sunnuntai 14. tammikuuta 2018

#slowmorning - Kahvia ja lautapelejä


Sunnuntaiaamuissa on jotakin erityistä taikaa. Tuntuu, että aika pysähtyisi hetkeksi tai sitä olisi jollakin tapaa enemmän. Todellisuudessa tietenkin kello menee myös sunnuntaisin ihan tavallista tahtia eteenpäin. Fiilis kumpuaa omasta itsestä. Sunnuntaisin on harvoin kiire mihinkään. Meillä on tapana sopia kaikki menot muille viikonpäiville ja sunnuntai pidetään ihan tietoisesti vapaana. Sunnuntai on perheaikaa. Aamulla valmistamme tavallista runsaamman aamiaisen ja viivymme pitkään aamupalapöydässä. Juttelemme menneeestä viikosta ja tulevasta. Tällä viikolla suurena puheenaiheena on keskimmäisen lähestyvät syntymäpäivät.

Tänä aamuna syömisen lomassa pelasimme lautapelejä. Meillä oli mieheni kanssa ennen lapsia usein tapana pelata lautapelejä viikonloppuaamuisin. Lautapelit ovat tietysti vaihtuneet lasten lautapeleihin, mutta ihan hauska tapa viettää aikaa se on silti. Meillä ei ainakaan vielä kukaan suutu häviämisestä. Lapset saivatkin joululahjaksi muutaman uuden pelin, joten jaksavat olla vielä innostuneesti mukana puuhassa. On sanottava, että koko perheen yhteinen tekeminen ja perinteet (vaikka ne olisivatkin vähän hassuja) hitsaavat perhettä tiukasti yhteen. Mitä enemmän teemme asioita yhdessä, sitä läheisempiä olemme toisillemme. Ihania yhteisiä aamuhetkiä teille kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti