uusiksi jos vanhaan kotiin vertaa. Tavoitteena on värittää uusi koti ruskan eri sävyillä...vihreää, keltaista, punaista, oranssia, violettia ja ruskeaa...Tunnelma: lämmin, kodikas ja ei niin vakava. 

Talvinen tuulahdus




Ulkona lämpötila on juuri nyt nollassa ja minä juon sisällä kupollista teetä ja odotan loppuviikolla saapuvia pakkasia. Mauno ja Martti ovat olleet haltioissaan lumesta ja siitä, että melkein joka päivä lunta on sadellut aina vain lisää. Piha ja puut näyttävät kauniille. Tuntuu vieläkin, niin ihmeelliselle tämä kaikki. Täällä me nyt olemme kaikki: kotona. Joulu ja uudenvuodenaatto tuntuivat, niin erityiselle täällä. Rakas ukkoseni teki pihalle jäälyhtyjä ja kiinnitti lintulaudan pihapuuhun ja meillä oli oikein raketteja mitä pamautella omassa pihassa.

Paljon riittää vielä tekemistä ja laittoa, että saadaan tästä talosta meidän näköisemme, mutta ajan kanssa ja maltilla edetään. Kevät tuo mukanaan yllätyksen, kun piha paljastuu lumen alta ja alkaa viheröimään. Ja sitten pitänee miettiä myös mitä kunnostusta pihapiiri kaipaa. Kaikki on niin jännittävää! Ja miten kiva koiruuksista on olla ulkosalla, kun ilmat lämpenevät (aita täytynee rakentaa ensimmäisenä, että pojat saavat olla vapaana).