tiistai 23. tammikuuta 2018

KUDE Design - Tyyliä ja mukavuutta


Reilu vuosi sitten KonMaritin innoissani vaatekaappini. Poistin sieltä surutta aika paljon vaatteita, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet vähälle käytölle. Vaatekaapistani oli luettavissa historiani. Takana kolme raskautta ja pitkä nippu kotiäitivuosia. Siellä täällä oli pieniä jäänteitä nähtävillä siitä, että minäkin olin joskus pukeutunut asiallisesti työpaikalle. Enimmälti vaatteet olivat väärä kokoa. Oikea kokokaan ei taannut enää vaatteen istuvuutta, koska kuten aikaisemmin olen todennut kolmen sektion jäljiltä elän nyt tyystin eri kropan kanssa. En kuitenkaan halua ajatella, että olisin jotenkin väärän kokoinen tai muotoinen. Olen vain erilainen kuin aikaisemmin. Tämä nyt kuitenkin on se kroppa, jota minulla on kiittäminen kolmesta ihanasta lapsesta.

Vaatekaapin karsimisen jälkeen hankin tietysti muutamia täydennöksiä. Osa hankkimistani vaatteista olivatkin ihan mukavia, nättejä ja käytännöllisiä. Ajattelin mielessäni, että jos pidän vaatteiden värit kurissa ja ostan vain mustaa, valkoista ja sinistä, niin saan koottua monta yhdisteltävää vaatekertaa. Ajatus oli ihan hyvä, mutta en kenties ajatellut ihan tarpeeksi pitkälle. Minun olisi pitänyt vielä huomioida, että jokainen vaatekappale olisi mahdollisimman monikäyttöinen.



Vaatekaapistani ei ole koskaan aikaisemmin löytynyt tunikoita. Olen ollut aina simppeli housu tai hame tyyppi. KUDE Design :n Petra tunika sai mieleni täydellisesti muuttumaan. Ihmettelin miksi en aikaisemmin ollut tajunnut kuinka monikäyttöisestä vaatteesta on kyse. Harva vaatekappale taipuu, niin monenlaiseen tyyliin. Tunikan voi yhdistää kuosillisten leggareiden kanssa tai sitä voi käyttää paksujen sukkahousujen kanssa. Tunika sopii myös farkkujen kaveriksi. Selkeää mustaa tunikaa on helppo maustaa erilaisilla asusteilla. Halutessaan tunikan kanssa voi käyttää vyötä tai valita tunikan pariksi näyttävät korvakorut. Itse en yhdistäsi tunikan kanssa kaulakorua, koska en haluaisi peittää kauniita laskoksia pääntiessä. Tyyli muuttuu myös sen mukaan valitsetko tunikan pariksi saappaat vai pikkukengät. Villakangastakin vai Biker-takin.

Petra tunika on päällä ihanan kevyt. Raskauksieni jälkeen en varmasti ole laittanut päälleni mitään vaatekappaletta, joka olisi niin kauniisti kätkenyt vartalostani ne asiat, joita en juuri nyt halua tuoda esille. Monet vaatteet, joita olen sovittanut ovat saattaneet kätkeä kätevästi keskivartaloni, mutta ovat peittäneet samalla alleen myös kaiken muunkin. Parasta on esitellä vartalosta niitä puolia, joihin on tyytyväinen!! Minä tykkään siroista käsistäni ja sääretkin on ihan ok! En halua pukeutua säkkiin. Antakaa tekin kroppanne loistaa!

Yhteistyössä Always somewhere else ja KUDE Design

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi, kiitos. Ja sopii monenlaiselle vartalolle. Lisäksi Kude design:n mallistosta löytyy monta kauniisti laskeutuvaa mekkoa. Ihanaa torstaita sinulle. Keli on nyt ainakin meillä vähän synkkä sateen jäljiltä, mutta pannullinen kuumaa kahvia ja tuikut lyhtyihin, niin tunnelma paranee.

      Poista