sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Kahvia kuppiin ja seinälle


Kaupallinen yhteistyö
*julisteet saatu

Eilen pienoisesti nauratti. Mieheni kärsi tartuttamastani flunssasta ja minä painiskelin vielä migreenin aiheuttaman väsymyksen kourissa. Meillä oli menossa "kodinmuutos". Kaksi zombieta yritti saada homman toimimaan. Tuskasteltiin ja mietittiin. Tökittiin aivoja ja käännettiin keittiönpöytää ympäri ja siirreltiin kattolamppua. Mallailtiin uusia julisteita seinälle ja mistään ei meinannut tulla yhtään mitään. Rupesi jo tuskastuttamaan, että eihän tämä voi nyt näin vaikeaa olla. No oli se. Lopulta kaadoimme hieman punaviiniä laseihin ja laitoimme hyvää musiikkia soimaan. Istuttiin alas hetkeksi ja lopulta keksittiin toimiva ratkaisu. Lapset katsoivat olohuoneessa Maija Poppasta.

Välillä olen ihmetellyt tätä meidän taloa ja kaikkia näitä omituisia ratkaisuja, mitä joku on täällä tehnyt. Tilaa on ja ei ole kuitenkaan. Keittiössä minua on jo pidempään häirinnyt pitkä ja hieman kolkko seinä. Maalasimme keittiön keltaiseksi muuttaessamme taloon. Väri on ollut ihan mukava piriste kaikki nämä vuodet. Vieläkään en ole siihen kyllästynyt, mutta välillä se on osoittautunut hankalaksi sisustuksen kannalta. Nyt olen vihdoin oppinut, että seinä tarvitsee kumppanikseen jotakin selkeää.

Uudet julisteet tuovat sympaattisella tavalla esiin rakkauteni kahvia kohtaan. Tulostamo Shop:n laadukkaat kotimaisten kuvittajien julisteet on painettu tukevalle mattapintaiselle premium julistepaperille ja tuotteet ovat valmistettu suomessa.  Jessica Pennasen Kahvitaulu on ihastuttavan veikeä. Aina on aika kahvitella. Tekstijulistetta vilkaistessani silmiini osuu aina maitokahvi ja se on mukava muistutus myös meidän omasta blogiyhteisöstämme ja sen loistavista tyypeistä. Noora Savolaisen suunnitteleman Espresso julisteen mutteripannun laitan hankintalistalle. Tovi sitten ostimme kirpputorilta oikean kahvipannun. Nyt kaapissa odottaakin paketti pannujauhatusta. En ole koskaan keittänyt itse pannukahvia. Kök och Bar valokuvajuliste vie meidät seikkailemaan Tukholman vanhankaupungin kaduille. Ensimmäisellä Ruotsin matkallani nuoruudenystäväni kanssa päädyimme erääseen kahvilaan syömään todella makeita marsipaani leivonnaisia ja paikallisesta divarista mukaan tarttui Yön cd-levy. Kuukausi tolkulla huudatimme Tiia- Mariaa. R.I.P Olli Lindholm.

 ...Lopuksi kirjoitit vielä ps: 
muistele mua, muista myös itseäs 
tahtoisin en, enkä vois 
hävitä pois...

Koodilla kahvi20 saatte -20% alennusta
kaikista Tulostamo Shop:n tuotteista
28.4.2019 saakka.


Yhteistyössä Always somewhere else ja Tulostamo Shop

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti