maanantai 4. kesäkuuta 2018

Loppumattomat tehtävälistat


Usein, kun katson ympärilleni näen vain tekemistä odottavat työt. Arjen puuhien lisäksi askareita ja puuhaa tarjoaa myös rintamamiestalo ja sen iso pihapiiri. Olen luonteeltani aikamoinen esteetikko ja moni vinksallaan oleva asia häiritsee minua äärettömästi. Olet toki vuosien saatossa joutunut luovimaan ja venymään oman asenteeni kanssa. Kolme lasta ovat pitäneet huolen siitä, että äiti ei pysty kovin pitkäksi aikaa keskittymään remontointiin/sisustamiseen tai pihapiirin puuhasteluihin. Väistämättä olen joutunut monen asian suhteen vain odottamaan parempaa hetkeä. Odottaminen ei ole helppoa tekevälle ihmiselle. Toisinaan olen taas saanut jotakin pientä projektia notkahduksen eteenpäin ja tuntenut suurta tyytyväisyyttä itseeni. Ongelmana on vain tehtävälistojen loputon ja taas loputon virta. On myönnettävä, että minut tapaa harvemmin pihamaalta istumasta. Usein olen heilumassa jossakin haravan tai puutarhasaksien kanssa. Usein usutan myös mieheni hommiin. Hän osaa minua paremmin nauttia hetkestä. Olen siitä salaa kateellinen.

Täydellistä asuinympäristöä ei varmasti löydy mistään. Aina on laittoa vaativia asioita. Meillä niitä kuitenkin tuntuu olevan aika pino. Mielessäni joskus ajattelen, että pysähtyisinkö nauttimaan enemmän hetkestä, jos ympäristöni olisi helpommin hallittavissa. Olen useasti haaveillut pienemmästä pihamaasta. Rakastan isoja omenapuita, mutta pihapiiri tuntuu liian isolta. Olisi ollut ihanaa, jos edellinen omistaja olisi muokannut pihapiirin helpommin hoidettavaksi. Ilmeisesti kiinnostusta sen sortin hommiin ei heillä ollut. Haaveilen kauniista nurmikosta ja parista perennapenkistä. En kaipaa isoa puutarhaa ja tiukasti rajattuja alueita, mutta kaipaisin helppohoitoisuutta ja selkeyttä. Usein pihaa katsellessani tekisi mieli sanoa pari epätoivoista kirosanaa. Tämä tuntuu juuri nyt vain olevan liikaa. Unelmissa olisi pihapiiri, jonka pystyisin hoitamaan ihan yksin. Ei tarvitsisi odottaa, koska mies leikkaa nurmikon. Virnistys.

Ja sitten tämä talo. Rakastan ja välillä vihaan sitä. Riippuu hieman energia tasostani. Moni asia on toki myös hyvin. Talo näyttää ihastuttavalle ulospäin. Oikein kaunis ja ryhdikäs näky. Vintti on rauhallinen ja viihtyisä nukkumapaikka. Rakastan meidän remontoitua saunaa. Miinus puolena on säilytystilan puute ja talo kaipaisi jo uutta pintaremonttia. Omalla kesäisellä tehtävälistallani on tällä hetkellä takan muurin maalaus alakerrassa ja porstuan remontointi, sekä puuttuvien kattolistojen tuunaus. On töitä, joista selviän ihan itsekseni. Ongelmana on isommat työt, joihin tarvitsisin apua. Miestä ei saa aina innostettua mukaan juttuihin ja kyllä minä sen ymmärrän. Päivätyö riittää. Kotona haluaisi vain olla. Toisaalta minä katselen näitä kotoisia nurkkia päivittäin. Pidemmän päälle hoitamattomat jutut alkavat ärsyttää ja niistä tulee parisuhteen riidanaiheita. Ainesta tässä talossa olisi, vaikka mihin ja ideoitakin olisi. Elämäntilanne on vain aivan väärä.

Kenties minuakaan ei häiritse enää mikään, kun palaan takaisin töihin ja lapset lähtevät päiväkotiin. Tulen kotiin väsyneenä ja haluan vain syödä ja käydä nukkumaan. Unohdan piinaavat tehtävälistat. Kenties istun sitten myös viikonloppuisin pihamaalla auringossa. Ja olisihan se hienoa, jos omaa arvoaan ei laskisi sen kautta kuinka paljon saa aikaan. Tämä johtaa väistämättä siihen, että ei osaa vain olla ja pysähtyminen on vaikeaa. En osaa oikein kuvitella itseäni mihinkään muualle asumaan. Rintsikka on ja pysyy. Ihanteellista olisi asua sellaisessa talossa, joka olisi aavistuksen paremmalla pohjalla ja peruskunnossa, että kiireisimpinä pikkulapsivuosina ei tarvitsisi tehdä remonttia. Semmoinenkin voisi kenties olla jossakin mahdollista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti