sunnuntai 22. lokakuuta 2017

I'm in a Helsinki state of mind


Viimeiset hieman vajaat seitsemän vuotta olen asunut vanhassa kotikaupungissani. Palasimme tänne aikoinaan perheen esikoisen ilmoittaessa tulostaan. Juuri silloin ajatus kotiin paluusta tuntui ainoalle oikealle ratkaisulle. Tarinan taustalla oli tietysti myös iso nippu muita syitä. Elämässä tuli eteen hetki, jolloin kaipasin fiilistä, että kaikki ympärillä on tuttua. Seikkailu ei juuri siinä kohden enää houkuttanut. Minulla oli ollut alunperin vaikeuksia kotiutua Helsinkiin. Kaipasin todella pitkään kotiin. Asuimme melko tilavassa asunnossa todella kivalla alueella. Elämä oli pitkälti matkaa kahden pisteen välillä. Oli koti ja oli työ. Kaikki tuntui olevan valtavan vakavaa. Taaksepäin katsottuna näen valtavan väsymyksen. Tein vajaat neljä vuotta omasta mielestäni täydellistä työtä. Omistauduin jutulle täydellisesti. Työ antoi paljon, mutta myös vaati veronsa. Oikeastaan vasta viimeisenä vuotenani Helsingissä avauduin sen mahdollisuuksille. Ristiriitaisesti päädyn lopulta kuitenkin samana vuonna vanhoille kotikonnuilleni.

Nyt Helsinki on minulle pakopaikka. Sujahdan täydellisesti kaupungin vilinään, joka ennen ahdisti minua. Avain kaikkeen on mielentila. Mielen ollessa avoinna fiilis on hyvä. Fiiliksen ollessa kohdallaan voi nauttia asioista ympärillään ja voimaantua. Toivoisin, että voisin saavuttaa tuon saman mielentilan myös täällä vanhassa kotikaupungissani. Näkökulmani tähän paikkaan on vain muuttunut pysyvästi. Katson kaikkea nykyään ulkopaikkakuntalaisen silmin. Toki täällä on yhä vieläkin paljon asioita, joita arvostan, mutta näen myös samalla tietynlaista karuutta. Nykyisin tämä on vain paikka missä asun tällä hetkellä.


Helsingissä minua varmasti kiehtoo eniten vapaus, kaverit ja mahdollisuudet. Lähes jokaiselle viikonpäivälle olisi jotakin mielenkiintoista tekemistä. Olisi ihanaa käydä koko perheen kanssa kahviloissa ja museoissa. Olla lähellä merta ja ihastella isoja laivoja. Korkeasaareen voisi mennä ihan muuten vain. Täyttäisin viikot ja kuukaudet elämällä ja lopettaisin tämän säästöliekki kohtaa makkarasopan tyylisen elämäni aivan tyystin. Isoin muutos olisi, että viettäisimme luultavasti paljon enemmän aikaa yhdessä perheenä.


Entäs se asuminen? Luopuminen tilavista neliöistä ja omasta pihasta. Lapsista olisi luultavasti hauskempaa asua tiiviimmin ja jakaa huone keskenään. Minä haluaisin vain todella ison keittiönpöydän, jonka äärellä voisimme yhdessä syödä, tehdä läksyjä ja pelata. Meille vanhemmille voisi tehdä makuusopen, vaikka vaatekomerosta. Edessä olisi luopuminen isosta osasta tavaroitamme, mutta saisimme tilalle jotakin tärkeämpää. Oma piha vaihtuisi kaupungin puistoihin, joita on lukuisia. Olen ajatellut asiaa. Nyt kuitenkin on aika laskeutua taas hetkellisesti tavalliseen arkeen. Hoitaa piha talvikuntoon, paikata reikä katosta ja tehdä pientä remonttia kylpyhuoneessa. Onneksi saa silti haaveilla ja unelmoida. Rakentaa pilvilinnoja ja kertoa niistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti